Kelkkailua keisarillisella jäällä

Hyvä, saasteeton ilma ja kovat pakkaset jatkuvat viikkojen ajan.

 

Onneksi perheen lämmitys on saatu kuntoon jo ennen pakkasia, viikkoa uudenvuoden jälkeen. Kuukauden ajan työmiehiä ramppasi jatkuvasti, täysin kutsumatta ulko-ovesta sisään ja ulos. He ilmestyivät äkkiarvaamatta ja eleliikkein pyysivät avaamaan autotallin sähköisesti avautuvan oven, ravasivat asunnossa yläkerrasta alakertaan tarkistamassa pattereiden toimintaa, ja katosivat taas sen jälkeen yhtä odottamatta, sanaakaan sanomatta. Jossain vaiheessa Äiti aina kävi kurkkaamassa autotalliin, huomasi miesten poistuneen ja sulki sepposen selälleen jätetyn autotallin oven. Viimein eräänä päivänä pääkorjaaja ilmestyi Äidin eteen leveästi hymyillen, osoitti patteria ja näytti peukkua: ”Hĕn ré! Hăo le!” Sekä tukkeutuneet patterit että lattialämmitys oli vihdoin ja viimein saatu kuntoon ja toimimaan. Enää ei tarvitsisi lämmittää taloa ilmastointilaitteen avulla ja tuoda sen kanavien kautta saastunutta ulkoilmaa sisälle taloon. Äiti ja Täti riemuitsivat, riisuivat sisätossunsa ja lämmittelivät jalkojaan seisomalla lattian alla kulkevan lämmitysputken päällä.   

Sen jälkeen kylmä ilmamassa pysähtyi varmaan koko pohjoisen pallonpuoliskon kohdalle, ja pakkaset paukkuivat Suomessa ja Pekingissä.

 

**

 

Viikkoa muurivierailun jälkeen lähtee perhe aurinkoisena sunnuntaipäivänä retkelle Kesäpalatsiin. Palatsi on kaunis ja suosittu vapaa-ajanviettokohde talvellakin. Tänne pekingiläiset perheet tulevat käyskentelemään viikonloppuisin: äidit, isät, mummot ja vaarit kaikki yhdessä, mukanaan heidän yhteinen silmäteränsä: perheen pienimmäinen, taapero, jota yhteistuumin paijataan ja hyysätään.

Keisarinna Cixi rakennutti Kesäpalatsinsa Kunming-järven ympärille. Kekseliäät kiinalaiset tietävät, kuinka valjastaa kauniit maisemat ja peilikirkas järvenjää hyötykäyttöön. Kaupungin kaikki muut paksut luonnonjäät - niin jokien kuin järvienkin - palvelevat luistinratoina, mutta täällä Kunmingillä ei luistella. Täällä kelkkaillaan ja pyöräillään. Valittavana on monenlaisia erikoisia vehkeitä, joilla voi kiitää pitkin poikin järveä. Jäälle pääsee ostamalla pääsylipun, minkä lisäksi on mahdollista vuokrata välineitä. Kaikki tiedot on kirjoitettu kiinaksi, mutta englantia puhuvien paikallisten avulla perhe onnistuu vuokraamaan neljä ”autoa” (car), à 15 rmb. Jäällä auto paljastuukin tavalliseksi pikkukelkaksi, jolla liikutaan eteenpäin sauvojen eli teräspiikkien avulla. Mutta myötätuulen avulla kelkka kiitää mukavaa vauhtia eteenpäin pitkin peilikirkasta jäänpintaa. Paluumatka vastatuuleen tökkien ei tosin ole aivan yhtä vauhdikasta ja mukavaa. 

 

Pyöräillen...

