Tasapainoilua kahden kulttuurin ristitulessa (kulttuurishokki #3)

Isän muutosta Pekingiin tulee viikon päästä kuluneeksi kolme kuukautta. Huonekaluepisodi (ks. täältä) jatkuu yhä edelleen.

Äidin huomattua vuokraemännän toimittaneen sovittujen huonekalujen tilalle väärät, halvemmat Ikea-kalusteet ilmoitti Isä välittäjälle, että ne on vaihdettava sopimuksen mukaisiksi. Koska huonekalut olivat käyttämättömiä, Ikean ottaisi ne kyllä takaisin. Viikkoa myöhemmin välittäjä tiedotti, että vuokraemäntä suostuu vaihtamaan sohvan sovitun mukaiseen sänkyyn. Isä vastasi, ettei hän lähde neuvottelemaan asiasta huonekalu kerrallaan ja kieltäytyi ottamasta pelkkää sänkyä vastaan. Sovitut kalusteet olisi vaihdettava yhdellä kerralla alkuperäisen sopimuksen mukaisiin.

Ikean katalogista toivottu sänky

 

Pari viikkoa kului ilman että välittäjästä kuului yhtään mitään. Lopulta Isä otti yhteyttä oman firmansa henkilöstöosastoon, välitysfirman toimeksiantajaan, ja sieltä luvattiin ottaa yhteyttä välittäjän esimieheen.  Muutamaa päivää myöhemmin välittäjä ilmoitti vuokraemännän suostuvan vaihtamaan kaikki muut huonekalut paitsi vaatekaapit, joita Ikea ei kuulemma hyväksyisi kasattuina takaisin.  

Saman tien välittäjä kuitenkin lähetti uusia kuvia Ikean työpöydistä, joita vuokraemäntä tarjosi alkuperäisten sovittujen tilalle.  Isä lähetti kuvat eteenpäin Äidille, tämä tarkisti ne ja totesi pöytien olevan tyystin erilaisia kuin sovitut.

 

Äiti ja Isä sopivat, ettei vaatimuksista tingitä: vuokraemännän on toimitettava sopimuksessa mainitut huonekalut - sovitunlaisia vaatekaappeja myöten. Muutoin hän ei ole noudattanut vuokrasopimuksen ehtoja ja se puretaan. Isää alkoi huolestuttaa, kuinka helposti alueelta löytyisi uusi asunto. Äiti puolestaan oli sitä mieltä, että kesällä niitä varmasti vapautuisi ja siihen asti he voisivat asua vaikka service apartementissa, kalustetussa vuokrahuoneistossa, joka on tarkoitettu lyhytaikaiseen vuokrasuhteeseen. Ne ovat hyvin pieniä näin suurelle perheelle, mutta eihän heillä ole kesällä vielä paljoakaan tavaraa. Ja Pekingin kesähän on kuulemma kuuma, joten ulkonahan he muutenkin aikaansa viettäisivät (mikäli ilmansaastearvot sallisivat).

***

Samanaikaisesti Äiti ja Isä kävivät neuvotteluja koulumaksujen maksamiseen liittyvistä kysymyksistä (aikaisemmat vaiheet löydät täältä). Isän firma maksaa lasten korkeat koulumaksut, mutta Pekingin haara ei voi maksaa euroissa ulkomaalaiselle tilille, kuten isompien lasten koulu vaatii. Ratkaisuksi keksittiin hoitaa maksu firman suomalaisen haaran kautta. Suomesta otettiin yhteyttä Pekingin kouluun ja pyydettiin lähettämään lasku firman nimellä Suomeen. Tähän englanninkieliseen pyyntöön tuli hyvin muodollinen vastaus, mutta ei suinkaan englanniksi, vaan kyseisessä koulussa käytetyllä kielellä! Vastausta ei edes osoitettu kysyjälle vaan henkilökohtaisesti perheen Isälle (Äidin ohella kaikki muut asianosaiset saivat sen vain kopiona luettavakseen).

Koulun vastauksessa todettiin, että sopimus tehdään kouluyhdistyksen ja sen jäsenten välille, joten kouluyhdistyksen näkökulmasta laskun saajina ovat aina vanhemmat.  Koulu on kyllä valmis toimimaan yhteistyössä paikallisen yrityksen kanssa siinä tapauksessa, että tämä hoitaa työntekijöittensä maksut.  Pyydettäessä olisi siis mahdollista saada lasku sähköpostitse Pekingin toimistoon, mutta laskun lähettäminen eteenpäin Suomen toimistoon tapahtuu vain firman oman sisäisen politiikan mukaisesti. Lisäksi viestissä todettiin erittäin tiukkaan sävyyn, ettei koulun johto voi tehdä yksittäisen firman kohdalla mitään POIKKEUSTA tässä asiassa! Tiukkaa tekstiä ja jähmeä kanta.  Mutta onhan koulun vähäinen kyky joustaa tullut jo selväksi useaan kertaan viimeisten kuukausien aikana. (Tarinan aikaisemmat vaiheet löytyvät täältä). 

