Sairas vääns

 

 

 

 

Keskiviikkona meidän piti lähteä eunukkimuseoon, mutta ukkosti niin kovasti, ettemme uskaltaneet lähteä kauas kaupungin ulkopuolelle. Etenkin kun emme olleet edes varmoja, onko koko museo vielä aukikaan. "Ensi kesänä", oli mies meille sanonut museon portilla viime kesäkuussa, päästettyään meidät ensin vilkaisemaan tärkeimmän eunukin hautaa.

Meillä ei ollut tietoa, onko museo jo avattu eikä halua lähteä sitä paikan päälle selvittämään, tunnin parin ajomatkan päähän. Niinpä ystäväni kulutti tuntikausia etsien museota  netistä. Mitään tietoa aukiolosta tai remontista ei löytynyt englanniksi. Keskiviikkona keskipäivällä ilma selkisi sen verran, että päätimme lähteä matkaan - managementtoimiston kautta. Ainoan puhelinnumeron, jonka Linni oli löytänyt, veimme managementiin ja pyysimme heitä soittamaan. Numeroon ei vastattu emmekä saaneet sen enempää apua. Linnin mies pyysi kollegaansa auttamaan ja iltapäivällä saimme selville, että museo olisi auki tulevana lauantaina. Päätimme siirtää menomme viikonloppuun ja lähdin pedikyyriin.

Samana iltana kuopus valitti vatsaansa. Ennen kuin itse valmistamamme päivällinen oli valmis, kuopus oli jo nukahtanut. Olin sopinut seuraavaksi päiväksi useita tapaamisia kahdelle koululle, mutta aamulla kuopus valitti kovaa vatsakipua. Peruin treffini ja huonon omantunnon saattelemana jätin hänet Linnin hoiviin ja häivyin Kolmosen kanssa kahdestaan tämän koululle.

Kävimme katsomassa "assemblyn" eli kevään viimeisen koulun yhteisen kokoontumisen juhlasaliin laulamaan ja kuuntelemaan puheita. Kuten alla olevasta videosta näkyy, amerikkalaisessa koulussa kaikki ovat mukana ja ottavat rohkeasti osaa yhteistansseihin. On aivan mahtavaa, kuinka koko sali tanssii mukana, vaikkeivat kaikki liikkeitä osaisikaan. Kitaraa soitti - kuten aina - päiväkodin taiteiden opettaja Mr P. ja esitanssijana toimi - kuten aina - suomalaistaustainen musiikinopettaja Ms G.

Kohokohta oli jälleen kerran koulun videokuvaajan tekemä vuosittainen puolen tunnin mittainen video, joka kertoo menneestä kouluvuodesta. Voi miten olen itkenyt aikaisempina vuosina sitä katsoessani ja nähdessäni tapahtumia, joihin omat lapseni ovat olleet osallisia. Nyt tuntui erityisen haikealta nähdä toiset lapset tekemässä niitä asioita, joiden toivoisin olevan myös omien lasteni koulujuttuja. Äidit ympärilläni pyyhkivät silmäkulmiaan nähdessään omat lapsensa videolla, minä siksi etten saanut nähdä omiani. Eiväthän he olleet mukana. Tajusin, että minut ja lapseni oli suljettu tämän maailman ulkopuolelle.

Kotimatkalla kysyin Kolmoselta, tuliko hänelle ikävä kouluun videota katsellessaan. "No vähän - mutta ei oikeastaan", vastasi tämä.

"Vaikka he tekevät kaikkia mahtavia juttuja, leiriytyvät Kiinanmuurille ja kaikkea sellaista ihmeellistä."

"Tehdään mekin koulussa mahtavia juttuja", totesi Kolmonen. "Meillä oli leirikoulu ja kävimme Särkänniemessä." Totta. Näitä ei vain kukaan kuvannut videolle vanhempien vetisteltäväksi. Ehkä lapsen mielestä on yhtä ihmeellistä asustaa pari yötä luokan kanssa jossain leirikylässä kuin Kiinanmuurilla.

Lähtiessämme tapasin Ms. G:n ja lahjoitin hänelle viimeisen tuliaissuklaalevyni. Hän jos kuka osaa sitä arvostaa. Hänelle tuli kyyneleet silmiin: "Voi kiitos. En ole käynyt Suomessa moneen vuoteen enkä pääse tänäkään vuonna."

Illalla kuopus itki vatsakipuaan ja päänsärkyä ja halusi lääkäriin. Tilasin ajan ja Linni kuljetti meidät tuktukilla. Istuin lapsi sylissäni takana ja Linni ajoi töyssyistä varovaisemmin kuin aiemmin, jolloin menimme yhdessä kauppaan. Taksia ei lyhyelle matkalle olisi saanut, mutta liian pitkä se oli sairaan lapsen käveltäväksi.