...tai kelkkaillen

 

Pohjoistuuli tuo taas tullessaan jäätävän kylmyyden Gobin autiomaasta ja aukealla alueella se tuntuu suorastaan hyytävältä. Vaikka on niin kylmä, että aurinkolasit tuntuvat jäätyvän kiinni kasvoihin, toppahousuissa ja kahdet tumput päällekkäin toki tarkenee. Etenkin jos jalassa on lampaanvillalla vuoratut saapikkaat. Mikäli on… Vasta jäällä Äiti huomaa Kakkosen lähteneen matkaan pelkissä kesälenkkareissaan, samoissa joissa hän on kulkenut jo koko talven, ”koska varpaita ei palella”. Jäällä varpaita alkaa paleltaa, toppahousutkin ovat jääneet liian lyhyiksi ja Kakkonen nieleskelee kylmiä kyyneleitä. Äiti määrää hänet hyppimään ja pomppimaan sekä tekemään reippaita kävelylenkkejä ympäri järven.   

Kuopus puskee itseään kelkalla eteenpäin. Pian hän väsähtää, kiipeää siskon kelkkaan ja antaa tämän tehdä työt. Ei kulu pitkää aikaa, ennen kuin kuopuksen varpaita paleltaa. Äiti neuvoo, kuinka varpaita liikutetaan kenkien sisällä, mutta eihän pieni ihminen osaa.

Jäällä Äiti tarkkailee muiden ihmisten talvivaatetusta ja ihmettelee. Hän bongaa oman perheensä lisäksi yhden ainoan toppahousuihin pukeutuneen, ja tämä on yksivuotias lapsi. Moni kulkee käsineittä, lämmittelee käsiään tunkemalla ne housuntaskuihin. Äiti vetää pipoaan tiukemmin päähänsä ja huomaa jäällä miehen. Tämä viilettää kelkallaan pipoitta ja tukatta, kaljunsa vain kimmeltää auringossa tuulen puskiessa kelkkaa eteenpäin.

Isän viereen pysähtyy reilu kymmenvuotias poika. Hän haluaa jutella laowain kanssa ja harjoitella englantia. Poika valittaa kiinalaisäitien haluavan lastensa tekevän aina vain läksyjä eivätkä nämä saa leikkiä. Kun poika kuulee perheen tulevan Suomesta, luettelee hän tietämänsä: Suomen olleen sodassa Neuvostoliittoa vastaan, joulupukin asuvan maassa sekä sen että siellä luetaan paljon. Pitkään poika istuu kelkassa paikoillaan ja rupattelee. Hänellä on vain kesälenkkarit jaloissaan, muttei hänen varpaitaan näytä paleltavan.

Mutta perhettä paleltaa jo, ja he päättävät juosta autoon lämmittelemään. On aika palata kotiin.

Upeat maisemat ja Pekingiä ympäröivät vuoret

Vauva kyydissä,
kiinalainen isä polkee äitiä kelkassa eteenpäin

 

 

Kuin ennen vanhaan

Vietimme yllättäen Earth Houria kaksi kuukautta etuajassa. Kortille ostettava ja kotitalon nurkalla ladattava sähkö pääsi loppumaan (ties monettako kertaa vuoden aikana), mutta tällä kerralla kortinlukijakin oli hajonnut. Lämmitys ja hella sentään toimivat kaasulla, tosin lieden sytytin toimii sähköllä. Mutta kaikeksi onneksi sattui meillä vielä olemaan jopa kolme tulitikkua jäljellä: yksi niistä käytettiin kynttilöiden sytyttämiseen, toisella tikulla sytytettiin hellan liesi (useampaan kertaan). Viimeistä säästeltiin ja säästellään edelleen pahan päivän varalle.

Viimein tuntikausien jälkeen huoltomies sai ohitettua lukijan, sähköt ja sen myötä kirkkaat valot palasivat yhtäkkiä kesken kynttilähetkiruokailumme. Ja me saimme ensiksi sätkyn säihkähdyksestä. Sen jälkeen lapset ryntäsivät sammuttamaan valot. Pimeässä on kivempaa. Melkein kuin vanhaan aikaan.

Tänään hain kaupasta lisää tulitikkuja. Kaikeksi varmuudeksi.

