Mutsifarkkuja, kukkakuppeja ja muuta nostalgiaa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

  

 

 

Remakoidut farkut Gant, neule Jackpot, paita Ralph Lauren,

 

 

 

 

 

 

farkut Calvin Klein,  neule PTA, sandaalit Unisa

 

 

Menneisyyden haamuista huolimatta mökillä on myös ihania, rakkaita muistoja. Kaikkein ihaninta on tutkia vanhoja esineitä. Etsiä vajasta vaarin vanhoja työkaluja, lukea Eeva-lehtiä lapsuuteni kesiltä, katsella valokuvia vanhoista sukulaisista. Kauhoa huussin kuiviketta kolhiintuneesta emaliämpäristä (löytöni viime kesältä). Kattaa pöytä säröisillä kukkakupeilla, joita äitini, kälyni ja minä olemme haalineet kirppareilta ja saaneet sukulaisilta perintönä. Niillä, joita voi käyttää vain mökillä, sillä nehän on pestävä vaivalloisesti käsin.

Kaivoin mökkivaatteet esiin pukeakseni ne ylle ja hoksasin, että minähän olen suorastaan muodin aallonharjalla. Etenkin mökkifarkuissa, jotka ovatkin kesän kuuma muotijuttu: korkeavyötäröiset mutsifarkut. Toisissa on jopa kukkia polvissa, vau! Toiset ovat nippanappa kasarit (varmaan sentään silloin valmistetut), taisin nimittäin ostaa ne kesällä -91. Hetken huumassa tuhlasin niihin pitkän pennin kesätöistä ansaitsemistani rahoista. Olisikohan niiden hinta ollut 600 mk, siis 100 euroa, mikä oli silloin pitkä penni farkuista. Saattoivat olla enemmänkin, sillä olivathan ne sentään aidot Calvin Kleinit. Ostin ne La Matta –liikkeen naapurista. Mikähän sen kaupan nimi olikaan?

Seuraavana vuonna kauppa taisi lopettaa (tai yhdistyi La Mattaan, joka tuolloin myi vain kenkiä). Piipahdin nimittäin putiikissa ja löysin alennuskorista samoja farkkuja puoleen hintaan. Ostin kahdet kappaleet – numeroa isompaa kokoa. Olinkohan välissä lihonut vai valmistauduinko jo tuleviin pyöreämpiin vuosiin? Missä ne ovat tänä päivänä, en tiedä. Ehkä myin ne eteenpäin. Tai ehkä ne joskus löytyvät jonkun vakuumipussin pohjalta.

Hieman on aika kohdellut näitä farkkujani huonosti (ovat olleet kovassa käytössä), sillä niissä on jopa pieni kulumareikä haaroissa. Normaali kulumapaikka minun farkuilleni, mutta siihen on usein löytynyt apu Remakesta. Muutoin ne ovat siis todella ehdat ja julmetun paksua ja tukevaa farkkukangasta, kuten tuolloin kaikki farkut olivat. Tästä asiasta kirjoitti Outi Les Pyy jokin aika sitten vanhojen farkkujen hintavertailussaan. Paikkauksen jälkeen voisin siis ottaa nämäkin vaikka vakituiseen käyttöön, katu-uskottaviksi kaupunkivaatteiksi.

Muutos kankaiden laadussa tapahtui seuraavalle vuosikymmenelle siirryttäessä, kuten Remake ja Outi ovat monesti todenneet. 2000-luvulla vaatteet halpenivat ja niiden laatu huononi. Sen huomaa näistä toisista mutsifarkuistani, Ganteista vuosimallia 2004, ostin ne Kakkosen syntymän jälkeen päästyäni eroon vauvakiloistani. Puuvillan sekaan on ilmestynyt elastaania, eikä huolellisesta hoidosta ja kuivausrummun ja pehmennysaineiden välttelystä huolimatta voi sille mitään, että elastaani haurastuu vuosien saatossa. Lisäksi tämä kangas on jo valmiiksi kulutettu vaalennuspesuilla. Niinpä nämä farkut ovat hajonneet yhtä aikaa yhtälailla sekä haaroista että polvista, ja olen jo vuosia sitten korjannut niitä itse ja paikkauttanut Remakessa. Heidän käsialaansa on tuo komea kukkakirjailu paikkana polvessa (paikkakankaana on käytetty lapseni vanhoista farkuista leikattua palaa). Itse olen ommellut nuo vanhat kirpparipitsit peittämään omia paikkauksiani. Nyt farkut eivät valitettavasti enää kestäneet mökkielämän jatkuvaa kumartelua ja joka kumarruksella polvireikä rätsähti suuremmaksi. Näiden päivät housuina taitavat siis olla luetut ja seuraavaksi näistä tulee taas uusi hameprojektini Remakeen.

