Kevät!! (kun on kaiken vihreän aika)

 

 

 

 

 

 

Koko talven "kukkineet" kukat

 

 

 

 

Nyt se on sitten selvästi kevät. Aamulla mittari on vielä pakkasen puolella, mutta päivällä lämpötila nousee viiteentoista, jopa pariinkymmeneen asteeseen. Kolme päivää sitten kuoriuduimme talvitakeista, paitsi Kakkonen, joka edelleen lähtee kotoa toppatakissa ja palaa illalla pelkässä t-paidassa.

 

Koko expattiyhteisö ja lähistön länsimaistuneet kiinalaiset näyttävät riemuitsevan. Leikkipaikat ovat täynnä lapsia, ihmiset istuvat amerikkalaisten ketjukahviloiden terasseilla nauttimassa sunnuntain auringonpaisteesta. Kun lähetän leikkipuistosta kuvan ystävälleni yhdessä iloisesti leikkivistä lapsistamme, porhaltaa hän hetken päästä paikalle tuktukillaan, kyydissään korillinen eväitä. Istahdamme puistonpenkille nauttimaan niistä ja toistemme seurasta, ja katselemme lasten hippaleikkiä.  Vasta kun ilta hämärtää ja ilma viilenee, lähdemme kotiin. Mahtavaa!

 

Nuorena inhosin kevättä. Koin ankeaksi pitkän talven, jota seuraava, hitaasti lämpenevä kevät ei paljon lohduttanut. Vasta vappuna tiesin talven selätetyksi, ja toukokuussa luonnon puhjetessa kukkaan heräsin vasta henkiin minäkin. Nykyään olen oppinut sietämään kaikkia vuodenaikoja, mutta keväästä olen oppinut jopa jossain määrin nauttimaan, etenkin sen jälkeen, kun lapset ovat kasvaneet yli kurahousuajan (toisin sanoen Pekingiin muuttomme jälkeen, kurahousuille kun ei täällä ole tarvetta).

 

Seuraavien viikkojen ajan kevät tulee todella kohisten, ja varmaan viimevuotiseen tapaan saan kummastella luonnon puhkeamisen suurta ihmettä. Mistä luonto oikein kerää voimansa, kun ei puoleen vuoteen ole satanut tippaakaan? Mistä se saa ravinnon ja energian kasvattaa uudet vihreät lehtensä täällä kuivaksi ja pölyiseksi aavikoksi muuttuneessa kaupungissa? Siinä vasta ihmettä kerrakseen.

 

Aamulla kuopus herätteli meidät kärttäen aamiaista, sellaista kuin hotellissa. Minullekin olisi maistunut kiinalainen keitto, mutta kuopus tarkoittikin englantilaista aamiaista, paistettuine munine, röstiperunoine ja tomaattipapuine päivineen. Olipa hän itse käynyt jääkaapilla tarkistamassa, että munia kyllä löytyy. Ja oli valmis lähtemään kauppaan noutamaan puuttuvia tarpeita (lähetin isoveljen, joka osaa itse etsiä ostokset hyllyistä, myyjät kaupassa kun ovat englannintaidottomia).

 

Maistui tuhti paistettu aamiainenkin, vaikka mieleni olisi tehnyt kokeilla eräästä blogista löytämääni avocado-rucola-itusalaattia. Valitettavasti en vain löytänyt kaupoista ituja, joten salaatin kokeileminen saa jäädä Suomeen. Vihreää tulee kyllä syötyä viikonloppuisin, sillä olemme ihastuneet Vietnamissa nappaamaamme yksinkertaisen helppoon reseptiin:

 

Höyrytetyt lady fingerit (okrat) ja ruusukaali

 

Höyrytä lady fingereitä ja ruusukaalia noin 15 minuuttia (kokeile tikulla, kunnes kypsiä).

 

Dipataan höyryävän kuumina peräkkäin kahteen astiaan:

 

1.      astiassa: vähäsuolaista vaaleaa soijakastiketta ja pilkottuja pieniä chilipaloja

2.      astiassa: vasta rouhittua mustapippuria, suolaa sekä päälle puristettu puolikkaan limetin mehu

 

Nämä kasvikset ovat aivan taivaallisia lihan kaverina tai ihan sellaisenaan. Voisin elää niillä viikkokausia. Mutta huomaa, että mikäli lady fingerit eivät ole täysin kypsiä, niitä ei saa pureksittua paloiksi vaan ne takertuvat kurkkuun pitkinä rihmoina, joihin voi helposti tukehtua. Nimimerkillä kokemusta on.