 

 

 

Kiinalaisen päätä ei pakkanen pakota

Talvella Pekingissä ei sada. Näin ollen ei tavallisesti myöskään sada lunta, vaikka pakkasen puolesta sitä voisi odottaa. Tämä talvi onkin ollut siinä mielessä poikkeuksellinen, että jo kahteen kertaan on maata peittänyt ohut valkoinen kerros. Nimittäin edellisestä kerrasta on kuulemma aikaa kuusi vuotta!

Lumettomuudesta huolimatta on Pekingin talvi hyytävän kylmä: joka yö parin kuukauden ajan laskee mittari pakkasen puolelle kymmeneen asteeseen, päivisin se nousee nollan tienoille. Pekingiä ympäröivät vuoret oletettavasti vähentävät tuulen voimaa, mutta siitä huolimatta pohjoisen aroilta puhaltaa hyytävän kylmä tuuli.

Tuulettomana päivänä auringon säteet lämmittävät mukavasti - mikäli ne pääsevät maahan saastekerroksen läpi, - mutta tuulisena päivänä kylmyys tuntuu käyvän luihin ja ytimiin. Siksi pekingiläisten pukeutumistyyli hämmästyttää pakkasella palelevaa suomalaista. Siinä missä suomalainen vetää päähänsä villaisen pipon, jalkaansa toppahousut ja vuoratut saapikkaat, sekä pukee useammat villatumput tai rukkaset päällekkäin, kulkee pekingiläinen pelkissä farkuissa ja moni kesälenkkareissa, käsineittä ja jopa ilman päähinettäkin. Nuoret naiset kulkevat minihameissa ja polven yli ulottuvissa korkeakorkoisissa nahkasaappaissa. Toppahousuja ei ole pienilläkään lapsilla, joillakuilla on farkuissaan sentään joku toppaus. Silti jopa pikkulasten halkiohousujakin näkee toisinaan. Aitoa villaa käytetään ainoastaan neulepuseroissa, kun taas pipot ja sormikkaat valmistetaan akryylistä, joka ei lämmitä. Päänsä suojaksi moni kääräisee kaulaliinan, sormia lämmitellään työntämällä ne housuntaskuun. Toisaalta taas osa pekingiläisistä ei raaski riisua turkistupsulla koristeltua pipoaan sisätiloissakaan ja käyttää turkisvuorattuja UGGeja sisäkenkinä.

 

Toisilla ei päätä pakkanen palella

 

Missä hanskat ja pipot?
 

Vaippaikäinen lapsi vuoratuissa halkiohousuissa peppu paljaana

 

Muunmaalaiset olettavat meidän suomalaisten olevan tottuneita kylmään. Äiti on kuitenkin näkemänsä perusteella päätellyt kiinalaisten olevan vielä tottuneempia. Kuinka muuten olisi selitettävissä se, ettei heidän päätään tunnu kylmällä pakottavan? Ehkä heidän kodeissaan on paljon viileämpää kuin meidän, siksi he tarvitsevat sisällä lämmittäviä villaisia neuleita ja lämpimiä aluskerrastoja. Siksi heidän pukeutumisensa ei näyttäisi eroavan sisällä ja ulkona, kun taas silloin kun me suomalaiset lähdemme lämpimistä kodeistamme ulos pakkaseen, me puemme ohuiden sisävaatteiden päälle toppaa, sekä peitämme ihomme lämpimillä kankailla päästä varpaisiin. Ja silti me palelemme, kiinalaiset eivät. (Tai sitten kiinalainen uskomus, että talvella pitää syödä lämmittäviä ruokia kuten inkivääriä ja korianteria, pitääkin todella paikkansa!)

