Isänpäivän viettoa



Kuopuksen tekemä kello ruotsinopiskelun tukena



Ihme: kerrankin SOKEROIMATONTA maustamatonta jugurttia hunajan kera

Tulista nuudelisalaattia

 

 

Maustettua perunamuusia

 

 

 

 

 

 

Vuosi sitten perhe vietti isänpäivää muiden suomalaisperheiden kanssa viiden tähden hotellin luksusbrunssilla, jossa tarjoilupöydät pursuilivat hummereita ja jos jonkin sortin herkkuja ympäri maailmaa. Tarjoilijat kiertelivät pöydän ympärillä täyttämässä laseja aidolla samppanjalla. Äitiä olisi kovin houkutellut tänäkin vuonna osallistua ystäväperheiden kanssa samanlaiselle juhla-aterialle (Suomessa vastaava ei ole mahdollista), mutta Isä halusi tehdä jotain muuta, kokea jotain erilaista. Ehkä jotain liikunnallista? Tutustua Pekingin nähtävyyksiin? Tai ihan vain levätä kotosalla?

Niin siinä kuitenkin kävi, että isänpäivä meni rästitöitä tehden. Viimeisten viikkojen aikana Äiti on ollut erityisen kiireinen, joten moni asia on jäänyt rempalleen. Esikoisen lukion äidinkielenopintojen korvattavuudet ovat jääneet selvittämättä, Kakkosen ruotsinopiskelu keskeytyi heti kokeen jälkeen. Erinäinen määrä sähköposteja odotti vastaamista, pojilla Suomi-koulun läksyt tekemistä. Niinpä sunnuntaiaamuna kaikki paiskivat töitä, jok’ikinen kuopusta lukuun ottamatta.

Illalla perhe lähti mongolialaiseen jurttaravintolaan. Ravintola koostuu erinäisestä määrästä jurttia, jokainen niistä on kuin yksi kabinetti, joka varataan kokonaiselle seurueelle. Isän työpaikan sihteeri M. oli auttanut jurtan varaamisessa puhelimitse, ystävällisesti jopa antanut ravintolaan puhelinnumeronsakin kielivaikeuksien varalta.

Kotoa lähteminen tapahtui kiireessä, Äidillä oli vielä työt kesken, kun muu perhe jo odotteli autossa. Ajomatka kesti lähes tunnin. Perillä mongolialaiseen nahka-asuun pukeutunut jätti ohjasi perheen heidän jurttaansa. Asiakkaat kuljettiin kiertoreittiä, jotta he saivat katsella, kuinka kokonaiset lampaat pyörivät keittiön grillissä. Kun perhe jurtassa istahti paikoilleen, Isä isännänpaikalle kasvot ovea kohti, ja he saivat viimein tilauksensa tehtyä, muisti Äiti tärkeän asian. Ennen lähtöä oli ollut tarkoitus käydä nostamassa rahaa Suomesta luottokortilla. ”Onko sinulla yhtään käteistä?” kuiskasi hän Isälle. ”Unohtui hakea. Mutta maksan kortilla”, vastasi Isä. Äidin mieleen hiipi pahaenteinen aavistus. Hyvin harvassa kaupassa tai ravintolassa Pekingissä voi maksaa ulkomaisella luottokortilla. Äiti ei sanonut mitään.

 

Syötiin kaikessa rauhassa. M. oli tilannut lammasta kahdeksalle hengelle, pienimmän mahdollisen määrän, ja Äiti erilaisia kasviksia lampaan kaveriksi. Kaalikeittoakin tilattiin, luultiin sitä kyllä jälkiruoaksi. Koko ajan vieressä seisoi vähintään yksi tarjoilija, tuijottamassa hievahtamatta kun perhe söi. Kaatamassa puolukkamehua laseihin. Sorkkimassa ruokaa kokoon tarjoilulautasella.

