Oi ihana toukokuu - ja Peking ihanimmillaan

 

 

 

Missä kaatopaikka - siellä on oltava myös asutusta...

 



Parin vuoden päästä tämän kun näkisi toukokuisessa loistossaan

 

Peking on kauneimmillaan toukokuussa. Kun ruusut kukkivat täydessä terässään moottoriteiden reunamilla, tätä kaupunkia voi hyvällä syyllä kehua maailman kauneimmaksi metropoliksi. Jostain kummasta kasvit ammentavat elinvoimaa, vaikkei ole satanut yli puoleen vuoteen! Se on minusta ihmeistä suurin. Tänä vuonna sadekausi on jäljessä, sillä ensimmäisiä sateita odotetaan vasta tulevalle viikolle. Niitä minä en odota – ensimmäisen sateen jälkeen tulevat myös hyttyset. Sankoin joukoin!

 

Eilen kirpputorilla mieheni myi pois jättimäisen tuulettimen, jolla alkukesästä pidämme hyttyset poissa ruokapöydän äärestä. Vitsi että harmitti – pihalla kun ei pysty istumaan ilman kolmenlaista suojausta: hyttyssavua, hyttysmyrkkyä iholla sekä tuuletinta, joka puhaltaa hyttyset kauas pois. Häne ei enää muistanut niin kauas kuin viime kesään, vielä kun ei tuuletinta ole tarvittu. (Jotkut vieläpä väittävät, että Suomessa muka olisi paljon hyttysiä! He eivät ole käyneet Pekingissä...) Saman tien siis ajoimme kauppaan ostamaan uuden tuulettimen hyttyskarkottimeksi.

 

Kaunista kukkaloistoa moottoriteillä en ole kerinnyt kuvaamaan, mutta tänään nappasin muutaman pikaisen kuvan polkupyörälenkiltämme. Kuopus kun meni synttärijuhliin, oli meillä kerrankin mahdollisuus tehdä isojen lasten kanssa pyörälenkki. Oikopolkua etsiessämme päädyimme keskelle metsää, josta löytyi ihan maatalo. Uskomatonta ajatella että elämme suurkaupungissa ja kotimme lähellä on kukkoja ja lampaita. Ja kyllä oli maajussi hämmästynyt, kun yhtäkkiä iso länkkäriperhe ilmestyy pyöriä taluttaen hänen tilansa takaa, keskeltä metsää. Ystävällisesti hän neuvoi meille reitin takaisin tielle J

 

Pienen pätkän jouduimme ajamaan ison tien liikenteen seassa, ja silloin kyllä hirvitti. Silloin tuli mieleen, kuinka moni Suomesta vieraileva on ihmetellyt, että oikeastiko uskallamme pyöräillä täällä liikenteen seassa. Joo, isoille teille en yleensä uskaltaudukaan, siellä kun ovat isoimmat kingejä, he eivät pyöriä väistä. Siinäpä en sitten kuvaamaan kerinnytkään.

 

Päämäärämme oli puisto, jossa viime vuonna kävimme. Puistossa pysähdyimme vain tankkaamaan, aikaa ei enää jäänyt kiertelylle.

Paluumatkalla testasimme uutta pyörätietä, joka on tehty oikotiemme viereen. Kadulle, jonka kutsumanimi on synkästi ”dead ayi road” eli kuolleiden piikojen tie. Tämä tie on suosittu oikotie metsän poikki ja sitä käyttävät yhtä lailla töistä palaavat mopoilijat kuin myös autoilijat. Osuvan kutsumanimensä se on saanut siitä, että tällä kapealla tiellä, jossa ajetaan tuhatta ja sataa ja ohitellaan miten sattuu, on sattunut paljon kuolemankolareita. Siitä huolimatta mopoilijat ajavat pimeällä ilman valoja ja kuorma-autot töötöttävät "pois tieltä, täältä tullaan" -merkkiään huristellessaan pienempien kulkuneuvojen ohi.

