Suomessa pääsiäisenä alkaa yleensä kevät ja juhannuksen
jälkeen kesä. Näin on Pekingissäkin. Tosin sillä erolla, että pääsiäisen aikaan
Pekingin päivälämpötila on sama kuin Suomessa kesällä – helteisenä päivänä. (Juhannuksen
jälkeen täällä puolestaan kääntyy helteeksi – mittari nousee yli 35 asteen…)
Jo maaliskuun alussa lämpömittari käväisi täällä päivällä parissakymmenessä
asteessa. Keväällä tosin päivän ja yön ero voi olla jopa reilut kaksikymmentä
astetta, öisin mennään vielä pakkasen puolelle. Silti ei kovin kauas tarvitse
matkustaa pääkaupungista, jos on ikävä viileämpää ilmaa ja arktisempia
ulkoilulajeja. (Ja jos ylipäätään haluaa nähdä lunta talvella.) Pekingistä
luoteeseen, vuoristoiseen Pohjois-Kiinaan on rakennettu useita
laskettelukeskuksia, jotta lasketteluun hurahtaneet keskiluokkaiset kiinalaiset
pääsisivät toteuttamaan mielitekoaan. Neljän tunnin ajomatkan päässä
Zhangjiakoussa sijaitsee Genting Grand Secret Garden, hienostohotelli, johon
varakkaat pekingiläiset ajelevat mersuillaan talviviikonloppuisin. Suksibokseja
ei ole yhdenkään auton katolla, kaikki välineet ja toppavarusteet viikonloppua
varten hankitaan vuokraamalla – tai ostamalla.
Tänne Secret Gardeniin päätetään muutaman suomalaisen ystäväperheen
porukalla lähteä maaliskuun alussa pidennetyksi viikonlopuksi. Kaksi
perheenisää tilaa bussin ja varaa huoneet. Hotellista löytyy harvinaista kyllä
jopa viiden hengen perhehuoneita, ja koska Äidin ja Isän perhe on tottunut yöpymään
ahtaamminkin, päättävät he mahduttaa samaan huoneeseen vielä kuudennenkin.
Kokeneemmat suomalaiset neuvovat ensikertalaisia ottamaan
mukaan kaiken tarvittavan, aina juomavedestä lähtien. Kauppoja ei lähistöltä
kuulemma löytyisi, ja ravintoloiden ruoka olisi ylihinnoiteltua ja huonoa. Isä
opettaa Tädin leipomaan suomalaista leipää ja koko viikon tämä uurastaa leipoen
ja kokaten ruokia perheen matkaan. Ikean sinisiin kasseihin pakataan runsain
määrin leipiä, juustoja ja muita aamiaistarvikkeita, lihapullia,
makaronilaatikkoa, kuivapastaa ja juomia. Jopa lautaset ja haarukat on
pakattava mukaan, hotellihuoneista ei löydy edes kattiloitakaan.
Lähtöä edeltävänä iltana Isä pakkailee matkatavaroita ja
Äiti viimeistelee töitään. Huolellisen suunnitelmansa mukaisesti Äiti ajaa aamulla
taksilla töihin päästäkseen iltapäivällä taas nopeasti kotiin. Olisihan vielä
paljon pakattavaa. Mutta yllättävien käänteiden vuoksi työt eivät joudukaan
ihan Äidin suunnitelmien mukaisesti…
Tuntia ennen bussin lähtöaikaa Isä ajaa kotiin autolla
hakeakseen Kolmosen ja viedäkseen hammaslääkäriin. Ulkolämpömittari näyttää 19
astetta ja Äiti viskoo paniikissa tumppuja ja villapipoja kassiin. Toivoo,
ettei kävisi taas samoin kuin kesällä Suomessa, kun pakattiin muuttoa varten:
perillä laatikoista löytyi kasoittain kaulaliinoja mutta kaikki lasten pipot ja
tumput olivat jääneet Suomeen. Koko talvena ei villaisia tumppuja löytynyt Kiinasta,
huonoja akryylisiä käsineitä ainoastaan. Kylmän talvikauden Kakkonen paleli
halvoissa kiinalaisissa topparukkasissa, jotka eivät lämmittäneet eikä
kosteussuojasta ollut tietoakaan.
