lauantai 28. lokakuuta 2017

Loskasäässä nahkasaappaissa ja kukkahameessa

 

 
 
 

 

 
 
 
 
 
 
 

 
 
 
Kuinka loskasäässä pärjää nahkasaappaissa ja kukkahameessa? Hyvin, tosin tietyin edellytyksin. Reilu vuosikymmen sitten ostamani nahkasaappaat, niitä kohtaan osoittamani hellä huolenpito sekä hevostalleilla tuttu tuote osoittautuivat eilen napakympiksi yhdistelmäksi. Koulunpihan peitti eilen paksu kerros märkää lunta, ja kaikki opettajat, jotka eivät olleet varustautuneet kumisaappain, valittivat läpimärkiä kenkiä ja sukkia. Paitsi minä. Vaikka olinkin pukeutunut fiineihin nahkasaappaisiin, joskus esikoisen syntymän aikoihin hankittuihin, aikomuksenani jatkaa töiden jälkeen tyylikkäänä kaupungille.
Joka kevät puhdistuksen jälkeen olen huolella rasvannut saappaani paksulla kerroksella valjasrasvaa. Se toimii erinomaisesti hoitoaineena antiikkinahkaan tai muuhun rosoisempaan, sillä se imeytyy hyvin nahkaan ja tekee sen samalla notkean pehmeäksi mutta myös vettähylkiväksi. Vuosien mittaan nämä saappaani ovat varmaan imeneet niin paljon rasvaa, että niistä on käytännössä tullut suorastaan vedenpitävät. Edes saumoista ei päässyt vesi läpi, sen verran tukkiva kerros rasvaa on niihinkin muodostunut. Silti nahka hengittää, joten saappaani eivät hiosta kuten kumisaappaat. Kun siis suuntasin Helsingin keskustaan, oloni oli yhä freesi ja mukava, kaikesta sateesta, loskasta ja viimasta huolimatta.
Päivällä koulussa sen sijaan minulle sattui hassu vaatekommellus. Yleensä palelen luokissa ja verhoudun ylimääräisiin neuleisiin sekä syksyllä hankkimaani kotimaiseen mohairhuiviin. Vaihdan luokkaa joka tunti, joten toisissa luokissa palelen ja toisissa riisun vaatteita. Eilen eräässä luokassa lämmityslaite pauhasi täysillä ja oppilaiden märistä vaatteista lähtevä kosteus leijui ilmassa. Minun tuli kuuma ja riisuin neuletakkini. Meillä oli juuri innokas keskustelu meneillään ja kaikkien oppilaiden silmät tapittivat minua katederilla riisuessani takkiani. Seisoin selkä tauluun päin ja yllättäen tunsin viileän vedon paljaassa selässäni. Olin aamulla unohtanut napittaa paitani, joten selkäni oli puoliväliin asti paljaana. Kiireesti kiskoin neuletakin takaisin päälleni, samalla kun jatkoimme keskustelua (siinä vaiheessa pasmani kyllä menivät vähän sekaisin, enkä kuullut oppilaiden vastauksia). Kun sitten oppilaat ryhtyivät tekemään ryhmätöitä ja käänsivät katseensa pois minusta, heitin takin pois ja napitin paitani selästä. Juuri tuollaisessa tilanteessahan sormet jäykistyvät kömpelöiksi nakeiksi eivätkä pienet napit millään suostu sujahtamaan kauniisti pikkuruisen napinläven läpi vaan pullahtelevat auki. Kukaan oppilaista ei kuitenkaan tainnut huomata mitään eikä ihmetellä, mitä tuo opettaja tuolla edessä oikein vääntelehtii… Pelaa yksinään Twisteriä pystysuunnassa, vai? Ja onneksi ala-asteikäiset ovat vielä niin mutkattomia, toista olisi yläasteella.
Jos olisin Mr Bean, eivät kommellukseni olisi päättyneet tähän. Kukkahameeni ostin yli 20 vuotta sitten Singaporen Laura Ashleystä - Esplanadin liike ei ollut tuolloin vielä edes avannut oviaan ja merkki oli Suomessa vieras. Hame oli pitkään suosikkini, ilmava viskoosikangas tuntui niin miellyttävältä Singaporen helteessä. Vuosia se on ollut vanhanaikainen, ja aikomukseni onkin ollut viedä se remakoitavaksi, en ole vain saanut loistoideaa, mitä kunnioittavaa teettää siitä. Kunnes tänä syksynä kauppojen kukkahameita ja –mekkoja katsellessani tajusin sen olevan juuri sellaisenaan aivan huippumuodikas tähän syksyyn. Vetäessäni sen päälleni kummastelin, että olinko muka oikeasti paljon tukevampi vyötäröltä pari vuosikymmentä sitten. Vyötärölle jäi nimittäin 10 cm liikaa ympärysmittaa. Kunnes tajusin, että sen verran on aika syönyt leninkiä, että vyötärönauhaa selkäpuolella tukenut kuminauha on hapertunut olemattomiin ajan saatossa. Eli pieni korjaustyö odottelee tekemistään, ja tällä hetkellä kavennustyö on hoidettu hakaneulan avulla. Mrbeanmäiseen tyyliin hakaneulan olisi pitänyt pettää seuraavaksi ja hameen valahtaa nilkkoihini, mutta onneksi se kuitenkin hoiti tehtävänsä luotettavasti.
Hamemokaa ei tapahtunut tällä kerralla, mutta selässä olevat napit koituvat toisenkin kerran kohtalokseni. Nimittäin tänään lähdin tyttären kanssa kirjamessuille ja kesken kaiken kierrellessämme tajusin, että olin jälleen kerran unohtanut napittaa paitani napit selästä. Tällä kertaa en seissyt itse lavalla vaan lavan vieressä kuuntelemassa keskustelua, kun yritin sormeilla nappeja kiinni selkäni takana. Ja kyllä vaan on sanottava, että on se todella vaikeaa pujottaa pikkuruiset napit minimaalisen pienten napinläpien lävitse. Etenkin hermostuneena nopeusennätystä yrittäen. Lähestulkoon mahdoton suoritus. Houldinin tasoa. But I did it!
 
Pitäisiköhän siirtyä edestä napitettuihin paitoihin?
 
Shirts Khujo and Massimo Dutti
Cardigans Odd Molly
Skirts Laura Ashley and Boss
Coats Ted Baker and Desigual
Boots Kennel + Schmenger


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)