Eedenistä itämaille: Eräs luminen viikonloppu keskellä kevättä

Suomessa pääsiäisenä alkaa yleensä kevät ja juhannuksen jälkeen kesä. Näin on Pekingissäkin. Tosin sillä erolla, että pääsiäisen aikaan Pekingin päivälämpötila on sama kuin Suomessa kesällä – helteisenä päivänä. (Juhannuksen jälkeen täällä puolestaan kääntyy helteeksi – mittari nousee yli 35 asteen…)

Jo maaliskuun alussa lämpömittari käväisi täällä päivällä parissakymmenessä asteessa. Keväällä tosin päivän ja yön ero voi olla jopa reilut kaksikymmentä astetta, öisin mennään vielä pakkasen puolelle. Silti ei kovin kauas tarvitse matkustaa pääkaupungista, jos on ikävä viileämpää ilmaa ja arktisempia ulkoilulajeja. (Ja jos ylipäätään haluaa nähdä lunta talvella.) Pekingistä luoteeseen, vuoristoiseen Pohjois-Kiinaan on rakennettu useita laskettelukeskuksia, jotta lasketteluun hurahtaneet keskiluokkaiset kiinalaiset pääsisivät toteuttamaan mielitekoaan. Neljän tunnin ajomatkan päässä Zhangjiakoussa sijaitsee Genting Grand Secret Garden, hienostohotelli, johon varakkaat pekingiläiset ajelevat mersuillaan talviviikonloppuisin. Suksibokseja ei ole yhdenkään auton katolla, kaikki välineet ja toppavarusteet viikonloppua varten hankitaan vuokraamalla – tai ostamalla.

Tänne Secret Gardeniin päätetään muutaman suomalaisen ystäväperheen porukalla lähteä maaliskuun alussa pidennetyksi viikonlopuksi. Kaksi perheenisää tilaa bussin ja varaa huoneet. Hotellista löytyy harvinaista kyllä jopa viiden hengen perhehuoneita, ja koska Äidin ja Isän perhe on tottunut yöpymään ahtaamminkin, päättävät he mahduttaa samaan huoneeseen vielä kuudennenkin.

Kokeneemmat suomalaiset neuvovat ensikertalaisia ottamaan mukaan kaiken tarvittavan, aina juomavedestä lähtien. Kauppoja ei lähistöltä kuulemma löytyisi, ja ravintoloiden ruoka olisi ylihinnoiteltua ja huonoa. Isä opettaa Tädin leipomaan suomalaista leipää ja koko viikon tämä uurastaa leipoen ja kokaten ruokia perheen matkaan. Ikean sinisiin kasseihin pakataan runsain määrin leipiä, juustoja ja muita aamiaistarvikkeita, lihapullia, makaronilaatikkoa, kuivapastaa ja juomia. Jopa lautaset ja haarukat on pakattava mukaan, hotellihuoneista ei löydy edes kattiloitakaan.

Lähtöä edeltävänä iltana Isä pakkailee matkatavaroita ja Äiti viimeistelee töitään. Huolellisen suunnitelmansa mukaisesti Äiti ajaa aamulla taksilla töihin päästäkseen iltapäivällä taas nopeasti kotiin. Olisihan vielä paljon pakattavaa. Mutta yllättävien käänteiden vuoksi työt eivät joudukaan ihan Äidin suunnitelmien mukaisesti…

Tuntia ennen bussin lähtöaikaa Isä ajaa kotiin autolla hakeakseen Kolmosen ja viedäkseen hammaslääkäriin. Ulkolämpömittari näyttää 19 astetta ja Äiti viskoo paniikissa tumppuja ja villapipoja kassiin. Toivoo, ettei kävisi taas samoin kuin kesällä Suomessa, kun pakattiin muuttoa varten: perillä laatikoista löytyi kasoittain kaulaliinoja mutta kaikki lasten pipot ja tumput olivat jääneet Suomeen. Koko talvena ei villaisia tumppuja löytynyt Kiinasta, huonoja akryylisiä käsineitä ainoastaan. Kylmän talvikauden Kakkonen paleli halvoissa kiinalaisissa topparukkasissa, jotka eivät lämmittäneet eikä kosteussuojasta ollut tietoakaan.

