Isä Pekingissä, Äiti yksinhuoltajana - osa 2

Uusavuton Äiti

Ensimmäisen viikon perjantaina Äiti lähtee ensimmäisen kerran vuosiin ruokakauppaan tekemään viikon ostokset. Jo toisen lapsen syntymästä lähtien, jolloin alkoi käydä liian raskaaksi lähteä koko perheen voimin ruokakauppaan, on Isä yksin hoitanut suuremmat ruokaostokset kerran viikossa. Näiden vuosien aikana ei Äiti ole käynyt kuin muutaman kerran siinä valtavassa kaupassa, jossa ostokset tehdään. Normaalisti hän poikkeaa vain pikaisesti lähi-Alepassa tai Siwassa täydentämässä viikon tarpeita.

Kauppa on täynnä töistä palaavia, väsyneitä ihmisiä viikonlopun ruokaostoksilla. Äiti ei löydä lompakosta sopivaa kolikkoa pantiksi ostoskärryihin. Hän tunkee sylillisen tyhjiä ruokakasseja vedettävään koriin ja suuntaa pullonpalautukseen. Kuitilla hän lunastaa kassalta euron, törmäilee koreineen kassoilta vastavirtaan työntyviin asiakkaisiin, selviää viimein ostoskärryrivin luo ja työntää euronsa kolikkoreikään. Äiti tuntee olevansa kuin maalaishiiri kaupungissa. Uusavuton ruokakaupassa. Hullu eukko, Kassi-Alma, sähähtävät ilmeettömät kasvot hänelle.

Ensimmäinen puolituntia kuluu vihannes- ja hedelmäosastoa ihmetellessä. Vastahankittuun älykännyyn kirjattu ostoslista mukanaan Äiti koluaa kauppaa. Ison ostoskärry täyttyy ääriään myöten. Kaksi tuntia myöhemmin Äiti työntää ostokset kärryssä autolle, karauttaa kotiin ja raahaa kassit sisään. Seuraavalla viikolla hän menee jo torstaina. Kaupassa on rauhallisempaa kuin perjantaina. Kolmannella kerralla kaikki sujuu jo totuttuun tapaan. Äiti tietää, mistä hyllyvälistä mitäkin kannattaa etsiä. Ruokakauppa tuntuu jo tutulta.



Ensimmäisellä ostoskerralla Äidillä on vaikeuksia muistaa, mitä kahvia heillä juodaan

 

Isä ostoksilla

Kiinassa Isä löytää ilmoituksen paluumuuttajista, jotka myyvät tavaroitaan. Isä menee ostamaan heiltä lautasia, mutta päätyy ostamaan paljon muutakin: pojalle polkupyörän, tuulettimen häätämään kesällä hyttyset terassilta, olkipukin jouluksi tai vuohen vuoden koristeeksi… Isän ihmetellessä, kuinka hän saa tavarat kotiin, ystävällinen ruotsalaisherra tarjoaa hänelle kyydin kotiovelle.

Isä lähtee hankkimaan itselleen polkupyörää liikkeestä. Liikettä on vaikea löytää eikä kukaan vastaantulija osaa neuvoa. Lopulta Isän on otettava matkan varrelta taksi. Yllättäen taksikuski onkin myös pyöräliikkeen omistaja. Isän haluama malli on loppu ja hänelle tarjotaan tilalle naistenpyörää. Miesten malli täytyisi tilata erikseen. Isä päättää kuitenkin tilata miestenpyörän. Tämän jälkeen myyjä kertoo, että pyörä toimitetaan hänelle seuraavana päivänä kotiin. Ja näin tapahtuu. Ensimmäisellä pyörälenkillä muutaman kilometrin ajomatkalla kumi puhkeaa. Isä vie sen liikkeeseen paikattavaksi.

Isä tapaa muita suomalaisia, käy syömässä naapurien kanssa, pelaa sählyä ja lätkää. Ongelmana on kyytien saaminen, taksin saaminen on vaikeaa ja kyytiä joutuu aina ronkuamaan muilta suomalaisilta.



Garage sale -ostokset

 



Upouusi polkupyörä

 



Muuttotavarat perillä

 

 

"Pyöräkorjaamossa"

 

 

Arkea Suomessa ja ruokailun nautintoa

Kolme viikkoa on harjoiteltu selviytymistä – Isä Pekingissä, Äiti Suomessa. Joka aamu Äiti herää kuudelta keittämään kahvia ja herättämään isommat lapset kouluun. Kahdeksalta Äiti vie kuopuksen päiväkotiin ja Kolmonen jää yksin kotiin odottelemaan lähtöään kouluun. Hieman ennen viittä Äiti ryntää hakemaan päiväkodin pihan viimeistä lasta. Kotona hän iskee pyykkikoneen päälle ja jatkaa tämän jälkeen töitään yhdeksään asti. Perheen ruokkiminen on helppoa, sillä sunnuntaisin hän keittää suuren määrän kasviskeittoa. Se riittää lämmitettynä yllättävän hyvin koko viikoksi, tosin ruisleivän kulutus on kolminkertaistunut Isän lähdettyä. Jo muutaman päivän päästä Isän lähdöstä kuopus kysyi häneltä Skypessä: ”Oletko sä käynyt jo ravintolassa?” ”En ole.” Kuopus lipui pois paikalta omiin leikkeihinsä. Tärkein oli selvitetty.