 

Kun tuli laskun maksamisen aika, viisi henkilökunnan jäsentä tungeksi jurtassa ihmettelemässä korttia ja kokeilemassa sitä maksupäätteeseen. Ei huolinut laite. He yrittivät ehdottaa, että Isä maksaisi WeChatillä, kiinalaisten omalla Whatappilla, jolla voi parilla napin painalluksella maksaa myös ostoksia ja laskuja, siirtää jopa rahaa kaverille. Ei toimi, puistelivat tarjoilijat päätään. ”Missä on lähin pankkiautomaatti”, yritti Äiti kysyä. Henkilökunta puisteli päätään. Ei tietoa.  Äiti näytti kännykkäsovellussanakirjastaan sanaa pankkiautomaatti. Kukaan ei vieläkään muka ymmärtänyt tai tiennyt, ravistelivat vain päätään. Méi yŏu (ei ole). Miten niin méi yŏu, ihmetteli Äiti. Eikös me olla edelleenkin Pekingissä, täytyyhän täällä nyt jossain olla automaatti. Méi yŏu, tuli vastaukseksi hyvin pontevasti. Soitetaan ystävällenne M.:lle, hän maksaa WeChatillä, ehdottivat tarjoilijat. No ei taatusti soiteta, puuskahti Isä. Eihän hän voi pyytää firmansa sihteeriä maksamaan omaa ravintolalaskuaan, ei vaikka hän maksaisi heti seuraavana päivänä takaisin.

 

Onneksi Isä sai viimein puhelimensa kartta-appsin avulla etsittyä muutaman minuutin ajomatkan päästä pankkeja. Äiti selitti tarjoilijoille, että Isä ajaa autolla hakemaan rahaa. Henkilökunta pudisti vastaukseksi tiukasti päätään: Ei käy! Äiti vastasi heille yhtä tiukasti, että kyllä käy. ”Ja minä ja lapset odotamme täällä,” hän jatkoi, istutti tomerasti takamuksensa tuolilleen ja otti kirjan käteensä. Henkilökunnan jännitys laukesi silminnähden, kun he kaikki huokaisivat helpottuneina ja jurtta tyhjeni hetkessä. Melkein kaikki lähtivät, yhtä lukuun ottamatta. Koko illan perheelle tarjoillut tarjoilija jäi jurttaan vahtimaan, ettei perhe vaan lähde maksamatta pakoon. Nolommaksi olonsa jurtassa taisi kuitenkin tuntea tämä tarjoilija, etenkin kun kuopus napsi Äidin kännykällä valokuvia koko ajan. Myös tarjoilijasta. Tämän tästä jurtan verho-ovi kävi, aina joku tarjoilija piipahti kurkistamassa perhettä. Joko uteliaisuuttaan tai varmistamassa, etteivät nämä ole pötkineet maksamatta pakoon. Jokaisella kurkistajalla oli muka joku toimitus hoidettavanaan. Jokainen heistä kurkkasi ikkunasta ja työnsi kätensä jurtan ovesta sisään, hapuili ovenviereiseltä tarjoilupöydältä jotain käteen napattavaa. Toiseksi viimeinen nappasi Kleenex-paketin. Viimeinen kävijä yritti hädissään hapuilla kädellään vielä jotain vietävää, mutta työkaverit olivat jo vieneet pöydältä kaiken irtoavan.

 

Puolisen tuntia myöhemmin Isä palasi pelastamaan perheensä. Ja kertoi, että vasta kolmannen pankin automaatti oli toiminut. Skeptisenä hän oli Shanghain ja Beijing -pankkien jälkeen viimein kokeillut myös Rural Bankia, mutta se olikin nimestään huolimatta sittenkin näistä kaikkein kansainvälisin!

 

Maanantaina Isä kuuli sihteeri M.:ltä töissä, että oli ravintolasta ennätetty soittaa hänellekin. Pyydetty maksamaan laowaiden lasku.