Lähtö viivästyy, koska bussista puuttuu turvavyöt. Ne joista on ehdottomasti sovittu tilausta tehtäessä. Lopulta joku keksii irrottaa istuimet, ja apropoo: sieltä istuinten altahan ne löytyvätkin, sellaiset lerput turvavyöt, jotka löystyvät ihan itsestään. Ilta pimenee, kun rähjäinen vanha bussi nytkyttelee Pekingin poikki luoteeseen. Likinäköinen kuski makaa ratin päällä ja tihrustaa tietä, ja kuskin vaimo kyyhöttää oppaan paikalla pienenä ja huomaamattomana, sanomatta koko matkan aikana sanaakaan.

Pissatauolla koko suomalaisjoukko kiiruhtaa jonossa huoltoaseman rakennusta kohti. Vessaa ei tarvitse edes haeskella, sen löytää suunnistamalla hajun perässä jo matkan päästä. Ovia on turha lukita, eikä niissä lukkoja olisikaan. Muutama kiinalainen ohittaa jonossa laowait, jotka eivät huomaa pitää puoliaan. Mutta mikäs kiire tässä, bussihan odottaa. Käsienpesualtaan hanasta tulee jopa vettä, hurraa. Ottiko kukaan saippuaa mukaan?

Viimein yhdentoista aikaan illalla bussi kaartaa hotellin eteen, ja portieerit ovat ihmeissään: kuinka mahduttaa neljän perheen sinisiä Ikea-kasseja pursuvat matkatavarat yhteen pieneen kärryyn? Vastaanottovirkailijat kopioivat punakantisia suomalaispasseja ja vaativat 10 000 juanin ennakkoa luottokortilta jok’ikiseltä perheeltä. Ettei vaan yksikään pakenisi maksamatta!

Äidin ja Isän perheen huone osoittautuu luvattua pienemmäksi. Huoneesta ei löydykään sovittua lisämaksullista lisävuodetta, vain yksi parisänky sekä kapea kerrossänky. Onneksi vaihto onnistuu helposti, sillä hotelli on lähes tyhjä. Uudessa huoneessa on kerrossängyn lisäksi kaksi kapeahkoa parisänkyä. Kun Tädin valmistama lihapullapäivällinen on nautittu Ikean puolukkahillon kera, valitsee jokainen oman nukkumapaikkansa. Kaikki lapset päätyvät nukkumaan kerrossänkyyn, jakamaan ylä- ja alapedit. Äidille ja Isälle jää oma parisänky kumpaisellekin. Ekaksi yöksi.

Perjantaiaamuna he testaavat hotelliyöpymiseen kuuluvan aamupalan. Joka tosin on ilmainen ainoastaan kahdelle aikuiselle, lapsista on maksettava erikseen. Perheen mielestä aamupala on loistava, lapset ja Isä popsivat halulla croisantteja ja pekonia kananmunien kaverina, Äiti puolestaan pistelee puikoilla kylmiä kiinalaisia salaatteja ja ryystää kirkasta nuudelikeittoa. Suomalaisystävä katselee vierestä Äidin keittoa inhoten ja toteaa, että vaikka hän kiinalaisesta ruoasta tykkääkin, ei hän kyllä noita limaisia keittoja ymmärrä.

Hissilippuja ei voi samalla kertaa ostaa perjantaiksi ja lauantaiksi, onhan toinen päivistä viikonloppua ja aivan erihintainen kuin viikolla. Myyjä kehottaa tulemaan lauantaiaamuna uudestaan. Viereisellä tiskillä suomalaiskaveri saa puhuttua toisen myyjän myymään liput molemmiksi päiviksi, maksamalla ne erikseen. Isä ehdottaa samaa toiselle myyjälle. ”Ei voi”, tämä puistelee päätään. ”Se on vastaan sääntöjä.”

Tavaroiden vuokraaminen vie aikaa, sillä kaikki osat on haettava eri tiskeiltä. Vaikka henkilökuntaa näyttää olevan enemmän kuin asiakkaita, on osa tiskeistä tyhjänä. Osa välineistä on rikkinäisiä ja ensimmäisenä päivänä Äiti saa varomattomuuttaan vuokrahanskat, joiden täytteet pursuavat ulos palkeenkielistä. Kun Äiti palauttaa ne märkinä takaisin ja saa uudet tilalle, virkailija pudottaa ne takaisin koppaansa. Odottamaan seuraavaa asiakasta.