Keittoa jokaisena arkipäivänä



Keitto maistuu Äidille vielä lounaaksikin...

  

Lapset pohtivat iltaisin, mitä hyvää mahtaa koulussa olla ruokana seuraavana päivänä. Ruokaa jolla selviää koko päivän, ettei tarvitsisi illalla syödä kotona keittoa. Viikonloppuisin syödään kuitenkin hyvin. Perjantai on odotettu päivä: paitsi että viikonloppu alkaa, on myös pastapäivä kuten aina ennenkin. Lauantai on kalapäivä ja sunnuntai lihapäivä. Perinteestähän ei tingitä. Kun äiti paistaa ahvenfileitä ja tarjoaa niitä keitettyjen perunoiden, höyrytetyn ruusukaalin ja feta-pinaattisalaatin kera, huokaa kuopuskin: ”Tämä on maailman parasta ruokaa!”   



Kuopuksen "maailman parasta ruokaa"

 

 



Perjantai on pastapäivä

 

Ruokailu on aina yhdistänyt tämän perheen. Se on niitä harvoja yhteisiä asioita, joka kiinnostaa heitä kaikkia. Viikonloppuna ruoka on aina oltava jotain vähän parempaa, juhlavampaa kuin tavallinen arkiruoka. Perusperiaate on, että tuolloin ruoan tulee olla sellaista, jonka kanssa sopii lasillinen viiniä. Jotain, joka on valmistettu itse huolellisesti, hyvistä raaka-aineista. Ja koska arkena he pyrkivät syömään nuukaillen, viikonloppuateria saa olla työläämpää ja vähän kalliimpaa: kalaa tai kokolihaa. Äiti ja lapset jatkavat perheen perinnettä, että joka ilta keräännytään myöhään illalla syömään päivällistä yhteiselle aterialle.
 

Sunnuntaina (koko-)lihaa

 

Yhtenä sunnuntaina vietetään äidin ja lasten yhteistä päivää elokuvan ja ravintolan merkeissä. Riemukseen lapset pääsevät sushille. Samanaikaisesti Isä maistelee friteerattuja skorpioneja firman iltamenossa.




Äiti ja lapset sushilla

 




Meanwhile in Beijing...
Isällä on sittenkin mielenkiintoisemmat ateriat :)

Paniikkitilanteita ja selviämisiä

Tähän asti Äiti on touhunnut kalenteri kädessä ja post it –laput otsassa kuin sumussa, mutta selvinnyt. Kalenteri ja puhelimen muistutukset ovat pitäneet homman hoidossa pieniä mokia lukuun ottamatta. Tapaamisia on mennyt päällekkäin, mutta ne on saatu selvitettyä.

Kolmantena keskiviikkona tapahtuu pahin mahdollinen tilanne: Äiti on merkinnyt erään läsnäoloaan vaativan tapahtuman päättymään klo 16. Päivällä hänelle kuitenkin selviää, että tapahtuma päättyykin vasta klo 18. Kuopuksen päiväkoti kuitenkin sulkeutuu jo klo 17. Äiti panee viestejä naapureilleen, jospa joku pääsisi hakemaan kuopuksen. Pian ihana naapurinrouva ilmoittautuukin.

Äiti panee asiasta tiedon tekstiviestinä päiväkotiin. Muutaman tunnin päästä siirtyessään bussilla toiseen paikkaan, tajuaa hän, ettei päiväkodista ole tullut kuittausta. Tuohon aikaan kaikki ovat jo pihalla ja Äiti yrittää soittaa samaan numeroon. Ei vastausta. Numero kännykässä on hyvin vanha, jo esikoisen päiväkotiajoilta. Onkohan se enää edes päiväkodin numero? Kenelleköhän viesti on mennyt? Äidillä iskee paniikki ja hän soittaa Isälle Kiinaan. Isä on yleensä huolehtinut poissaoloviestien tiedottamisesta, ehkä hänellä on uudempi numero. Isä antaa numeron, mutta paljastuu sen olevan sama kuin Äidillä oleva. Äiti selaa bussissa älykännykällään netistä toista numeroa päiväkotiin, Isä etsii samaa Kiinassa. Mutta mikään numero ei vastaa. Päiväkodin johtajan numerossakin vastaa ääninauha, joka kertoo johtajan olevan lomalla.

Myöhemmin Äiti kuulee naapurilta, että tällä oli ollut ongelmia saada lapsi mukaansa. Kukaan ei ollut huomannut viestiä, mutta onneksi viestit ja soitot näkyivät puhelimessa. Suurin ongelma ei kuitenkaan johtunut päiväkodin henkilökunnasta vaan lapsesta itsestään: ”En tule! Äiti tulee kohta hakemaan!” oli kuopus pannut hanttiin. Ei siis lähtisi lapsi vieraan matkaan, kun ei edes tutun naapurintädinkään.