Äiti käänsi viestin sisällön muiden luettavaksi vähemmän muodolliselle englannin kielelle. Parin päivän päästä Isä soitti (neuvoteltuaan ensin asiasta firmassaan) ja kehotti Äitiä maksamaan ensimmäisen eli 5200 euron sisäänpääsymaksun perheen omalta tililtä. Jos maksu nimittäin pääsisi myöhästymään yhdenkin päivän, menettäisivät lapset koulupaikkansa, kuten koulun ehdoissa sanottiin. Äiti maksoi maksun varmuuden vuoksi pari viikkoa etuajassa ja pyysi koulusta varmistusta, että maksu varmasti on tullut perille. Vastausta ei tullut koskaan... Mutta toukokuussa koulun johtokunta päätti, että jatkossa koulumaksun voi maksaa eurojen lisäksi myös yuaneissa...

Sinänsä Äitiä ei hämmästytä, että koulu suhtautuu nihkeäsi firmalta tulevaan maksuun. Maksuaikataulut Kiinassa näyttävät olevan hyvin epämääräisiä ja venyviä.  Kiinalaisesta löyhästä maksupolitiikasta kertonee se, kuinka kesti lähes puolitoista kuukautta, ennen kuin firma viimein maksoi perheen nuorempien lasten kansainvälisen koulun hakumaksun. Kyse oli noin 200 euron suuruisesta summasta… Ja siitäkin Äidin ja Isän piti huolehtia ja muistuttaa useaan kertaan. Eikä firma taida vieläkään olla maksanut sitä 5200 euron sisäänpääsymaksua takaisin Äidille ja Isälle. Isän palkka sentään tulee aina ajallaan. Äidille tosin on epäselvää, mikä mahtaa olla maksupäivä, koska se vaihtelee kuukausittain ja aina vaan aikaistuen!

 

**

Tänään, kolme kuukautta myöhemmin, kolme miestä saapui yhdeksän aikaan illalla laatikoita mukanaan ja kasasi kaksi tuntia huonekaluja. Jopa sovitun mukaisesti!

Työpöytä (vielä tyhjänä ja siistinä) ja  tuoli

Vaatekaappi poikien huoneessa täyttyy pian

 

Kaikkivoivat paperit

Talven mittaan Äiti ja Isä ovat oleskelulupaa varten käyneet useissa tutkimuksissa ja lääkärintarkastuksissa. Heiltä on otettu verikokeita ja varmistettu, ettei heillä ole kuppaa eikä HIV:tä. Keuhkot on kuvattu ja vatsat ultrattu. Näkö tarkistettu ja värinäkö varmistettu. Miksiköhän Kiinan viranomaiset haluavat välttämättä tietää, ettei Äiti ole puna-vihersokea? Mutta ainakin Äiti nyt tietää olevansa terve ja kolesteroliarvonsa kunnossa.

Koko perhe on saanut hepatiittirokotuksen pariin otteeseen, viimeinen kerta annetaan vasta kesällä. Koululaiset ovat kuskanneet rokotteensa mukanaan kouluun, jossa kouluterveydenhoitaja on piikittänyt heidät. Vanhemmat ja kuopus ovat käyneet Isän työpaikkalääkäristä hakemassa omat piikkinsä.  Myös nuorimpien lasten koulu vaati näiden lääkärintodistukset ja ne haettiin yksityiseltä lääkäriasemalta. Lääkäri silmäsi lapsia ja täytti lomakkeet: sairauksien kohdalle ruksi kohtaan ”ei ole”, 5-vuotias: paino n. 20 kg, 9-vuotias: paino n. 30 kg. Viisi minuuttia - sata euroa, kiitos.

Koska nykyään lapsia ei enää calmetoida synnytyssairaalassa, piti viisivuotiaalle hankkia tuberkuloosirokotus. Se annetaan vain Lastenklinikalla. Toukokuussa viimein kutsu tuli. Itse rokottaminen vaati kaksi lääkärikäyntiä saman viikon aikana. Ensimmäisellä kerralla tehtiin mantu-testi, jossa pistettiin jotain ainetta käsivarteen ihon alle. Muutaman päivän päästä haettiin varsinainen rokote. Rokotuspaikka sijaitsi synnytyssairaalan vuodeosaston tiloissa, samalla osastolla, jossa kuopus syntyi viisi vuotta sitten!  