Muita odotellessaan kuopus ”hiihtää” ympäri vuokraamoa sauvoilla maata tökkien. Vihdoin ja viimein muillakin on varusteet kasassa ja perhe on valmiina mäkeen. ”Mitä noilla laudoilla tehdään?” kysyy kuopus ja osoittaa telineessä odottavia suksiaan.

Ulkona on viisi astetta lämmintä ja Äiti hikoilee toppatakissaan taikamatolla kuopuksen kanssa. Tukee tätä pysymään pystyssä ja neuvoo auraamista ja kääntymistä. Kiskoo lapsen pystyyn tämän kaatuessa mäessä ja taikamatolla. ”Mä haluun saada mun kepit”, parkuu kuopus haluttomana yhteistyöhön, kun Äiti yrittää saada kuopuksen harjoittelemaan ilman sauvoja. Lopulta Äiti heittää takkinsa pois ja laskee pelkässä kevyessä hupparissa.

Kun lapsi kolmatta kertaa kaatuu taikamatolla eikä laitetta hoitava mies ole huomaavinaankaan, Äiti närkästyneenä huudahtaa miehelle saadakseen tämän pysäyttämään maton. Hetken päästä Äiti nousee matolla ylös, ja samainen mies kysäisee, liikenisikö Äidiltä tupakkaa. Tai niin Äiti sen ainakin on ymmärtävinään. Tosin kun Äiti myöhemmin kertoo tapahtumasta ystävilleen, ehdottaa eräs heistä miehen ehkä yrittäneen vinkata Äidille, että yksi rööki auttaisi, niin ei tarvitsisi olla niin kovin kireänä.

Joka laskun jälkeen kuopus osaa mielestään jo hyvin, eikö olisi aika siirtyä isompaan mäkeen. Mutta kaikki muut rinteet ovat vaativia, helppoja vihreitä mäkiä täällä ei ole kuin yksi ja siihenkin on hankala päästä. Lopulta tehdään niin, että Isä kuljettaa kuopuksen tuolihissillä vuoren laelle kilometrin parin korkeuteen ja laskettelee sieltä puolimäkeen lapsi jalkojensa välissä. Sukkulabussin lisäksi tämä on ainoa keino päästä ylempänä vuoren rinteellä sijaitsevan toisen hotellin luo aloittelijoiden mäkeen! Tämä rinne on täynnä kiinalaisia aikuisia, jotka laskevat kaikessa rauhassa varovasti auraten. He hämmästelevät nähdessään perheen kymmenvuotiaan Kolmosen laskettelevan ja kulkevan hissillä aivan yksinään. Sillä vanhemmatkaan teini-ikäiset kiinalaislapset eivät laskettele edes kavereittensa kanssa. Heidät pidetään tiukasti vanhempiensa vierellä!

Muutaman kerran kuopus jaksaa laskea, sitten hän saa tarpeekseen ja palaa hotelliin. Kaveriksi lähtee Kakkonen, ja muu perhe jää mäkeen kunnes se suljetaan neljältä. Varmuuden vuoksi riittävän ajoissa, jotta kaikki varmasti kerkiävät rinteestä pois. Tuleehan pimeä jo kuuden jälkeen.

Seuraavana aamuna aamiaisella odottaa yllätys. Sattumalta kuopuksen parhaan ystävän ja päiväkotikaverin perhe on valinnut juuri tämän samaisen viikonlopun tehdäkseen ensimmäisen laskettelureissunsa Secret Gardeniin. Kaikkien heidän Kiinassa viettämiensä vuosien jälkeen! Koska kummankin perheen pikkupojat ovat yhtä outoja mäessä, keksivät vanhemmat panna heidät yhdessä harjoittelemaan. Hieno suunnitelma mutta vasta puolet toteutuksesta. Nähdessään sukset alkaa nelivuotias kaveri parkua ja kieltäytyy ehdottomasti panemasta niitä jalkaansa. Ja voittaa taistelun. Äiti muistaa vielä hyvin omasta takaa aivan vastaavan taistelun pari vuotta sitten, tuolloin kuopus seisoi taikamatolla ja parkui minkä keuhkoista lähti. Se taistelu päättyi 1-0 kuopuksen hyväksi. Nykyinen kuusivuotias lähtee tomerana Isän kanssa kohti tuolihissiä ja ylvästelee kuinka hyvä hän on. Muutaman laskun jälkeen hän haluaa takaisin hotelliin. Jo riittää laskettelu, hänhän osaa sen jo!