Hienoja ovat muuten nuo 90-luvun neuleetkin, hyvin on aika kestänyt niitäkin. Sen verran on kuitenkin PTA:n neule kärsinyt ajansaatossa, että kaulus on lähtenyt rispaantumaan. Pellava-puuvillaneule on pehmennyt niin miellyttäväksi, että suunnitelmissani on viedä se jatkojalostukseen Remakeen, kunhan vain keksin, millaisen siitä teettäisin.

Viime vuonna kuvasin nämä pellavahaalarit ja bermudashortsit. Lienevätköhän ne ensi kesän muotia?



Tässä alla muuten yhdet mutsifarkut jostain 90-luvun alusta. Nämä jalassa lensin aina Singaporesta Suomeen. Sittemmin ne päätyivät kymmeneksi vuodeksi mökkikäyttöön. Kunnes vuosia sitten niistä ja mieheni vanhoista paidoista remakoitiin hame...



Pekingissä tämä toimi hyvin, mutta nyt arkailen, kehtaanko täälläkin käyttää tätä? Onko tämä merirosvohame Suomessa liian tyttömäinen aikuiselle naiselle?

 

 

Hame Jackpot/Remake, paita Gant, sandaalit Ferragamo

Kaikki kuvissa mainitut vaatteet ja kengät ovat olleet vaatekaapissani vähintään 9 vuoden ajan :)

 

Ken on kätevä käsistään

 

 

 

 

 

Anoppila on kauniiden esineiden ihastelijan ja kuvaajan aarreaitta. Anopilla on kunnioitettava taito luoda mitä kauneimpia pitsejä omin käsin - sekä virkaten että nypläten. Taidokkaiden liinojen lisäksi etenkin joulunaikaan joka paikka hänen kotonaan pursuaa pieniä, siroja, seitinohuesta langasta nyplättyjä koristeita. Kaikki nämä pitsit ovat hänen tekemiään. Kuvista viimeisin on lahjaksi saamamme pieni pitsiverho, jonka on tarkoitus päätyä Suomen kotimme kylpyhuoneen pikkuruiseen ikkunaan. Sitten kun kesällä palaamme Suomeen lopullisesti.

Meidän tekeleitämme ovat nuo tontut, jotka joulusta toiseen pääsevät kunniapaikalle keittiönpöydän yläpuolelle. Ne ovat siltä ajalta, jolloin jaksoin vielä askarrella lapsen kanssa. Toisin sanoen ajalta, jolloin esikoinen oli pieni ja ainokainen. Tuolloin hän avullani askarteli noita tonttuja lahjaksi kaikille sukulaisille. Samana jouluna taisimme tehdä myös kaikille isot sydänpiparit, jotka koristelimme kauniisti, nimikoimme ja ripustimme punaruudulliseen nauhaan roikkumaan. Se oli niitä jouluja. Nykyään lapset leipovat piparit keskenään ja minä keitän leipureille glögiä. Paitsi tänä jouluna, jolloin Pekingin Ikeasta ei saanut valmista piparitaikinaa, enkä (viime vuodesta viisastuneena)jaksanut/ehtinyt käyttää aikaani tuntikausia tuloksettomaan mausteiden etsiskelyyn. Lähtöämme edeltävänä päivänä esikoinen vilkaisi pakastimeen ja löysi sieltä vuoden vanhan Ikea-taikinan. Ehkä joku leipoo sen loppiaiseksi palattuamme Pekingiin.

Tuon komean pienen kaarnalaivan on muuten itse tehnyt seitsenvuotias serkkupoika. Selvää veneenveistäjäainesta! <3




Junassa paluumatkalla

 

Viimeinen joulu vieraissa

Kinkkujumppaa - tai sitten kinkku jumppaa :)
(tyttöjen voimisteluhetki ennen syömismaratonia) 

 "Joulu on kärsimyksen aikaa", totesi mielenterveyspotilaiden parissa työskentelevä ystäväni. "Et uskokaan, kuinka moni ahdistuu joulusta." 