 

Kiinassa luottamus asiakkaaseen on hyvin olematonta verrattuna Suomeen. Suorastaan yllättävää on oikeastaan se, että sentään ravintoloissa lasku maksetaan vasta ruokailun jälkeen. Usein hotelleissa nimittäin tehdään asiakkaan luottokortille katevaraus, oikeammin ennakkomaksu, joka kattaa enemmän kuin asiakas ehtii oleskelunsa aikana kuluttaa. Jos katevaraus ylittyy, sitä pitää nostaa. Ja ylijäämä saattaa palautua asiakkaan kortille vasta useita viikkoja myöhemmin. Tästä saimme tuta keväisellä laskettelureissullamme Gentingissä, kun erehdyimme maksamaan loppulaskun käteisellä ja katevaraus palautettiin vasta viikkojen perästä takaisin kortille!

Kiinaa englantilaisittain vai englantia kiinalaisittain

Sairasteluviikon jälkeen Äiti vei pesueensa kiinan kielen tunneille. Tuntien hinnan hän oli käynyt jo etukäteen sopimassa opettajan kanssa: kolmetoista oppituntia perheryhmälle, oppilaina Äiti ja neljä lasta.

Opettaja on hyvin kallis. Tosin Isä sanoo että Äitiä huijataan. Äidiltä opettaja veloittaa puolikkaasta tunnista kaksinkertaisen summan henkeä kohden. Jopa kuopuksesta, joka tulee tunnille jos jaksaa ja silloinkin enimmäkseen huilii lattialla maaten. Jokaisesta 60 minuutin tunnista he maksavat yhteensä 350 rämpylää, noin 50 euroa. Kuulemma muut opiskelijat maksavat samalle opettajalle paljon vähemmän. Äiti vastaa Isälle, että mistä hän tiesi etukäteen hinnoista ja vaikea on jälkikäteenkään sovitusta tinkiä. Äiti ei myöskään halua suututtaa opettajaa, koska ei halua vaihtaa toiseen paikkaan kauemmaksi. Opettajaa on kehuttu hyväksi ja kouluun on lyhyt kävelymatka. Kuopus polkee omalla pyörällään, Äiti juoksee tämän perässä. Muut seuraavat kävellen ja keskenään höpötellen.

Ensimmäisellä tunnilla Äiti maksoi käteisellä koko kurssin etukäteen. Seuraavalla kerralla opettaja esitteli Äidille luokkahuoneen upouudet huonekalut. Taitaa olla kovin kannattavaa tuo kielenopettaminen täällä. Isää vähän epäilyttää.

Opettaja on herttainen, mutta opiskelutahti on tiukka. Paikalle tullaan kirjoittamaan ja lukemaan, ei leikkimään eikä keskustelemaan. Tunnin jälkeen kuluu läksyjen tekemiseen vielä tunti pari. Opettaja on tottunut opettamaan aikuisia, ja hän odottaa lapsilta samaa kuin aikuisilta. Ensimmäisen 60 minuutin oppitunnin aikana opittiin numeroiden logiikka ja kotona piti opetella ja kirjoittaa vihkoon kaikki numerot ykkösestä sataan.

Toisella kerralla opettaja tiukasti kuulusteli kaikki numerot, sekä englannista kiinaksi että toisin päin. Vihotkin hän tarkisti, jotta läksyt on varmasti tehty. Kaikki saivat punakynällä merkinnän hĕn hăo, oikein hyvä. Samalla kerralla uutena asiana opeteltiin ”strokes”, siveltimen vedot kirjoitusta varten. Nämä he piirsivät vihkoihinsa ja kirjoittivat viereen niiden nimitykset pīn yīnillä (länsimaisilla kirjaimilla eli ääntämisohjeilla). Tämän lisäksi kirjoitettiin vihkoihin myös persoonapronominit, omistuspronominit sekä sukulaisuussanat. Kaikki nämä olisi pitänyt opetella.

