Loskasäässä nahkasaappaissa ja kukkahameessa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kuinka loskasäässä pärjää nahkasaappaissa ja kukkahameessa? Hyvin, tosin tietyin edellytyksin. Reilu vuosikymmen sitten ostamani nahkasaappaat, niitä kohtaan osoittamani hellä huolenpito sekä hevostalleilla tuttu tuote osoittautuivat eilen napakympiksi yhdistelmäksi. Koulunpihan peitti eilen paksu kerros märkää lunta, ja kaikki opettajat, jotka eivät olleet varustautuneet kumisaappain, valittivat läpimärkiä kenkiä ja sukkia. Paitsi minä. Vaikka olinkin pukeutunut fiineihin nahkasaappaisiin, joskus esikoisen syntymän aikoihin hankittuihin, aikomuksenani jatkaa töiden jälkeen tyylikkäänä kaupungille.

Joka kevät puhdistuksen jälkeen olen huolella rasvannut saappaani paksulla kerroksella valjasrasvaa. Se toimii erinomaisesti hoitoaineena antiikkinahkaan tai muuhun rosoisempaan, sillä se imeytyy hyvin nahkaan ja tekee sen samalla notkean pehmeäksi mutta myös vettähylkiväksi. Vuosien mittaan nämä saappaani ovat varmaan imeneet niin paljon rasvaa, että niistä on käytännössä tullut suorastaan vedenpitävät. Edes saumoista ei päässyt vesi läpi, sen verran tukkiva kerros rasvaa on niihinkin muodostunut. Silti nahka hengittää, joten saappaani eivät hiosta kuten kumisaappaat. Kun siis suuntasin Helsingin keskustaan, oloni oli yhä freesi ja mukava, kaikesta sateesta, loskasta ja viimasta huolimatta.

Päivällä koulussa sen sijaan minulle sattui hassu vaatekommellus. Yleensä palelen luokissa ja verhoudun ylimääräisiin neuleisiin sekä syksyllä hankkimaani kotimaiseen mohairhuiviin. Vaihdan luokkaa joka tunti, joten toisissa luokissa palelen ja toisissa riisun vaatteita. Eilen eräässä luokassa lämmityslaite pauhasi täysillä ja oppilaiden märistä vaatteista lähtevä kosteus leijui ilmassa. Minun tuli kuuma ja riisuin neuletakkini. Meillä oli juuri innokas keskustelu meneillään ja kaikkien oppilaiden silmät tapittivat minua katederilla riisuessani takkiani. Seisoin selkä tauluun päin ja yllättäen tunsin viileän vedon paljaassa selässäni. Olin aamulla unohtanut napittaa paitani, joten selkäni oli puoliväliin asti paljaana. Kiireesti kiskoin neuletakin takaisin päälleni, samalla kun jatkoimme keskustelua (siinä vaiheessa pasmani kyllä menivät vähän sekaisin, enkä kuullut oppilaiden vastauksia). Kun sitten oppilaat ryhtyivät tekemään ryhmätöitä ja käänsivät katseensa pois minusta, heitin takin pois ja napitin paitani selästä. Juuri tuollaisessa tilanteessahan sormet jäykistyvät kömpelöiksi nakeiksi eivätkä pienet napit millään suostu sujahtamaan kauniisti pikkuruisen napinläven läpi vaan pullahtelevat auki. Kukaan oppilaista ei kuitenkaan tainnut huomata mitään eikä ihmetellä, mitä tuo opettaja tuolla edessä oikein vääntelehtii… Pelaa yksinään Twisteriä pystysuunnassa, vai? Ja onneksi ala-asteikäiset ovat vielä niin mutkattomia, toista olisi yläasteella.