Perjantaina iltapäivällä, hotellin ollessa vielä typötyhjänä, raahaavat suomalaiset huoneestaan ruokapöydän keskelle hotellin kerrosaulaa sohvien viereen. Eräs perhe on tuonut mukanaan Pekingistä jättimäisen kattilallisen hernekeittoa ja kutsuu muut syömään. Jokainen perhe tuo jotain yhteiseen pöytään: yksi on käynyt työmatkalla Suomessa ja tuonut tullessaan ruisleipää, jonkun varastoista on lähtenyt matkaan pussillinen salmiakkia. Kiinalaiseen tapaan kaikki jaetaan.

Laskettelemasta palattuaan Äiti ja Isä olivat kokeneet yllätyksen huoneessaan: tiskialtaaseen aamulla jätetyt likaiset lautaset ja haarukat, jotka on tuotu kotoa, ovat kadonneet siivoojan matkaan. Tämä on jostain syystä luullut niitä hotellin omaisuudeksi (vaikkei huoneissa ole mitään astioita)! Ainoastaan värikkäät muoviset Ikea-mukit on jätetty paikoilleen, samoin likaiset muovikipot ja -kulhot. Isä soittaa receptioniin, Äiti etsii käsiinsä kerros-ayin. Hetken päästä keittiöstä saapuu mies kantaen likaisten lautasten pinoa. Lautaset ovat löytyneet! Ja viisi haarukkaa. Mutta missä ihmeessä on yksi haarukka?

Suomalaiset popsivat kaikessa rauhassa hernekeittoaan, ja heidän ympärillään ravaa keittiön henkilökuntaa. He käyvät tarjoamassa erilaisia haarukoita kadonneen tilalle. ”Tuo on liian pulleapäinen”, yrittää Äiti selittää ja ravistaa päätään, ”minun haarukkani on laihempi.” Hyvin kiinaa puhuvat ystävät tulkkaavat. ”Nuo ovat teidän omasta keittiöstänne, sieltä aamupalasalista”, osoittaa Äiti pientä ja paksukahvaista sekä isoa ja leveäpäistä haarukkaa. ”Zăofàn.” Hetken kuluttua hotellihuoneeseen lukemaan mennyt lapsi huutaa käytävän toisesta päästä: ”Äiti, tuu puhelimeen!” Respasta soitetaan ja kysellään, onko oikea haarukka jo löytynyt. Kun Äiti puhuu vielä puhelimessa, ovelle koputetaan. Sieltä saapuu hovimestari esittelemään Äidille kymmentä erilaista haarukkaa (mistähän ihmeestä ne kaikki lie on kerättykin). ”Tämä on minun”, huudahtaa Äiti tyytyväisenä ja vetää kasasta tutunnäköisen, kapeapäisen Ikea-haarukan, yhden niistä, jotka on ostettu syksyllä käytettynä Ruotsiin palanneelta perheeltä. Saatiinhan se sittenkin takaisin! Suurperheellä ei ole varaa hävittää ruokailuvälineitään. Kiitos vaivannäöstä, hotellin henkilökunta!

Ruokailu ja yhdessäolo jatkuu aulassa. Lapset leikkivät kuurupiiloa ja juoksevat kilpaa hotellin käytävällä. Suomalaiset lienevät hotellin ainoat asukkaat koko kymppikerroksessa, joten lapsilla on tilaa leikkiä. Vartijat ovat moisesta väenkokouksesta aivan ihmeissään, vähän väliä joku heistä kulkee muina miehinä ruokapöydän ohitse tai käy kurkkaamassa käytävän päästä, sanoen jotain radiopuhelimeensa. Tuollainen yhteen kokoontuminen ja omien eväiden syöminen julkisella paikalla on kyllä kiinalaisten tapa, mutta länkkäreiden joukkokokoontumista pidetään selvästi poikkeavana ja jopa uhkaavana. Parin tunnin kuluttua vartija tulee ystävällisesti mutta tiukasti ilmoittamaan, että on aika poistua huoneisiin, hiljaisuus on alkanut.