Kolmannella kerralla opettaja taas kuulusteli sekä numerot että edellisellä kerralla opetetut uudet sanat. Tyytymätön hän oli huomatessaan, ettei perhe ollut lainkaan opetellut siveltimen vetojen nimiä kiinaksi. ”Ne ovat hyvin tärkeitä, jos haluaa oppia kirjoittamaan!”

Sukulaisuussanat ja pronominit Äiti ja lapset osasivat hyvin ja niinpä he tunnilla käänsivät pitkiä lauseita englannista kiinaksi:

My elder sister likes to speak Chinese. 

Does our teacher like reading?

What does your friend like to do?

Kotiläksyksi tuli kääntää kymmenen lausetta kiinaksi sekä kirjoittaa numerot 1-10 seitsemän kertaa kiinalaisin kirjaimin. Sekä tietysti opetella siveltimen vetojen nimitykset!
 

 

 

Äidillekin teki tiukkaa pysyä tunnilla mukana, sen sijaan lapset pärjäsivät yhtä hyvin kuin Äitikin. Siitä huolimatta, että pojille jopa englanti on lähes uusi kieli. Toinen on lukenut sitä vuoden ja toinen ei vielä lainkaan, vaikka onkin lukenut itsekseen paljon pelikirjallisuutta englanniksi pelkästä kiinnostuksestaan ja oppinut sen avulla puhumaan englantia. Kumpikin on kuitenkin ensimmäisestä luokasta lähtien lukenut jotain vierasta kieltä, joten vieraan kielen kuunteleminen on heille tuttua. Kiinantunneilla he ovat pysyneet mukana vauhdissa siinä missä Äiti ja siskokin, vaikka jännitys välillä kimmeltää heidän silmäkulmissaan. Mutta heidän tahtonsa näyttää selviämisensä on vahva, ja onnistumisen ilo lisää heidän innostustaan.

Kuopus oli ensimmäisellä kerralla innokkaasti mukana, kirjoitti ahkerasti omia hieroglyfejään vihkoonsa ja harjoitteli numeroiden käsimerkkejä. Hän myös oppi sanomaan numeroita muiden mukana. Mutta sitten tuli väsähdys ja toiselle tunnille Äiti sai hänet vielä houkuteltua jäätelön avulla. Kolmannella kerralla hän jäi kotiin hoitajan kanssa. Perjantaina hän kuitenkin tuli innokkaasti mukaan, koska Äiti lupasi ahkerille opiskelijoille palkinnoksi sushia.

Neljäs oppitunti oli juhannusaattona, joka sattumalta sattui tänä vuonna päällekkäin kiinalaisen Dragon Boat Festivalin aaton kanssa. Koko perhe Isää lukuun ottamatta marssi taas letkana naapuricompoundiin. Portilla seisova vartija, joka ensimmäisellä kerralla oli tiukannut heiltä talonnumeroa (jota Äiti ei tietenkään muistanut), ei enää kysellyt mitään, avasi vain hymyillen portin pienelle pyöräilijälle ja auttoi tätä pyörän jäädessä jumiin korokkeeseen).

Tunnin päätyttyä perhe jatkoi matkaansa läheiselle ostarille, jonka kaupat ja ravintolat ovat levittäytyneet sokkeloiselle alueelle mataliin taloihin. Niiden välissä on virallista ja epävirallista parkkialuetta, autoja pyörii sinne sun tänne etsimässä olemattomia parkkipaikkoja siten ettei niillä ole tilaa ohittaa toisiaan. Jalankulkijat, pyöräilijät ja mopoilijat puikkelehtivat autojen välistä.  