 

Houhain rannoilla ja hotpotilla

 

 

 



Unikko-kopioita roikkui useankin talon edessä tuulettumassa




Lihaa kuivamassa pakkasessa




Ensimmäistä kertaa näin kiinalaisia toppahousuissa



 



Näppärä toppapuku kiinalaisittain:
vetoketjulla suljettava halkio haaroissa.
Toimisi varmasti Suomessakin!





Smiley :)



 



Rumputorni




Kellotorni




Kukkoja kaikkialla - alkoihan kukon vuosi



 



Siellä häämöttää rumputorni - jonka takana on piilossa
Jingshan ja Kielletty kaupunki




Kello...




...ja kapula




Kiinni on ja pysyy Hani Keiju




Piipahdus yleisessä vessassa.
Kuvamerkit ymmärrettävissä kaikilla kielillä




"Isä Aurinkoinen!" hoksasi esikoinen.

Ihastelimme Facebookissa ystäviemme valokuvia Houhai-järveltä. Kun siis palattuamme Pekingiin seuraavana aamuna valkeni mitä kaunein talvinen päivä, aurinko paistoi ja ilma oli raikas (ja lämmin verrattuna Shanghain koleuteen), päätimme jatkaa turistikierrosta tutustumalla oman kaupunkimme nähtävyyksiin, kiertelemällä Houhai-järven rantoja ja hutongeja. Olen aikaisemmin käväissyt näillä rannoilla osallistuessani katuruokakierrokseen.

 

Ehkä olen aikaisemmin kuullut mutta jo unohtanut, että tämän järven rannalta hutongien joukosta löytyy myös suuri länsimaistyyppinen baarialue. Päiväsaikaan tai kiinalaisen uudenvuoden johdosta suurin osa paikoista oli kiinni, mutta iltaisin täällä on varmaan vilkas iltaelämä. Kesällä varmasti kaunis ja tunnelmallinenkin paikka.

 

Yllätykseksemme Houhain jäältä löytyi nyt samanlainen talviurheilusirkus kuin Kesäpalatsin luota. Lenkkareissa ei kuitenkaan tehnyt mielemme kylmälle jäälle ja jään kestävyyskin epäilytti, olihan järven auringonpuoleinen ranta aivan sula. Myöhemmin, auringon jo laskiessa, näimme erään rohkean papan uimahousuisillaan pulahtavan sulaan veteen. Mielemme teki kysyä tältä kiinalaiselta, onko hän suomalaisille sukua, kun rohkenee uida avannossa. Mutta hän tuskin lienee harvinaisuus, kiinalaiset kun ymmärtävät terveytensä päälle. Eri asia toki on, kuinka terveellistä mahtaa olla uiminen Pekingin saastuneissa vesissä.

 

Talviurheilun sijasta poikkesimme lähistöllä olevaan kellotorniin, Zhōnglóuhin. Viereseen rumputorniin, Gŭlóuhin, oli pitkä jono, mutta Zhōnglóun portilla oli hiljaista. Ostimme liput ja kiipesimme jyrkkiä portaita toiseen näistä tunnetuista torneista, joiden avulla entisaikaan ilmoitettiin kansalaisille kellonaika. Rumpuja ja kelloja soittamalla aikoinaan tiedotettiin kaupungin porttien avautumisesta ja sulkeutumisesta, merkkinä kauppiaille, jotka aamuvarhaisella vaelsivat maaseudulta kaupungin porttien sisäpuolelle myymään tuotteitaan. Kaupungissahan saivat asua vain keisari ja tämän tärkeimmät virkamiehet perheineen. Kellotorni rakennettiin jo 1200-luvulla, mutta palo tuhosi vanhan rakennuksen täysin vuonna 1747, joten nykyinen rakennettiin tämän jälkeen uudestaan.