Kiinalainen lääkäri määräsi monta lääkettä ja antoi kiinalaiset ohjeet vatsaflunssan hoitoon: maitotuotteita ei saa syödä lainkaan eikä mitään kylmää. Kuinka hyvin muistinkaan ayimme kauhistelun edellisvuonna: "kylmää kipeään vatsaan..."

Samana iltana kuopus itkeä vollotti jälleen. Tällä kertaa ei kivun vaan lääkkeiden tähden. "Tää maistuu niin pahalta..."

Yhden kerran jälkeen armahdin hänet lääkkeistä. Puoli päivää hän joi ja söi huoneenlämpöistä ja välttelimme maitotuotteita. Sen jälkeen jäätelö meni taas.

 

Phở ja gỏi eli soppaa ja sallaattii

Illalla perhe ottaa taksin ja ajaa asunnonomistajan suosittelemaan ravintolaan. Isä on tutkinut reitin ja ohjaa perhettä edeltä. Ravintolaan kuljetaan pitkää, mopojen täyttämää käytävää pitkin aina talon sisäpihalle asti, sitten mennään sivuovesta sisään porttikäytävään. Porttikäytävä on nuhjuinen, portaikkoon on lyijykynällä kirjoitettu englanninkielinen kehotus kiivetä yläkertaan.  Asukkaiden ovet ovat auki asuntoihin, lapset pyörivät käytävällä ja vanhemmat paimentavat heitä, paikallisten elämä rullaa omalla painollaan siitä huolimatta, että joka ilta heidän asuntojensa ohitse ramppaa asiakkaita ravintolaan.

 

 

  

 

 

 

Isä kiiruhtaa lasten kanssa edeltä, Äiti unohtuu kuvaamaan käytävää ja jää joukosta jälkeen. Hänen edellään kiipeää huohottaen amerikkalainen pariskunta, joka selvästikin on tottuneempi kulkemaan autolla ja hissillä kuin kävelemään ja kiipeämään portaita. Viidennessä kerroksessa on ovi, jossa lukee: Secret Garden. Aasialaiset ovat näköjään mielikuvitusrikkaita englanninkielisten nimien valinnassa, olihan Gentingissäkin Secret Garden. Kuinkahan monta muuta samannimistä paikkaa löytyy Aasiasta? (Myöhemmin Äiti kuulee, että nuorimmaisten koulussakin on samanniminen paikka.)

Amerikkalaiset tapaavat tuttavansa, he tervehtivät toisiaan ja Äiti kuulee heidän keskustelevan tämäniltaisesta ruokapaikasta. Kyllä, tämähän on aivan must-ravintola. ”Kai te varasitte pöydän?” kysyy tuttava. ”Totti”, naurahtaa tietäväisesti pariskunnan rouvahenkilö kerätessään voimia puhumiseen. Äiti livahtaa heidän ohitseen.

Ylimmässä kerroksessa hän menee ovesta sisään ja päätyy suoraan nuhjuiseen keittiöön, jossa tarjoilijat juoksevat painavia tarjottimia kannellen. Kun selviää keittiön läpi tarjoilijoita ja tarjottimia väistellen, niin apropoo: mikä ihana keidas avautuukaan silmien eteen. Talon kattoterassilla sijaitsee todellinen salainen puutarha. Vasta pöydässä ruokaa tilatessaan perhe tajuaa, että heidän edellisestä ruokailustaan, aamiaisesta, on kulunut 10 tuntia ja että kuopus on nukahtamaisillaan pöytään. Onneksi ruoka tulee saman tien tilaamisen jälkeen, aivan kuin tarjoilijat olisivat jo etukäteen arvanneet, mitä he aikovat tilata.  

Ruoka on taivaallisen hyvää. Kuopus nukahtaa istualleen.

 

 

 

 

 

 

 

 

  

Lihapullia sitruunaruohon sisällä

 

 

 

Puolentoista millin illallinen

 

 

 

 

Ravintolan rustiikkinen vessa

 

 

  **   Vietnamilainen ruoka on Aasian versio italialaiselle keittiölle: ruoka on yksinkertaista ja kursailematonta, mutta ah niin hyvää. Kun muualla Aasiassa lihat ja kasvikset upotetaan yleensä vahvasti maustettuihin ja paksuihin, rasvaa tihkuviin kastikkeisiin, Vietnamissa syödään kevyesti. Katukeittiöissä ja ravintoloissa grillataan, paistetaan tai höyrytetään; merenelävät, lihapalat ja kasvikset tuodaan kypsennettyinä pöytään, jossa jokainen syöjä voi maustaa ne omien mieltymystensä mukaisesti. Pöydässä on aina soijakastiketta, haluttaessa chilipaloilla maustettua, sekä suola-mustapippuriseosta, jonka päälle puristetaan hieman limettimehua. Muistona Vietnamista Äiti ja Isä tuovat kotiin tämän helpon ja herkullisen tavan maustaa okraa, papua muistuttavaa vihreää trooppista kasvista, jota Äiti söi mielellään Singaporessa, mutta jolle hän ei ole keksinyt käyttöä omassa keittiössään. Nimittäin vasta Vietnamissa Äiti oppi, ettei se vaadi mitä monimutkaisempia currykastikkeita kaverikseen, vaan riittää, että okran kantaa pöytään pehmeäksi höyrytettynä ja dippaa chili-soijakastikkeeseen ja pippuri-suola-limettiseokseen.  Avot!