Jos olisin Mr Bean, eivät kommellukseni olisi päättyneet tähän. Kukkahameeni ostin yli 20 vuotta sitten Singaporen Laura Ashleystä - Esplanadin liike ei ollut tuolloin vielä edes avannut oviaan ja merkki oli Suomessa vieras. Hame oli pitkään suosikkini, ilmava viskoosikangas tuntui niin miellyttävältä Singaporen helteessä. Vuosia se on ollut vanhanaikainen, ja aikomukseni onkin ollut viedä se remakoitavaksi, en ole vain saanut loistoideaa, mitä kunnioittavaa teettää siitä. Kunnes tänä syksynä kauppojen kukkahameita ja –mekkoja katsellessani tajusin sen olevan juuri sellaisenaan aivan huippumuodikas tähän syksyyn. Vetäessäni sen päälleni kummastelin, että olinko muka oikeasti paljon tukevampi vyötäröltä pari vuosikymmentä sitten. Vyötärölle jäi nimittäin 10 cm liikaa ympärysmittaa. Kunnes tajusin, että sen verran on aika syönyt leninkiä, että vyötärönauhaa selkäpuolella tukenut kuminauha on hapertunut olemattomiin ajan saatossa. Eli pieni korjaustyö odottelee tekemistään, ja tällä hetkellä kavennustyö on hoidettu hakaneulan avulla. Mrbeanmäiseen tyyliin hakaneulan olisi pitänyt pettää seuraavaksi ja hameen valahtaa nilkkoihini, mutta onneksi se kuitenkin hoiti tehtävänsä luotettavasti.

Hamemokaa ei tapahtunut tällä kerralla, mutta selässä olevat napit koituvat toisenkin kerran kohtalokseni. Nimittäin tänään lähdin tyttären kanssa kirjamessuille ja kesken kaiken kierrellessämme tajusin, että olin jälleen kerran unohtanut napittaa paitani napit selästä. Tällä kertaa en seissyt itse lavalla vaan lavan vieressä kuuntelemassa keskustelua, kun yritin sormeilla nappeja kiinni selkäni takana. Ja kyllä vaan on sanottava, että on se todella vaikeaa pujottaa pikkuruiset napit minimaalisen pienten napinläpien lävitse. Etenkin hermostuneena nopeusennätystä yrittäen. Lähestulkoon mahdoton suoritus. Houldinin tasoa. But I did it!

 

Pitäisiköhän siirtyä edestä napitettuihin paitoihin?

 

Shirts Khujo and Massimo Dutti

Cardigans Odd Molly

Skirts Laura Ashley and Boss

Coats Ted Baker and Desigual

Boots Kennel + Schmenger

Mutsifarkkuja, kukkakuppeja ja muuta nostalgiaa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

 

Remakoidut farkut Gant, neule Jackpot, paita Ralph Lauren,

 

 

 

 

 

 

farkut Calvin Klein,  neule PTA, sandaalit Unisa

 

 

Menneisyyden haamuista huolimatta mökillä on myös ihania, rakkaita muistoja. Kaikkein ihaninta on tutkia vanhoja esineitä. Etsiä vajasta vaarin vanhoja työkaluja, lukea Eeva-lehtiä lapsuuteni kesiltä, katsella valokuvia vanhoista sukulaisista. Kauhoa huussin kuiviketta kolhiintuneesta emaliämpäristä (löytöni viime kesältä). Kattaa pöytä säröisillä kukkakupeilla, joita äitini, kälyni ja minä olemme haalineet kirppareilta ja saaneet sukulaisilta perintönä. Niillä, joita voi käyttää vain mökillä, sillä nehän on pestävä vaivalloisesti käsin.

Kaivoin mökkivaatteet esiin pukeakseni ne ylle ja hoksasin, että minähän olen suorastaan muodin aallonharjalla. Etenkin mökkifarkuissa, jotka ovatkin kesän kuuma muotijuttu: korkeavyötäröiset mutsifarkut. Toisissa on jopa kukkia polvissa, vau! Toiset ovat nippanappa kasarit (varmaan sentään silloin valmistetut), taisin nimittäin ostaa ne kesällä -91. Hetken huumassa tuhlasin niihin pitkän pennin kesätöistä ansaitsemistani rahoista. Olisikohan niiden hinta ollut 600 mk, siis 100 euroa, mikä oli silloin pitkä penni farkuista. Saattoivat olla enemmänkin, sillä olivathan ne sentään aidot Calvin Kleinit. Ostin ne La Matta –liikkeen naapurista. Mikähän sen kaupan nimi olikaan?