Koko kevään ajan on lapsia kuskattu hammaslääkäreihin: hampaita on tarkastettu, oikomishoitoja päätetty tai sovittu niiden lykkäämisestä (yhtään hoitoa ei onneksi jouduttu keskeyttämään), suuhygienisteiltä saatu hoito-ohjeita. Kun tähän vielä lisää kuopuksen fysio- ja puheterapian ja lisäksi normaalit neuvolakäynnit, ei varmaan hämmästytä, että sekä Äiti että kuopus ovat saaneet terveyden huoltamisesta tarpeekseen. Kuopus varmistaa joka kerta, kun ollaan menossa lääkäriin, että ”pannaanko siellä taas neulalla tähän?” ja näyttää olkavarttaan. Puheterapiaan hän meni oppiakseen R-äänteen, mutta sen hän oppi jo matkalla sinne. Sittemmin hän on oppinut täräyttämään R:ää varmuuden joka paikkaan: ”ORottakaa, tahRon tulla teiRän mukaan!” hän huutaa yrittäessään pysytellä isompien kintereillä.

***

Viikko sitten Äiti keräsi paperit ja passit kasaan, raahasi kaikki lapset uudelleen passikuvaan (entiset oli jo hukattu) ja kiikutti kaiken matkatoimistoon, joka hoitaa miehen firman työmatkajärjestelyt. Chongqingissä asuvalta ystävältään Äiti oli kuullut paljon Kiinan monimutkaisesta oleskelulupahakemusmenettelystä, jossa joka käänteessä täytyy näyttää hirvittävä määrä erilaisia syntymä- ja vihkitodistuksia, joista selviää kuka on kenenkin äiti ja kuka isä, kuka puolestaan vaimo ja niin päin pois. Pelkät paperit eivät vielä riitä, vaan ne pitää olla laillistettu ulkoministeriössä (juuri tietynlaisella leimalla). Ja tässä vaiheessa saa vasta turistiviisumin, jolla pääsee maahan…

Äiti ajatteli pääsevänsä helpolla antamalla matkatoimiston hoitaa asian, jotta hänen ei itse tarvitsisi jonottaa lähetystössä. Kaikki vaadittavat paperit hän kiikutti matkatoimistoon:  

-       passit

-       huolella täytetyt nelisivuiset hakukaavakkeet (jokaista perheenjäsentä varten omansa)

-       DHL:n tuomat kutsukirjeet, joissa Isän firma Kiinassa kutsuu jokaisen Isän perheenjäsenen tulemaan Kiinaan

-       Äidin lääkärintodistuksen.

 

Matkatoimiston virkailija tarkisti paperit: kaikki kunnossa. Kaksi päivää myöhemmin virkailija soittaa, sillä hakemukset ovat tulleet bumerangina takaisin, vaaditaan lisäselvityksiä siitä että Äiti on oikeasti näiden lasten äiti ja Isän vaimo! Mikä kumman nainen, jolla on eri sukunimi kuin muulla perheellä, yrittää ujuttautua maahan tämän perheen siivellä…

 

Kiinan konsulaatti haluaa myös Isän alkuperäisen passin ja oleskeluluvan nähtäväkseen. Pitäisikö siis Isän lentää Kiinasta Suomeen näyttämään niitä?

Matkatoimistosta neuvotaan Äitiä toimittamaan lisää papereita:

-       selvitykset sukulaisuussuhteesta (kaikkien virkatodistukset, lapsista omansa ja lisäksi heidät merkittynä vanhempien todistuksiin)

-       vihkitodistuksen kopion (jälleen kerran!)

-       Isän passista ja oleskeluluvasta kopion, sekä selvityksen, jossa Isä kertoo olevansa paraikaa Kiinassa ja KUTSUU perheensä luokseen

-       Isän Kiinan ulkoministeriöstä saamasta kutsudokumentista kopion.

