Etsin suuntaa…

 

 

 

Blogini on nyt tullut siihen vaiheeseen, että minun on päätettävä, kuinka jatkan tästä eteenpäin. Kotimme ja elämämme on taas Suomessa ja jutut täällä liikuttavat minua enemmän. Jossain vaiheessa myös juttuni Pekingistä vääjäämättä tyrehtyvät.

Tyttäreni ehdotti, että muuttaisin vain blogini nimen, jotta vanhat lukijani löytäisivät minut helposti. Mielestäni se olisi lukijoiden pettämistä, sillä juttuni Suomessa ovat vääjäämättä enemmänkin stylea ja lifestylea kuin elämää ja eksotiikkaa. Tyylini tuskin kiinnostaa kaikkia teitä lukijoitani, jotka olette löytäneet minut Pekingiin liittyvien juttujeni kautta. Lisäksi tunnistepalkista tulisi todella sekasotkuinen, mikäli siinä olisi sekaisin Pekingiin ja nykyelämääni liittyviä juttuja. Olen siis aloittanut uuden blogin, Hempeät hepeneet, hessaset hetaleet, jossa julkaisen kuvia mieltäni piristävistä asioista, kuten kauniista vaatteista ja rakkaista esineistä, hyvästä ruoasta ja vaatteiden huolto-ohjeista. Eniten kuitenkin vaatekaappini kätköistä, mikä johtuu suuresta viehtymyksestäni siihen. Vaatteet eivät ole vain aatteni vaan myös harrastukseni, vaikka sen häpeillen tunnustankin, minkä ironinen sävy blogini nimessä paljastaneekin. Rakkauteni kauniisiin esineisiin ja pukeutumiseen lienee kuitenkin verenperintönä saatua, vaikka lapsena opinkin, että vaatteilla koreileminen olisi jotenkin turhanaikaista.  

Nuoruuden eläinsuojelijasta olen siirtynyt murehtimaan ympäristöä. Niinpä en blogillani myöskään halua houkutella ketään hankkimaan lisää turhaa tavaraa, vaan ennemminkin harkitsemaan ja valitsemaan laadukkaasti, hallitsemaan himojaan ja nauttimaan siitä, mitä jo omistaa. Toivottavasti siis pystyn säilyttämään näkökulmani, joka on ennemmin valistavan kulutuskriittinen kuin ostamismyönteinen.

Uuden blogini löydät täältä. Huānyíng eli tervetuloa!

Eedenistä itämaille jatkaa toki vielä, sillä sen verran julkaisemattomia juttuja on jäljellä. Osa on odottanut vuosia luonnoksina, sillä en ole ehtinyt oikolukemaan tai kirjoittamaan niihin loppua. Tyttäreni mielestä minun pitäisi julkaista ne vaikka raakileina. Katsotaan. Osa on vielä kirjoittamattomia tarinoita, pyörineet pitkään päässäni ja toivottavasti joku päivä saan ne ylös, ennen kuin jutut häviävät mielestäni.

Ja mistä sen tietää, jos Eedenistä itämaille saisi vielä uuden elämän. Toivottavasti. Sen verran sydämeni palaa Aasialle että haaveilen että vielä joskus palaan Aasiaan.

Zàijiàn Beijing! Tavataan taas.