Talven mittaan Äiti ja Isä ovat oleskelulupaa varten
käyneet useissa tutkimuksissa ja lääkärintarkastuksissa. Heiltä on otettu
verikokeita ja varmistettu, ettei heillä ole kuppaa eikä HIV:tä. Keuhkot on
kuvattu ja vatsat ultrattu. Näkö tarkistettu ja värinäkö varmistettu.
Miksiköhän Kiinan viranomaiset haluavat välttämättä tietää, ettei Äiti ole
puna-vihersokea? Mutta ainakin Äiti nyt tietää olevansa terve ja
kolesteroliarvonsa kunnossa.
Koko perhe on saanut hepatiittirokotuksen pariin
otteeseen, viimeinen kerta annetaan vasta kesällä. Koululaiset ovat kuskanneet
rokotteensa mukanaan kouluun, jossa kouluterveydenhoitaja on piikittänyt
heidät. Vanhemmat ja kuopus ovat käyneet Isän työpaikkalääkäristä hakemassa omat
piikkinsä. Myös nuorimpien lasten koulu
vaati näiden lääkärintodistukset ja ne haettiin yksityiseltä lääkäriasemalta. Lääkäri
silmäsi lapsia ja täytti lomakkeet: sairauksien kohdalle ruksi kohtaan ”ei ole”,
5-vuotias: paino n. 20 kg, 9-vuotias: paino n. 30 kg. Viisi minuuttia - sata
euroa, kiitos.
Koska nykyään lapsia ei enää calmetoida synnytyssairaalassa,
piti viisivuotiaalle hankkia tuberkuloosirokotus. Se annetaan vain
Lastenklinikalla. Toukokuussa viimein kutsu tuli. Itse rokottaminen vaati kaksi
lääkärikäyntiä saman viikon aikana. Ensimmäisellä kerralla tehtiin mantu-testi,
jossa pistettiin jotain ainetta käsivarteen ihon alle. Muutaman päivän päästä
haettiin varsinainen rokote. Rokotuspaikka sijaitsi synnytyssairaalan
vuodeosaston tiloissa, samalla osastolla, jossa kuopus syntyi viisi vuotta
sitten!
Koko kevään ajan on lapsia kuskattu hammaslääkäreihin: hampaita
on tarkastettu, oikomishoitoja päätetty tai sovittu niiden lykkäämisestä (yhtään
hoitoa ei onneksi jouduttu keskeyttämään), suuhygienisteiltä saatu hoito-ohjeita.
Kun tähän vielä lisää kuopuksen fysio- ja puheterapian ja lisäksi normaalit
neuvolakäynnit, ei varmaan hämmästytä, että sekä Äiti että kuopus ovat saaneet terveyden
huoltamisesta tarpeekseen. Kuopus varmistaa joka kerta, kun ollaan menossa
lääkäriin, että ”pannaanko siellä taas neulalla tähän?” ja näyttää olkavarttaan.
Puheterapiaan hän meni oppiakseen R-äänteen, mutta sen hän oppi jo matkalla
sinne. Sittemmin hän on oppinut täräyttämään R:ää varmuuden joka paikkaan: ”ORottakaa,
tahRon tulla teiRän mukaan!” hän huutaa yrittäessään pysytellä isompien kintereillä.
***
Viikko sitten Äiti keräsi paperit ja passit kasaan,
raahasi kaikki lapset uudelleen passikuvaan (entiset oli jo hukattu) ja kiikutti
kaiken matkatoimistoon, joka hoitaa miehen firman työmatkajärjestelyt. Chongqingissä
asuvalta ystävältään Äiti oli kuullut paljon Kiinan monimutkaisesta oleskelulupahakemusmenettelystä,
jossa joka käänteessä täytyy näyttää hirvittävä määrä erilaisia syntymä- ja
vihkitodistuksia, joista selviää kuka on kenenkin äiti ja kuka isä, kuka puolestaan
vaimo ja niin päin pois. Pelkät paperit eivät vielä riitä, vaan ne pitää olla
laillistettu ulkoministeriössä (juuri tietynlaisella leimalla). Ja tässä
vaiheessa saa vasta turistiviisumin, jolla pääsee maahan…
Äiti ajatteli pääsevänsä helpolla antamalla
matkatoimiston hoitaa asian, jotta hänen ei itse tarvitsisi jonottaa
lähetystössä. Kaikki vaadittavat paperit hän kiikutti matkatoimistoon:
- passit
- huolella
täytetyt nelisivuiset hakukaavakkeet (jokaista perheenjäsentä varten omansa)
- DHL:n
tuomat kutsukirjeet, joissa Isän firma Kiinassa kutsuu jokaisen Isän perheenjäsenen
tulemaan Kiinaan
- Äidin
lääkärintodistuksen.
Matkatoimiston virkailija tarkisti
paperit: kaikki kunnossa. Kaksi päivää myöhemmin virkailija soittaa, sillä hakemukset
ovat tulleet bumerangina takaisin, vaaditaan lisäselvityksiä siitä että Äiti on
oikeasti näiden lasten äiti ja Isän vaimo! Mikä kumman nainen, jolla on eri
sukunimi kuin muulla perheellä, yrittää ujuttautua maahan tämän perheen siivellä…
Kiinan konsulaatti haluaa myös Isän
alkuperäisen passin ja oleskeluluvan nähtäväkseen. Pitäisikö siis Isän lentää
Kiinasta Suomeen näyttämään niitä?
