Isä muutti pois, muutti tänään pois

Perjantaina kaksi vierasta miestä kantoi sisään pahvilaatikoita, pakkasi niihin Isän tavarat ja kantoi pois. Kahteen kuutioon menee yllättävän paljon tavaraa, vaikkei miehillä niiden pakkaamiseen kauan nokka tuhissut. Isän tavarat eivät paljon vieneet tilaa (jääkiekkovarusteista ja kahdesta kitarasta huolimatta), joten miehet hoputtivat Äitiä tuomaan lisää tavaraa, koska ”vielä mahtuu”. Äiti etsi varastosta kuopukselle kenkiä ja talvitakkeja seuraavaksi talveksi, salapoliisipelejä joulun ajanviettoon sitten joskus. Ison pinon suomenkielisiä lastenkirjoja, niitä jotka on luettava vielä moneen kertaan.  

Kuopus oli jo viety päiväkotiin, eikä hän nähnyt, kuinka vieraat miehet panivat hänen junaratansa, ritarilinnansa ja kauppaleikkinsä isoihin pahvilaatikoihin, sulkivat ne teipillä ja veivät pois. Illalla kuopus kuunteli silmät pyöreinä, kun hänelle kerrottiin, kaikki mihin lelut ovat hävinneet ja että seuraavan kerran hän pääsee leikkimään näillä vasta kesällä Kiinassa. Onneksi kaikki Legot jäivät sentään vielä kotiin.

Tavarat matkasivat vasta jonnekin varastoon, sillä maasta ne lähtevät lentorahtina vasta sitten, kun Isälle on myönnetty työlupa.

 

 

 

 

 

Sunnuntaina lähti isä. Kahden suuren matkalaukun kanssa ja ylipainoa käsimatkatavaroissa. Vasta viimeisen tunnin aikana koko perhe alkoi ymmärtämään, mistä oikeasti oli kyse. Isää halatessaan heitä kaikkia itketti, joku lapsista ei tullut edes ovelle saattamaan, jotta Isä ei näkisi kyyneleitä.  Sitten taksi vei Isän pois.

Kakkonen kertoi kuopukselle, että seuraavan kerran he näkisivät hänet vasta sadan päivän päästä. Kuopus katsoi epäillen sormiaan. Nosti välillä kolme sormea pystyyn ja välillä viisi. Näytti sitten Äidille kättään, jossa olivat kaikki viisi sormea pystyssä ja kysyi: ”Ai viis yötä nukutaan ja sitte me nähään isä?” Äiti pudisti päättään ja laski ääneen sataan. Hänen laskiessaan kuopuksen naama alkoi vääristyä. Sata päivää on paljon aikaa. Isoille ja pienille.