Illalla Äiti palaa väsyneenä bussilla kotiin. Melkein kotiovelle päästyään hän muistaa lähteneensä aamulla autolla ja auton jääneen päiväkodin eteen. Aamulla on tiedossa hyvin aikainen ja kiireinen lähtö kahden lapsen kanssa, jolloin auto on välttämätön selviytymiskeino. Se on siis pakko käydä hakemassa. Kello on jo 19.30, kun Äiti viimein ilmaantuu kotiin. ”Missä ihmeessä sä oot oikein ollut koko päivän...?”

Isä Pekingissä – osa 1 (kulttuurishokki #2)

Rahavaikeuksia Pekingissä

Saavuttuaan Pekingiin ja tehtyään asunnon tulotarkastuksen lähti Isä ruokakauppaan.  Kerättyään ostoskärryyn kaikki ensimmäisten päivien välttämättömyydet hän suuntasi kassalle. Mutta hänen luottokorttinsa ei toiminutkaan! Viimeisellä viikolla tehtyjen suurten hankintojen vuoksi saldoraja oli ylittynyt. Isä oli unohtunut noudattaa komennuskouluttajan neuvoa ja nostaa luottorajaansa, vaikka tilanne oli tuttu jo Singaporen ajoilta. Hän oli luullut viisastuneensa parinkymmenen vuoden takaisesta muutostaan Singaporeen ja huolehtivansa tämän asian kuntoon ensi tilassa hoitaessaan pankkiasioitaan Suomessa. Tuolloin oli nimittäin käynyt niin, että tehdessään hankintoja kotiin sekä solmiessaan sähkö- ym. sopimuksia oli hänen visakorttinsa raja paukkunut, mutta ensimmäistä palkkaansa hän joutui tietysti odottamaan rahattomana useita viikkoja. Siksi saldorajan nostaminen oli ensimmäisenä tehtävälistalla, mutta kuitenkin se oli jäänyt kaikissa muuttotohinoissa tekemättä.   

Isällä oli sentään tukku euroja lompakossaan, mutta niistä ei ollut paljon hyötyä pekingiläisen ruokakaupan kassalla. Hänellä ei ollut rovon ropoakaan yuaneina, joten muu ei auttanut kuin lähteä saman tien pankkiin vaihtamaan rahaa ja avaamaan tiliä. Pankissa jonotettuaan hän huomasi jättäneensä passin kotiin! Haettuaan passinsa sai Isä viimein sikäläisen pankkitilin avattua ja talletettua rahat tililleen. Toisella yrityksellä onnistui myös asioiminen ruokakaupassa ja Isä sai aamupalatarpeet jääkaappiin.

 

 

Hyvä käydä vuoteeseen kun tietää että aamulla odottaa runsas ja monipuolinen aamiainen!

Seuraavana päivänä Isä toimitti paperinsa ja passinsa maahanmuuttoviranomaisille, josta ne palautuisivat 21 arkipäivän jälkeen eli vasta huhtikuun alussa. Muutaman päivän päästä hänen nostaessaan automaatilla rahaa tililtään herjasi pankkiautomaatti, että tilillä on tunnistusongelma, joka pitäisi käydä ensi tilassa selvittämässä pankissa. Pankissa häntä vaadittiin tunnistautumaan passinsa avulla. Olihan virkailija tarkistanut passin tiliä avattaessa, mutta hän oli jättänyt merkitsemättä rastin ruutuun. Vaadittiin siis uusi tunnistautuminen, koska ilman sitä tili saattaisi sulkeutua päivänä minä hyvänsä! Isä selitti passin olevan vielä monta viikkoa maahanmuuttoviranomaisilla, mihin virkailija vain kohautti olkapäitään: ”Sitten ei voi mitään. Tili voi sulkeutua huomenna, tai ensi viikolla tai vasta kuukauden päästä. Ei voi tietää milloin…”

Isän pankkikortissa on sentään magneettiraita, joka puuttuu toisen suomalaisen saamasta kortista. Sillä kortilla ei sitten maksetakaan joka paikassa...
 

Kuinka käy saatujen koulupaikkojen? (kulttuurishokki #2)

Tiistaina isä aloitti työnsä toimistolla. Uusiin tehtäviinsä tutustuessaan hän tiedusteli myös isompien lasten koulumaksuista. Selvisi, ettei firma voi maksaa niitä suoraan, koska ne pitää maksaa euroina. Epäselväksi jääneestä syystä firma ei pystyisi hoitamaan maksua ulkomaan valuutalla. Perheen pitäisi siis huolehtia koulumaksuista itse. Kouluun ilmoittautumismaksu kahdelta lapselta tekee n. 5200 €. Tämän sisäänkirjautuessa maksettavan maksun päälle tulevat vuosittaiset kymmenien tuhansien eurojen koulumaksut. Pystyäkseen maksamaan sen pitäisi perheen siis ottaa laina Suomesta ja tämän jälkeen rahat saisi firmalta takaisin yuaneissa. Mutta eihän perhe lähtenyt ulkomaille joutuakseen ottamaan lainaa lastensa koulunkäyntiin!

