Viikko sitten
tuli minulla katkos työelämään ja panimme kotosalla töpinäksi. Mies kävi päivät
töissä ja iltaisin hän palasi kotiin auttamaan minua muuton ”viimeistelyssä”.
Tavaramme ovat saapuneet Pekingistä kolmessa erässä ja lisäksi olivat kotonamme
kahden vuoden ajan varastoidut laatikotkin purkamatta. Meillähän oli vain
heinäkuu aikaa tehdä muuttoa ja tuon kuukauden aikana järjestimme kahdet työläät
juhlat: äitini hautajaiset sekä mieheni viiskymppiset. Sen jälkeen minäkin
aloitin työt – miehelläni puolestaan ei oikeastaan lomaa kesällä ollutkaan.
Jotta koti
tulisi oikeasti laitettua kuntoon, järjestimme sitten Kolmosen synttärijuhlat samaan
syssyyn. Meillä on aina ollut tapana juhlia lasten synttärit isovanhempien ja
kummien kanssa, mutta tähän tuli katkos Pekingin vuosien aikaan. Sitä
suuremmalla syyllä ja etenkin Kolmosen omasta tahdosta juhlat oli järjestettävä
taas, vaikka me vanhemmat välillä mietimmekin, mistä selkänahasta ne voimat
revimme juhlien järjestämiseen. Ruokaa on kiva laittaa ja mukava saada ihmisiä
kylään, mutta se siivoaminen… Toisaalta kun kutsuu vieraita, on pakko
siivotakin. Ja jotain oli joka tapauksessa tehtävä kodille.
Vein lapset mummolaan
pariksi päiväksi, toin vain heidän sienisaaliinsa mukanani kaupunkiin. He palasivat
kotiin vasta suoraan juhliin isovanhempien ja tätien ja setien matkassa. Vierashuoneen
kaaos jäi vielä selvittämättä, kun vieraat eivät jääneetkään yökylään, ja kahvikupit
kaivoin pahvilaatikosta sängyn alta ensimmäisten vieraiden kopistellessa jo
porstuassa. Makuuhuoneen oven panimme visusti lukkoon, jottei kukaan erehtyisi
avaamaan sitä, sillä huoneeseen oli tungettu kaikki viimeinen irtain tavara, joka
ei ollut vielä paikkaansa löytänyt ovikellon soidessa. Mutta omin pienin käsin
poimituista sienistä valmistettu sienikeitto maistui ja suolainen kurpitsapiiras
teki kauppansa. Isän vakiobravuuri herrasmiestenkakku (Sikke Sumarin resepti)
suorastaan kaavittiin ja nuoltiin lautaseltaan.
Viimeisten
vieraiden eli kummitädin ja poikansa kanssa istuttiin iltaa vielä pitkään. Onhan
kahden vuoden aikana kertynyt paljon kerrottavaa.
Tänä aamuna
olimme koko perhe niin poikki, että olisimme halunneet viimein viettää rennon
rokulipäivän kotona ja levätä. Vaan ei, olin jo maaliskuussa tilannut liput
Cats-musikaaliin. Joten sinne oli lähdettävä minun ja lasten, musikaalien
päälle ymmärtämätön mies jäi yksin kotiin vaihtamaan renkaita autoon (jotta
minä pääsisin aamulla töihin). Kuopus nukkui makoisat päiväunet musikaalissa ja
me muut neljä pilkimme.
Nyt kun sain
lapset nukkumaan ja aion itse kömpiä perästä, ihmettelen vain, että koska se
loma oikein alkaa? Joulukuun 27. päivään on vielä aika pitkä aika… Nähdään silloin taas!
P.S. Täytyy
kyllä sanoa, että aika laimeaksi jäi tämä vieraileva West End –esitys Hartwall
Arenalla. Toista olivat lontoolaisvierailut Pekingissä – tosin siellä puitteetkin
olivat aivan toisenlaiset.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa jos jätät kommentin :)