Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

keskiviikko 10. kesäkuuta 2015

Ensimmäiset päivät Pekingissä


 

Äiti ja lapset toivat puhtaan ilman Pekingiin. Näin kertovat kaikki naapuruston suomalaiset. Perheen tulosta lähtien ilma on nimittäin ollut erittäin puhdasta ja raikasta, melkein yhtä hyvä kuin Suomessa (”harvoin näin hyvä Pekingissä”, sanovat suomalaiset). Joka päivä sataa ihan vähän, joskus jopa ukkostaa. Toisina päivinä on aurinkoista ja ihanan lämmintä, toisina pilvistä ja riittävän lämmintä (”tarkenee”, sanoo Äiti). Isän untuvatäkin Äiti kuitenkin lainasi heti ensimmäisenä yönä, vaikka Isä oli neuvonut, ettei peittoja tarvita Pekingissä kesällä, pelkkä pussilakana riittää. Mutta toiset vaan palelevat ilman paksua täkkiä helteilläkin.

Terveytensä Äiti jätti Suomeen. Lentokoneen istuin hajotti selän ja kotisängyn kova patja rampauttaa sen lopullisesti. Ensimmäisenä aamuna Äiti ei taipunut kymmentä senttiä enempää etutaivutukseen ja pillahti itkuun, että sairaalaanko sitä täytyy lähteä jotain kortisonipiikkiä hakemaan. Öisin hän ei saa unta sängyssään, koska sopivaa asentoa ei löydy, patja painaa joka paikkaan. Jotenkin Äiti selviää läpi yön pakkaamalla Isän untuvapeiton selkänsä alle pehmusteeksi. Jok’ikinen aamu ja joka kerran noustessaan seisomaan Äiti jumppaa saadakseen selkänsä jotenkin suoristettua. Iltaan mennessä jumppaaminen auttaa ja pöntöllekin taipuu jo istumaan.

Muutaman päivän päästä selviää, ettei patjassa ole mitään vikaa. Se on ihan hyvä Ikean jousipatja. Se olisi jopa Äidille ihan sopiva - mikäli Äiti olisi 20 kiloa painavampi!

Äidin kurkku on käheä ja nenä yhä tukossa lentämisestä ja nenäontelot täynnä räkää. Hän niistää ja köhii kurkustaan paksua töhnää ja hänen poskipäitään pakottaa. Koska Äiti ei kuitenkaan millään malta olla hiljaa, menettää hän äänensä kahdeksi päiväksi. Kun välittäjän sijainen G. vie maanantaina Äidin hoitamaan pankki- ja muita virka-asioita kuntoon, saa Äiti viimein kurkustaan ulos hieman muutakin kuin pelkkää pihinää. ”Are you female?” kysyy G. toistamiseen täyttäessään pankissa Äidin puolesta lomaketta kiinaksi, sillä Äiti ei hämmästykseltään saa vastausta suustaan. Lomakkeessa on ruksinpaikat ruuduissa ”male” ja ”female”. G. katsoo Äitiä ja odottaa vastausta ruksatakseen oikean sukupuolen. Ehkä se on se Äidin miehekkään matala ääni, joka hämää G:n.
 
Poliisilaitoksen sivukonttori ostarilla - G:n kanssa passeja ja viisumeja näyttämässä 
 

Äidin ei olisi pitänyt puhua niin paljon. Heti toisena Pekingin päivänään Äiti lähti Kolmosen kanssa piipahtamaan uima-altaalle ja otti kirjan luettavakseen, mutta ei hän sitä ennättänyt edes avata, koska löysi altaalta suomalaisia. Tai ne löysivät Äidin. Ne olivat niitä jotka tunsivat Isän jo hyvin ja tunnistivat heti Äidin. He vinkkasivat Äidin luokseen ja siitä lähtien Äiti vain puhui ja puhui. Illalla taloyhtiössä järjestettiin vuotuiset kesäjuhlat barbequen merkeissä ja taas Äiti tapasi lisää suomalaisia. Ja jatkoi puhumista.

Jutusta ei tullut lainkaan loppua, joten Isä lähti edeltä viemään lapsia nukkumaan. Kun Äiti palasi kotiin, ei ulko-oven avain suostunut kääntymään lukossa, vaikka avain siihen sopikin. Äiti soitti Isälle: ”Miksi olet jättänyt avaimen lukkoon sisäpuolelle? En saa työnnettyä avainta sisään.” Isää ihmetytti, eihän hän koskaan niin tee, ja hän kömpi avaamaan ovea. ”Missä ihmeessä sinä olet?” huhuili Isä, kun ei löytänytkään oven takaa ketään. Oliko Äiti mennyt piiloon? ”Täällä”, vastasi Äiti ja ilmaantui naapuritalon pihalta. Kovin ovat samannäköisiä kaikki talot pimeässä, joten ihmekös, jos niistä erehtyy.

Kotitalo pimeässä



Sunnuntaina perhe lähti ensimmäistä kertaa länsimaailmasta muurien ulkopuolelle katsomaan todellista Pekingiä. Tai oikeastaan täyttämään lupaustaan pojilleen. He ajoivat autolla kolme varttia keskustan suuntaan ja parkkeerasivat auton pienelle sivukadulle. Itse asiassa keskelle pyörätietä, kuten tapana on, jos ei muita parkkipaikkoja löydy. Heidän jatkettuaan jonkin matkaa kävellen, totesi esikoinen hämmästyneenä: ”Mehän ollaan ainoat länsimaalaiset täällä.” Itse asiassa he olivat kadun ainoat ei-kiinalaisen näköiset ja kovasti vastaantulijoiden ihmettelyn kohteena. Äiti selitti lapsille, että jos joku naurahtaa heidät nähdessään, se oletettavasti johtuu lasten lukumäärästä. Koska ihmiset hämmästyvät siitä, voiko jossain perheessä oikeasti olla näin monta lasta. Ainakin kaksi kertaa he kuulivat vierestään hämmentyneen naurun hörähdyksen ja huomasivat jonkun tuijottavan heitä uteliaasti.

