Joka vuas iha samat miätteet?

Palattuaan mökiltä Äiti luki vuoden takaisia mietteitään:

”Tänää mä se ny sit tajusi, kumme lähettii mökilt ajaa kotii päi. Jotenki se vaa tuntu vähä niinku helpottavalt, se lähtö kotii. Sit ku oltii saatu astiat pestyy ja mökki imuroituu ja kannettuu tavarat autoo. No huusii ei sentää enää lukittu niinku sillo enne, ku eihä sitä tartte. Kuka nyt siält mitää veis! Sii vaihees oli kelloki jo aika paljo, ku meil tuli valmist, ja oltii jo aika väsyneit. Onneks oli sentää aika pilvist eikä nii kuuma niinku meiä tulles. Vaik hellet piti olla tänääki. Järves kuiteki piti pulahtaa ku tuli vähä hiki. Siin siivotes.

Ku me sit ajeltii kotii päi, nii mä pohdiskeli sit asiaa. Jossain Riksu kohal mä viimei tajusi se. Mä tajusi, et mähä taia olla ny keski-iäs! Nimittäi jotenki sit vaa alkaa jo kaivata sisävessaa ja iha oikeet suihkuu. Ja oisha se iha kiva ehtii tehä päivisi muutaki ku vaa lämmittää vettä ja tiskata. Ja sit laittaa ruakaa. Ja taas tiskata. Ja siin se sit koko päivä meniki. Ja oikeestaa mialummi mä nukuki iha oikees sängys (se vessa viäres). Joo, emmä taia olla enää sellane samalaine reppureissaaja niinku joskus sillo piänenä ja nuarena. Mut mä kyl oikeesti luuli et sit ku tulee keski-ikää, nii ensi jotenki kasvais henkisesti. Site et jotenki niinku myäs vaikuttais iha fiksult! Mul vaa tais tulla keski-ikä sitä enne…

Ai nii, käly, jos sä luet tätä, nii viittiks sanoo mu veljelle tiadoks: emmä si ehtiny tyhjentää sit liiterii kovi paljoo. Keräsimmä pari lasipurkkii jätesäkkii, mut emmä kuiteka niitäkä kaikkii raaskinu. Ku joissai oli nii hianot kannetki: niis luki jotain vanhaa (Metka tai jotai sellast). Sellassestha mä tykkää. Oli ne purkit kyl vähä likasii, tais niis olla hiirekakkaaki ja muari panemaa rotamyrkkyy. Mut mitäs se haittaa, eihä niihi tarvi tehä hilloo. Niihi vois panna vaik nauloi tai jotai piänt roinaa. Eiks se sillon ois ku sisustuslehest, sellassest ku Kotiliäs tai Meiä mökki…

PeeÄs: lue äänee, nii joha aukee…”



Mökkielämää ei mikään voita?

 

 

 

 

”Rannassa ei ole haikaloja”, toteaa kuopus viisaasti Äidille nyökäten. ”Ne ei elä matalassa vedessä. Haikalat on syvemmissä vesissä, tuolla noin”, kuopus näyttää käsillään laajassa kaaressa ulapalle viitaten. ”Rapujen koti on kivejen kolossa”, toteaa hän varmuuden vakuudeksi ja muistuttaa Äitiä, että portti rantaan on suljettava: etteivät hämähäkit syö vettä!

Kuopus onkii innokkaasti. Heti tärppää: pieni ahven tarraa syöttiin.  Isä päästää piskuisen kalan jatkamaan uintiaan ja kuopus heittää taas ongensiiman veteen. Isä ei henno kertoa, ettei hän pannut enää matoa koukkuun. Vähän ajan päästä kuopus luovuttaa: järvestä on varmaan kalat loppu!  