Lähtö viivästyy, koska bussista puuttuu turvavyöt. Ne joista
on ehdottomasti sovittu tilausta tehtäessä. Lopulta joku keksii irrottaa
istuimet, ja apropoo: sieltä istuinten altahan ne löytyvätkin, sellaiset lerput
turvavyöt, jotka löystyvät ihan itsestään. Ilta pimenee, kun rähjäinen vanha
bussi nytkyttelee Pekingin poikki luoteeseen. Likinäköinen kuski makaa ratin
päällä ja tihrustaa tietä, ja kuskin vaimo kyyhöttää oppaan paikalla pienenä ja
huomaamattomana, sanomatta koko matkan aikana sanaakaan.
Pissatauolla koko suomalaisjoukko kiiruhtaa jonossa
huoltoaseman rakennusta kohti. Vessaa ei tarvitse edes haeskella, sen löytää
suunnistamalla hajun perässä jo matkan päästä. Ovia on turha lukita, eikä
niissä lukkoja olisikaan. Muutama kiinalainen ohittaa jonossa laowait, jotka eivät huomaa pitää
puoliaan. Mutta mikäs kiire tässä, bussihan odottaa. Käsienpesualtaan hanasta
tulee jopa vettä, hurraa. Ottiko kukaan saippuaa mukaan?
Viimein yhdentoista aikaan illalla bussi kaartaa hotellin
eteen, ja portieerit ovat ihmeissään: kuinka mahduttaa neljän perheen sinisiä
Ikea-kasseja pursuvat matkatavarat yhteen pieneen kärryyn?
Vastaanottovirkailijat kopioivat punakantisia suomalaispasseja ja vaativat
10 000 juanin ennakkoa luottokortilta jok’ikiseltä perheeltä. Ettei vaan
yksikään pakenisi maksamatta!
Äidin ja Isän perheen huone osoittautuu luvattua pienemmäksi.
Huoneesta ei löydykään sovittua lisämaksullista lisävuodetta, vain yksi
parisänky sekä kapea kerrossänky. Onneksi vaihto onnistuu helposti, sillä
hotelli on lähes tyhjä. Uudessa huoneessa on kerrossängyn lisäksi kaksi
kapeahkoa parisänkyä. Kun Tädin valmistama lihapullapäivällinen on nautittu Ikean
puolukkahillon kera, valitsee jokainen oman nukkumapaikkansa. Kaikki lapset päätyvät
nukkumaan kerrossänkyyn, jakamaan ylä- ja alapedit. Äidille ja Isälle jää oma
parisänky kumpaisellekin. Ekaksi yöksi.
Perjantaiaamuna he testaavat hotelliyöpymiseen kuuluvan
aamupalan. Joka tosin on ilmainen ainoastaan kahdelle aikuiselle, lapsista on
maksettava erikseen. Perheen mielestä aamupala on loistava, lapset ja Isä
popsivat halulla croisantteja ja pekonia kananmunien kaverina, Äiti puolestaan
pistelee puikoilla kylmiä kiinalaisia salaatteja ja ryystää kirkasta
nuudelikeittoa. Suomalaisystävä katselee vierestä Äidin keittoa inhoten ja
toteaa, että vaikka hän kiinalaisesta ruoasta tykkääkin, ei hän kyllä noita
limaisia keittoja ymmärrä.
Hissilippuja ei voi samalla kertaa ostaa perjantaiksi ja
lauantaiksi, onhan toinen päivistä viikonloppua ja aivan erihintainen kuin
viikolla. Myyjä kehottaa tulemaan lauantaiaamuna uudestaan. Viereisellä
tiskillä suomalaiskaveri saa puhuttua toisen myyjän myymään liput molemmiksi
päiviksi, maksamalla ne erikseen. Isä ehdottaa samaa toiselle myyjälle. ”Ei
voi”, tämä puistelee päätään. ”Se on vastaan sääntöjä.”
Tavaroiden vuokraaminen vie aikaa, sillä kaikki osat on
haettava eri tiskeiltä. Vaikka henkilökuntaa näyttää olevan enemmän kuin
asiakkaita, on osa tiskeistä tyhjänä. Osa välineistä on rikkinäisiä ja
ensimmäisenä päivänä Äiti saa varomattomuuttaan vuokrahanskat, joiden täytteet
pursuavat ulos palkeenkielistä. Kun Äiti palauttaa ne märkinä takaisin ja saa
uudet tilalle, virkailija pudottaa ne takaisin koppaansa. Odottamaan seuraavaa
asiakasta.
Muita odotellessaan kuopus ”hiihtää” ympäri vuokraamoa
sauvoilla maata tökkien. Vihdoin ja viimein muillakin on varusteet kasassa ja
perhe on valmiina mäkeen. ”Mitä noilla laudoilla tehdään?” kysyy kuopus ja
osoittaa telineessä odottavia suksiaan.