Äiti kirjoittaa ohjeita ylös toisella kädellään laittaessaan toisella ruokaa. Isälle hän näpyttelee viestin: ”Soita heti kun voit. Mieluiten vielä töistä.”  Isä soittaa Äidin matkatessa nuorempien lasten kanssa bussissa esikoisen koululle. Isä hermostuu: ”Tätä menoa viisumit eivät ikinä ennätä ajoissa!” Äiti toteaa, ettei panikoiminen auta ja kysyy, onko Isällä vielä kopiot tallella papereista, jotka tämä on jo toimittanut Kiinan viranomaisille. Kun Isä etsii koneeltaan skannattuja todistuksia, Äiti tarpoo lasten kanssa koululle ja soittaa matkalla maistraattiin. Tilaa kaikeksi varmuudeksi koko perheelle otteen väestötietojärjestelmästä(Extract from the population information system in Finland), joissa varmasti on moneen kertaan mainittu kaikenlaiset sukulaisuussuhdeverkostot, varmuuden vuoksi ylösalaisinkin. Ja ehdottomasti laillistetulla leimalla. Samalla Äiti hyssyttelee kiljuvia poikia hiljaiseksi kuullakseen virkailijan äänen liikenteen melun yli. Virkailija haluaa tietää, millainen laillistettu leima pitää todistuksiin lyödä. Leimoja kun on monenlaisia. ”Ihan sama, kunhan sen on sellainen joka varmasti avaa kaikki ovet,” päättää Äiti puhelun, komentaa yhtä lasta aidalta alas ja kiskoo vastaan taistelevaa kuopusta kädestä: ”Äiti, sä oot ihan tyhmä!” Ennen kuin koko porukka selviää koululle konserttiin, jossa esikoisen on määrä laulaa ja soittaa, ostetaan kiireessä vielä varusteita esikoisen vaellusreissulle ja etsitään omille teilleen kadonneita nuorimmaisia.

***

Viimein tulee odotettu soitto matkatoimistosta: turistiviisumit on myönnetty koko perheelle!

Äiti noutaa passit ja viisumit samalla reissulla viedessään Kolmosta hammaslääkäriin, ennen kuin hän hakee kuopuksen päiväkodista ja houkuttelee tämän mukaansa lääkärireissulle: ”Pääset matkustamaan neljällä ratikalla! Eipä ole joka poika matkustanutkaan yhtenä päivänä neljällä ratikalla.” Kuopus nyökkää: ei niin, mutta sitten kieltäytyy olemasta se joka tämmöisen seikkailun saa kokea. Jäätelöllä lahjominen lopulta tepsii, sillä Äiti lupaa ettei kuopusta millään muotoa pistetä tällä kertaa: Äiti on se, joka nyt käy lääkärissä.

Aamulla kuopus näkee Äidin selässä poistetun luomen jättämän verisen haavan ja riemuitsee: "Tällä kertaa vain Äitiä pistettiin..." 



Ote väestötietojärjestelmästä kompetenssitodistuksella

Onni on: toimivat kodinkoneet

Kun pesukone ja mikro ovat rikki, imuri on huollossa, netti ei toimi, puhelin, tietokone ja hälytysjärjestelmä reistailevat, niin mitä jäljelle jää? Mikroa ilman selviää, mutta pyykinpesukone ja imuri ovat aika must lapsiperheessä. Äiti koputtaa puuta, ettei jääkaappikin hajoaisi.

Tiistaina nettiyhteyden korjaaja tuli tarkistamaan tilanteen. Samanaikaisesti saapui paikalle hälytysjärjestelmän huoltaja. Hälytin tuli kuntoon, nettiyhteys ei. Puhelinlaitoksen mies totesi, että oikosulkuhan se on ja tarvitaan järeämmät laitteet sen paikantamiseen.

Keskiviikkoaamuna Äidin lähtiessä kotoa kuopuksen kanssa, saapui paikalle kaivuri muutaman työmiehen saattelemana ja koko kadun pätkä kaivettiin talon edestä auki. Muutaman tunnin päästä aukko oli täytetty, kaivuri ja miehet lähteneet ja Äidin puhelimen piippasi viestiä, että ongelma on ratkaistu. Ja nyt se netti toimii – ihan oikeasti!

 

Kaivanto paikattu - nettiyhteys korjattu!

 

Mieleni minun ei toimivi...

Torstaina Mielen huoltomies saapui jo aamuseitsemältä. Puolen tunnin päästä hän lähti ja totesi pesukoneen moottorin vaativan vaihtoa. Uusi moottori vaihtoineen maksaisi 670 euroa. Isä teki Mielelle reklamaation. Aikaisempi pesukone oli tullut tiensä päähän kahdeksassa vuodessa, koska sen moottori ei ollut kestänyt petauspatjojen painoa lingotessa. Koska Äiti ja Isä halusivat ympäristöystävällisesti kestävän ja hyvän koneen, olivat he uskoneet Mielen mainoksia, joiden mukaan Mielen pesukoneet on testattu kestämään jopa 20 vuotta, ovathan ne rutkasti muita merkkejä kalliimpiakin! Varmuuden vuoksi Äiti ei enää pessyt uudessa koneessa petareita eikä mattoja, vaan vei ne aina pesulaan. Siitä huolimatta tämä Mielen pesukone tuli normaalista perhepyykistä tiensä päähän aivan samassa ajassa kuin edellinenkin: kahdeksassa vuodessa!

