Torstaiaamuna Äiti matkustaa ostoksille etsiäkseen lahjoja. Kolmosen luokan puolesta pitää hankkia opettajalle Starbucksin lahjakortti, joka on tarkoitus ojentaa perjantaina juhlassa. Lisäksi on tiedossa oikea juhlien suma: synttärikutsuja on satanut sekä lapsille että vanhemmille, ja kaikille sankareille on saatava paketit kerralla. Vieläpä pitäisi keksiä lahjoja myös luokkakavereille, eurooppalaisessa koulussa kun on täällä tapana, että jokainen oppilas tuo 15 euron arvoisen lahjapaketin yhdelle arvan valitsemalle luokkatoverilleen. Toinen näistä luokkatoverien lahjoista on kenties mielikuvitukseton mutta Äidin kannalta helppo: lahjakortti englanninkieliseen kirjakauppaan. Sillä sen saaja on kymmenkuntavuotias poika, joka tykkää lukemisesta. Äiti marssii Sanlitunin syrjäisellä kujalla piilossa sijaitsevaan englanninkieliseen kirjakauppaan. Lahjakortin ostaminen sujuu kuin tanssi, samanaikaisesti hoituu myös 40-vuotislahja Äidin ystävälle sekä Salla Savolaisen ja Tove Appelgrenin Vesta-Linnean englanninkielinen käännös neljä vuotta täyttävälle kuopuksen kaverille. Sekä pari muuta kirjalahjaa. Hyvillä mielin Äiti lähtee kiertelemään Sanlitunia, tunnetuinta lukuisista länsimaisista ostoskeskuksista.
Tämän jälkeen homma tyssää. Jäljellä on vain yksi lahja, mutta siitä muodostuu suuri pulma. Mitä ihmettä Äiti hankkisi 15-vuotiaalle pojalle, esikoisen luokkatoverille, joka ei välitä lukemisesta. Ainakaan esikoisen tietämän mukaan. Mutta esikoinen ei ole osannut antaa Äidille mitään vinkkejä, mistä poika voisi pitää, sillä eihän hän kunnolla edes tunne tätä. Äiti ei ole koskaan häntä edes tavannut. Miten olisi lahjakortti urheilukauppaan? Hyvä idea, Sanlitunhan on täynnä urheilukauppoja: Adidas, Puma ja Nike, kaikki sulassa sovussa vierekkäin, ja muutama vähemmän tunnettu lisäksi. Kierrettyään nämä Äiti alkaa empiä, pelkkiä rättejä vain on tarjolla, ei ainoatakaan urheiluvälinettä. Entä jos poika ei ole kiinnostunut vaatteista?
Decathlon, jättimäisten urheiluliikkeiden ketju. Yhdessä ketjun liikkeessä Äiti on käynyt syksyllä, mutta sinne on matkaa eikä hänellä ole riittävästi aikaa. Parin tunnin päästä Äidin on lähdettävä jatkamaan matkaa: ensin nuorempien koululle koristelemaan seuraavan päivän talvijuhlaa ja hakemaan lapsia, sitten heidät noutaa vuokrakuski, jonka kyydissä on tarkoitus ajaa hakemaan isommat lapset omasta koulustaan ja palata keskustaan suurlähettilään residenssiin laulamaan joululauluja. Lahja pitää siis löytää pian. Sattuisiko Sanlitunin luona olemaan toinen liike? Äiti lähettää kysymyksen isoon keskusteluryhmään WeChattiin, mutta kukaan ei osaa vastata. Äidin puhelimessa netti ei yleensä toimi ilman wifiä, joten hän ei voi itse tarkistaa asiaa ollessaan kaupungilla. Paitsi menemällä kahville johonkin lukuisista Starbuckseista, mutta aikaa ei ole riittämiin, ja sitä paitsi niissäkin wifi-tunnuksen saaminen vaatii monimutkaisen sisäänpääsykoodin tilaamisen tekstiviestitse kiinan kielellä. Äidin kiinanlukutaito on lähes olematon ja hektiseen lounasaikaan kokee Äiti sen rasittavaksi, jos hän joutuu pyytämään apua huippukiireisiltä tarjoilijoilta.
Kaksi tuntia Äiti kiertää Sanlitunia ristiin rastiin. Lopulta hän luovuttaa ja kävelee Adidaksen liikkeeseen sisään. Ostakoot poika itselleen rättejä.