 

 

 

 

 

 



Riisipaperiin käärittyjä katkarapuja


 

Grillattua mustekalaa



Vietnamilaisiin salaatteihin (gỏi ) Äiti hurahtaa täysin. Vietnamia ja Thaimaata lukuun ottamatta ei muualla Aasiassa tunneta samantyyppisiä salaatteja kuin länsimaissa. Kiinalaisilla on omat versionsa, joita kyllä kutsutaan salaateiksi, mutta ne ovat lähinnä lämpimien ruokien kylmiä versioita (toki ihania nekin). Mutta oi näitä vietnamilaisia: mangosta ja vaikkapa mustekalasta luodaan herkullinen kevyt yhdistelmä, joka maustetaan limetillä ja ripauksella chiliä, korianteria paksusti vielä päälle. Ja tietenkään mustapippuria unohtamatta, onhan se jopa paikallinen vientituote. 

 

 

 

Mustekala-mangosalaatti

Lootuksenjuurisalaatti

 



Naudanliha-basilikasalaatti







Pippuria kuivamassa
 



 

Aamiaiseksi, päivälliseksi ja illalliseksi, toisinaan välipalaksikin syödään Vietnamissa phởta (äännetään [fə:]). Ho Chi Minh Cityn kansainvälisellä lentokentällä opastetaan ravintolassa keiton saloihin. Tähän riisinuudelista tehtyyn keittoon lisätään erilaisia yrttejä ja liemeksi pari kauhallista lihalientä. Variaatiot nimissä juontuvat lisätystä liha- tai merenelävätyypistä. Äiti syö lähes joka aamu aamupalakseen phở bỏta, keittoa johon lisätään raakoja naudanlihasiivuja. Kun ainesten päälle kaadetaan kauhallinen kiehuvan kuumaa lientä, lihasiivut kypsyvät sopivasti. Vielä päälle runsaasti korianteria, hieman soija- ja viinietikkaa sekä paljon erityisen tulisia chilin paloja ja hyvältä maistuu. Chili panee nenän vuotamaan ja ensimmäinen lusikallinen polttaa kurkussa, mutta ai että keitto maistuu hyvälle. Munakkaat ja ranskanleivät, siirtomaaisäntien vietnamilaisille opettamat länkkäriaamupalat Äiti jättää suosiolla väliin. Niitä saa koska tahansa kotonakin, mutta saako Suomesta phởta…?


 

phở bỏ

 

 

Lentokentällä näytetään, mitä kaikkea phởhon kuuluu

 

 

 

Aamupalan kaveriksi todella vahvaa, vastapaahdettua vietnamilaista kahvia

 

jossa paljon paksua, makeaa maitoa

 

 

Aasian ensimmäisen ruokamyrkytyksen perhe kokee Vietnamissa. Isä sairastuu Saigonin viimeisenä aamuna, kun perhe pakkaa tavaransa ja matkustaa saarelle. Perillä hän kömpii sänkyyn hyttysverkon suojiin nukkumaan vatsakipua valitellen Äidin luotsatessa lapset syömään romanttiseen rantaravintolaan, jossa valkoisen pöytäliinan alla valkoinen hiekka valuu varpaiden välistä ja meren aallot kohisevat pöydän vieressä.

Seuraavana aamuna Isä toipuu ja muu perhe onnistuu välttämään koko myrkytyksen. Liekö tuuria vai ovatko Äidin ja lasten vatsat tottuneempia pöpöihin pekingiläisen katuruoan jäljiltä?

 

 

 

 

Hiekkaa varpaissa ravintolassa

  

 

 
 

 

  

 

 

 
 

Vastapyydettyä kalaa aamulla

 

Samat kalat illalla?
 

Osterit viety?

  

 

 

 

 

Joka paikasta, niin kaupoista kuin ravintoloista kuin länsimaisista kahviloistakin, löytyy aina jostain nurkasta alttari. Täälläkin Äitiä mietitytti, oliko savukeaski ja vesipullo jätetty esi-isille, vai jonkun laiskan roskis?

 

 

Muita asiakkaita?

 

Ho Chi Minh City on täynnä yritteliäitä ihmisiä, jotka pystyttävät ravintolansa minne vain

 

 

Inkivääriteetä on tarjolla joka paikassa

 

 

 
 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

Ho Chi Minh Cityssä kadulle kyhätyssä ravintolassa perhe söi
yhden matkan yksinkertaisimmista ja parhaista aterioista

 

 

 

Okraa soijakastikkeeseen dipattuna