Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

sunnuntai 22. maaliskuuta 2015

Isä Pekingissä – osa 1 (kulttuurishokki #2)


Rahavaikeuksia Pekingissä

Saavuttuaan Pekingiin ja tehtyään asunnon tulotarkastuksen lähti Isä ruokakauppaan.  Kerättyään ostoskärryyn kaikki ensimmäisten päivien välttämättömyydet hän suuntasi kassalle. Mutta hänen luottokorttinsa ei toiminutkaan! Viimeisellä viikolla tehtyjen suurten hankintojen vuoksi saldoraja oli ylittynyt. Isä oli unohtunut noudattaa komennuskouluttajan neuvoa ja nostaa luottorajaansa, vaikka tilanne oli tuttu jo Singaporen ajoilta. Hän oli luullut viisastuneensa parinkymmenen vuoden takaisesta muutostaan Singaporeen ja huolehtivansa tämän asian kuntoon ensi tilassa hoitaessaan pankkiasioitaan Suomessa. Tuolloin oli nimittäin käynyt niin, että tehdessään hankintoja kotiin sekä solmiessaan sähkö- ym. sopimuksia oli hänen visakorttinsa raja paukkunut, mutta ensimmäistä palkkaansa hän joutui tietysti odottamaan rahattomana useita viikkoja. Siksi saldorajan nostaminen oli ensimmäisenä tehtävälistalla, mutta kuitenkin se oli jäänyt kaikissa muuttotohinoissa tekemättä.   

Isällä oli sentään tukku euroja lompakossaan, mutta niistä ei ollut paljon hyötyä pekingiläisen ruokakaupan kassalla. Hänellä ei ollut rovon ropoakaan yuaneina, joten muu ei auttanut kuin lähteä saman tien pankkiin vaihtamaan rahaa ja avaamaan tiliä. Pankissa jonotettuaan hän huomasi jättäneensä passin kotiin! Haettuaan passinsa sai Isä viimein sikäläisen pankkitilin avattua ja talletettua rahat tililleen. Toisella yrityksellä onnistui myös asioiminen ruokakaupassa ja Isä sai aamupalatarpeet jääkaappiin.
 

 
Hyvä käydä vuoteeseen kun tietää että aamulla odottaa runsas ja monipuolinen aamiainen!


Seuraavana päivänä Isä toimitti paperinsa ja passinsa maahanmuuttoviranomaisille, josta ne palautuisivat 21 arkipäivän jälkeen eli vasta huhtikuun alussa. Muutaman päivän päästä hänen nostaessaan automaatilla rahaa tililtään herjasi pankkiautomaatti, että tilillä on tunnistusongelma, joka pitäisi käydä ensi tilassa selvittämässä pankissa. Pankissa häntä vaadittiin tunnistautumaan passinsa avulla. Olihan virkailija tarkistanut passin tiliä avattaessa, mutta hän oli jättänyt merkitsemättä rastin ruutuun. Vaadittiin siis uusi tunnistautuminen, koska ilman sitä tili saattaisi sulkeutua päivänä minä hyvänsä! Isä selitti passin olevan vielä monta viikkoa maahanmuuttoviranomaisilla, mihin virkailija vain kohautti olkapäitään: ”Sitten ei voi mitään. Tili voi sulkeutua huomenna, tai ensi viikolla tai vasta kuukauden päästä. Ei voi tietää milloin…”

Isän pankkikortissa on sentään magneettiraita, joka puuttuu toisen suomalaisen saamasta kortista. Sillä kortilla ei sitten maksetakaan joka paikassa...
 

Kuinka käy saatujen koulupaikkojen? (kulttuurishokki #2)

Tiistaina isä aloitti työnsä toimistolla. Uusiin tehtäviinsä tutustuessaan hän tiedusteli myös isompien lasten koulumaksuista. Selvisi, ettei firma voi maksaa niitä suoraan, koska ne pitää maksaa euroina. Epäselväksi jääneestä syystä firma ei pystyisi hoitamaan maksua ulkomaan valuutalla. Perheen pitäisi siis huolehtia koulumaksuista itse. Kouluun ilmoittautumismaksu kahdelta lapselta tekee n. 5200 €. Tämän sisäänkirjautuessa maksettavan maksun päälle tulevat vuosittaiset kymmenien tuhansien eurojen koulumaksut. Pystyäkseen maksamaan sen pitäisi perheen siis ottaa laina Suomesta ja tämän jälkeen rahat saisi firmalta takaisin yuaneissa. Mutta eihän perhe lähtenyt ulkomaille joutuakseen ottamaan lainaa lastensa koulunkäyntiin!

Ongelma on siis kuulemma euroissa maksamisessa. Äiti muistuttaa Isää, että nuorempienkin koulun application fee näyttää edelleen punaista eli maksamatonta, vaikka sen kuitenkin voisi maksaa yuaneissa…

Erona kuitenkin on, että ”kansainvälisessä koulussa” tällaiseen vetkutteluun on totuttu, mutta isojen lasten koulun kohdalla tilanne on eri ja tilanne on siksi ongelmallinen. Äiti ja Isä ovat allekirjoittaneet eurooppalaisen sopimuspaperin, jossa on hyvin tiukasti ilmaistu ehto, jonka mukaan koulupaikka varmistuu vasta kun maksu on perillä eräpäivään mennessä. Neljä kuukautta Äiti on tehnyt töitä hartiavoimin saadakseen lapset puhuttua kouluun, joka on erään eurooppalaisen maan omille kansalaisilleen kustantama koulu. Valuuko kaikki työ hukkaan: näinkö lähellä on, että paikat menetetään mikäli maksu ei tule ajoissa? Koulu on selvästi ilmaissut, ettei sen intresseissä ole kaksi ”ulkomaalaista” lasta, jotka eivät edes puhu kieltä äidinkielenään. Mutta perheen lasten paluun varmistamiseksi entiseen kouluunsa heillä ei ole mahdollisuutta mennä mihinkään toiseen kouluun!

Isä kirjoittaa lakonisesti sähköpostiviestissään: ”Tervetuloa kiinalaiseen kulttuuriin!” Äiti hakkaa konettaan vimmatusti vastatakseen: ”Tässä on nyt kyse kolmen kulttuurin välisistä eroista ja me ollaan siinä välissä!” Äiti näkee silmissään kolme kulttuuria samalla janalla, jossa vieraat kulttuurit ovat janan ääripäinä: toisessa toimitaan pedantisti sääntöjen mukaan, kun taas toisessa on totuttu ajatukseen ehtiihän sitä ja vähän sinne päin. Ja he itse suomalaisen kulttuurin mukaisesti yrittävät tasapainoilla jossain siinä välissä…

Isä jatkaa yhä neuvotteluja firman kanssa ja Äiti hermoilee kotimaassa pommittaen Isää sähköposteilla, joihin Isä ei edes vastaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)