”Haluan ostaa lahjakortin 100 RMB:llä.”
Myyjä pyörittelee silmiään, hakee sitten vanhemman myyjän avukseen. Mies puhuu harvinaisen hyvää englantia, mutta on yhtä ihmeissään Äidin erikoisesta pyynnöstä.
”Sadan kuain, eihän sillä saa meiltä kuin yhdet sukat!” hämmästelee myyjä merkkiylpeänä ja pyörittelee hänkin silmiään. Äiti yrittää selittää, mistä on kyse. Pitäisi saada pieni lahja luokkakaverille. Hinta ei saa ylittää satasta. Ja voivathan sukatkin olla ihan hyvä lahja, jonkun mielestä…, varmaan? :o
Liikkeessä ei kuitenkaan ole mitään lahjakortteja edes myynnissä. Äiti yrittää vinkata myyjälle, että kyllä kannattaisi myydä, ovathan lahjakortit aika hyvä ja helppo lahja – ainakin ostajalle!
Äiti astuu sisään Puman liikkeeseen. ”Olisiko teillä lahjakortteja?”
Huonosti englantia puhuva myyjä pyörittelee silmiään. Méi yŏu! Ei ole, se on Kiinassa normaali vastaus, mikäli kysymystä ei ole ymmärretty tai ei jakseta ottaa selvää. On helpompaa vastata näin kuin yrittää selvittää, mistä on kyse. Kassan takaa muutama punaisiin paitoihin pukeutunut myyjä katsoo Äitiä hämmentyneenä ja pelokkaana. Mitähän tuo lăowài oikein haluaa? Ei kai se tule lähemmäksi!
Äiti katsoo paremmaksi vetäytyä ulos liikkeestä. Viimeinen yritys: Nike. Äiti kävelee reippaasti sisään ja yhyttää kassalta kaksi myyjää. Hän kaivaa esiin opettajalle ostamansa Starbucksin lahjakortin ja yrittää sen avulla osoittaa, mitä haluaa. Myyjät supisevat keskenään, huomaavat Starbucksin tunnuksen ja hoksaavat heti, mistä on kyse. He ovat erittäin innokkaita auttamaan, varmaan päästäkseen ripeämmin eroon hankalasta asiakkaastaan. Tomerasti he viittoilevat ja osoittelevat naapurirakennusta, sitten korttia. Kiinankielisestä selityksestä, yhdistettynä viittoiluun, Äiti ymmärtää, ettei kortti käy heillä, mutta sen voi käyttää naapurissa – Starbucksissa!
”NĬ yŏu yīge kăpiàn méi yŏu?” yrittää Äiti mandariiniksi. Onko TEILLÄ korttia vai ei? Rohkaistuneena myyjien avuliaisuudesta ja siitä, ettei hän saa heti vastauksekseen méi yŏuta, Äiti ei nyt luovuta helpolla. Hän pysyy paikallaan kuin tatti eikä lähde, ennen kuin asia saadaan selvitetyksi, vaikka vaikuttaakin ilmiselvältä, etteivät myyjät ole moista korttia ennen nähneetkään omassa liikkeessään, puhumattakaan siitä, että he olisivat myyneet sellaisia.
Myyjiin tulee liikettä, toinen heistä kipaisee hakemaan paikalle kolmannen myyjän. Tämä puhuu englantia ja Äiti selittää hänelle, mitä oikein haluaa ja miksi. Hetken aikaa myyjät käyvät keskenään vilkasta neuvonpitoa, sitten englantia puhuva selittää, että he voivat kirjoittaa Äidille paperin, joka toimii maksuvälineenä. Mutta se on kirjoitettava 99 RMB:lle (miksi, se ei selvinnyt). Äiti tuumii hetken: paperinpala joulupaketissa kuulostaa vähän tylsältä, ei kenties oikealta lahjalta. 15-vuotiaan mielestä. Niinpä Äiti kiittäen hylkää ystävällisen ja avuliaan tarjouksen ja kävelee ulos ovesta. Suoraan Starbucksiin, josta hän ostaa 100 juanin lahjakortin. Kortti näyttää ihan kivalta, jouluiselta. Ja saahan poika sillä kahvia. Ainakin kaksi kertaa…
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa jos jätät kommentin :)