Ongelma on siis kuulemma euroissa maksamisessa. Äiti muistuttaa Isää, että nuorempienkin koulun application fee näyttää edelleen punaista eli maksamatonta, vaikka sen kuitenkin voisi maksaa yuaneissa…

Erona kuitenkin on, että ”kansainvälisessä koulussa” tällaiseen vetkutteluun on totuttu, mutta isojen lasten koulun kohdalla tilanne on eri ja tilanne on siksi ongelmallinen. Äiti ja Isä ovat allekirjoittaneet eurooppalaisen sopimuspaperin, jossa on hyvin tiukasti ilmaistu ehto, jonka mukaan koulupaikka varmistuu vasta kun maksu on perillä eräpäivään mennessä. Neljä kuukautta Äiti on tehnyt töitä hartiavoimin saadakseen lapset puhuttua kouluun, joka on erään eurooppalaisen maan omille kansalaisilleen kustantama koulu. Valuuko kaikki työ hukkaan: näinkö lähellä on, että paikat menetetään mikäli maksu ei tule ajoissa? Koulu on selvästi ilmaissut, ettei sen intresseissä ole kaksi ”ulkomaalaista” lasta, jotka eivät edes puhu kieltä äidinkielenään. Mutta perheen lasten paluun varmistamiseksi entiseen kouluunsa heillä ei ole mahdollisuutta mennä mihinkään toiseen kouluun!

Isä kirjoittaa lakonisesti sähköpostiviestissään: ”Tervetuloa kiinalaiseen kulttuuriin!” Äiti hakkaa konettaan vimmatusti vastatakseen: ”Tässä on nyt kyse kolmen kulttuurin välisistä eroista ja me ollaan siinä välissä!” Äiti näkee silmissään kolme kulttuuria samalla janalla, jossa vieraat kulttuurit ovat janan ääripäinä: toisessa toimitaan pedantisti sääntöjen mukaan, kun taas toisessa on totuttu ajatukseen ehtiihän sitä ja vähän sinne päin. Ja he itse suomalaisen kulttuurin mukaisesti yrittävät tasapainoilla jossain siinä välissä…

Isä jatkaa yhä neuvotteluja firman kanssa ja Äiti hermoilee kotimaassa pommittaen Isää sähköposteilla, joihin Isä ei edes vastaa.

Haku kansainväliseen kouluun

(Jatkoa tarinoille: Koulu ja kielipolku sekä Ensimmäinen ongelma: kuinka vaikeaa on päästä kouluun)

Pekingin previsiitin jälkeen oli selvää, mihin kouluun he halusivat perheen kolmannen koululaisen: siihen tutustumaansa kansainväliseeen kouluun, jonka mottona oli, että koulun pitää olla kivaa. Kyseinen koulu on etenkin pohjoismaisten perheiden keskuudessa erittäin suosittu ja haluttu ja siksi heitä kehotettiinkin olemaan ajoissa liikkeellä. Tuolloin isompien sisarusten työläs hakuprosessi toiseen kouluun oli vielä pahasti kesken ja työllisti Äitiä hyvin paljon, joten kolmannen lapsen hakeminen päästiin aloittamaan vasta viikkoja myöhemmin, tammikuun lopussa.

Kuopuksen kohdalla pohdinta vielä jatkui, sillä mahdollisuutena olisi ollut myös kolmikielinen päiväkoti ihan kodin lähettyvillä.  Sieltä ei kuitenkaan lähetetty sähköpostitse luvattuja hakupapereita, ja jossain vaiheessa vanhemmat päätyivät lopputulokseen, että lasten kannalta on näiden parempi olla samassa koulussa ja kenties matkustaa samalla koulubussilla.

Myöhään eräänä tammikuun iltana Äiti ja Isä käynnistivät haun aloittamalla nettikaavakkeen täyttämisen. Ensin piti luoda tunnus perheelle ja antaa vanhempien tarkat tiedot. Muutaman päivän päästä heidän oli tarkoitus jatkaa kaavakkeen täyttämistä, mutta he eivät muistaneetkaan antamaansa salasanaa. Uuden kertakäyttötunnuksen sai tilattua sähköpostitse ja ohjeena oli käydä nettisivulla vaihtamassa se heti uuteen itse valittuun tunnukseen. Mutta se ei ollutkaan niin yksinkertaista: salasanan vaihtamiseen vaadittiin vanha salasana! He panivat viestiä koulun it-tukeen saamatta sieltä koskaan vastausta. Monen viikon ajan he pääsivät kirjautumaan lomakkeeseensa ainoastaan pyytämällä joka ikinen kerta ensin sähköpostitse uuden kertakäyttötunnuksen. Kunnes eräänä päivänä Äiti huvikseen näpytteli kokeeksi päästään jonkun mieleensä juolahtaneen tunnuksen (jota hän ei enää jälkeenpäin edes muistanut) ja pääsi vahingossa kirjautumaan suoraan sisään. Ja hänen onnekseen kone tarjosi salasanan tallentamista.