Useita kerrostaloja tutkittuaan he viimein löysivät etsimänsä: poikien taivaan eli Games Workshop –kaupan, jossa myydään koottavia ja maalattavia minatyyrihahmoja. Itse asiassa se oli pelihullujen nuortenmiesten asuttama huone, jonka seinät olivat täynnä myynnissä olevia pelilaatikoita ja lisää haettiin takahuoneesta. Omistaja ei ollut paikalla, mutta pelaajat etsivät netistä hinnat ja myivät minkä uskalsivat. Perheen Kakkonen keskusteli asiantuntevasti myyjäpoikien kanssa peleistä englanniksi – vaikkei hän ole vielä lukenut päivääkään koulussa englantia. Äiti ja esikoinen odottivat kerrostalon pihalla jumppahärveleitä kokeillen, kun perheen miesväki viipyi tunnin ostoksilla. He palasivat mukanaan lastillinen maalattavia peliukkeleita ja olivat saaneet niitä kaupan päälle vielä hurjan paljon lisää.Kotimatkalla Kakkonen loi uuden mielipiteensä Kiinasta: ”Oikeastaan täällä on ihan kivaakin, kun saatiin näin paljon ilmasiks. Yleensä harva tyyppi antaa ilmatteeks mitään…”

Jes, taipuu taipuu...
(roskakasa muuten siistillä pihalla taitavat johtua remontista)


Kerrostalon pihalla leikkitelineet vain aikuisille...
 

Matkalla he poikkesivat Isän työpaikan lähelle syömään. Ravintolan edessä Äiti tökkäsi Isää kylkeen: ”Oletko varma, että siellä saa ruokaa vielä tähän aikaan. Nyt ei ole päivällisaika.” Kun he astuivat ovesta sisään, makasivat tarjoilijat sikeässä unessa päät ruokapöydillä. Hämmentyneinä he nostivat päitään, kun perhe paukahti saliin. Mutta ravintolan pojat olivat ripeitä: nopeasti he hyppäsivät pystyyn, suoristivat esiliinansa, osoittivat perheelle pöydän ja kiikuttivat ruokalistat pöytään. Vähän ajan päästä ovesta ilmaantui paikallinenkin perhe päivälliselle tai myöhäiselle lounaalle, joten ehkä ruoka-ajat eivät ole niin tarkkoja Kiinassa.

Kuten tavallista, ruokaa tuli tilattua aivan liikaa. Loput perhe pyysi mukaan, Äiti ja lapsethan tarvitsivat lounasta viikolle. Tarjoilijapojat kyllä nyökyttelivät ymmärtävänsä (”dăbāo, yes!”), mutta pitkään he pähkäilivät kolmen miehen voimin, kuinka iso kala oikein saadaan mahtumaan pieneen muoviseen kippoon (kukaan paikallinen ei varmaan jätä kesken aterian yhtä kalleimmista annoksista: kokonaista tuoretta kalaa). Lopulta he pilkkoivat sen paloiksi puikoin, haarukoin ja veitsin. Pakkaamista helpotti se, etteivät Äiti ja Isä huolineet mukaansa kalanpäätä – vaikka se herkkupala onkin. (Mutta syötyään kaksi päivää dăbāota lounaaksi on Äiti ymmärtänyt, miksei friteerattua kalaa lämmitetä uudelleen…)


Ravut chilikastikkeessa

 

Paksoita ja sieniä
 
Ranskikset kiinalaisittain
 

 
Lapsiperheen toinen suosikki: lemon chicken
 
Kala tuodaan pöytään ensimmäisen kerran... (taatusti tuoreena)

...ja myöhemmin uudelleen

  

 

 

 


Isä oppi nopeasti paikallisen tavan parkkeerata auton: sinne mihin mahtuu...
 

Naapuriravintolan asiakas? Vai tarjoilija?

Sunnuntai-ilta kirjakaupassa

Hääkakkukauppa

Komea on hintakin: keskimmäinen kakku
90.000 €

 
Tämä torso on hieman halvempi...

 
 
 

**

Hyttysiä perheen asuma-alueella on paljon. Ne ovat lähes äänettömiä ötököitä, jotka saalistavat salakavalasti auringon laskettua. Allergiselle pistos on epämiellyttävä. Kuopuksen olkapäässä on jättimäinen paukama, joka näyttää tulehtuneelta ja mahdollisesti märkivältä. Äiti on haluton lähtemään lääkäriin, vaikka kohta olisi syytä mennä näyttämään sekä kuopuksen pattia että Äidin märkiviä poskionteloita ja raihnaista selkää. Ehkä tässä vielä viikon selviää, junnaa Äiti. Samaa mieltä on kuopus:

” Ei mennä lääkäriin, orotetaan kauan, niin kyllä se paranee. Kun siihen panee vettä ja sit sekotetaan, niin se auttaa. Jos panee tosi enemmän vettä, niin sit se paranee.”  

Äiti nyökkää: kyllä se paranee. Myöhemmin isoveli kantelee, että lastenhuoneen kylppärin lattia on likomärkä.

 
 
 
 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)