Ulkona on viisi astetta lämmintä ja Äiti hikoilee toppatakissaan
taikamatolla kuopuksen kanssa. Tukee tätä pysymään pystyssä ja neuvoo
auraamista ja kääntymistä. Kiskoo lapsen pystyyn tämän kaatuessa mäessä ja
taikamatolla. ”Mä haluun saada mun kepit”, parkuu kuopus haluttomana
yhteistyöhön, kun Äiti yrittää saada kuopuksen harjoittelemaan ilman sauvoja. Lopulta
Äiti heittää takkinsa pois ja laskee pelkässä kevyessä hupparissa.
Kun lapsi kolmatta kertaa kaatuu taikamatolla eikä laitetta
hoitava mies ole huomaavinaankaan, Äiti närkästyneenä huudahtaa miehelle saadakseen
tämän pysäyttämään maton. Hetken päästä Äiti nousee matolla ylös, ja samainen
mies kysäisee, liikenisikö Äidiltä tupakkaa. Tai niin Äiti sen ainakin on
ymmärtävinään. Tosin kun Äiti myöhemmin
kertoo tapahtumasta ystävilleen, ehdottaa eräs heistä miehen ehkä yrittäneen vinkata
Äidille, että yksi rööki auttaisi, niin ei tarvitsisi olla niin kovin kireänä.
Joka laskun jälkeen kuopus osaa mielestään jo hyvin, eikö
olisi aika siirtyä isompaan mäkeen. Mutta kaikki muut rinteet ovat vaativia,
helppoja vihreitä mäkiä täällä ei ole kuin yksi ja siihenkin on hankala päästä.
Lopulta tehdään niin, että Isä kuljettaa kuopuksen tuolihissillä vuoren laelle
kilometrin parin korkeuteen ja laskettelee sieltä puolimäkeen lapsi jalkojensa
välissä. Sukkulabussin lisäksi tämä on ainoa keino päästä ylempänä vuoren
rinteellä sijaitsevan toisen hotellin luo aloittelijoiden mäkeen! Tämä rinne on
täynnä kiinalaisia aikuisia, jotka laskevat kaikessa rauhassa varovasti
auraten. He hämmästelevät nähdessään perheen kymmenvuotiaan Kolmosen
laskettelevan ja kulkevan hissillä aivan yksinään. Sillä vanhemmatkaan teini-ikäiset
kiinalaislapset eivät laskettele edes kavereittensa kanssa. Heidät pidetään
tiukasti vanhempiensa vierellä!
Muutaman kerran kuopus jaksaa laskea, sitten hän saa
tarpeekseen ja palaa hotelliin. Kaveriksi lähtee Kakkonen, ja muu perhe jää mäkeen
kunnes se suljetaan neljältä. Varmuuden vuoksi riittävän ajoissa, jotta kaikki varmasti
kerkiävät rinteestä pois. Tuleehan pimeä jo kuuden jälkeen.
Seuraavana aamuna aamiaisella odottaa yllätys. Sattumalta
kuopuksen parhaan ystävän ja päiväkotikaverin perhe on valinnut juuri tämän
samaisen viikonlopun tehdäkseen ensimmäisen laskettelureissunsa Secret
Gardeniin. Kaikkien heidän Kiinassa viettämiensä vuosien jälkeen! Koska kummankin
perheen pikkupojat ovat yhtä outoja mäessä, keksivät vanhemmat panna heidät
yhdessä harjoittelemaan. Hieno suunnitelma mutta vasta puolet toteutuksesta. Nähdessään
sukset alkaa nelivuotias kaveri parkua ja kieltäytyy ehdottomasti panemasta niitä
jalkaansa. Ja voittaa taistelun. Äiti muistaa vielä hyvin omasta takaa aivan vastaavan
taistelun pari vuotta sitten, tuolloin kuopus seisoi taikamatolla ja parkui
minkä keuhkoista lähti. Se taistelu päättyi 1-0 kuopuksen hyväksi. Nykyinen kuusivuotias
lähtee tomerana Isän kanssa kohti tuolihissiä ja ylvästelee kuinka hyvä hän on.
Muutaman laskun jälkeen hän haluaa takaisin hotelliin. Jo riittää laskettelu,
hänhän osaa sen jo!