Miele vastasi heti reklamaatioon ja lupautui tulemaan vastaan 15 % korjauskuluissa tai uuden Mielen pesukoneen hankinnassa. Halvin tämänmerkkinen kone maksaisi kuitenkin 1200 euroa, kaksinkertaisesti muihin merkkeihin verrattuna! Jos taas vanhan koneen korjauttaa, tulee uusi moottorikin maksamaan alennuksen ja kotivakuutuksen jälkeen 420 euroa. Isä pani uuden valituksen Mielelle. Toista kertaa tämän merkin kodinkoneita ei taloon aiota enää hankkia, mutta tässä muuton paniikkitilanteessa Äiti ei enää ennätä toistakaan pesukonetta etsiä. Naapureissa on parin viikon aikana pesty jo 12 täyttä koneellista arkipyykkiä sekä lisäksi Äiti on pessyt villavaatteita talvivarastoon. Kone on siis tällä erää pakko huollattaa, mutta mikäli Miele ei tule enempää vastaan, Isä varmaan tekee valituksen Kuluttajavirastoon.  

Seuraava pesukone onkin sitten Bosch. Tästä merkistä Äidillä on paljon hyvää kokemusta, sillä takuu ainakin pelaa vaikka laitteet eivät pelittäisi. Ostettuaan viisi vuotta sitten silityskeskuksen on se hajonnut jo ainakin neljä kertaa. Ja joka kerta Äiti on saanut tilalle upouuden laitteen ja tälle uuden takuun. Ei kovin ympäristöystävällistä, mutta ainakin firma toimii kuluttajan kannalta vastuullisesti. Toivottavasti se samalla ottaa myös vaarin virheistään ja parantaa tuotekehittelyään.




Takuu pelaa

***

Äidin ”korjaama” hana muuten petti kahdessa päivässä! Mahtaako siis ilmastointiteippikään enää olla entisensä? Tosin hyvin sillä korjattiin tyttären Äidiltä lainaamat vaelluskengät, joiden pohja petti kesken viikonlopun vaelluksen (tehneet yhden aikaisemman vaellusreissun, 17 vuotta sitten…)
 



Esikoinen palasi vaeltamasta...

 

Kahvinkeitin ja leivänpaahdin sen sijaan ovat nähtävästi ikuisia, huolimatta siitä, että kahvinkeittimeen on jo johto kerran vaihdettu ja keittimen murtunut kansi on paikattu teipillä.



Isän opiskeluaikainen kahvinkeitin: Rowenta vm. 93 - käytännöllisin, kestävin, paras! 

 

 

Tulipa Äidin aamutuimaan testattua myös hälyttimen toimivuus. Hän käväisi kellarissa pakastimella ja unohti ottaa hälyttimen pois päältä. Palattuaan yläkertaan häntä odotteli kolme säikähtänyttä lasta ja korvia huumaava ulina. Seuraavaksi tuli iloinen aamutervehdyksen vartijalta… Hyvin siis toimii taas hälytin :o

 

Anti-Midaksen kosketus

Ensin hajosi mikro, tasan viikko Isän lähdön jälkeen. Joka kerta, kun mikron käynnisti, se alkoi räiskiä valokaaria kuin tähtisadetikut säteitään. Äiti pani mikronoveen lapun muistutukseksi: ”rikki”. Äidin poissa ollessa lapset lämmittivät ruokansa kattilassa liedellä tai söivät jääkaappikylmänä.  Äiti ajoi joka päivä bussilla kodinkonekorjaamon ohi, muttei ennättänyt viedä mikroa korjattavaksi.

 

Kaputt

 

Muutaman viikon päästä hajosi hana. Metalliputki oli kulunut puhki ja se napsahti poikki. Pelkkä muoviputki jäi näkyviin ja Äiti pelkäsi, että taittuessaan se katkeaisi jonain päivänä ja aiheuttaisi vesivuodon. Isä neuvoi Äitiä korjaamaan hanan ilmastointiteipillä. Mutta Äidillä ei ollut aikaa etsiä teippiä.

 



Poikki

 

Viikko ennen vappua katkesi nettiyhteys. Useinhan se oli pätkinyt ja siksi taloon oli hankittu myös nettitikku langattoman tueksi, mutta aikaisemmin katkos oli kestänyt vain vuorokauden. Äiti ja poika sammuttivat ja käynnistivät vuorotellen modeemia, resetoivat, kokeilivat kaikki puhelinlinjat, mutta mikään ei auttanut, yhteyttä ei löytynyt. Isä jakoi auliisti ohjeita Pekingistä. Neuvoi lopulta Äitiä soittamaan puhelinyhtiöön. Äiti ei ehtinyt soittaa. Koko perhe oli yhden nettitikun varassa ja senkin kautta yhteys katkesi jatkuvasti, joskus viiden minuutin välein.  

