Loman tarpeessa

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Viikko sitten tuli minulla katkos työelämään ja panimme kotosalla töpinäksi. Mies kävi päivät töissä ja iltaisin hän palasi kotiin auttamaan minua muuton ”viimeistelyssä”. Tavaramme ovat saapuneet Pekingistä kolmessa erässä ja lisäksi olivat kotonamme kahden vuoden ajan varastoidut laatikotkin purkamatta. Meillähän oli vain heinäkuu aikaa tehdä muuttoa ja tuon kuukauden aikana järjestimme kahdet työläät juhlat: äitini hautajaiset sekä mieheni viiskymppiset. Sen jälkeen minäkin aloitin työt – miehelläni puolestaan ei oikeastaan lomaa kesällä ollutkaan.

Jotta koti tulisi oikeasti laitettua kuntoon, järjestimme sitten Kolmosen synttärijuhlat samaan syssyyn. Meillä on aina ollut tapana juhlia lasten synttärit isovanhempien ja kummien kanssa, mutta tähän tuli katkos Pekingin vuosien aikaan. Sitä suuremmalla syyllä ja etenkin Kolmosen omasta tahdosta juhlat oli järjestettävä taas, vaikka me vanhemmat välillä mietimmekin, mistä selkänahasta ne voimat revimme juhlien järjestämiseen. Ruokaa on kiva laittaa ja mukava saada ihmisiä kylään, mutta se siivoaminen… Toisaalta kun kutsuu vieraita, on pakko siivotakin. Ja jotain oli joka tapauksessa tehtävä kodille.

Vein lapset mummolaan pariksi päiväksi, toin vain heidän sienisaaliinsa mukanani kaupunkiin. He palasivat kotiin vasta suoraan juhliin isovanhempien ja tätien ja setien matkassa. Vierashuoneen kaaos jäi vielä selvittämättä, kun vieraat eivät jääneetkään yökylään, ja kahvikupit kaivoin pahvilaatikosta sängyn alta ensimmäisten vieraiden kopistellessa jo porstuassa. Makuuhuoneen oven panimme visusti lukkoon, jottei kukaan erehtyisi avaamaan sitä, sillä huoneeseen oli tungettu kaikki viimeinen irtain tavara, joka ei ollut vielä paikkaansa löytänyt ovikellon soidessa. Mutta omin pienin käsin poimituista sienistä valmistettu sienikeitto maistui ja suolainen kurpitsapiiras teki kauppansa. Isän vakiobravuuri herrasmiestenkakku (Sikke Sumarin resepti) suorastaan kaavittiin ja nuoltiin lautaseltaan.

Viimeisten vieraiden eli kummitädin ja poikansa kanssa istuttiin iltaa vielä pitkään. Onhan kahden vuoden aikana kertynyt paljon kerrottavaa.

Tänä aamuna olimme koko perhe niin poikki, että olisimme halunneet viimein viettää rennon rokulipäivän kotona ja levätä. Vaan ei, olin jo maaliskuussa tilannut liput Cats-musikaaliin. Joten sinne oli lähdettävä minun ja lasten, musikaalien päälle ymmärtämätön mies jäi yksin kotiin vaihtamaan renkaita autoon (jotta minä pääsisin aamulla töihin). Kuopus nukkui makoisat päiväunet musikaalissa ja me muut neljä pilkimme.  

Nyt kun sain lapset nukkumaan ja aion itse kömpiä perästä, ihmettelen vain, että koska se loma oikein alkaa? Joulukuun 27. päivään on vielä aika pitkä aika… Nähdään silloin taas!

P.S. Täytyy kyllä sanoa, että aika laimeaksi jäi tämä vieraileva West End –esitys Hartwall Arenalla. Toista olivat lontoolaisvierailut Pekingissä – tosin siellä puitteetkin olivat aivan toisenlaiset.