Äiti palaa ’pihanperältä’. ”Sä kävit kakalla”, toteaa kuopus virnistellen tietäväisenä, tyytyväisenä omasta nokkeluudestaan. ”Kuinka niin?” ihmettelee Äiti. ”No, kun sä kävit HUUSISSA!” Isä kuiskuttaa Äidille, että hän juuri selitti kuopukselle, milloin pojat käyttävät huusia ja milloin käyvät mökin takana. Äiti valistaa kuopusta tyttöjen huusinkäyttötavoista ja tämä kuuntelee silmät ymmyrkäisinä. Ensimmäinen kerta sukupuolivalistusta ei tapahtunutkaan saunassa.

Kahden mökissä kykityn sateisen päivän jälkeen Äiti ja Isä ehdottavat lapsille kotiinlähtöä päivän etuajassa. Yllättäen yksikään heistä ei vastusta. Kuopus tosin kyselee, milloin mökille tultaisiin seuraavan kerran ja pyörittelee ymmällään silmiään, kun Äiti vastaa: ”Vuoden päästä”. Nähtyään pienen pojan pettyneen ilmeen Äiti lohduttaa: ”Jos silloin on hyvät ilmat, voidaan olla vähän pidempään, vaikka kaksikin viikkoa.” Kuopus riemastuu: ”Jee, kuusi viikkoa!”

Äiti ja Isä siivoavat ja pakkaavat. Taivaalle kerääntyy pilviä Äidin keittäessä vettä vedenkeittimellä saadakseen lämpimämpää vettä astioiden pesua varten. Viimeisenä päivänä ei kannata lämmittää puilla koko padallista. Kun tiskivesi on riittävästi lämmennyt ja Äiti sonnustautunut sadevarusteisiin tiskatakseen, alkaa vesisade, joka hetken päästä yltyy jo kaatosateeksi. Pyöritellessään harjaa vaahtoisessa vedessä hän näkee tuskin eteensä veden valuessa pitkin sadetakin huppua. Vesi jäähtyy nopeasti ja Isä juoksuttaa mökistä vesipannulla uutta kuumaa vettä vatiin. Mutta heti, kun kaikki jotenkuten rasvan alta kuoritut astiat on kannettu mökkiin, sade taukoaa ja aurinko pilkistää esiin pilvien takaa. Kaatosade saa uuden kutsumanimityksen ”tiskaussade”.

Isä tyhjentää jääkaapista ruokatavarat kylmäkassiin ja vie pihalle odottamaan. ”Toivottavasti ne eivät jäädy…” toteaa hän lakonisesti.

Kun kassit on viimein pakattu ja Isä ryhtyy kantamaan niitä autoon, alkaa ”autonpakkaussade”, ärsyttävä, kasteleva tihkusade.  Mutta kun auto on pakattu ja perhe istuu autossa, ottaa Äiti valokuvan kutsuvasta järvestä, jonka pinnalla auringonsäteet taas kimaltelevat leikkisästi. Kaihoisasti hän hyvästelee mökin ja Isä käynnistää auton. Voi jos olisi hellettä, niin mikään ei olisi ihanampaa kuin olla täällä, haikailee Äiti.

Muutamaa päivää myöhemmin perhe istuu taas autossa, tällä kertaa matkalla anopin mökille…



Silloin kun tarkeni syödä terassilla...



 
 

 

Maaliman toiseksi parasta ruisleipää (parasta ei enää valmisteta)

 

Grillataan amppareita, eikun tällä kertaa hamppareita

 

Itse poimittu saalis

Mustikkasuu

 


Viisivuotiaan rakentamaa: kiinalainen portti ja minareetti?

 


Sadepäivän ajanvietettä ja esteettisiä nautintoja (autoretkellä pakosalla omalta mökiltä)

 

 

 

 

 

 

 


Ja niin järvi välkkyi taas kutsuvasti auringossa, heti kun auto oli pakattu lähtöä varten...



 

 

Murkkukitinää Suomen suvessa

”Siel on niin tylsää!”

”Eihän siellä oo ees ketään kavereita.”

”Siel sataa ja on ahdasta ja kylmää.”

”Taas joutuu työleirille.”

”Onks meidän ihan pakko? Me ei haluta lähtee MÖKILLE!!”