Äitienpäivän jälkeen hajosi pyykinpesukone. Kone pesi pyykin, muttei huuhdellut. Linkosi muttei huuhdellut. Huuhteli muttei lingonnut. Äiti putsasi nukkasihdin neljään kertaan eikä siitä ollut apua. Pyykit jäivät litimäriksi koneeseen.

 

Out of order

 

Esikoisen puhe piti videoida. Äiti kuvasi sen kännykällä. ”Liian suuri tiedosto”, herjasi ohjelma kun Äiti yritti lähettää videon kännykästä lapsen sähköpostiin. Äiti komensi lapsen nukkumaan ja yritti siirtää videota tietokoneelle. Tietokone ei halunnut ottaa sitä vastaan. Viimein Äiti keksi: hän asensi kännykkään Facebookin ja yritti ladata videon aikajanalleen. Mitään ei tapahtunut. Viimein viidennellätoista yrityksellä video meni perille ja Äiti kopioi sen sähköpostiksi tyttärelleen. Kyllä hätä keinot keksii, ajatteli Äiti ja meni tyytyväisenä nukkumaan.

Aamulla hän vei kuopuksen kauhean aikaisin päiväkotiin ja saattoi Kakkosen leirikouluun. Heidän värjötellessään kylmissään ratikkapysäkillä Kakkonen muisti unohtaneensa yöpuvun, lämpimät käsineet ja allergialääkkeensä. Onneksi lapsella oli mukanaan sentään kumisaappaat, ne joita hän käyttää pikkuveljensä kanssa yhteisesti, vaikka lapsilla on kengän koossa eroa kolme numeroa. Olihan sentään sadetta luvassa. Kolmonen meni koulun kanssa maata kääntämään, ilman kumisaappaita, lenkkareissaan joiden pohjakin on puhki.

 

Puhki

 

Ratikassa Äiti huomasi videon latautuneen Facebookiin jo viisi kertaa ja lataavan sitä yhä uudelleen. Lataamista ei saanut pysäytettyä. Samalla esikoinen ilmoitti hädissään, ettei sähköposti ollut tullut perille, puhevideo oli kadonnut bittiavaruuteen.

Äidin hermot tarvitsivat lataamista. Hän astui sisään viehättävään kahvilaan, tilasi itselleen kupillisen cappuccinoa ja herkullisen sitruunamarenkileivoksen ja työnsi pankkikorttinsa korttipäätteeseen. Järjestelmä näytti virhettä. ”Se hajosi”, totesi tarjoilija kummissaan. Äitiä ei kummastuttanut.



Rauhoittaa hermoja

Aamuyhdeksältä Äiti seisoi puhelinyhtiön tiskillä ja näytti puhelintaan myyjälle. Puhelimen akku oli jo lopussa ja vähillä voimillaan puhelin latasi videota Facebookiin yhä uudelleen ja uudelleen. Myyjä vapautti Äidin puhelimen Facebookin vankeudesta.

Esikoinen esitti puheensa luokalle. Hän näytti sen Facebookin kautta. Toisella yrityksellä ja selaimen vaihdolla hän sai jopa äänenkin kuuluviin.

Iltapäivällä Isä lohdutti Äitiä puhelimessa: ”Teillä on ollut nyt vain huonoa tuuria. Ei se sinun vikasi ole, että laitteet hajoaa.” Kesken puhelun sai Äiti soiton vartiointiliikkeestä: ”Teidän hälyttimessänne on jotain vikaa. Kaksi ohjausyksikköä on pudonnut pois toiminnasta.” Muutaman minuutin puhelun aikana putosivat loputkin yksiköt.

Seuraavana päivänä Kakkonen palasi leirikoulusta. Oli hukannut siellä puhelimensa. Äiti viimeisteli opintonsa ja tuskaili flunssaoireiden kanssa. Nenä vuotaen kuin Niagaran putous hän kiikutti imurin takuuhuoltoon (sekin oli temppuillut jo monta kuukautta sammuttaen virran itsestään kesken imuroinnin), raahasi lapset passikuvaan viisumia varten ja pesi kymmenen koneellista pyykkiä ystävien koneilla. Naapurinlapset ihmettelivät, miksi Äiti raahasi pyykkejään heidän kotiinsa. Äiti kysyi näistä vanhimmalta, tietääkö tämä, mikä on myyttinen Midaksen kosketus. Paljon lukeva tyttö tiesi, että se muuttaa kaiken kullaksi. Äiti kysyi tytöltä, mikä sitten mahtaa olla Anti-Midaksen kosketus. Tyttö arveli oikein, että se tuhoaa kaiken, mihin koskee. Äiti kertoi lapsille omaavansa juuri tällaisen kosketuksen.

Kaikista pienin, naapurin seitsemänvuotias tyttö kuunteli vierestä ja tokaisi: ”Älä sitten koske mihinkään!” Äiti ihmetteli, kuinka hän silloin saisi kotityöt tehdyksi.