Perjantaina iltapäivällä, hotellin ollessa vielä typötyhjänä,
raahaavat suomalaiset huoneestaan ruokapöydän keskelle hotellin kerrosaulaa
sohvien viereen. Eräs perhe on tuonut mukanaan Pekingistä jättimäisen
kattilallisen hernekeittoa ja kutsuu muut syömään. Jokainen perhe tuo jotain
yhteiseen pöytään: yksi on käynyt työmatkalla Suomessa ja tuonut tullessaan
ruisleipää, jonkun varastoista on lähtenyt matkaan pussillinen salmiakkia.
Kiinalaiseen tapaan kaikki jaetaan.
Laskettelemasta palattuaan Äiti ja Isä olivat kokeneet
yllätyksen huoneessaan: tiskialtaaseen aamulla jätetyt likaiset lautaset ja
haarukat, jotka on tuotu kotoa, ovat kadonneet siivoojan matkaan. Tämä on jostain
syystä luullut niitä hotellin omaisuudeksi (vaikkei huoneissa ole mitään
astioita)! Ainoastaan värikkäät muoviset Ikea-mukit on jätetty paikoilleen,
samoin likaiset muovikipot ja -kulhot. Isä soittaa receptioniin, Äiti etsii
käsiinsä kerros-ayin. Hetken päästä
keittiöstä saapuu mies kantaen likaisten lautasten pinoa. Lautaset ovat
löytyneet! Ja viisi haarukkaa. Mutta missä ihmeessä on yksi haarukka?
Suomalaiset popsivat kaikessa rauhassa hernekeittoaan, ja heidän
ympärillään ravaa keittiön henkilökuntaa. He käyvät tarjoamassa erilaisia
haarukoita kadonneen tilalle. ”Tuo on liian pulleapäinen”, yrittää Äiti
selittää ja ravistaa päätään, ”minun haarukkani on laihempi.” Hyvin kiinaa
puhuvat ystävät tulkkaavat. ”Nuo ovat teidän omasta keittiöstänne, sieltä
aamupalasalista”, osoittaa Äiti pientä ja paksukahvaista sekä isoa ja
leveäpäistä haarukkaa. ”Zăofàn.” Hetken
kuluttua hotellihuoneeseen lukemaan mennyt lapsi huutaa käytävän toisesta
päästä: ”Äiti, tuu puhelimeen!” Respasta soitetaan ja kysellään, onko oikea haarukka
jo löytynyt. Kun Äiti puhuu vielä puhelimessa, ovelle koputetaan. Sieltä saapuu
hovimestari esittelemään Äidille kymmentä erilaista haarukkaa (mistähän ihmeestä
ne kaikki lie on kerättykin). ”Tämä on minun”, huudahtaa Äiti tyytyväisenä ja
vetää kasasta tutunnäköisen, kapeapäisen Ikea-haarukan, yhden niistä, jotka on
ostettu syksyllä käytettynä Ruotsiin palanneelta perheeltä. Saatiinhan se sittenkin
takaisin! Suurperheellä ei ole varaa hävittää ruokailuvälineitään. Kiitos
vaivannäöstä, hotellin henkilökunta!
Ruokailu ja yhdessäolo jatkuu aulassa. Lapset leikkivät
kuurupiiloa ja juoksevat kilpaa hotellin käytävällä. Suomalaiset lienevät hotellin
ainoat asukkaat koko kymppikerroksessa, joten lapsilla on tilaa leikkiä. Vartijat
ovat moisesta väenkokouksesta aivan ihmeissään, vähän väliä joku heistä kulkee muina
miehinä ruokapöydän ohitse tai käy kurkkaamassa käytävän päästä, sanoen jotain radiopuhelimeensa.
Tuollainen yhteen kokoontuminen ja omien eväiden syöminen julkisella paikalla
on kyllä kiinalaisten tapa, mutta länkkäreiden joukkokokoontumista pidetään selvästi
poikkeavana ja jopa uhkaavana. Parin tunnin kuluttua vartija tulee ystävällisesti
mutta tiukasti ilmoittamaan, että on aika poistua huoneisiin, hiljaisuus on
alkanut.
Seuraavana iltana suomalaiset menevät koko porukalla yhdessä
syömään hotellin ravintolaan. 22 hengelle on varattu yksi pöytä, mutta perillä pöytiä
odottaakin kaksi, kumpikin omassa kabinetissaan. Niiden välistä liukuovea ei
voi avata, sillä seinä voisi kuulemma kaatua, varoittaa tarjoilija. Lapset
syövät omassa kabinetissaan, aikuiset omassaan. Ruokalistalta löytyisi
käärmettäkin, mutta sitä ei tilata. Monimutkaiset tilaukset ja ruokalajien
runsas määrä saavat tarjoilijan täysin hämmennyksiin, vaikka mukana on erinomainen
tulkki. Osaa tilatuista ruoista ei koskaan kanneta pöytään.