”Me halutaan jäädä kotiin!”

”Voisitteko lopettaa tuon valittamisen. Ainahan teillä on siellä ihan kivaa: mökillä voi saunoa ja uida, lukea kirjoja, grillata, syödä terassilla ja katsella kaunista maisemaa. Voidaan tehdä joku päivä hampurilaisiakin…”

Lähtöpäivän aamuna Äiti herää kuopuksen pomppimiseen vatsansa päällä: ”Jee, me mennään tänään mökille. Se on paras se mökki, mis on kaksi mökkiä ja hiekkalaatikko välis. Ja järvi! Siinä voi uida. Soutaa. Ja ONKIA!” Kuopus koukistelee sormiaan esittäessään kuinka hän onkii kaloja. Niitä ahvenia. Samaan hengenvetoon hän pohtii, uppoisiko, jos riisuisi pelastusliivin. Entä jos pukisi sen takaisin päälleen? Pienen ihmisen onni syntyy vaatimattomista aineksista.

Koko edellisen illan Äiti ja Isä ovat haalineet tavaroita mukaan mökkimatkalle ja yrittäneet muistella, mitä mökille on jäänyt edellisenä kesänä. Neljän päivän mökkeily edellyttää uskomattoman määrän varustelua. T-paidoilla ja shortseilla ei tällä kertaa pärjää, sillä pitää varautua kylmään, koleaan ja sateeseen. Märkään hiekkalaatikkoon ja kosteaan korkeaan heinään. Eivätkä kahden flunssaisen lapsen antibiootit saa unohtua kotiin.

Aamulla pakkailu jatkuu vielä tuntikausia, kunnes kaikki nyssykät ja pussukat on kannettu autoon. Taas ollaan aikataulusta myöhässä, vaikka herättiinkin aikaisin lähtöä valmistelemaan. Perhe pakkautuu autoon, joka täyttyy ääriään myöten. Viimein voi mökkimatka alkaa. Ilmastointilaite humisee ja autossa haisee muovinkäry, sillä aurinko on kuumottanut auton sisätilat polttaviksi ja ulkonakin lämpötila kohoaa 22 asteeseen. On heinäkuun kesäisin päivä. Kahden perheenjäsenen vastustuksesta huolimatta Äiti työntää levyn soittimeen ja melankolinen Suomipop vaihtuu Noita Nokinenän käkätykseen ja ”voihan Tikkerperi” -sadatukseen, kuten yleensä perheen pidemmillä automatkoilla.

Järvi välkehtii kutsuvasti auringossa, kun perhe raahaa kasseja ja pusseja autosta mökkeihin. Äiti jakaa määräyksiä ja perhe kiikuttaa kasseja ohjeiden mukaan: toiseen mökkiin ruoat ja petivaatteet, toiseen vaatteet ja pyyhkeet. Alamökki, jossa kokataan, syödään ja elellään päiväsaikaan, on ahdas eikä perhe ole yöpynyt siinä kolmannen lapsen syntymän jälkeen. Normaalikesinä perhe yöpyy vintillä ylämökissä, mutta tänä kesänä mökille ehditään vain neljäksi yöksi, joten kahden mökin siivoaminen tullessa ja lähtiessä tuntuu liian suurelta urakalta. Eiköhän yhteenkin mökkiin mahduta, kunhan oikein ahtaudutaan, optimoivat Äiti ja Isä.  

Alamökissä on asuttu vain viikkoa aikaisemmin sukulaisten mökkeillessä, mutta kylmien ja sateisten päivien jälkeen patjat ja peitteet ovat kostuneet jo uudelleen. Lämmintä on mökissä viisi astetta vähemmän kuin ulkosalla.  Äiti avaa oven selkosen selälleen päästääkseen kesäilman lämmittämään ja kuivattamaan sisätiloja. Lisäpatjoja ja täkkejä haetaan ylämökistä, jonka hirsiseinät ja lautalattiat huokuvat vielä talven jäljiltä kosteutta ja kylmyyttä. Peitteet ja tyynyt levitellään pihamaalle aurinkoon kuivumaan. Lapset leikkivät ”vanhaa aikaa” osallistuessaan kotitöihin tamppaamalla pölyisiä patjoja.  