 

En saa ikinä tarpeekseni hutongeista. Voisin kulkea näillä kaduilla vaikka kuinka ja valokuvata kaikkea, minkä näen. Rakastan niiden nuhjuista, elettyä elämää ja mennyttä aikaa henkivää tunnelmaa, kuin aika olisi pysähtynyt niissä. Jos voisin, asuisin itsekin mieluummin jossain hutong-talossa kuin länsimaisessa expattighetossa. Vaan kun ei ole kielitaitoa, jolla selittää korjaajille, kun jokin boileri hajoaa. Toki kaipaisin hutong-kotiini mukavuuksia, sisävessaa ja lämmintä suihkua, mutteivät nämä olisi mikä mahdoton vaatimus nyky-hutongeissa. Vaikka turistin silmään siltä saattaa tuntuakin, kun ihmettelee kaduilla olevia yhteisvessoja. Moni talo näyttää vaatimattomalta ulkoa, mutta niiden sisältä voi löytyä vaikka mitä, kuten Lars kerran kuvaili Kolmosen koululuokalle ja kuten itsekin näin vieraillessamme hutong-kodissa tanskalais-singaporelaisen rinnakkaisluokkalaisen luona. Siihen taloon oli rakennettu jopa suomalainen sauna. Näistä kierroksista olen kertonut täällä.

 



 

 

 

 

 

 

 

Lapset "grillasivat" maapähkinöitä.
Tässä 6-vuotiaan taidonnäyte: pähkinä pihtiotteessa.

 

 

 


Suomalaisetko sukujuuret?

 

 

 

 

Aikomuksemme oli poiketa syömään tuttuun Hani Keijuun eli Hani Gejiu –junnalaisravintolaan, mutta se oli kiinni. Ylipäänsä suurin osa kiinalaisravintoloista oli vielä lomilla, ainoastaan muslimipaikkoja oli auki ja niillä piti kiirettä, sillä asiakkaita riitti. Kylmänä päivänä mielemme teki maistaa hotpotia, johon minulla on syntynyt suorastaan himo. Isän mielikuva hotpotista juontaa juurensa Singaporen ajoiltamme, jolloin kävimme joskus ystäviemme kanssa syömässä Korean barbecuessa, jossa vastaavalla tavalla itse keitettiin lihat ja kasvikset mauttomassa lihaliemessä. Pekingiläinen tai alun perin mongolialainen hotpot on kuitenkin aivan toista. Tällä kertaa söimme hotpotia muslimiravintolassa, mutten huomannut ruoan eroavan mitenkään mongolialaisesta.

 

 

Valitut lihasiivut, sienet ja kasvikset keitetään itse kaksiosaisessa padasta, joista toisessa kiehuu miedosti maustettu ”buljonki” ja toisessa setsuanpippurilla ja chilillä maustettu tulinen liemi (tai joku muu oman maun mukaan valittu). Kypsät suupalat poimitaan yhteisestä liemestä omilla puikoilla ja kastetaan seesamitahnasta tehtyyn kastikkeeseen, jonka jokainen maustaa mieleisekseen seisovasta pöydästä.

 

 

Padan keskellä oleva ”tulivuori” on tulisen kuuma kuin silitysrauta ja lapset "grillasivat" siinä marinoituja maapähkinöitä. Minä puolestani onnistuin kuin onnistuinkin kunnolla polttamaan siihen käteni. Palovammaa parantelin sitten aikani kylmän juomapullon kylkeä vasten, kun en kehdannut lähteä ulos etsimään hutongin yhteisvessaa. Harvassa pienessä ravintolassa kun on omaa vessaa. Jälkeenpäin se osoittautui virheratkaisuksi, sillä ihoni paloi kivuliaaksi toisen asteen palovammaksi. Mutta hotpotiin tekisi silti mieleni jo nyt uudestaan.

 



Toisen asteen palovamma neljä päivää myöhemmin

 

 

 

 

 



Kiinalaisessa alppikylässä

 

 

 

 

 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Lähdin tänään ystävien kanssa erään ryhmän matkaan Nanshaniin, joka on suosittu laskettelukeskus lähellä Pekingiä. Minä ja ystäväni olemme aika epäurheilullisia, joten liityimme seurueeseen lähinnä mielenkiinnosta ja halusta viettää yksi kaunis päivä talvisissa merkeissä. Arktiset olivat olosuhteet aluksi, onhan täällä öisin -10 astetta pakkasta. Mutta onneksi päivällä lämpeni, lopuksi toppahousuissa auringossa tuli jo kuuma. Ja löytyihän sieltä meillekin tekemistä, muutakin kuin auringonotto terassilla…

 

Kuten kuvista näkyy, rakennuskannasta päätellen tulimme kopio-alppikylään...