Viimeinen joulu vieraissa

Kinkkujumppaa - tai sitten kinkku jumppaa :)
(tyttöjen voimisteluhetki ennen syömismaratonia) 

 "Joulu on kärsimyksen aikaa", totesi mielenterveyspotilaiden parissa työskentelevä ystäväni. "Et uskokaan, kuinka moni ahdistuu joulusta." 

Pitää varmasti paikkansa monen suomalaisen kohdalla, mutta on olemassa toisenlainenkin joulu. Pikainen vilkaisu seuraamiini blogeihin antaa iloisen kuvan tavallisten ihmisten joulusta. Samanlaisen kuin minun tuntemukseni. Kuinka ihanaa aikaa onkaan joulu, kun saa sytyttää kynttilät (piilottaa pölypallerot hämäriin nurkkiin, jotka toki imuroidaan jouluksi), viehättyä nostalgisista koristeista, vangita tunnelmallisuutta valokuviin, luvan kanssa viehättyä kauneudesta ja itkeä melankolisen musiikin sanomasta. Syödä herkkuja, joita ei saa vuoteen, syödä runsaasti tuntematta syyllisyyttä. Viettää aikaa perheen kanssa kaikessa rauhassa. Lukea ja löhöillä. Kun on saanut joulun tehtyä, voi kerrankin ottaa ihan rennosti. 

Tämän joulun vietimme Suomessa sukulaisten nurkissa. Yleensä he tulevat meille, mutta tällä kertaa valmistin joulua vieraassa talossa. Paljon annoin periksi perfektionismilleni, kaikkea ei tarvinnut tehdä itse. Olihan jouluvalmisteluiden lisäksi niin paljon muutakin tekemistä. Veli huolehti kinkusta, käly tilasi laatikot. Minä tein bravuurini rosollin sekä graavasin kalat. Toiset olivat vielä töissä, kun Kolmonen ja minä kävelimme viisi kilometriä pikkukaupungin jättimarkettiin jouluostoksille (onneksi saimme sieltä kyydin paluumatkalle eikä tarvinnut kävellen raahata painavia ostoskasseja). Isä lensi Kiinasta vasta aatonaattoiltana.

Pukkikin löysi perille parin päivän varoitusajalla ja tapansa mukaan hän muisti vähän minuakin. Starfish projectin hopeisen rannekorun oli pukinapuri löytänyt joulumarkkinoilta Pekingistä. Starfish project on organisaatio, joka auttaa ihmissalakuljetuksen uhriksi joutuneita naisia työllistämällä heitä. 

Muutoin kaikki lahjat tontut hankkivat Suomesta käsin - aivan kuten mekin teemme kaikki hankintamme kotimaassa. Kiinassa myytävä tavara on enimmäkseen joko erittäin huonolaatuista tai suhteettoman kallista, joten korun lisäksi oli Pekingistä pukinkonttiin päätynyt ainoastaan "kashmir"-ponchot isoäideille ja kälylle, niitä samoja joita minullakin on ennestään (ja nähtävästi kaikilla Pekingin suomalaisrouvilla) - ne ovat mielestäni harvoja hyviä tuliaisia Pekingistä, sillä väärennettyjä merkkejä ja kopiotavaraa en tuliaisiksi raahaa (ja harvoin itsellenikään ostan). Itselleni kyllä sorruin ostamaan Helsingistä tuubihuivin aitoa kashmiria ja autoin siten pukkia, huivi kun oli niin minun näköiseni, pitsineulosta ja kaikkea. Ja varmasti aitoa tavaraa. Jäihän minulla mietintäaikaa yli joulun, raaskinko pitää sen vai ei. Tapanani on aina avustaa pukkia omien lahjojeni valinnoissa, ja tällä kertaa otin lahjani käyttöön jo etukäteen. Nimittäin kenkäfriikkinä autoin pukkia valitsemaan itselleni kiinalaistyyliset glitterkengät. Kotimaan kamaralla hankittiin nämäkin. Oikeat joulukengät vuosiksi eteenpäin, eikä leveä korko edes pilaa kotimme vanhoja lautalattioita. Tällaisia glitterunelmia löytyisi toki Pekingistäkin, muttei riittävän isoja minun siroon kaviooni, nyyh. 


Tapanina palattiin vuosikymmenien takaiseen perinteeseen ja vietettiin joulua serkkutytön kanssa. Tapaninajelu, joka aikoinaan ajettiin serkun hevosella, jäi kuitenkin humman puutteessa tekemättä. Ruokapöydän antimien jälkeen tuskin olisi jalka edes noussut kiipeämään rekeen.


Niin oli toisenlainen joulu tämä kuin edeltäjänsä, Pekingin joulu. Ensi joulu tulee olemaan erilainen myös, sen vietämmekin taas kotona, ihan omissa rakkaissa nurkissamme. Koti-Suomessa. <3 

Toivottavasti teillä lukijoillani oli myös hyvä ja rentouttava joulu ja jouluherkkuja on edelleen riittämiin, jottei tarvitse ryhtyä ruoanlaittoon. Nyt kannattaa nauttia välipäivistä, kun vielä voi... Onhan ensi joulu on vasta vuoden päästä. Ja sitä ennen ehtii jumpata nämä kinkut pois :)