Kun terassien kaiteet ja pyykkinarut on ahdettu täyteen nykyajan ontelokuitupeittoja, 70-luvun harmaita vaahtomuovipatjoja ja ja vielä vanhempia raidallisia flokkipatjoja, jotka liehuvat tuulessa kuin lippunauha, Isä tarkastelee huolestuneena grillin valurautalevyn sisään lenteleviä ampiaisia. Joutuukohan tänä kesänäkin ensimmäiseksi hävittämään ampiaispesän, ennen kuin uskaltaa sytyttää grillin? (Ei, pesä löytyy vasta lähtöpäivänä, kun grilli peitellään talven suojaksi. Sitä ennen on jo muodostunut uusi sanonta: ”Grillataanko hamppareita – eikun amppareita…”)

Äiti pumppaa vettä järvestä saunanpataan, kantaa selkä vääränä puita liiteristä kiukaanpesään ja laskee, kuinka muutaman päivän työllä säästyy kuntosalilla käymisestä. On tämä hyötyliikunta sentään poikaa!  

Kun illalla lapsille on pedattu patjat lattialle, huokaisee Äiti muistaessaan, että sama siivousruljanssi odottaa taas lähtöpäivänä, jolloin pedit on purettava, petivaatteet puisteltava ja tuuletettava, pakattava odottamaan seuraavaa kesää. Mahtoiko tämä kaikki olla vaivan väärtiä?

--

Yöllä mökissä on ahdasta, kuumaa ja hyttysiä. Isä kömpii nukkuvien lasten yli sähköinen hyttyslätkä kädessään ja saalistaa verenhimoisia petoja. Äiti vetää peittoa silmilleen, hautaa korviaan tyynyyn ja komentaa Isää palaamaan sänkyyn. Samalla hän muistaa, että punkkitarkastus unohtui tehdä. Vaikka eipä sillä väliä, unohtuivathan punkkipihditkin kotiin. 

Aamu valkenee vesisateeseen. Äiti herää flunssaisen lapsen hinkuvaan yskään. Koko päivän sataa ja sataa. Patjat kasataan lattialta sängyn päälle, jotta mökissä mahtuisi liikkumaan. Kaikille ei riitä istumapaikkoja, joten Äiti istuu lattialla ja kirjoittaa. Isä makaa vieressä päivänokosilla. Lapset istuvat puusohvalla ikkunan vieressä ja ihailevat kaatosateen ropinaa järven pinnalle. Kyllä mökkeily on sitten jännää!

Hetken päästä marina taas alkaa:

”Oliks meidän pakko tulla tänne? Tääl on niin ankeaa.”

”Hei Äiti ja Isä, voisitteko te jo viimein lopettaa tuon valituksen. Tuo on niin ÄRSYTTÄVÄÄ! Te kuulostatte kuin joltain murrosikäisiltä…”

--

Illalla Isä kuiskaa Äidille:

”Ajattele, jos tämä olisi vuokrakämppä, meidän olisi pakko viipyä täällä lauantaihin asti.”

”Meidän ON PAKKO olla täällä lauantaihin asti”, kuiskaa Äiti takaisin ja nyökkää merkitsevästi lapsiin päin. Isä huokaisee ja etsii mukavampaa asentoa lattialla.
 



Liputusta





Kyllä aurinkoisena päivänä on ihan kiva tiskata taivasalla....



