Tasapainoilua kahden kulttuurin ristitulessa (kulttuurishokki #3)

Isän muutosta Pekingiin tulee viikon päästä kuluneeksi kolme kuukautta. Huonekaluepisodi (ks. täältä) jatkuu yhä edelleen.

Äidin huomattua vuokraemännän toimittaneen sovittujen huonekalujen tilalle väärät, halvemmat Ikea-kalusteet ilmoitti Isä välittäjälle, että ne on vaihdettava sopimuksen mukaisiksi. Koska huonekalut olivat käyttämättömiä, Ikean ottaisi ne kyllä takaisin. Viikkoa myöhemmin välittäjä tiedotti, että vuokraemäntä suostuu vaihtamaan sohvan sovitun mukaiseen sänkyyn. Isä vastasi, ettei hän lähde neuvottelemaan asiasta huonekalu kerrallaan ja kieltäytyi ottamasta pelkkää sänkyä vastaan. Sovitut kalusteet olisi vaihdettava yhdellä kerralla alkuperäisen sopimuksen mukaisiin.

Ikean katalogista toivottu sänky

 

Pari viikkoa kului ilman että välittäjästä kuului yhtään mitään. Lopulta Isä otti yhteyttä oman firmansa henkilöstöosastoon, välitysfirman toimeksiantajaan, ja sieltä luvattiin ottaa yhteyttä välittäjän esimieheen.  Muutamaa päivää myöhemmin välittäjä ilmoitti vuokraemännän suostuvan vaihtamaan kaikki muut huonekalut paitsi vaatekaapit, joita Ikea ei kuulemma hyväksyisi kasattuina takaisin.  

Saman tien välittäjä kuitenkin lähetti uusia kuvia Ikean työpöydistä, joita vuokraemäntä tarjosi alkuperäisten sovittujen tilalle.  Isä lähetti kuvat eteenpäin Äidille, tämä tarkisti ne ja totesi pöytien olevan tyystin erilaisia kuin sovitut.

 

Äiti ja Isä sopivat, ettei vaatimuksista tingitä: vuokraemännän on toimitettava sopimuksessa mainitut huonekalut - sovitunlaisia vaatekaappeja myöten. Muutoin hän ei ole noudattanut vuokrasopimuksen ehtoja ja se puretaan. Isää alkoi huolestuttaa, kuinka helposti alueelta löytyisi uusi asunto. Äiti puolestaan oli sitä mieltä, että kesällä niitä varmasti vapautuisi ja siihen asti he voisivat asua vaikka service apartementissa, kalustetussa vuokrahuoneistossa, joka on tarkoitettu lyhytaikaiseen vuokrasuhteeseen. Ne ovat hyvin pieniä näin suurelle perheelle, mutta eihän heillä ole kesällä vielä paljoakaan tavaraa. Ja Pekingin kesähän on kuulemma kuuma, joten ulkonahan he muutenkin aikaansa viettäisivät (mikäli ilmansaastearvot sallisivat).

***

Samanaikaisesti Äiti ja Isä kävivät neuvotteluja koulumaksujen maksamiseen liittyvistä kysymyksistä (aikaisemmat vaiheet löydät täältä). Isän firma maksaa lasten korkeat koulumaksut, mutta Pekingin haara ei voi maksaa euroissa ulkomaalaiselle tilille, kuten isompien lasten koulu vaatii. Ratkaisuksi keksittiin hoitaa maksu firman suomalaisen haaran kautta. Suomesta otettiin yhteyttä Pekingin kouluun ja pyydettiin lähettämään lasku firman nimellä Suomeen. Tähän englanninkieliseen pyyntöön tuli hyvin muodollinen vastaus, mutta ei suinkaan englanniksi, vaan kyseisessä koulussa käytetyllä kielellä! Vastausta ei edes osoitettu kysyjälle vaan henkilökohtaisesti perheen Isälle (Äidin ohella kaikki muut asianosaiset saivat sen vain kopiona luettavakseen).

Koulun vastauksessa todettiin, että sopimus tehdään kouluyhdistyksen ja sen jäsenten välille, joten kouluyhdistyksen näkökulmasta laskun saajina ovat aina vanhemmat.  Koulu on kyllä valmis toimimaan yhteistyössä paikallisen yrityksen kanssa siinä tapauksessa, että tämä hoitaa työntekijöittensä maksut.  Pyydettäessä olisi siis mahdollista saada lasku sähköpostitse Pekingin toimistoon, mutta laskun lähettäminen eteenpäin Suomen toimistoon tapahtuu vain firman oman sisäisen politiikan mukaisesti. Lisäksi viestissä todettiin erittäin tiukkaan sävyyn, ettei koulun johto voi tehdä yksittäisen firman kohdalla mitään POIKKEUSTA tässä asiassa! Tiukkaa tekstiä ja jähmeä kanta.  Mutta onhan koulun vähäinen kyky joustaa tullut jo selväksi useaan kertaan viimeisten kuukausien aikana. (Tarinan aikaisemmat vaiheet löytyvät täältä). 

Äiti käänsi viestin sisällön muiden luettavaksi vähemmän muodolliselle englannin kielelle. Parin päivän päästä Isä soitti (neuvoteltuaan ensin asiasta firmassaan) ja kehotti Äitiä maksamaan ensimmäisen eli 5200 euron sisäänpääsymaksun perheen omalta tililtä. Jos maksu nimittäin pääsisi myöhästymään yhdenkin päivän, menettäisivät lapset koulupaikkansa, kuten koulun ehdoissa sanottiin. Äiti maksoi maksun varmuuden vuoksi pari viikkoa etuajassa ja pyysi koulusta varmistusta, että maksu varmasti on tullut perille. Vastausta ei tullut koskaan... Mutta toukokuussa koulun johtokunta päätti, että jatkossa koulumaksun voi maksaa eurojen lisäksi myös yuaneissa...

Sinänsä Äitiä ei hämmästytä, että koulu suhtautuu nihkeäsi firmalta tulevaan maksuun. Maksuaikataulut Kiinassa näyttävät olevan hyvin epämääräisiä ja venyviä.  Kiinalaisesta löyhästä maksupolitiikasta kertonee se, kuinka kesti lähes puolitoista kuukautta, ennen kuin firma viimein maksoi perheen nuorempien lasten kansainvälisen koulun hakumaksun. Kyse oli noin 200 euron suuruisesta summasta… Ja siitäkin Äidin ja Isän piti huolehtia ja muistuttaa useaan kertaan. Eikä firma taida vieläkään olla maksanut sitä 5200 euron sisäänpääsymaksua takaisin Äidille ja Isälle. Isän palkka sentään tulee aina ajallaan. Äidille tosin on epäselvää, mikä mahtaa olla maksupäivä, koska se vaihtelee kuukausittain ja aina vaan aikaistuen!

 

**

Tänään, kolme kuukautta myöhemmin, kolme miestä saapui yhdeksän aikaan illalla laatikoita mukanaan ja kasasi kaksi tuntia huonekaluja. Jopa sovitun mukaisesti!

Työpöytä (vielä tyhjänä ja siistinä) ja  tuoli

Vaatekaappi poikien huoneessa täyttyy pian