Äiti oli saanut ylimalkaiset reittiohjeet kehuttuun sushiravintola Haruun, muttei sitä löytynyt mistään. Alkoi sataa. Ensin vain vähän. Äiti jätti lapset ja kuopuksen pyörän Burger Kingin katoksen alle ja lähti yksinään etsimään Harua. Paikkaa ei löytynyt ja alkoi sataa yhä enemmän. Äiti kyseli tietä sadetta pakoon luikkivilta vastaantulijoilta, mutta nämä eivät tienneet. Juuri kun Äiti oli luovuttamaisillaan, kysyi hän tietä kahdelta brittinaiselta. Nämä tiesivät paikan ja neuvoivat suunnan. Äiti seurasi ohjeita, muttei löytänyt ravintolaa. Satoi jo kaatamalla, hiekkatie oli kurainen ja vesi roiskui ylöspäin hänen väistellessään valtavia kuralätäköitä. Hänen käsintehdyt nahkaiset varvassandaalinsa olivat litimärät, jalat hametta myöten ravassa. Sateenvarjo onnistui pitämään vain kasvot kuivina.

Kun Äiti viimein pääsi takaisin lastensa luo, loppui sade. Lapset perässään hän talutti kuopuksen pyörää läpi parkkipaikan, jossa vallitsi täysi kaaos ja jossa joka askeleella oli myös varottava astumasta valtavaan lätäkköön. Lounasaikaan parkkiksella oli suma autoja, joista osa yritti peruuttaa, muttei päässyt liikahtamaan, koska perässä tulevat puskivat eteenpäin. Yksikään kuski ei tainnut katsoa ajaessaan eteensä eikä peruuttaessaan taakseen. Äidin lapset, jotka Helsingin keskustassakin kulkevat hoomoilasina liikenteen unohtaen, kävelivät suoraan peruuttavien autojen taakse vaaraa tajuamatta. Äiti, joka itse oli kädetön työntäessään pyörää toisella kädellään ja kantaessaan sateenvarjoa toisessa kädessään, ei voinut muuta kuin karjua varoituksia lapsilleen.

Viimein Äiti äkkäsi samat brittinaiset uudelleen ja nämä näyttivät heille tien labyrintin läpi ja osoittivat ravintolan. Äiti tajusi käyneensä useaan kertaan aivan ravintolan vieressä, sitä huomaamatta. Niin pieni ja piilossa oleva paikka se oli.

 

Toista kertaa Äiti ei hevin raaski tuoda koko pesuettaan tähän ravintolaan lounaalle. Viiden hengen sushiateria maksoi järkyttävät 140 euroa (1000 yuania) eikä Äiti saanut kuin pari nigiriä ja muutaman rullan syödäkseen. Lapset toki söivät mahansa täyteen. Äiti laski, että sama määrä California rullia ja nigirejä olisi maksanut Suomessa puolet tuosta hinnasta. Kun lounaan jälkeen he vielä hakivat ruokakaupasta pari pulloa viiniä sekä tarpeet illan pasta Carbonaraa varten (yhteensä 500 yuania eli n. 70e), laski Äiti, että samalla rahalla he olisivat syöneet ayi-tädin tekemää hyvää kiinalaista kotiruokaa kokonaiset kaksi viikkoa!

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Rahansäästön lisäksi Äiti olisi selvinnyt ilman sydämen tykytyksiä ja aiheuttamatta traumoja lapsilleen huutamalla äänijänteensä kipeiksi nähdessään, kuinka lapset taas unohtivat vaarallisen liikenteen aivan täysin. Annettuaan varoitukset lapsille Äiti lähti edellä taluttamaan pyörää. Kun hän kääntyi katsomaan taakseen, näki hän Isoveljen taluttavan kuopusta lähes keskellä ajotietä. Ja autoja tuli kovaa vauhtia kummastakin suunnasta! Lasten totuttaminen Pekingin liikenteeseen vaatii Äidiltä joko silmien totaalisen sulkemisen tai äänijänteiden tuhoamisen.

 

 

 

 
 

 

 

 

 

Kuopus näyttää sopeutuneen Pekingiin hyvin. Illalla suorittuaan astiat pöydästä koneeseen hän kysyi Isältä: ”Saanko mä juanin, ku mä siivosin pöydän?” Hän oli juaninsa ansainnut.

Hyvää juhannusta!