Pitää varmasti paikkansa monen suomalaisen kohdalla, mutta on olemassa toisenlainenkin joulu. Pikainen vilkaisu seuraamiini blogeihin antaa iloisen kuvan tavallisten ihmisten joulusta. Samanlaisen kuin minun tuntemukseni. Kuinka ihanaa aikaa onkaan joulu, kun saa sytyttää kynttilät (piilottaa pölypallerot hämäriin nurkkiin, jotka toki imuroidaan jouluksi), viehättyä nostalgisista koristeista, vangita tunnelmallisuutta valokuviin, luvan kanssa viehättyä kauneudesta ja itkeä melankolisen musiikin sanomasta. Syödä herkkuja, joita ei saa vuoteen, syödä runsaasti tuntematta syyllisyyttä. Viettää aikaa perheen kanssa kaikessa rauhassa. Lukea ja löhöillä. Kun on saanut joulun tehtyä, voi kerrankin ottaa ihan rennosti. 

Tämän joulun vietimme Suomessa sukulaisten nurkissa. Yleensä he tulevat meille, mutta tällä kertaa valmistin joulua vieraassa talossa. Paljon annoin periksi perfektionismilleni, kaikkea ei tarvinnut tehdä itse. Olihan jouluvalmisteluiden lisäksi niin paljon muutakin tekemistä. Veli huolehti kinkusta, käly tilasi laatikot. Minä tein bravuurini rosollin sekä graavasin kalat. Toiset olivat vielä töissä, kun Kolmonen ja minä kävelimme viisi kilometriä pikkukaupungin jättimarkettiin jouluostoksille (onneksi saimme sieltä kyydin paluumatkalle eikä tarvinnut kävellen raahata painavia ostoskasseja). Isä lensi Kiinasta vasta aatonaattoiltana.

Pukkikin löysi perille parin päivän varoitusajalla ja tapansa mukaan hän muisti vähän minuakin. Starfish projectin hopeisen rannekorun oli pukinapuri löytänyt joulumarkkinoilta Pekingistä. Starfish project on organisaatio, joka auttaa ihmissalakuljetuksen uhriksi joutuneita naisia työllistämällä heitä. 

Muutoin kaikki lahjat tontut hankkivat Suomesta käsin - aivan kuten mekin teemme kaikki hankintamme kotimaassa. Kiinassa myytävä tavara on enimmäkseen joko erittäin huonolaatuista tai suhteettoman kallista, joten korun lisäksi oli Pekingistä pukinkonttiin päätynyt ainoastaan "kashmir"-ponchot isoäideille ja kälylle, niitä samoja joita minullakin on ennestään (ja nähtävästi kaikilla Pekingin suomalaisrouvilla) - ne ovat mielestäni harvoja hyviä tuliaisia Pekingistä, sillä väärennettyjä merkkejä ja kopiotavaraa en tuliaisiksi raahaa (ja harvoin itsellenikään ostan). Itselleni kyllä sorruin ostamaan Helsingistä tuubihuivin aitoa kashmiria ja autoin siten pukkia, huivi kun oli niin minun näköiseni, pitsineulosta ja kaikkea. Ja varmasti aitoa tavaraa. Jäihän minulla mietintäaikaa yli joulun, raaskinko pitää sen vai ei. Tapanani on aina avustaa pukkia omien lahjojeni valinnoissa, ja tällä kertaa otin lahjani käyttöön jo etukäteen. Nimittäin kenkäfriikkinä autoin pukkia valitsemaan itselleni kiinalaistyyliset glitterkengät. Kotimaan kamaralla hankittiin nämäkin. Oikeat joulukengät vuosiksi eteenpäin, eikä leveä korko edes pilaa kotimme vanhoja lautalattioita. Tällaisia glitterunelmia löytyisi toki Pekingistäkin, muttei riittävän isoja minun siroon kaviooni, nyyh. 


Tapanina palattiin vuosikymmenien takaiseen perinteeseen ja vietettiin joulua serkkutytön kanssa. Tapaninajelu, joka aikoinaan ajettiin serkun hevosella, jäi kuitenkin humman puutteessa tekemättä. Ruokapöydän antimien jälkeen tuskin olisi jalka edes noussut kiipeämään rekeen.


Niin oli toisenlainen joulu tämä kuin edeltäjänsä, Pekingin joulu. Ensi joulu tulee olemaan erilainen myös, sen vietämmekin taas kotona, ihan omissa rakkaissa nurkissamme. Koti-Suomessa. <3 

Toivottavasti teillä lukijoillani oli myös hyvä ja rentouttava joulu ja jouluherkkuja on edelleen riittämiin, jottei tarvitse ryhtyä ruoanlaittoon. Nyt kannattaa nauttia välipäivistä, kun vielä voi... Onhan ensi joulu on vasta vuoden päästä. Ja sitä ennen ehtii jumpata nämä kinkut pois :)