Kun Äiti ja Isä kesällä Suomessa pakkasivat Kiinaan muuttoa varten, oli Isä sitä mieltä, ettei Pekingissä paksuja talvivaatteita tarvita. Niinpä he jättivät enimmät talvivarusteet kotimaahan. Onneksi Äiti kuitenkin varmuuden vuoksi nappasi jotain mukaan, ja ne vaatekappaleet ovat nyt kovassa käytössä. Lämpimät takit otettiin mukaan Äidille ja lapsille, melkein kaikille jopa toppahousutkin, villatumppuja muutamat ja niitä käytetään nyt vuorotellen, sen mukaan kenen sormia kulloinkin palelee. Paksuja sukkahousuja ja sieviä puuvillaisia kalsonkeja löytyy kaupoistakin – ainakin naisille.  Sen sijaan villaisia pipoja ja tumppuja sekä rukkasia, joissa neljä sormea olisi yhdessä tilassa, ei löydy mistään. Kuten ei myöskään ohuita sukkahousuja. Toppahousuja ja –haalareita (Reima ja pari ruotsalaista merkkiä) on Äiti nähnyt myytävän alle kouluikäisille lapsille, ja niidenkin hinnat ovat yli kaksinkertaiset Suomen hintoihin verrattuna. Kuulemma kun Reima tuli Kiinaan, oli hinnat nostettava kaksinkertaisiksi, ”jotta ihmiset uskoisivat tuotteiden olevan oikeasti laadukkaita”. Perheen kuopus on päiväkodin ainoa lapsi, joka käyttää toppaista alaosaa. Ruotsalaisillakaan lapsilla ei näytä olevan jalassaan kuin farkut. Kerran Amerikassa asunut kiinalaisäiti ihasteli Äidille, kuinka järkevä asu on kuopuksen vedenpitävä toppahaalari. Ja kallis. Äiti kertoi kuopuksen perineen haalarinsa kolmelta isommalta sisarukseltaan.

Kun Äiti pohtii näitä ääneen, hän saa kuulla selitykseksi kiinalaisten harrastavan kerrospukeutumista. Kaikilla on alla useampi kerros kerrastoja. Kuulemma aikoinaan olivat kiinalaismammat jopa käyneet kurkkaamassa nuorten (ja ulkomaalaisten) housuihin, että löytyyhän alta varmasti riittävä määrä pitkää kerrastoa. Jos ei löytynyt, saivat nämä kuulla kunniansa ja pitkät pajatukset ohjeita, kuinka talvella pukeudutaan lämpimästi.

Ja onhan kiinalaisilla lisävarusteita, joiden avulla pysyy pyöräillessä lämpimänä:

 

 

Pyöräilijöillä ja mopoilijoilla on polvien lämmikkeenä tuulisuojat

 

Täti lupasi hankkia Äidillekin tällaiset lämpimät pyöräilyhanskat

 

Mutta mitä mahtavatkaan tehdä pekingiläiset talvella, kun ei voi hiihtää eikä rakentaa lumilinnoja? Luistelevat, kelkkailevat ja jopa pyöräilevät jokien ja järvien jäällä! Eihän kiiltävää ja tasaista jäätä tarvitse edes erikseen aurata kentäksi, luonnon muovaama huvipuisto odottelee valmiina tulijoitaan…

 

 

Isä kiekkoilee joella

 

Äiti näyttää suomalaista pukeutumismallia Kumling-järven jäällä

 

P.S. Huomasin äsken sattumalta Mari Mannisen kirjoittaneen samasta aiheesta vähän toisenlaisen näkökulman eilisessä Hesarissa.

 

Lisäys 10.2.2017: Ja nyt vuotta myöhemmin julkaisi entinen pekingiläinen, toimittaja Mari Manninen Hesarissa vastaavan kirjoituksen samasta aiheesta.



 

Ei menty katsomaan Kiinan muumia – vaan muuria

 

 

 

Isä valmistautuu tekemään U-käännöksen. Sen sijaan, että hän valitsisi viidestä kaistasta vasemmanpuoleisimman, siirtyy hän kaikkein laitimmaiselle oikeanpuoleiselle ajokaistalle, ja kääntyvien vihreän valon syttyessä hän kaartaa vasemmalle yli neljän kaistan pysähtyneiden autojen editse. Äiti pitelee penkistään kiinni ja Isä toteaa: "kiinalainen ukari ". Kyseessä on valoin ohjattu, täysin säännönmukainen kiinalainen U-käännös. Tarkkana sopii kyllä olla, ettei kukaan suoraan ajavista päätä ajaa päin punaisia, tai sen seurauksena peltiä ryskää!