Seuraava vaihe oli luoda Kolmoselle oma hakemus. Paitsi antaa tiedot lapsesta ja tämän kielitaidosta, piti lomakkeeseen liittää myös sekä lapsen kuva (jpg-formaatissa), kopiot lapsen ja Isän passeista (pdf:nä) ja kopiot kolmen viimeisimmän vuoden todistuksista (pdf:nä). Formaatti oli tarkka, sillä ohjelma ei hyväksynyt väärässä formaatissa lähetettyjä.  Isän kuvasi dokumentteja puhelimellaan ja lähetti ne sähköpostitse Äidille, joka tallensi ne koneelleen ja liitti hakemukseen. Aikaa ja turhia yrityksiä kului, ennen kuin kaikki olivat oikeissa formaateissaan liitettynä hakemukseen.

Taas piti kääntää lapsen todistukset – tällä kertaa englanniksi. Tämän lisäksi yhdeksänvuotiaan lapsen piti itse täyttää oma lausuntonsa, jossa kysyttiin muun muassa hänen mielipidettään omista vahvuuksistaan, heikkouksistaan, lempiaineistaan sekä kuinka hän toimii, jos koulussa tulee ongelmia (helppoja kysymyksiä verrattuna niihin, joita oli kysytty videohaastattelussa eräiltä suomalaistytöiltä heidän hakiessaan kansainväliseen kouluun Kiinassa: ”What is your contribution to this school?”) Lausunnon sai kirjoittaa omalla kielellään, mutta Äiti joutui kääntämään sen englanniksi ja molemmat paperit skannattiin taas hakemuksen liitteiksi. Myös lapsen luokanopettajalle lähetettiin linkki, jonka kautta tämä kävi täyttämässä lomakkeen antaakseen suosituksensa.

Tässä vaiheessa Äiti ja Isä ryhtyivät hakemaan kuopuksellekin paikkaa samasta koulusta. Äidin mielestä lasten pitää saada olla pieniä ja keskittyä leikkimiseen mahdollisimman pitkään ilman koulupakkoa, sillä ’kyllähän sitä koulua ennättää käymään loppuikänsä’. Siitä huolimatta, että esikoinenkin aikoinaan oppi omasta halustaan lukemaan nelivuotiaana ja on sen jälkeen nauttinut kirjoista, kirjoittamisesta ja oppimisen ilosta, arvostaa Äiti suomalaisen koulujärjestelmän 7-vuoden aloitusikää.

Niinpä päätettiin hakea Neloselle paikkaa päiväkotiryhmästä, vaikka koulu olisi halunnut sijoittaa 5-vuotiaan kuopuksen ikänsä mukaisesti kindergarteniin eli eskariin. Äiti kirjoitti useita viestejä kouluun siitä, kuinka lapsen jaksamisen kannalta olisi parempi, että hän kielitaidottomana saisi ensin perehtyä pelkkään vieraiden kielten oppimiseen ilman muuta opetusta.  Äiti muistutti myös, että seuraavana vuotena lapsi joutuisi aloittamaan sikäläisen ryhmänsä kanssa ensimmäisen luokan, mutta perheen muuttaessa jouluna takaisin Suomeen hän palaisikin ikätovereittensa ja vanhojen kavereittensa luo eskariin. Tämähän koettelisi lapsen itsetuntoa eikä siinä olisi mitään järkeä.

Koulusta vastattiin, että lapsi kyllästyisi pienten ryhmässä, koska siinä olisi paitsi vuotta myös kahta nuorempia lapsia. Äiti vastasi lapsen nykyisessäkin ryhmässä olevan 3-5-vuotiaita ja että alussa hänen varautuneelle ja tarkkailijana toimivalle lapselleen olisi huomattavasti helpompi tutustua uuteen kouluun itseään nuorempien kanssa. Viimein vetoomus meni läpi, tosin koulun varhaiskasvatusasiantuntijat arvioisivat tilanteen uudelleen sen jälkeen, kun lapsi olisi ollut kuusi viikkoa koulussa, ja tämän jälkeen mahdollisesti sijoittaisivat lapsen kindergarteniin.

Hakemukseen piti myös täyttää lomakkeet lapsien terveydentilasta sekä skannata lääkärintodistukset. Yksityisellä tehty lääkärintarkastus sattui samalle päivälle kuin neuvolan rutiinitarkastus. Lääkärintarkastusta nopeuttaakseen neuvolantäti täytti kuopuksen lääkärinlomakkeeseen valmiiksi pituudet ja painot, näöt ja kuulot ym. rutiinineuvolakäynnin tiedot. Äiti toimitti tämän jälkeen lapsen päiväkotiin ja jätti todistuksen lapsen lokeroon, pani vielä siitä Isälle viestin tiedoksi. Iltapäivällä Isä haki lapsen päiväkodista, ajoi kiireesti kotiin ja lähetti sieltä Äidille tekstiviestin: ”Missä sanoit sen todistuksen olevan.” Äiti vastasi kesken luentonsa: ”Päiväkodin lokerossa - kuten aikaisemmassa viestissäni kerroin...” Päiväkoti oli juuri mennyt kiinni. Lääkäriasemalla valkotakkinen setä kirjasi samat tiedot uudelleen ja hymähteli, että eihän siellä Kiinassa tiedetä, kuinka paljon meillä lapsia oikein tutkitaan.