Pieni tyttö totesi tomerasti: ”Mikset sä pane teidän ison tytön koskemaan! Sehän voi tehdä kaikki työt.” Niinpä, hämmästyi Äiti. Kuinka tuo ei ollut tullut edes hänen mieleensä. Auttaisikohan se taltuttamaan kirouksen?

***

 

Tänään Äidin kotona tapahtui Kohtaaminen: puhelinlaitoksen korjaaja kohtasi hälytyslaitteen huoltajan. Hälytin saatiin korjattua, mutta puhelinlinjaa ei.

 

Ei toimi - ei

 

Tietokonekaan ei aina halua olla Äidin kaveri :(

 

Pari koneellista pyykkiä tulossa...



...ja menossa naapuriin!



Yhä jää pyykkiä odottamaan (toppatakit eivät edes mahtuneet kuvaan)



Hana on nyt korjattu

 

Imuri huollossa

Modeemi ei toimi vieläkään

 

 

 

Jotain aihetta on myös juhlaan: 60 op kasassa (suoritettu aikavälillä syyskuusta toukokuuhun)! Ja Kakkosen puhelinkin löytyi viimein ja Äidin flunssa parani...

 



La la laa

Kun Isä teki maalin

 

Jääkiekkoon hurahtaneita suomalaispelaajia löytää varmaan maailman joka kolkasta, mistä löytyy yksikin kälynen jäähalli (ja jäähallista pelivuoroja). Isän harrastus alkoi jo vuosia sitten Suomessa ja niinpä muuttokuormassakin Isän tavaroista vei eniten tilaa jääkiekkokassi. Eikä mennyt kauankaan, kun Isä kotiuduttuaan löysi Pekingistä expattijoukkueen.  

Joka vuosi Pekingissä järjestetään kunnon kyläjuhlatapahtuma oluttelttoineen ja perheille suunnattuine ohjelmineen, jonka päätteeksi Suomi pelaa Kanadaa vastaan (ja USA muuta maailmaa vastaan). Peli videoidaan ja esitetään online netissä, selostuksineen kaikkineen. Isä muistutti vielä edellispäivänä  Äitiä avaamaan netin klo 12 Suomen aikaa.

Puolilta päivin Äiti soitti ruokakaupasta lapsille, jotta nämä muistaisivat alkaa katsoa peliä. Kun Äiti raahasi ruokakasseja kotiin, nämä olivat tehneet kotiin oikean kisakatsomon. Pieni Suomen lippukin oli kaivettu esiin kellarista.

Ja niin sitä jännitettiin Isän ekaa matsia Kiinanmaalla. Ja voittohan sieltä tuli. Kuulemma ensimmäistä kertaa Suomi voitti Kanadan, tällä kertaa peli päättyi 5-3, ja Isä jopa teki yhden maaleista! Hyvä Isä! Kotikatsomo hurraa.

 

 

 

 

 

Levollista äitienpäivää

Kirjoitustaukoni on kiireiden vuoksi venynyt pitkäksi, mutta viimein alkaa helpottaa ja minulla on taas aikaa kertoa Äidin ja perheen kuulumisia. Kerrottavaa on niin paljon, etten tiedä, mistä aloittaa. Siispä parasta hypätä ajassa eteenpäin ja aloittaa viimeisimmistä tapahtumista, äitienpäivästä.

***

 

 

Äitienpäivän aamuna Äiti herää lasten itkuun. Hän havahtuu siihen jo lasten rymistellessä portaita yläkertaan. Ovi lentää auki ja neljä lasta ryntää ulvoen sisään. Yksi tuhertaa itkua puhtaasta harmista, toinen kivun vuoksi, koska on lyönyt jalkansa portaissa. Kolmas pelkästä säikähdyksestä. Neljäs ei itke, mutta seuraa perässä solidaarisuuden vuoksi. Tai uteliaisuudesta.

Kestää hetken, ennen kuin Äidille selviää, että lapset ovat saaneet aikaan murtohälytyksen mennessään ulos poimimaan hänen onnittelukimppuaan. Hämmästyttävää on, ettei sikeäuninen Äiti lainkaan herännyt siihen, kun talossa ulvoi karmeaääninen murtohälytin. Ei, sen yli Äiti nukkui kuin tukki. Mutta tuskin ainoatakaan vanhempaa, jolla vielä on muistoissaan omien lastensa vauva-ajat ja nukkumansa koiranuni, jolloin pienikin lapsen ynähdys herätteli vanhemman tarkistamaan lapsen kunnon, hämmästyttää se, että Äiti heräsi lastensa itkuun.