Tähän asti emme ole liikkuneet tiellä ilman autoa, sillä pyöräilijät ja kävelijät ovat myös joutuneet kulkeman viidakon lakeja noudattavan liikenteen keskuudessa, mutta nyt heille on valmistunut uusi tie, jota reunustamaan on kasvatettu ties mitä puita. Tämän tästä näimme puutarhureita hoitamassa kasveja, joten tästä tulee vielä upea reitti. Pyörätie kiertää molemmin puolin ajotietä, joten tien ylittäminen oli välillä henkemme edestä puuhaa. Ja jotain on tiesuunnittelijoilta päässyt unohtumaan: siinä kohdin, mistä meidän piti päästä toiselle tielle, ei pyörätieltä ollutkaan ”liittymää”, vaan siihen oli muodostunut itse tehty polku.

 

 

Peking on upea kaupunki. Tästä linkistä toivottavasti löytyy mainosvideo tästä kaupungista parhaimmillaan :)

 

Taivaallinen temppeli ja viimeinkin vieraita Suomesta

 

 

 

 

 

 

Laatan mukaan tässä on "vanha puu"...

 

 

Pari viimeistä viikkoa ovat olleet silkkaa kiirettä. Töitä on ilmaantunut sen verran, että olen joutunut ottamaan jopa ”lomaa” vapaaehtoistyöstäni koululla ja jättämään kiinantunnit väliin, jotta olen saanut aikani riittämään. Samanaikaisesti kouluillakin on ollut menossa sen verran aktiivinen vaihe, että ne ovat myös järjestäneet meille vanhemmille ohjelmaa, johon on pitänyt osallistua. Samaan syssyyn sattui myös synttäribuumi, sekä lisäksi saimme vastikään kylään ensimmäiset vieraamme Suomesta – ja kerralla kaksin kappalein.

 

Kaksi viikkoa sitten, hieman ennen Halloweeniä kahdet naapurimme lensivät Suomesta Pekingiin, etukäteen toisistaan tietämättä, sattumalta vieläpä samalla koneella. Toiset naapurit, pariskunta, tulivat kahdestaan lomailemaan, toinen naapuri puolestaan saapui lyhyellä varoitusajalla työmatkalle.

 

Eräänä sumuisenharmaana päivänä kuljimme The Hutongin järjestämällä kiertokävelyllä Temple of Heavenissä, jonka nimi on kiinalaisittain Tiantan.
Amerikkalainen oppaamme Jeremiah, joka on asunut Pekingissä parisenkymmentä vuotta ja opettaa yliopistolla Kiinan historiaa, kertoo, että tämä on kaupungin ainoa nähtävyys, jonka kävijöistä suurin osa on aitoja pekingiläisiä, eikä muualta Kiinasta tulleita turisteja. Mielenkiintoisen historian ja kauniin arkkitehtuurinsa lisäksi puistossa näkee aivan tavallisten nykypäivän kiinalaisten elämää. Isovanhempia hoitamassa ja ulkoiluttamassa lapsenlapsiaan, eläkeläisiä jumppaamassa, tanssimassa, laulamassa kuorossa, korttia pelaamassa tai nuttua neulomassa. Suurin osa puiston käyttäjistä on aivan tavallisia pekingiläisiä, arkiaamuna tosin vanhempaa väestöä, suurta ikäluokkaa, kuten nykypäivän yksilapsisessa Kiinassa voisi heitäkin kutsua.

 

Keskisyksyn juhla

Kulttuurien kohtaaminen

 

Uskollinen kuulija

 

 

 

 

Hyppää kivelle, veteen ei saa pudota

 

 

 

Varovasti sillalla, yli kuplivan likaveden

 

 

Vesihöyrypylväitä, viilennystä kuumaan päivään

 

 

 

Tänään, kuukalenterin 8. kuukauden 15. päivänä kiinalaiset viettävät keskisyksyn juhlaa, zhōngqiūjiétä. Juhlaa on vietetty jo tuhansien vuosien ajan sadonkorjuujuhlana. Tarkoittaahan sana qiū paitsi syksyä, myös sadonkorjuuta. Juhla ajoittuu kuukalenterin mukaan täysikuulle, ja sen viettotapoihin liittyy perheiden kokoontuminen yhteen syömään, viettämään aikaansa yhdessä ja ihailemaan täysikuuta.

 

Päivä on koko kansan lomapäivä, joten Isällä ja nuorimmilla oli vapaapäivä. Sen sijaan isompien lasten eurooppalaisessa koulussa vietetään eurooppalaisia juhlapyhiä, joten heille päivä oli tänään koulupäivä.

