Perjantaina kaksi vierasta miestä kantoi sisään
pahvilaatikoita, pakkasi niihin Isän tavarat ja kantoi pois. Kahteen kuutioon
menee yllättävän paljon tavaraa, vaikkei miehillä niiden pakkaamiseen kauan nokka
tuhissut. Isän tavarat eivät paljon vieneet tilaa (jääkiekkovarusteista ja
kahdesta kitarasta huolimatta), joten miehet hoputtivat Äitiä tuomaan lisää
tavaraa, koska ”vielä mahtuu”. Äiti etsi varastosta kuopukselle kenkiä ja
talvitakkeja seuraavaksi talveksi, salapoliisipelejä joulun ajanviettoon sitten
joskus. Ison pinon suomenkielisiä lastenkirjoja, niitä jotka on luettava vielä moneen
kertaan.
Kuopus oli jo viety päiväkotiin, eikä hän nähnyt, kuinka
vieraat miehet panivat hänen junaratansa, ritarilinnansa ja kauppaleikkinsä
isoihin pahvilaatikoihin, sulkivat ne teipillä ja veivät pois. Illalla kuopus
kuunteli silmät pyöreinä, kun hänelle kerrottiin, kaikki mihin lelut ovat
hävinneet ja että seuraavan kerran hän pääsee leikkimään näillä vasta kesällä
Kiinassa. Onneksi kaikki Legot jäivät sentään vielä kotiin.
Tavarat matkasivat vasta jonnekin varastoon, sillä maasta ne
lähtevät lentorahtina vasta sitten, kun Isälle on myönnetty työlupa.
Sunnuntaina lähti isä. Kahden suuren matkalaukun kanssa ja ylipainoa
käsimatkatavaroissa. Vasta viimeisen tunnin aikana koko perhe alkoi ymmärtämään,
mistä oikeasti oli kyse. Isää halatessaan heitä kaikkia itketti, joku lapsista
ei tullut edes ovelle saattamaan, jotta Isä ei näkisi kyyneleitä. Sitten taksi vei Isän pois.
Kakkonen kertoi kuopukselle, että seuraavan kerran he
näkisivät hänet vasta sadan päivän päästä. Kuopus katsoi epäillen sormiaan.
Nosti välillä kolme sormea pystyyn ja välillä viisi. Näytti sitten Äidille
kättään, jossa olivat kaikki viisi sormea pystyssä ja kysyi: ”Ai viis yötä
nukutaan ja sitte me nähään isä?” Äiti pudisti päättään ja laski ääneen sataan.
Hänen laskiessaan kuopuksen naama alkoi vääristyä. Sata päivää on paljon aikaa.
Isoille ja pienille.
Voi, suru tulee niin isojen kuin pienten puolesta, vaikka seikkailu onkin odottamassa.
VastaaPoistaNiin, lapsille erot ovat aina niin rankkoja. Eivätkä he seikkailuista piittaa, haluisivat vain tutun ja turvallisen kotiympäristönsä :( Toivottavasti mieli aikaa myöten muuttuu, kun uudesta tulee tuttua.
PoistaTsemppiä!! Meilläkin isukki oli täällä Shanghaissa lähes 1,5 vuotta ennen kuin me muutimme perässä. Aika menee onneksi tosi nopeasti. Meillä muuten ainakin Facetime puhelut toimivat paljon paremmin kuin Skype...kiinalaiset kun osaavat tämän nettisensuurin ja linjojen hidastamisen harmittavan hyvin...
VastaaPoistaKiitos tsemppauksesta ja vinkistä. Täytyypä kokeilla, jos tuo Skype alkaa tökkimään. Tällä hetkellä en pääse kirjautumaan siihen lainkaan kännykästäni!
Poista