Asian selvittyä alkaa vimmattu etsintä: MISSÄ on Äidin puhelin? Kateissa. Hälytyksen tapahtuessa soitetaan vartiointiliikkeestä tarkastussoitto ja mikäli numeroon ei vastata, lähetetään vartijat paikalle tarkastamaan ”asuntomurtoa”. Onneksi puhelin löytyy ja Äiti saa peruutettua vartijoiden tulon. Jo kolmatta kertaa kuukauden sisällä, tosin aikaisemmin hälytyksen on aina aiheuttanut Äiti itse!

Kun uusi hälytinjärjestelmä muutamaa kuukautta aikaisemmin asennettiin taloon, huoletti lapsia se, mitä he tekevät, jos kaverit soittavat ovikelloa ja kotona on hälyttimet päällä. Kuopus kuunteli keskustelua vierestä, pohti hetken ja kysyi sitten huolissaan: ”Eikö joulupukkikaan pääse meille enää?”  Onneksi jouluun oli tuolloin vielä yhdeksän kuukautta aikaa ja lapset oppivat nopeasti panemaan hälytyksen päälle ja pois. Jopa kuopuskin pitää huolen joka aamu lähtiessään Äidin kanssa päiväkotiin, että paneehan Äiti varmasti hälytyksen päälle: ”Äiti, muista koodi!”

***
 

Juuri kun Isä soittaa Kiinasta, rähjää Äiti lapsille siivoamisesta. Pojat tappelevat, kenen vuoro oikeastaan onkaan tällä kertaa imuroida yläkerta. Isoveli pitää siskon puolia ja kokee suureksi vääryydeksi sen, että nuorempi veli on taas saanut imurointivuoron yläkertaan, vaikka tällä kertaa olisi ollut siskon vuoro tehdä tämä helpoin tehtävä. Sisko tekee alakerrassa läksyjään ja on täysin viileän välinpitämätön huudon suhteen.

Isä kuulostaa apealta onnitellessaan Äitiä. Selviää, että hänen uusi puhelimensa on varastettu edellisenä päivänä taksijonossa. Hänen yrittäessään saada taksia oli ympärillä parveillut kolmipyörätaksin kuskeja. Yksi näistä oli käynyt repimässä häntä hihasta ja samalla vienyt huomaamattomasti kännykän povitaskusta. Kallis työpuhelin ei ollut ollut Isällä vielä kuukauttakaan, mutta hänen kalenterinsa oli jo täyttynyt sovituista palavereista ja tärkeitä yhteistietoja oli kerääntynyt osoitekirjaan. Nyt kaikki on kadonnut kerralla jäljettömiin! Isällä on mieli maassa.

Äiti lohduttaa häntä, että onhan tällä sentään vielä Suomen kännykkä. Ja oli onni onnettomuudessa, ettei lompakkokin mennyt samalla kertaa. Isä tuhahtaa, että se olisikin tästä vielä puuttunut. Sillä rahattomuudesta Pekingissä on Isällä jo paljon kokemusta (ks. Isä Pekingissä osa 1). Ensin uudessa pankkikortissa oli ”tunnistautumisongelma”, koska virkailija oli unohtanut merkitä rastilla varmistaneensa Isän henkilöllisyyden passista. Ja passi oli jo toimitettu maahanmuuttoviranomaisille. Paria viikkoa ennen kuin Isä sai passinsa takaisin, alkoivat hänen rahansa loppua. Onneksi tuli palkkapäivä. Onni jäi kuitenkin hyvin lyhytaikaiseksi, kun nostaessaan automaatista rahaa tililtään unohti Isä painaa napista kortin palautuksen. Hetken päästä hän huomasi kaupassa kortin puuttuvan, mutta pankkiautomaatti oli jo imaissut kortin lopullisesti. Kun Isä yritti lunastaa korttiaan pankista, ei sitä palautettu ilman passin näyttämistä. Eivät auttaneet Isän rukoukset ja selitykset, että passi oli viranomaisilla. Virkailija totesi vain, että voihan sitä lainata kavereilta.    

Niin Isä eleli pari viikkoa paperittomana, pankkikortittomana ja työkaverin apuun tukeutuen. Yhdessä tämän vaimon kanssa hän muistutti kaveriaan pitämään hyvää huolta pankkikortistaan, siitä heidän ainoastaan!

***

 

Äitienpäivä kääntyi iltaa kohden parempaan päin. Äiti ja lapset lounastivat isovanhempien ja enon perheen kanssa ravintolassa ja Isä lohdutti itseään valmistaen itselleen herkullisen aterian. Ruoka lohduttaa aina.

 
Hyvää äitienpäivää meille ihanille äideille, hyville ja huonoille; kaikille, jotka sisimmässään tuntevat itsensä Äidiksi!