Matkatoimistosta neuvotaan Äitiä toimittamaan lisää
papereita:
- selvitykset
sukulaisuussuhteesta (kaikkien virkatodistukset, lapsista omansa ja lisäksi
heidät merkittynä vanhempien todistuksiin)
- vihkitodistuksen
kopion (jälleen kerran!)
- Isän
passista ja oleskeluluvasta kopion, sekä selvityksen, jossa Isä kertoo olevansa
paraikaa Kiinassa ja KUTSUU perheensä luokseen
- Isän
Kiinan ulkoministeriöstä saamasta kutsudokumentista kopion.
Äiti kirjoittaa ohjeita ylös toisella kädellään
laittaessaan toisella ruokaa. Isälle hän näpyttelee viestin: ”Soita heti kun
voit. Mieluiten vielä töistä.” Isä
soittaa Äidin matkatessa nuorempien lasten kanssa bussissa esikoisen koululle.
Isä hermostuu: ”Tätä menoa viisumit eivät ikinä ennätä ajoissa!” Äiti toteaa,
ettei panikoiminen auta ja kysyy, onko Isällä vielä kopiot tallella papereista,
jotka tämä on jo toimittanut Kiinan viranomaisille. Kun Isä etsii koneeltaan
skannattuja todistuksia, Äiti tarpoo lasten kanssa koululle ja soittaa matkalla
maistraattiin. Tilaa kaikeksi varmuudeksi koko perheelle otteen väestötietojärjestelmästä(Extract from the population information
system in Finland), joissa varmasti on moneen kertaan mainittu kaikenlaiset
sukulaisuussuhdeverkostot, varmuuden vuoksi ylösalaisinkin. Ja ehdottomasti laillistetulla
leimalla. Samalla Äiti hyssyttelee kiljuvia poikia hiljaiseksi kuullakseen
virkailijan äänen liikenteen melun yli. Virkailija haluaa tietää, millainen
laillistettu leima pitää todistuksiin lyödä. Leimoja kun on monenlaisia. ”Ihan
sama, kunhan sen on sellainen joka varmasti avaa kaikki ovet,” päättää Äiti
puhelun, komentaa yhtä lasta aidalta alas ja kiskoo vastaan taistelevaa kuopusta kädestä: ”Äiti, sä oot ihan tyhmä!” Ennen kuin koko porukka
selviää koululle konserttiin, jossa esikoisen on määrä laulaa ja soittaa, ostetaan kiireessä vielä varusteita esikoisen vaellusreissulle
ja etsitään omille teilleen kadonneita nuorimmaisia.
***
Viimein tulee odotettu soitto matkatoimistosta: turistiviisumit on
myönnetty koko perheelle!
Äiti noutaa passit ja viisumit samalla reissulla
viedessään Kolmosta hammaslääkäriin, ennen kuin hän hakee kuopuksen päiväkodista
ja houkuttelee tämän mukaansa lääkärireissulle: ”Pääset matkustamaan neljällä
ratikalla! Eipä ole joka poika matkustanutkaan yhtenä päivänä neljällä
ratikalla.” Kuopus nyökkää: ei niin, mutta sitten kieltäytyy olemasta se joka tämmöisen
seikkailun saa kokea. Jäätelöllä lahjominen lopulta tepsii, sillä Äiti lupaa
ettei kuopusta millään muotoa pistetä tällä kertaa: Äiti on se, joka nyt käy lääkärissä.
Aamulla kuopus näkee Äidin selässä poistetun luomen jättämän verisen haavan ja riemuitsee: "Tällä kertaa vain Äitiä pistettiin..."
Aamulla kuopus näkee Äidin selässä poistetun luomen jättämän verisen haavan ja riemuitsee: "Tällä kertaa vain Äitiä pistettiin..."
Ote väestötietojärjestelmästä kompetenssitodistuksella |
Huh huh! Niin byrokratialle kuin terveydenhoitojuoksuillenne! Me saatiin viimeiset hepatiitit äskettäin ja melkoista pelkoa ja itkua se on aikaansaanut vähän isommissakin. Yhtäkään piikkiä ei suostuttu antamaan lasten kouluissa, vaan aina piti kesken koulupäivän reissata kouluista katsoen kaukaisille, kotien läheisille terveysasemille. Ej jummarra kun sama työnantaja suurimmaksi osaksi kuitenkin kyseessä... No mutta, ne on nyt saatu ja jatkuu enää vain juoksu oikojilla :)
VastaaPoistaKun kolmannet hepatiitit saatu, voi onneksi huoahtaa 20 vuodeksi. Mikäli siis rokotukset ovat tepsineet... Singaporessa menin testiin kolmannen piikin jälkeen ja tulos oli, ettei minulle ollut kehittynyt immuniteettia hepatiitti A:ta vastaan. Sain vielä neljännen piikin, mutta kaikille se ei tehoa. Varmuuden vuoksi otin kuitenkin nyt uuden satsin. Saattaahan se eri rokote tehota eri lailla...
VastaaPoista