Ristiriitaisissa mietteissä

Kesäkuun lopussa kansainvälisten koulujen päättyessä expattighetto hiljenee. Perheet matkustavat kotimaihinsa, ainoastaan työssäkäyvät jäävät kaupunkiin säästääkseen lomaviikkojaan eurooppalaiseen lomakauteen.

Lähtöä edeltävänä päivänä Äiti pyykkää ja pakkaa. Pyykkitelineen ja -rekin viereen hän nostaa jättimäisen tuulettimen puhaltamaan vaatteet nopeasti kuivaksi. Koko vuoden vaatehankinnat on tehtävä kotimaassa, mutta siitä huolimatta Äiti lappaa paniikissa matkalaukkuihin varustetta jälkikasvulleen. Seitsemän koneellista pyykkiä, seitsemän lähtövalmista matkalaukkua.

Yöllä herätyskello soi muistuttaakseen Äitiä pesukoneen tyhjentämisestä ja uuden koneellisen lataamisesta.

Äiti ei saa unta. Mielessä pyörii ristiriitaisia mietteitä lähdöstä. Elämä Pekingissä on ollut ihanan avartavaa, täynnä kaikkea uutta ja jännittävää. Niin erilaista kuin kotimaassa. Kuinka pian tämä kaikki ihanuus päättyykään, suree Äiti, on surrut etukäteen jo kuukausia. Kuinka vaikea muutto oli lapsille vuosi sitten, mutta nyt osa heistä jo ymmärtää Pekingin viehätyksen ja on oppinut arvostamaan kokemustaan - siitäkin huolimatta että vuosi on ollut heille kaikille hyvin yksinäinen ja vaikea, elämänsä vaikein vuosi. Mutta nyt kielitaito on hyvässä alussa ja seuraavan vuoden aikana kehitys tulee olemaan huimaa. Jouluna olisi tarkoitus palata Suomeen kokonaan. Äiti kuitenkin haluaa jäädä Pekingiin.

Mitä jos Suomessa iskeekin koti-ikävä? Jos kotimaassa on niin ihanaa, kun lähellä on rakkaat ystävät ja omaiset, saa asua omassa kauniissa kodissaan, vanhan talon idyllissä, alueella, jossa lähes kaikki ovat tuttuja. Istua omalla pihalla ja ihailla näkymää puistoon, ilman että hyttyset imevät jalat kutiseville rakkuloille. Ja arki on helppoa, päivät eivät kulu liikenteen ruuhkissa, asiat saa hoidettua ilman viittomakieltä. Entä jos perhe ei haluakaan enää syksyllä palata takaisin Pekingiin?

Ja vielä pitäisi selvitä Suomen ”lomasta”? Viikkoihin on lastattuna niin paljon tehtävää, hankittavaa, hoidettavaa… Niin paljon ihmisiä joita pitäisi tavata, ihmisiä joita pitäisi auttaa. Lapset kasaavat omia odotuksiaan lomalle: koko vuoden ajan he ovat odottaneet kavereiden tapaamista, mökkeilyä, isovanhempien luona kyläilyä. Ennen ”lomaa” Äiti tarvitsee jo lomaa.

Kun kyyti jo odottaa pihalla viedäkseen Äidin ja lapset lentokentälle, avaa Äiti seitsemän matkalaukkua ja purkaa osan tavaroista pois.

 

 

**

Samana iltana Äiti avaa kotioven. Ihana, kaunis, rakas koti, vanha talo. Äiti tomuttaa makuuhuoneet ja esikoinen kulkee lähimetsissä ystävänsä kanssa. Lapset riemuitsevat paluusta kotiin. Äiti juo aamukahvinsa yöpuvussa pihamaalla hytisten, nauttii kauniista näkymästä ja hyttysten puuttumisesta. Kahtena ensimmäisenä päivänä hänen kauppareissunsa kestävät tuntikausia, koska hän turisee lähes jokaisen vastaantulijan kanssa - tuttuja kaikki tyynni. Tuntuu siltä, kuin kymmenen kuukautta olisi kadonnut välistä ja elämä jatkuisi siitä, mihin se jäi viime elokuussa, kuin mitään elämää Pekingissä ei olisi koskaan ollutkaan. (Perheen on vaikea käsittää sitä, että MUIDEN elämässä on tapahtunut vaikka mitä näiden kuukausien aikana, muut ihmiset eivät ole palanneet aikakoneella elokuuhun.)

 

 

 

Hiljainen talo, vuokralaiset ovat lähteneet

 

 

 

Vaan ei tyhjä kauan

 

Ensimmäinen aamukahvi
vilpoisalla pihamaalla

 


Koti <3

Perheessä on kuitenkin eräs, jonka pieni maailma mullistuu täysin. Kirjastossa, jossa hän on asioinut aivan pienestä pitäen, ei hän enää löydä lastenosastoa. Päiväkodissa kyläily pelottaa häntä, koska sen tutut, ennen niin rakkaat ihmiset ovat hänelle jo täysin vieraita. Ensimmäisenä iltanaan kotona kuopus seisoo nakupellenä lastenhuoneen perällä komeronoven edessä ja hämmentyneenä ihmettelee: ”Missä täällä on suihku?”

Joitakin asioita on Äitikin jo ehtinyt unohtaa elämästä Suomessa. Kuten sen, mihin reikään pankkikortti on työnnettävä. Kun hän kaupassa yrittää vinguttaa pankkikorttiaan magneettijuovaa pitkin, mylvii myyjä naurusta ja huutaa kollegalleen: ”Eipä ole kukaan toinen yrittänyt tehdä tätä vuosiin.” Äitiä nolottaa. Hän mutisee jotain ulkomailla asumisesta ja hipsii nopeasti tiehensä.

 

Kummallinen värkki
naistenvessassa...

 

 

Viikkoa myöhemmin perhe on onnellinen Suomessa. He eivät kaipaa takaisin Pekingiin. Ihana elämä on nyt täällä.

 

 

Terveisiä Pridesta