Äiti olisi vienyt kuopuksen katsomaan Muumeja, mutta kaunis sunnuntaipäivä päätettiinkin viettää muurilla. Isommat lapset pohtivat takapenkillä, mistä syystä Kiinan muuri on rakennettu ja milloin. Tosin ”Kiina”-sanaa ei voi käyttää, sillä se on edelleen perheen tabusana, ollut sitä jo vuoden. Siitä lähtien kun lapset kuulivat muutosta Tabumaahan. Yhtäkkiä kuopus riemastuu: ”Tabun muumi, Tabun muumi”, hän lollottelee innoissaan takapenkillä. ”Me mennään katsomaan Tabun muumia!”

Mutianyussa, 70 km Pekingistä pohjoiseen, on siistiä. Joki ei haise, pihat ja talot ovat hyvässä kunnossa, roskia ei näy missään. Liikennesääntöjä noudatetaan, edes pyöräkaistalla ei autolla ajeta (paitsi Pekingin rekkareissa). Muurikin, joka muualla on jo rappeutunut vuosisatojen aikana, on täällä restauroitu viimeisen päälle siihen asuun, jonka se kenties näki joskus muinoin loiston vuosiensa aikaan.

 

Saasteettomana päivänä Pekingiä ympäröivät vuoret näkyvät

 

Auto jätetään parkkihalliin, pääsyliput ostetaan aukiolta ja sen jälkeen on käveltävä krääsämyyjien ohitse bussille. Kauppiaat yrittävät esitellä myyntiartikkeleitaan, mutta uskovat kiltisti ja lopettavat tyrkyttämisen, kun Äiti sanoo heille kiinaksi ”bú yào, xièxie”, ei kiitos. Tunnetummissa turistirysissä he ovat kuulemma ärhäkämpiä.

Bussi vie turistit mäen kupeeseen. Vielä ei ole muurista näkynyt vilaustakaan, kun perhe lähtee kapuamaan ylös mäkeä. Ylös perille pääsisi myös kaapelihissillä, mutta se on kallis. Kuuden hengen on parempi kävellä. Matka on sujunut tähän asti hyvin, sillä koko perhe on pitkään innokkaasti odottanut ensimmäistä käyntiään muurilla, toivonut koko syksyn ajan sopivaa sunnuntaipäivää, jolloin ilma olisi saasteeton ja keli sopiva. Kun viimein tuli sopiva sunnuntai, ei kukaan edes aamulla kotona vastustellut lähtöä. Kuopuskin on innoissaan, vaikkei hän taida oikein ymmärtää, mihin he ovat matkalla. Tai niin no, sinne Tabun muumille tietenkin. Riemuissaan hän juoksee isonveljensä perässä ja ampuu kaikkia näkemiään örkkejä: pum-pum.

 

 

 

 

Epäonnisen Kielletyssä kaupungissa käynnin jälkeen perhe on yrittänyt pukeutua lämpimästi. Mukaan on varattu tumppuja ja rukkasia, lämpimimmät pipot ja monta kerrosta villapaitoja. Lapsilla on käsissään isomummon taidokkaasti kutomat kirjoneulotut villatumput, vaikka Äiti ne arkaillen antoi heidän käyttöönsä, sillä enää ei ole isomummoa, joka kutoisi uusia. Kauhuissaan Äiti katselee, kuinka kuopus arvokkaine tumppuineen tonkii joka paikan, kompuroi, kaatuilee ja koskettelee. Äitiä puistattaa, koska Kiinassa joka paikkaa peittää paksu noki- ja likakerros. Luontoakin!