...mutta entä sateisena? Syntyi uusi sanonta: kaatosadetta kutsutaan perheessä nykyään myös tiskaussateeksi. Tässä Äiti on lähdössä pesemään astioita, silloin kun vasta tihuttaa... (huomaa tyylikäs 90-luvun muodikkuus)

 

 

 


Ei ihan toivesää mökille

 


Tilanpuutteen vuoksi lasten patjat on nostettava lattialta päiväksi sängyn päälle



Joten päiväunet on nukuttava lattialla



Löytyihän se ampiaispesä loppujen lopuksi. Ei kesää ilman yhden pesän hävittämistä grillin alta



 

 

 

Anteeksi, mutta mistä löytyisi kirjakauppa?

Heinäkuun helteisenä päivänä lämpötilan kavutessa 35 asteeseen Äiti ja tytär lähtevät kahdestaan keskustaan ostoksille. Matka sinne kestää kaksi tuntia: Ensin on käveltävä puoli tuntia lähimmälle metroasemalle, ajettava tunnin metrolla (välissä pari vaihtoa) ja toisessa päässä käveltävä taas puolisen tuntia, kunnes saapuu perille ostoskeskukseen.

 

Kummallakin jalka nousee kepeästi, sillä heillä on päämäärä: heidän tarkoituksenaan on löytää englanninkielinen kirjakauppa, ja mistäpä sellaisen muualta löytäisi kuin erittäin länsimaisesta ostoskeskuksesta. Vaan eipä niin vain löydäkään. Toinen toistaan houkuttelevampia rättikauppoja kyllä löytyy, mutta suuren luksusostarin ainoa kirjakauppa on piskuinen kiinankielistä kirjallisuutta myyvä kahvila ja sekin piilotettuna ylimpään kerrokseen. Tuttuja nimiä näkyy kirjojen kansissa, mutta taitaa mennä vielä aika kauan, ennen kuin näistä kirjoista on heille iloa. Mahtaako se päivä edes koskaan koittaa?   

 

 

 

 

 

 

 

  


Jäähalli ostoskeskuksen sisällä

 


Tullos iha pia

 


Tähänki tullos uus putiikki

 


Lounaspaikka haussa

 


Kuvaukset käynnissä

 


Ohjelmanumerona koko lounaan ajan...

 

 

 

 

Muotilehdillä lienee enemmän menekkiä kuin kirjoilla - ottaen huomioon muotikuvausten määrän

 


Nämä lienevät hääasetelmia, vaikka suomalaisen silmään näyttävätkin aika lailla hautajaisseppeleiltä

 


Löytyihän se kirjakauppakin, mutta kieli oli väärä :/

 

Teini nääntyy juostessaan Äidin perässä lastenvaatekaupoissa, eikä häntä ilahduta ajatus kahden tunnin paluumatkasta ruuhkametrossa. Isä lupaa poimia shoppailijat toisen ostoskeskuksen takaa, tutusta paikasta, johon saa helposti pysäytettyä auton. Äiti tarkastelee metrokarttaa ja ilmaista turistikarttaa ja toteaa, että paikkaan pääsee helpommin kävelemällä. Eihän sinne ole edes pitkä matka!

Äiti tutkii hieman postimerkkiä suurempaa karttaansa ja yrittää paikantaa lähtöpisteen. Tuohon suuntaan! Aurinko porottaa täydeltä taivaalta ja lapsen jalkoja pakottaa jo kuumuus ja väsymys, jatkuva liikkeessä oleminen koko pitkän päivän. Äiti katsoo kelloa: alkaa tulla jo kiire! Hän kipittää kuin aropupu edellä kartta kädessään, lapsi laahustaa perässä ja pyyhkii hikivanaa otsaltaan. Kuuma! Saisipa edes vettä!

Heidän patikoituaan kaksi kilometriä pitkin ison autotien reunustaa alkaa Äitiä vähitellen epäilyttää. Pilvenpiirtäjähotellista ei näy huippuakaan eikä toistakaan maamerkkiä, jokea, löydy. Eikä vastaan tule sitä isoa tietä, jolle heidän pitäisi kääntyä. Sen nimeä ei lue edes kartassa. Äitiä alkaa jo hermostuttaa, sillä hän tajuaa heidän olevan eksyksissä. Kuitenkaan paluu samaa reittiä pitkin ei houkuttele. Kyllä se shopping center vielä löytyy. 

