Kirjoitustaukoni on kiireiden vuoksi venynyt pitkäksi, mutta
viimein alkaa helpottaa ja minulla on taas aikaa kertoa Äidin ja perheen
kuulumisia. Kerrottavaa on niin paljon, etten tiedä, mistä aloittaa. Siispä
parasta hypätä ajassa eteenpäin ja aloittaa viimeisimmistä tapahtumista, äitienpäivästä.
***
Äitienpäivän aamuna Äiti herää lasten itkuun. Hän havahtuu siihen
jo lasten rymistellessä portaita yläkertaan. Ovi lentää auki ja neljä lasta
ryntää ulvoen sisään. Yksi tuhertaa itkua puhtaasta harmista, toinen kivun
vuoksi, koska on lyönyt jalkansa portaissa. Kolmas pelkästä säikähdyksestä.
Neljäs ei itke, mutta seuraa perässä solidaarisuuden vuoksi. Tai uteliaisuudesta.
Kestää hetken, ennen kuin Äidille selviää, että lapset ovat
saaneet aikaan murtohälytyksen mennessään ulos poimimaan hänen onnittelukimppuaan.
Hämmästyttävää on, ettei sikeäuninen Äiti lainkaan herännyt siihen, kun talossa
ulvoi karmeaääninen murtohälytin. Ei, sen yli Äiti nukkui kuin tukki. Mutta tuskin
ainoatakaan vanhempaa, jolla vielä on muistoissaan omien lastensa vauva-ajat ja
nukkumansa koiranuni, jolloin pienikin lapsen ynähdys herätteli vanhemman tarkistamaan
lapsen kunnon, hämmästyttää se, että Äiti heräsi lastensa itkuun.
Asian selvittyä alkaa vimmattu etsintä: MISSÄ on Äidin
puhelin? Kateissa. Hälytyksen tapahtuessa soitetaan vartiointiliikkeestä tarkastussoitto
ja mikäli numeroon ei vastata, lähetetään vartijat paikalle tarkastamaan ”asuntomurtoa”.
Onneksi puhelin löytyy ja Äiti saa peruutettua vartijoiden tulon. Jo kolmatta
kertaa kuukauden sisällä, tosin aikaisemmin hälytyksen on aina aiheuttanut Äiti
itse!
Kun uusi hälytinjärjestelmä muutamaa kuukautta aikaisemmin asennettiin
taloon, huoletti lapsia se, mitä he tekevät, jos kaverit soittavat ovikelloa ja
kotona on hälyttimet päällä. Kuopus kuunteli keskustelua vierestä,
pohti hetken ja kysyi sitten huolissaan: ”Eikö joulupukkikaan pääse meille
enää?” Onneksi jouluun oli tuolloin vielä
yhdeksän kuukautta aikaa ja lapset oppivat nopeasti panemaan hälytyksen päälle
ja pois. Jopa kuopuskin pitää huolen joka aamu lähtiessään Äidin kanssa
päiväkotiin, että paneehan Äiti varmasti hälytyksen päälle: ”Äiti, muista koodi!”
***
Juuri kun Isä soittaa Kiinasta, rähjää Äiti lapsille
siivoamisesta. Pojat tappelevat, kenen vuoro oikeastaan onkaan tällä kertaa imuroida
yläkerta. Isoveli pitää siskon puolia ja kokee suureksi vääryydeksi sen, että
nuorempi veli on taas saanut imurointivuoron yläkertaan, vaikka tällä kertaa olisi
ollut siskon vuoro tehdä tämä helpoin tehtävä. Sisko tekee alakerrassa
läksyjään ja on täysin viileän välinpitämätön huudon suhteen.
Isä kuulostaa apealta onnitellessaan Äitiä. Selviää, että
hänen uusi puhelimensa on varastettu edellisenä päivänä taksijonossa. Hänen yrittäessään
saada taksia oli ympärillä parveillut kolmipyörätaksin kuskeja. Yksi näistä oli
käynyt repimässä häntä hihasta ja samalla vienyt huomaamattomasti kännykän
povitaskusta. Kallis työpuhelin ei ollut ollut Isällä vielä kuukauttakaan,
mutta hänen kalenterinsa oli jo täyttynyt sovituista palavereista ja tärkeitä yhteistietoja
oli kerääntynyt osoitekirjaan. Nyt kaikki on kadonnut kerralla jäljettömiin! Isällä
on mieli maassa.
Äiti lohduttaa häntä, että onhan tällä sentään vielä Suomen
kännykkä. Ja oli onni onnettomuudessa, ettei lompakkokin mennyt samalla kertaa.
Isä tuhahtaa, että se olisikin tästä vielä puuttunut. Sillä rahattomuudesta Pekingissä
on Isällä jo paljon kokemusta (ks. Isä Pekingissä osa 1). Ensin uudessa pankkikortissa oli ”tunnistautumisongelma”,
koska virkailija oli unohtanut merkitä rastilla varmistaneensa Isän henkilöllisyyden
passista. Ja passi oli jo toimitettu maahanmuuttoviranomaisille. Paria viikkoa
ennen kuin Isä sai passinsa takaisin, alkoivat hänen rahansa loppua. Onneksi tuli
palkkapäivä. Onni jäi kuitenkin hyvin lyhytaikaiseksi, kun nostaessaan automaatista
rahaa tililtään unohti Isä painaa napista kortin palautuksen. Hetken päästä hän
huomasi kaupassa kortin puuttuvan, mutta pankkiautomaatti oli jo imaissut
kortin lopullisesti. Kun Isä yritti lunastaa korttiaan pankista, ei sitä
palautettu ilman passin näyttämistä. Eivät auttaneet Isän rukoukset ja
selitykset, että passi oli viranomaisilla. Virkailija totesi vain, että voihan
sitä lainata kavereilta.
Niin Isä eleli pari viikkoa paperittomana,
pankkikortittomana ja työkaverin apuun tukeutuen. Yhdessä tämän vaimon kanssa
hän muistutti kaveriaan pitämään hyvää huolta pankkikortistaan, siitä heidän
ainoastaan!
***
Äitienpäivä kääntyi iltaa kohden parempaan päin. Äiti ja
lapset lounastivat isovanhempien ja enon perheen kanssa ravintolassa ja Isä
lohdutti itseään valmistaen itselleen herkullisen aterian. Ruoka lohduttaa
aina.
Hyvää äitienpäivää meille ihanille äideille, hyville ja huonoille; kaikille, jotka sisimmässään tuntevat itsensä Äidiksi!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa jos jätät kommentin :)