Äiti ehdottaa kuopukselle, että tämä pukisi tumppujen päälle rukkaset, nehän voi aina pestä. Ajatus on huono, hetkeä aikaisemmin riemukkaasti riehunut kuopus synkistyy ja saa sitten raivarin. Hän ei suostu enää kiipeämään, hän vain huutaa, raivoaa ja vetkuttelee. Vastaantulijat katsovat heitä ihmeissään, hihittelevät hämmennyksissään. Äiti ja Isä vakaasti päättävät myydä pojan ensimmäiselle mustatukkaiselle vastaantulijalle.

Muu perhe jatkaa kapuamistaan, mutta kuopus jättäytyy jälkeen. Vastaantulijat pysähtyvät sanomaan hänelle jotain. Kuopus katsoo parhaaksi kiivetä perheen perässä. Melkein huipulle asti hän kulkee kymmeniä metrejä joukkionsa jäljessä ja murjottaa. ”Nää hanskat on ihan huonot. Ne ei pysy kädessä”, hän mutisee. Mutta kun viimein huippu häämöttää ja muurista näkyy ensimmäinen vilahdus, hän saa uutta puhtia: ”Hyökätään!” Näkymättömät aseet tanassa ilmassa hän ryntää veljiensä kanssa muiden ohitse. Taas on tehtävä selvää örkeistä.

 

 

 

 

 

 

 

Viimeinkin muuri näkyy

 

Äiti ja tytär haluavat tuntea historian havinan ja eletyt vuosisadat

 

 

  

 

 

Kolme tuntia kuluu sukkelaan muurilla seikkaillessa. Päivä on kaunis ja vaikka pakastaa, auringon säteet lämmittävät eikä muurilla tällä kertaa tunnu edes tuuli. Silti ei tumppuja ja pipoja kovin tee mieli riisua, valokuvatessakin meinaavat jo kädet jäätyä. Kiinalaisista moni kulkee pipoitta ja käsineittä, aurinkolasit rennosti otsalla ja lämmitellen käsiään taskuissaan. Vastaan tulee hymyilevä nuori nainen minihameessa ja yli polven ulottuvissa nahkasaappaissa. Eikö heitä palella, ihmettelee Äiti paikallisista ja valokuvan napattuaan työntää nopeasti sormensa tumppujen sisään lämpimään.  

 

 

 

 
 

 

 

 

 

 
 

  

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Ainoat eväät matkassa
- linnunsiemenkekseillä pärjää koko päivän

 

Kun Äiti ottaa valokuvia pelleilevästä perheestään, saa nuorimmainen taas kiukkukohtauksen. Hetkeen kukaan ei ymmärrä, mistä on kyse tällä kertaa, kunnes asia selviää: pieninkin haluaa pyllistää kameralle. Hän saa ja hetken päästä on Äidin kameran muistikortille talletettuna useita hienoja pienen pojan pyllistyksiä.

 



Täydellisen ihania pyllistyksiä



 

 

 

Syöksy örkeiltä suojautumiseksi päättyi
Äidin harmiksi ainoaan muurilta löytyvään kuralammikkoon

 

 

 


Kuinkas sattuikaan, muurilla bongattiin myös jääkiekkofani
- amerikkalais-kiinalaisen seurueen jäsen!

 

 

"Coffee, coca cola, bier..."

 

Alas pääsisi hiihtohissilläkin

 

Osa perheestä laskeutui muurilta jalkaisin 

 

...ja osa laski kelkkamäkeä

 

Bussi palauttaa
väsyneet vaeltajat parkkipaikalle

  

Krääsää riittää myytäväksi

 

 

Tällä pakkasella ei oikein aurinkovarjoa kaipaa

 

Kiinalainen uusivuosi lähestyy

 

Pekingiin palatessa ilma harmaantui

 

Puiden rungot suojataan kai kylmyyttä vasten valkoisella maalilla

 

 

Pekingin lähestyy: pyöräkaista on taas autojen käytössä.
Kuinkahan tässä käy: jättikuorma vs. pyöräilijä...

  

Entä putoaako huonosti sidottu säkki vai eikö putoa?

Taas Pekingissä