Early years –ryhmään ei vaadittu niin monia papereita ja vanhempien täyttämä lomake riitti, eikä lapsen sentään tarvinnut täyttää omaa lausuntoaan (kindergarteniin olisi tarvinnut!) Neljä viikkoa oli kulunut ja viimeinkin kaikki paperit olivat kunnossa, skannattu ja liitetty hakemukseen.

Enää puuttui hakemismaksu, parin sadan euron summa, joka piti maksaa koululle siitä hyvästä, että saa ylipäänsä hakea sinne. Firmalta ja koululta oli kysytty, onnistuisiko jos firma maksaa maksun suoraan.  Firma pyysi koulua lähettämään laskun firmaan. Koulun taloustoimistosta tuli ensin viestiä, ettei onnistuisi, mutta muutaman päivän päästä tuli ilmoitus, että onnistuisi sittenkin. Rahaa ei kuitenkaan kuulunut. Äiti tarkisti joka päivä nettihakemuksesta kohdan application fee, joka näytti punaista, maksamatonta.

Isä ennätti lukemaan sähköpostinsa ensin. Muutaman päivän päästä viimeisten dokumenttien lähettämisestä Äidin puhelin piippasi kesken tunnin: Isä lähetti viestin, että kumpikin lapsi on hyväksytty kouluun!

Tänä päivänä kouluun hyväksymisestä on aikaa jo kolme viikkoa, mutta application fee näyttää edelleen punaista. Koulu ei ole saanut rahojaan vieläkään!



P.S.
Muita kirjoituksiani aiheesta löytyy näiltä sivuilta: eurooppalaisessa koulussa, kansainvälisessä koulussa, Suomi-koulussa (eli kuinka pysytään suomalaisina) sekä  näistä: Ensimmäinen ongelma: kuinka vaikeaa on päästä kouluun, Haku kansainväliseen kouluun  ja Koulu ja kielipolku. 

Oma villa – kullan kallis? (kulttuurishokki #1)

(Jatkoa tarinalle: Omakoti vai pilvenpiirtäjä?)

Päätettyään löytää kodin Villasta, kiersivät Äiti ja Isä previsiitillään Shunyin asuinalueella useita yksityisiä taloyhtiöitä (joita kutsutaan nimellä compound). Koska he olivat saaneet Pekingissä asuvilta tutuiltaan vinkin, että kellarillisissa taloissa on paljon kosteusongelmia, oli ne helppo karsia pois listasta. Joissakin taloissa on myös hyvin erikoisia pohjaratkaisuja, kuten eräässäkin talossa neljä kerrosta, joista jokainen on pyhitetty tiettyyn tarkoitukseen ja ylimmän kerroksen ”ateljee” on täysin vanhempien valtakuntaa! Mielettömän väljää, kivan näköistä ja ajatuksenakin ihan houkutteleva, mutta eikö hieman kolkkoa lasten kannalta?

Romanttista brittityyliä Äidin mieleen

 

 

 

 

Toinen taloyhtiö on vähän erinäköinen:

 

 

 

Takapihalla oma uima-allas (tai poreallas?):

 

 

Ylemmän ja alemman kerroksen väkeä - tässä ateljee vanhemmille:

 

 

Tässä compoundissa on ylelliset yhteistilat:

 

 

 

 

Naisten pukuhuone:
 

 

 

Lämminvesialtaat pihalla talvikäyttöön:
 

Jonkin ajan päästä compoundiksi valikoitui amerikkalaiseen tyyliin rakennettu valtava taloyhtiö, joka näyttäisi olevan hyvin monien suomalaisten lapsiperheiden suosiossa.

Tässä compoundissa Äiti ja Isä katsastivat useita asuntoja. Koska talot on rakennettu niin tiiviisti, ovat niiden sisätilat yleensä hyvin hämäriä. Tai sitten ne ovat täysin tyhjiä, ja vuokralaisen on itse hankittava huonekalut. He löysivät kuitenkin parikin ihan mukavasti kalustettua, toisessa oli jopa upeita kiinalaiskaappeja ja muuta ylellisyyttä, mutta hämäryyden lisäksi niistä puuttui lattialämmitys, mikä vähentäisi tuntuvasti vuokralaisen maksettavaksi tulevia korkeita lämmityskuluja. Lisäksi niissä näkyi jälkiä vesivahingoista ja muuta yhtä arveluttavaa.

Ensimmäinen kiinnostava talo:

 

  

 

 

 

Ihana "telkkarikaappi":

 

 

 

 

 

Täydellinen ruokasalin kaappi Kiinan kotiin:

 

 

 

Maalaisromanttinen keittiö ja "englantilaiset" kylppärit :

 

 

 

 

 

 

Toinen viehättävä talo:

 

 

Puusepän valmistama romanttinen keittiö:

 

 

 

 

Toinen olohuone yläkerran hallissa:

 

 

 

"Masterbedroom" eli vanhempien makuuhuone:

 

 

 

Hanat - I love them!

