Levollista äitienpäivää

Kirjoitustaukoni on kiireiden vuoksi venynyt pitkäksi, mutta viimein alkaa helpottaa ja minulla on taas aikaa kertoa Äidin ja perheen kuulumisia. Kerrottavaa on niin paljon, etten tiedä, mistä aloittaa. Siispä parasta hypätä ajassa eteenpäin ja aloittaa viimeisimmistä tapahtumista, äitienpäivästä.

***

 

 

Äitienpäivän aamuna Äiti herää lasten itkuun. Hän havahtuu siihen jo lasten rymistellessä portaita yläkertaan. Ovi lentää auki ja neljä lasta ryntää ulvoen sisään. Yksi tuhertaa itkua puhtaasta harmista, toinen kivun vuoksi, koska on lyönyt jalkansa portaissa. Kolmas pelkästä säikähdyksestä. Neljäs ei itke, mutta seuraa perässä solidaarisuuden vuoksi. Tai uteliaisuudesta.

Kestää hetken, ennen kuin Äidille selviää, että lapset ovat saaneet aikaan murtohälytyksen mennessään ulos poimimaan hänen onnittelukimppuaan. Hämmästyttävää on, ettei sikeäuninen Äiti lainkaan herännyt siihen, kun talossa ulvoi karmeaääninen murtohälytin. Ei, sen yli Äiti nukkui kuin tukki. Mutta tuskin ainoatakaan vanhempaa, jolla vielä on muistoissaan omien lastensa vauva-ajat ja nukkumansa koiranuni, jolloin pienikin lapsen ynähdys herätteli vanhemman tarkistamaan lapsen kunnon, hämmästyttää se, että Äiti heräsi lastensa itkuun.

Asian selvittyä alkaa vimmattu etsintä: MISSÄ on Äidin puhelin? Kateissa. Hälytyksen tapahtuessa soitetaan vartiointiliikkeestä tarkastussoitto ja mikäli numeroon ei vastata, lähetetään vartijat paikalle tarkastamaan ”asuntomurtoa”. Onneksi puhelin löytyy ja Äiti saa peruutettua vartijoiden tulon. Jo kolmatta kertaa kuukauden sisällä, tosin aikaisemmin hälytyksen on aina aiheuttanut Äiti itse!

Kun uusi hälytinjärjestelmä muutamaa kuukautta aikaisemmin asennettiin taloon, huoletti lapsia se, mitä he tekevät, jos kaverit soittavat ovikelloa ja kotona on hälyttimet päällä. Kuopus kuunteli keskustelua vierestä, pohti hetken ja kysyi sitten huolissaan: ”Eikö joulupukkikaan pääse meille enää?”  Onneksi jouluun oli tuolloin vielä yhdeksän kuukautta aikaa ja lapset oppivat nopeasti panemaan hälytyksen päälle ja pois. Jopa kuopuskin pitää huolen joka aamu lähtiessään Äidin kanssa päiväkotiin, että paneehan Äiti varmasti hälytyksen päälle: ”Äiti, muista koodi!”

***
 

Juuri kun Isä soittaa Kiinasta, rähjää Äiti lapsille siivoamisesta. Pojat tappelevat, kenen vuoro oikeastaan onkaan tällä kertaa imuroida yläkerta. Isoveli pitää siskon puolia ja kokee suureksi vääryydeksi sen, että nuorempi veli on taas saanut imurointivuoron yläkertaan, vaikka tällä kertaa olisi ollut siskon vuoro tehdä tämä helpoin tehtävä. Sisko tekee alakerrassa läksyjään ja on täysin viileän välinpitämätön huudon suhteen.

Isä kuulostaa apealta onnitellessaan Äitiä. Selviää, että hänen uusi puhelimensa on varastettu edellisenä päivänä taksijonossa. Hänen yrittäessään saada taksia oli ympärillä parveillut kolmipyörätaksin kuskeja. Yksi näistä oli käynyt repimässä häntä hihasta ja samalla vienyt huomaamattomasti kännykän povitaskusta. Kallis työpuhelin ei ollut ollut Isällä vielä kuukauttakaan, mutta hänen kalenterinsa oli jo täyttynyt sovituista palavereista ja tärkeitä yhteistietoja oli kerääntynyt osoitekirjaan. Nyt kaikki on kadonnut kerralla jäljettömiin! Isällä on mieli maassa.

Äiti lohduttaa häntä, että onhan tällä sentään vielä Suomen kännykkä. Ja oli onni onnettomuudessa, ettei lompakkokin mennyt samalla kertaa. Isä tuhahtaa, että se olisikin tästä vielä puuttunut. Sillä rahattomuudesta Pekingissä on Isällä jo paljon kokemusta (ks. Isä Pekingissä osa 1). Ensin uudessa pankkikortissa oli ”tunnistautumisongelma”, koska virkailija oli unohtanut merkitä rastilla varmistaneensa Isän henkilöllisyyden passista. Ja passi oli jo toimitettu maahanmuuttoviranomaisille. Paria viikkoa ennen kuin Isä sai passinsa takaisin, alkoivat hänen rahansa loppua. Onneksi tuli palkkapäivä. Onni jäi kuitenkin hyvin lyhytaikaiseksi, kun nostaessaan automaatista rahaa tililtään unohti Isä painaa napista kortin palautuksen. Hetken päästä hän huomasi kaupassa kortin puuttuvan, mutta pankkiautomaatti oli jo imaissut kortin lopullisesti. Kun Isä yritti lunastaa korttiaan pankista, ei sitä palautettu ilman passin näyttämistä. Eivät auttaneet Isän rukoukset ja selitykset, että passi oli viranomaisilla. Virkailija totesi vain, että voihan sitä lainata kavereilta.    

Niin Isä eleli pari viikkoa paperittomana, pankkikortittomana ja työkaverin apuun tukeutuen. Yhdessä tämän vaimon kanssa hän muistutti kaveriaan pitämään hyvää huolta pankkikortistaan, siitä heidän ainoastaan!

***

 

Äitienpäivä kääntyi iltaa kohden parempaan päin. Äiti ja lapset lounastivat isovanhempien ja enon perheen kanssa ravintolassa ja Isä lohdutti itseään valmistaen itselleen herkullisen aterian. Ruoka lohduttaa aina.

 
Hyvää äitienpäivää meille ihanille äideille, hyville ja huonoille; kaikille, jotka sisimmässään tuntevat itsensä Äidiksi!