Seuraavana vuonna kauppa taisi lopettaa (tai yhdistyi La Mattaan, joka tuolloin myi vain kenkiä). Piipahdin nimittäin putiikissa ja löysin alennuskorista samoja farkkuja puoleen hintaan. Ostin kahdet kappaleet – numeroa isompaa kokoa. Olinkohan välissä lihonut vai valmistauduinko jo tuleviin pyöreämpiin vuosiin? Missä ne ovat tänä päivänä, en tiedä. Ehkä myin ne eteenpäin. Tai ehkä ne joskus löytyvät jonkun vakuumipussin pohjalta.

Hieman on aika kohdellut näitä farkkujani huonosti (ovat olleet kovassa käytössä), sillä niissä on jopa pieni kulumareikä haaroissa. Normaali kulumapaikka minun farkuilleni, mutta siihen on usein löytynyt apu Remakesta. Muutoin ne ovat siis todella ehdat ja julmetun paksua ja tukevaa farkkukangasta, kuten tuolloin kaikki farkut olivat. Tästä asiasta kirjoitti Outi Les Pyy jokin aika sitten vanhojen farkkujen hintavertailussaan. Paikkauksen jälkeen voisin siis ottaa nämäkin vaikka vakituiseen käyttöön, katu-uskottaviksi kaupunkivaatteiksi.

Muutos kankaiden laadussa tapahtui seuraavalle vuosikymmenelle siirryttäessä, kuten Remake ja Outi ovat monesti todenneet. 2000-luvulla vaatteet halpenivat ja niiden laatu huononi. Sen huomaa näistä toisista mutsifarkuistani, Ganteista vuosimallia 2004, ostin ne Kakkosen syntymän jälkeen päästyäni eroon vauvakiloistani. Puuvillan sekaan on ilmestynyt elastaania, eikä huolellisesta hoidosta ja kuivausrummun ja pehmennysaineiden välttelystä huolimatta voi sille mitään, että elastaani haurastuu vuosien saatossa. Lisäksi tämä kangas on jo valmiiksi kulutettu vaalennuspesuilla. Niinpä nämä farkut ovat hajonneet yhtä aikaa yhtälailla sekä haaroista että polvista, ja olen jo vuosia sitten korjannut niitä itse ja paikkauttanut Remakessa. Heidän käsialaansa on tuo komea kukkakirjailu paikkana polvessa (paikkakankaana on käytetty lapseni vanhoista farkuista leikattua palaa). Itse olen ommellut nuo vanhat kirpparipitsit peittämään omia paikkauksiani. Nyt farkut eivät valitettavasti enää kestäneet mökkielämän jatkuvaa kumartelua ja joka kumarruksella polvireikä rätsähti suuremmaksi. Näiden päivät housuina taitavat siis olla luetut ja seuraavaksi näistä tulee taas uusi hameprojektini Remakeen.

Hienoja ovat muuten nuo 90-luvun neuleetkin, hyvin on aika kestänyt niitäkin. Sen verran on kuitenkin PTA:n neule kärsinyt ajansaatossa, että kaulus on lähtenyt rispaantumaan. Pellava-puuvillaneule on pehmennyt niin miellyttäväksi, että suunnitelmissani on viedä se jatkojalostukseen Remakeen, kunhan vain keksin, millaisen siitä teettäisin.

Viime vuonna kuvasin nämä pellavahaalarit ja bermudashortsit. Lienevätköhän ne ensi kesän muotia?



Tässä alla muuten yhdet mutsifarkut jostain 90-luvun alusta. Nämä jalassa lensin aina Singaporesta Suomeen. Sittemmin ne päätyivät kymmeneksi vuodeksi mökkikäyttöön. Kunnes vuosia sitten niistä ja mieheni vanhoista paidoista remakoitiin hame...



Pekingissä tämä toimi hyvin, mutta nyt arkailen, kehtaanko täälläkin käyttää tätä? Onko tämä merirosvohame Suomessa liian tyttömäinen aikuiselle naiselle?