Kun perhe palaa ruokailun jälkeen hotellihuoneeseensa, soi
puhelin. Respasta ilmoitetaan, että perheen luottokortilta varattu ennakkomaksu
on ylittynyt, ja sitä pitäisi tulla heti korottamaan. Isä kertoo perheen olevan
lähdössä seuraavana päivänä ja tiedustelee, että pitääkö hänen todellakin lähteä
kello yhdeksän aikaan illalla ala-aulaan korottamaan deposit-maksua. Ei
tarvitse.
Käärmettäkin olisi löytynyt listalta |
Mustaa perunaako lie? |
ja paljon muuta... |
Seuraavana aamuna toiset ennättävät vielä rinteeseen tai aulaan
pelaamaan biljardia, mutta Äiti jää yksin hotellihuoneeseen. Hänellä alkaa jo kiireinen
työpäivä, sitä varten on tietokone ja kasa työmateriaalia kuljetettu matkassa
mukana.
Huoneiden luovutus on sovittu hotellin kanssa etukäteen
kello kahdeksi. Puoliltapäivin tytär palaa rinteestä ja menee suihkuun. Mutta hanasta
ei tule tippaakaan vettä. Hetken päästä käytävällä parveilee suomalaisia
ihmeissään: heistä kenenkään huoneeseen ei tule vettä. Joku soittaa respaan ja
sieltä saapuu mies tarkistamaan asian. Tämä mumisee jotain ongelmasta ja häipyy.
Mahtaakohan putkessa olla joku oikea ongelma, vai onko vedentulo tarkoituksella
katkaistu, koska suomalaiset ovat viipyneet ”yli ajan”? Hetken päästä mies
palaa takaisin ja tuo mukanaan juomavesipulloja. Käsienpesua varten.
Paluumatkalla Pekingin provinssin rajalla kaikki autot pysäytetään
ja tarkastetaan. Pääkaupungissa on muutamaa päivää aikaisemmin alkanut kansankongressin
kokous, kaksiviikkoinen tapahtuma, joka mullistaa koko kaupungin ja sulkee
länsimaisilta yhteyden muuhun maailmaan. Jonka aikana matkustajia pysäytellään
metroasemilla ja heidän henkilöllisyyspapereitaan tarkastetaan. Mutta tästä kaikesta
tulevasta suomalaiset ovat vielä täydellisen tietämättömiä odotellessaan
bussissaan provinssin rajalla ja seuratessaan ikkunoista, kuinka tarkastajat
penkovat viereisten autojen takaluukkuja. Hetken päästä bussin ovi aukeaa ja portaista
kuuluu jykeviä askeleita. Sisään astuu tummanpuhuva, tullimiehen univormussaan tärkeän
näköinen herra. Suomalaisia jännittää: mitähän nyt seuraa?
Mies avaa suunsa: ”Hello. Welcome to Beijing!” Ja hymyilee. Sen jälkeen hän heilauttaa
kättään tervehdykseksi ja palaa ulos. Tarkastus on tehty. Bussi saa jatkaa
matkaansa.
Illalla perhe saapuu kotiin. Kun kotiovi aukeaa, alkaa kuopus
tuhertaa itkua: ”Mä en halua asua tässä talossa. Siellä kerrostalossa oli
paljon kivempaa!”
Kotona Isä lämmittää Gentingissä käväisseen makaronilaatikon
iltapalaksi. Aamupalatarvikkeet riittävät vielä pitkään matkan jälkeen. Hotellilaskun
Isä oli maksanut lähtiessään käteisellä, mutta kymppitonnin ennakkovaraus näkyy
kortilla vielä pitkään: ei ole saldoa!
Aikomus oli ottaa kuva mäenrinteeseen rakennetuista luolista, osassa saatetaan jopa asua. Vaan eivät taida erottua kuvasta. |
Tuulivoimaa silmän kantamattomiin |
Jossain tuolla vuorella erottuu Kiinan muuri |
**
Parisen viikkoa myöhemmin pääsiäisenä on päivällä 23 astetta
lämmintä. Eikä yhtään ole satanut sitten loka-marraskuun.
Pahoittelen, mikäli tekstiin on jäänyt paljon virheitä tai kovin kömpelöitä ilmauksia. En ennättänyt kunnolla oikolukemaan sitä ja kiireessä tulee aina hutiloitua :)
VastaaPoista