Seuraavana iltana suomalaiset menevät koko porukalla yhdessä syömään hotellin ravintolaan. 22 hengelle on varattu yksi pöytä, mutta perillä pöytiä odottaakin kaksi, kumpikin omassa kabinetissaan. Niiden välistä liukuovea ei voi avata, sillä seinä voisi kuulemma kaatua, varoittaa tarjoilija. Lapset syövät omassa kabinetissaan, aikuiset omassaan. Ruokalistalta löytyisi käärmettäkin, mutta sitä ei tilata. Monimutkaiset tilaukset ja ruokalajien runsas määrä saavat tarjoilijan täysin hämmennyksiin, vaikka mukana on erinomainen tulkki. Osaa tilatuista ruoista ei koskaan kanneta pöytään.

Kun perhe palaa ruokailun jälkeen hotellihuoneeseensa, soi puhelin. Respasta ilmoitetaan, että perheen luottokortilta varattu ennakkomaksu on ylittynyt, ja sitä pitäisi tulla heti korottamaan. Isä kertoo perheen olevan lähdössä seuraavana päivänä ja tiedustelee, että pitääkö hänen todellakin lähteä kello yhdeksän aikaan illalla ala-aulaan korottamaan deposit-maksua. Ei tarvitse.

Käärmettäkin olisi löytynyt listalta

Mustaa perunaako lie?

ja paljon muuta...

Seuraavana aamuna toiset ennättävät vielä rinteeseen tai aulaan pelaamaan biljardia, mutta Äiti jää yksin hotellihuoneeseen. Hänellä alkaa jo kiireinen työpäivä, sitä varten on tietokone ja kasa työmateriaalia kuljetettu matkassa mukana.

Huoneiden luovutus on sovittu hotellin kanssa etukäteen kello kahdeksi. Puoliltapäivin tytär palaa rinteestä ja menee suihkuun. Mutta hanasta ei tule tippaakaan vettä. Hetken päästä käytävällä parveilee suomalaisia ihmeissään: heistä kenenkään huoneeseen ei tule vettä. Joku soittaa respaan ja sieltä saapuu mies tarkistamaan asian. Tämä mumisee jotain ongelmasta ja häipyy. Mahtaakohan putkessa olla joku oikea ongelma, vai onko vedentulo tarkoituksella katkaistu, koska suomalaiset ovat viipyneet ”yli ajan”? Hetken päästä mies palaa takaisin ja tuo mukanaan juomavesipulloja. Käsienpesua varten.

Paluumatkalla Pekingin provinssin rajalla kaikki autot pysäytetään ja tarkastetaan. Pääkaupungissa on muutamaa päivää aikaisemmin alkanut kansankongressin kokous, kaksiviikkoinen tapahtuma, joka mullistaa koko kaupungin ja sulkee länsimaisilta yhteyden muuhun maailmaan. Jonka aikana matkustajia pysäytellään metroasemilla ja heidän henkilöllisyyspapereitaan tarkastetaan. Mutta tästä kaikesta tulevasta suomalaiset ovat vielä täydellisen tietämättömiä odotellessaan bussissaan provinssin rajalla ja seuratessaan ikkunoista, kuinka tarkastajat penkovat viereisten autojen takaluukkuja. Hetken päästä bussin ovi aukeaa ja portaista kuuluu jykeviä askeleita. Sisään astuu tummanpuhuva, tullimiehen univormussaan tärkeän näköinen herra. Suomalaisia jännittää: mitähän nyt seuraa?

Mies avaa suunsa: ”Hello. Welcome to Beijing!” Ja hymyilee. Sen jälkeen hän heilauttaa kättään tervehdykseksi ja palaa ulos. Tarkastus on tehty. Bussi saa jatkaa matkaansa.

Illalla perhe saapuu kotiin. Kun kotiovi aukeaa, alkaa kuopus tuhertaa itkua: ”Mä en halua asua tässä talossa. Siellä kerrostalossa oli paljon kivempaa!”

Kotona Isä lämmittää Gentingissä käväisseen makaronilaatikon iltapalaksi. Aamupalatarvikkeet riittävät vielä pitkään matkan jälkeen. Hotellilaskun Isä oli maksanut lähtiessään käteisellä, mutta kymppitonnin ennakkovaraus näkyy kortilla vielä pitkään: ei ole saldoa!