 

 

 

Kymmenvuotiaiden poikien iloinen huone:

 

 

 

 

 

Teinitytön kodikas huone (täältä muutti teini pois ja toinen teinikin kelpuuttaisi tämän)

 

 

 

 

Viimeisenä päivänä he katsastivat asunnon, jossa asuttiinkin vielä. Sen ruotsalainen perhe oli jo palannut kotiin, mutta heidän isänsä työskenteli vielä kuukauden loppuun Pekingissä ja yöpyi talossa. Asunto oli yllättävän valoisa ja vaikka sisustus oli moderneinta Ikeaa eli kaikkea muuta kuin Äidin makuun, olivat huonekalut kuitenkin siistejä ja olleet käytössä vasta vuoden pari. Tärkeintä oli kuitenkin, että asunnossa oli toimiva lattialämmitys sekä mikä parasta: kaikissa huoneissa oli ilmanpuhdistuslaitteet valmiina. Sellaisten hankkiminen maksaisi tuhansia euroja ja saadakseen riittävän tehokkaat, ne tulisi lisäksi hankkia Euroopasta.  

Välittäjä halusi aloittaa sopimuksen hieromisen heti. Äiti ja Isä kuitenkin epäröivät, olivathan he nähneet kauniistikin kalustettuja taloja ja heidän mielessään oli, että ehkä jostain vielä löytyisi se kaikki toiveet täyttävä koti, joka alhaisten kustannusten lisäksi miellyttäisi myös silmää. He olisivat halunneet myös ensin keskustella nykyisen vuokralaisen kanssa, mutta välittäjä ei antanut tämän yhteystietoja. Isä yritti saada yhteyttä soittamalla compoundin toimistoon, mutta sieltäkään ei suostuttu yhdistämään ruotsalaismiehelle.

Suomessa heitä alkoi kuitenkin epäilyttää. Toiselta suomalaisperheeltä he kuulivat näiden suurista vaikeuksista löytää kotia samasta taloyhtiöstä, sillä yksikään vuokranantaja ei suostunut hankkimaan tarvittavia lisäkalusteita vuokraamiinsa taloihin, vaan mieluummin näyttivät pitävän asuntojaan tyhjillään. Niinpä Isä ryhtyi selvittämään ruotsalaisasukkaan yhteystietoja ja sai tämän kiinni pyytämällä samassa compoundissa asuvaa työkaveriaan auttamaan. Ruotsalaismies kertoi asunnon olevan paras hänen näkemistään asunnoista kyseisessä taloyhtiössä. Tosin ongelmana oli vanhempien makuuhuoneen kylppärin hajonnut lattialämmitys (minkä vuoksi kylppärissä oli talvella 11 astetta lämmintä) ja temppuileva tiskikone – sekä hankala vuokraemäntä!

Äiti ja Isä miettivät, että ehkä heidän kannattaisi sittenkin tarttua tähän asuntoon. Omaa rahaa säästyisi huomattavasti ja Isällä olisi koti valmiina saapuessaan. Kyllähän he vuokrasopimuksessa vaaditut puoli vuotta seisoisivat vaikka päällään, jos talo osoittautuisi täydeksi sudeksi.

Sopimuksen hieronta alkoi. Isä ilmoitti välittäjän kautta vuokraemännälle ehdoksi, että lattialämmitys ja tiskikone on korjattava, sekä hankittava muutamia huonekaluja lisää. Vuokraemäntä väitti kiven kovaan, ettei kylppärissä ole lattialämmitystä.  Asiasta väännettiin ja väännettiin, kunnes työmies kävi tarkistamassa, ettei siellä todellakaan ole mitään lattialämmitystä. Lämpötilan alhaisuutta seliteltiin muilla seikoilla ja luvattiin, että se ei tulisi toistumaan. Tämän jälkeen sopimukseen merkittiin vielä ehdoksi, että vuokrasuhde puretaan heti, mikäli olosuhteet asunnossa muuttuvat asumiskelvottomiksi ja että kylppärin matala lämpötila on tällainen syy.

Vuokraemäntä oli suostuvainen myös huonekalujen lisähankintoihin, mutta hänen ehtonaan oli, että tavallisen 6 kk sopimuksen sijasta tehtäisiin vuoden sopimus. Tästäkin väännettiin, viestejä lensi sähköisesti Suomen ja Kiinan väliä, välittäjän välittämänä. Äiti ja Isä yrittivät selittää, että mikäli asunto on mieluisa, niin miksi he edes haluaisivatkaan muuttaa pois! Kunnes  Äiti ja Isä taipuvat ehtoon. Sillä olihan vuokraemäntäkin suostuvainen heidän huonekaluehtoihinsa…

Vuokraemäntä lupasi hankkia lastenhuoneisiin tarvittavan sängyn, kaksi kaapistoa sekä kaksi työpöytää ja työtuolia. Hän lähetti ehdotuksenaan listan Ikean huonekaluista, jotka hän oli valmis hankkimaan. Kiinankielisestä tekstistä selvisi huonekalujen ruotsalaiset nimet ja Äiti ja Isä etsivät niiden kuvat Ikean nettisivuilta. Vuokraemännän ehdottaman sängyn he hyväksyvät sellaisenaan, olihan se samanlainen kuin asunnossa oli jo yksi ennestäänkin: vanhantapainen sänky, joka menee myös sohvana ja jossa on säilytystilaa laatikoissa alla. Muista he valitsevat samanhintaisen, mutta paremmin heidän omaan tyyliinsä sopivan huonekalun. Kaappeja mietittiin hartaasti, sillä Äiti ei halunnut tasapintaisia kaapinovia vaan sellaiset, joissa on vähän särmää. Lisäksi kaappien sisäosatkin harkittiin huolella käytännön tarpeisiin sopiviksi.