 

 

Hame Jackpot/Remake, paita Gant, sandaalit Ferragamo

Kaikki kuvissa mainitut vaatteet ja kengät ovat olleet vaatekaapissani vähintään 9 vuoden ajan :)

 

Takinkorvike ja muuta kiinalaista (muotia 2)

 

 

 

 

 

 

 

 

Tällaiseen ”takkiin”, jota esittelen ylimmissä kuvissa, en ole törmännyt missään muualla kuin Kiinassa. Kyse on ennemminkin shaalista, jossa on hihat ja joka puetaan päälle ylösalaisin, siten että ”alapuoli” tuleekin ylöspäin ja käännetään shaalikaulukseksi. Itse asiassa Pekingissä näitä näkyy vähemmän, mutta shanghailaisten kauppojen ikkunoissa näitä oli jo tammikuussa myynnissä, joko sisäkäyttöön tai odottelemaan kevään tuloa.

 

Tämän oman pitsi-ihanuuteni löysin syyskuun helteissä Guilinin lentokentältä Etelä-Kiinasta, enkä voinut vastustaa kiusausta. Neule on paksua, huopamaista, erittäin hyvälaatuista sataprosenttista villaa. Muutaman kerran olen raaskinut kokeilla ihanuuttani, mutta yritän vielä säästellä sitä parempiin tilaisuuksiin, kuten Helsinkiin oopperaan, jossa palelen aina.

 

Alemmat ponchot ja huivit ovat täkäläistä Suomi-rouva-tyyliä. Toki näitä näkee myös muillakin ulkomaalaisilla (paikallisilla harvemmin), mutta suomalaisilla rouvilla näitä on varmaan joka ikisellä ja jokaista väriä kaapissaan. Muunmaalaisia ystäviäni tämä minun ja maannaisteni yhtenäinen pukeutumistyyli naurattaa. Mistä tulikin mieleeni, että minun pitäisi vielä käydä hakemassa näitä ponchoja itselleni lisää ennen kesäkauden alkua.

 

Nämä neuleet tulevat Sisä-Mongoliasta eli Kiinan pohjoisosista ja lapussa kyllä lukee englanniksi täyttä kashmiria, vaikka sen aitoutta olen joskus miettinyt – kauppapaikkana nimittäin ovat maineeltaan epäilyttävät turistiostarit Hongqiao (Pearl Market) ja Silk Market, eikä neuleiden lähtöhintakaan huimaa päätä. Mutta miellyttävän pehmeiltä nämä tuntuvat, ovat lämpöisiä eivätkä nukkaannu käytössä, joten en ole ostoksia katunut. Toisaalta toki mietityttää, että jos australialaisen lampaan villa on ostopannassa, kuinka eettisesti kasvatettua mahtaa olla kiinalaisen vuohen villa. Mikäli kyse sitten ei ole tehtaassa kemiallisesti kasvatetusta villasta…

 

Välillä ihmettelen, kuka oikein haalii vaatekaappiinsa niitä samanlaisia perusvaatteita, joita kaupat ovat enimmäkseen pullollaan ja joka merkki tarjoaa. Tarvitseeko joku viisi kappaletta täysin samanlaista, samanmallista, samanväristä paitaa? Kuinka moni haluaa ostaa täsmälleen samannäköisiä mustia neuleita, sillä varmasti niitä on jokaisella meistä jo ennestään vaatekaapeissamme? No, itse asiassa minulla ei ole, sillä vaatteissani on aina jokin juju. Kuten näissä neuleissa, josta yksinkertaisempi, lepakkohihoilla koristeltu on arkikäyttöön ja kimaltavampi juhlakäyttöön.

 

Jälkimmäinen on tosin taas hyvä esimerkki siitä, kuinka Kiinassa laatu ja hinta eivät vastaa Suomessa totuttua tasoa. Samaan hintaan olisi kotimaassa saanut jo hyvälaatuisen villaneuleen, kun taas Kiinassa näköjään vain pelkkää nukkaantuvaa tekokuitua. Kuten kuvasta näkyy, nukkaharjaa tämä jo kaipaisi, vaikken ole vielä edes uskaltautunut pesemään tätä kertaakaan. Tämä oli ensimmäinen ostokseni kiinalaisessa vaatekaupassa, minkä jälkeen opettelin tunnistamaan tuoteselosteen materiaalimerkinnät kiinaksi. Tärkein taito, sillä yleensä merkit ovat vain yleisimmällä kotimaisella!