Kartan mukaan heidän pitäisi päästä vasemmalle, pohjoisen suuntaan, ja löytää joki tai hotelli. Äiti päättää, että heidän on paras kääntyä vasemmalle, kapealle kujalle, joka johtaa läpi matalan hutongalueen. Siten he jossain vaiheessa päätyisivät joelle. Tämä on todella alkuperäistä asuinaluetta, ei sellaista turistien nähtävyydeksi somistettua, jossa he muutamaa päivää aikaisemmin kiersivät. Täällä ihmisillä ei ole vessoja, vaan pienet tytöt nostavat mekkonsa helmoja ja pissivät kotiportaalleen. Tänne pullonkerääjämummot palaavat tyhjentämään säkkejään kotipihalleen lajiteltavaksi. Täällä ikkunantekijät kuivattavat pyykkinsä kadulla upouusien ikkunankarmien päällä: kauppa ei taida tänään käydä, joten on aikaa pyykätä. Jossain täälläpäin Äiti valokuvasi talvipakkasella kaloja kuivamassa talojen ovensuissa. Nyt kesähelteellä hän sipsuttaa sandaaleissaan, sievät, pienet, paperiset ostoskassit kädessään. Niiden sisälle on sieviin silkkipapereihin kääritty sieviä pieniä vaatteita. Vastaantulijat katsovat heitä kummissaan. Mitä nuo valkonaamat hakevat täältä?



Mitä muuta käyttöä olisi parvekkeelle kuin varastohuoneena?



Pyykkipäivä

 

 

Löytyy pieni kujakauppa, jonkinlainen lähikaupan, lehtikioskin ja huoltoaseman yhdistelmä, jonka ovessa roikkuvia leveitä muovikaistaleita Äiti raottaa päästäkseen astumaan sisään. Torkkuva mies nousee laiskasti telttatuolistaan ja silmäilee heitä epäluuloisesti. ”Wŏ yào măi shuĭ”, pyytää Äiti vettä. Sen verran hän on jo oppinut, ettei kannata itse osoittaa vesipullolta näyttävää pulloa, vaan antaa myyjän ojentaa oikea pullo. Sillä muutaman kerran Äiti on pettymyksekseen huomannut vasta maistaessaan ostaneensa veden sijasta jotain kummallista, makeaa litkua. Ei auttanut, vaikka hän oli varmistanut sen olevan vettä ja myyjän oli nyökytellyt myöntävästi. Kiinalaisten mielestä vesi taitaa olla limsan synonyymi.

Mies nostaa paksun viltin kylmäaltaan päältä ja kaivaa pohjalta vesipullon. ”Èr yuán”, hän murahtaa ja nostaa kaksi sormea pystyyn näyttääkseen hinnan.  

Vesipullo on lähes umpijäässä mutta sulaa nopeasti kuumuudessa. Tyttö painaa kylmän pullon otsalleen ja huokaisee tyytyväisyydestä. Jalkakin alkaa taas nousta ketterämmin. Heidän jonkin matkaa taivallettuaan Äiti osoittaa sormellaan: korkean rakennuksen katolla lukee suurin kirjaimin ”East”. Maamerkki on löytynyt! Tuossa hotellissa Äiti ja Isä yöpyivät previsiitillään tammikuussa. Hetken päästä ja Äiti tytär yhyttävät joen, joka talvella oli osittain jäässä, siten että Äiti ja Isä olivat ikkunastaan kauhulla katselleet uhkarohkeita kalastajia talsimassa jäällä. Nyt joki virtaa matalana ja liejuisena ja samat kalastajat istuvat onkineen sen penkereillä.

Korkean hotellin vieressä on uusi ostoskeskus, jonka englanninkieliseen kirjakauppaan Äiti ja tytär pikaisesti piipahtavat. Sieltä Äiti löytää viimein etsimänsä: Pekingin kartan. Suurien seikkailujen aika on ohi…