Vuokraemäntä suostui ehdotuksiin, ilmoitti kuitenkin että toista työtuolia hän ei hanki (yksi lapsista siis työskennelkööt ilman työtuolia!). Lisäksi vuokraemäntä yritti ehdottaa toisen kaapiston tilalle rumaa ruskeaa kaappia autotallista.

Suomalaistutultaan Isä kuuli, että nämä olivat vihdoin kahden kuukauden etsinnän ja yrityksen jälkeen löytäneet samasta compoundista sopivan talon, mutta johon nämä joutuisivat hankkimaan omaan laskuunsa lisää huonekaluja. Vihdoin ja viimein perhe voisi lähetyttää omat tavaransa kotimaasta Pekingiin. Tähän asti he olivat eläneet matkalaukkuelämää asumalla hotelleissa. Isä huokaisi helpotuksesta, että onneksi heillä itsellään tämä meni kivuttomammin.

Saavuttuaan Pekingiin välittäjä vei Isän heti taloon. He tekivät yhdessä kierroksen, ruksasivat listasta kaikki talossa olevat huonekalut, jolloin Isä antoi niille hyväksyntänsä ja allekirjoitti sopimuksen. Huomautti vain muutamasta palaneesta lampusta.

Paria päivää myöhemmin Isä saa nettiyhteyden kuntoon ja Äiti ja Isä skypettävät. Isä esittelee lapsille asuntoa. Äiti huomaa lastenhuoneissa jotain outoa: ”Eihän tuo ole ne kaapit, jotka me pyydettiin… Eikä tuo ole se sänky! Tuo ei edes ole mikään sänky vaan sehän on SOHVA…”

Äiti etsii Ikean sivuilta valittujen huonekalujen kuvat ja lähettää ne Isälle. Silloin selviää koko totuus, Vuokraemäntä ei ollutkaan toteuttanut yhtään ainoatakaan Äidin ja Isän valintaa, kuten oli luvannut, vaan hankkinut tilalle halvemmat ja paljon rumemmat… - ehkä pari sataa säästääkseen!

 

The talo!

 

 

Valoa!

 

 

Valoisa ruokailutila mutta tylsän huippumoderni ja askeettinen Ikea-keittiö:

 

 

 

Hallissa telkkarihuone:

 

 

 

Vanhempien makuuhuoneen yhteydessä moderni Ikea-kylppäri (se jossa on talvella 11 astetta lämmintä):

 

 

 

Poikien ankean askeettinen huone:

 

 

 

 

Poikien kylppäri:

 

 

 

Tyttären sänky (jolle tilattiin kopio):

 

 

 

 

Ne teistä, jotka rakastavat vanhanaikaista ja romanttista kuten Äiti, ymmärtävät varmaan, miksi Äidin on aika vaikea mieltää tätä taloa tulevaksi kodikseen seuraavien parin vuoden ajaksi...

 

 

Kotikatu molempiin suuntiin:

 

 

 

Leikkipaikka korttelin päässä:

 

 

 

Nämä lisähuonekalut tilattiin (ja tilalle toimitettiin jotain ihan muuta):

 

tätä kaappimallia piti saada yhdet kappaleet 2- ja 3-ovisena lastenhuoneisiin (joissa ei ollut yhtään kaappitilaa)

 

 

 

Tätä kaunista ja käytännöllistä työpöytää pyydettiin kaksin kappalein, onhan perheessä kuitenkin kolme koululaista, jotka tarvitsevat työtilaa ja säilytystilaa kirjoille ja koulutarvikkeille:

 

 

Näitä tuoleja pyydettiin myös kaksi: työtuoleiksi, mutta toimittaisivat myös tarvittaessa vierastuolin virkaa ruokapöytään. Vuokraemäntä halusi säästää 159 €, joten lupasi vain yhden kappaleen... (ja toimitti ihan jonkun muun tilalle!)

 

 

 

 

Tarkkasilmäiset varmaan myös huomasivat kuvista, että keittössä olevat korkeat jakkarat olivat jo ennestään tätä samaa mallia...

 

 

Tällainen sänky pyydettiin talossa olevan samanlaisen sängyn kaveriksi (kivannäköinen ja käytännöllinen sängyn alla olevan säilytystilan vuoksi):

 

 

 

 

Sängyn sijaan vuokraemäntä toimitti tällaisen sohvan:

 

 

 

Kuva on rakeinen, koska Äiti löysi sen jostain Kiinan Ikean jo poistuneiden tuotteiden sivulta. Vuokraemäntä on nähtävästi ostanut sen poistomyynnistä ja säästänyt satasen ...