Vaikka Peking on jättimäinen ja täyteenahdettu kaupunki (20 miljoonaa asukasta), puistoja ja viheralueita täällä silti arvostetaan. Keskustassa on paljon isompia ja pienempiä puistoja, joissa pekingiläiset viettävät vapaa-aikaansa perheineen. Yksi jännittävimpiä puistoja lienee kaunis Ritan puisto, joka sijaitsee lähetystöalueella, lähellä kaupungin oletettavasti arvokkaimpia asuma-alueita. Suomen suurlähettilään residenssikin sijaitsee aivan tämän puiston nurkalla. Tänne toimme nuorimmaisemme viettämään vapaapäivää vanhempien lasten koulupäivän aikaan.

Puiston lähistöllä sijaitsee erikoinen ostoskeskus, jonka johto ymmärtää joko taiteen tai sitten markkinoinnissa erilaistumisen päälle. Tämä Parkview Green (kiinalaisittain FangCaoDi) on nimittäin varakkaiden ostosparatiisin lisäksi myös modernin taiteen galleria. Viime keväänä osallistuin Mari Mannisen järjestämälle opastetulle kierrokselle, jossa paikan taidehankinnoista vastaava galleristi esitteli meille Suomi-rouville taidetta niin kauppakeskuksessa kuin sen luksushotellissakin. (Siitä en ehtinyt koskaan tekemään blogikirjoitusta, mutta ehkä joku päivä vielä julkaisen valokuvat kierrokselta.)

Täytyyhän poikien tuntea Salvador Dali sekä nauraa huvittavalle pierevälle sonnille, ajattelin ohjatessani perheen päivä lopuksi Parkview Greeniin. Sen verran paikka oli kuitenkin taas muuttunut edellisen kerran jälkeen, joten emme löytäneet sonnipatsasta. Oliko se siirretty, vai jäänyt jonnekin väliaikaisten koristeiden jalkoihin? Piilotettu, kuten Isä epäili. Liian säädyttömänä?

 

Länsimaisten suosimalla 798 taide- ja ravintola-alueella sijaitsee länsiravintoloiden joukossa myös yksi Pekingin parhaita Pekingin ankka –ravintoloita. Näin meille on kerrottu, joten tänne suunnistimme isompien päästyä koulusta. Valtavista saleista koostuva ravintola oli täpötäynnä, mutta me illan ainoat länsimaiset asiakkaat.

”Ei taas kiinalaista”, rukoilivat lapset, syöväthän he sitä yleensä kaksi kertaa päivässä, kouluruokana ja kotona. Mutta Pekingin ankka oli heillä vielä kokematta - ja oli minunkin edellisestä kerrastani vierähtänyt jo parisenkymmentä vuotta. Isä sen sijaan on saanut maistaa sitä tämän tästä päivällistäessään työnsä puolesta.

Ruokalajien mukaan mahtui myös eräs uusi kokeilu: lehmänpötsi. Lapset halusivat tietää, mitä kummallisen näköinen ruoka mahtoi olla, mutta pyysimme heitä ensin maistamaan ja sanomaan mielipiteensä. ”Hyvää”, kuului tuomio. Hyvin se maistui heille vielä senkin jälkeen, kun kerroimme sen olevan vatsalaukkua. Ei siis kannata heti paljastaa, vaan ensin maistattaa. J


Jälkeenpäin kuulimme ravintolan olevan tunnettu historiallisesta Kiinan keisarien keittiöstään, samoja ruokalajeja on nimittäin syöty jo aikoinaan keisarien hovissa.

Kuukakkuja emme olleet hankkineet etukäteen, vaikka niillä kuuluisi perinteisesti herkutella juuri tänään. Mutta ehtiihän sitä vielä huomennakin!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Vahvasti maustettua vasikanpötsiä

 

Pekingin ankka, kurkut ja purjo kääritään taikinakuoreen

 

 

 

 

 

 

 

 

Zhōngqiūqié kuài le! Hyvää keskisyksyn juhlaa! Muistakaa ihailla kuuta tänä iltana, se on nyt ihmeellisimillään...