Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

maanantai 23. tammikuuta 2017

Suuri juhla



 




 
 






14. työpäivä putkeen päättyi lauantaina. Jos saisin vähän itseäni vielä niskasta kiinni, olisivat työt hetkeksi lähestulkoon pulkassa ja minulla hetki aikaa hengähtää. Ja itse asiassa jopa vähän pidempäänkin, täällä on nimittäin loma alkamaisillaan ja kiinalaiset koulut ovat jo menneet kiinni. On alkamassa vuoden tärkein kuukausi, kiinalaisen uudenvuoden aika ja moni paikka on jo nyt sulkenut ovensa, työntekijät ovat lähteneet lomille. Muutaman päivän sisällä alkaa oikea kansanvaellus, kun noin miljardi kiinalaista lähtee matkaan. Täällä lomia ei pidetä kesällä vaan uudenvuoden aikaan (ja toisen kerran syksyllä golden weekillä). Aivan kuten heinäkuussa Suomessa moni pienyrittäjä sulkee nyt ovensa lomakautensa ajaksi. Sillä erolla, että Suomessa lomat takuuvarmasti päättyvät silloin kun ilmoitetaan. Täällä palkolliset palaavat sitten kun kerkiävät – sikäli mikäli palaavat! Usein he nimittäin jäävät ilmoittamatta kotikyliinsä tai löytävät jonkin paremman työn. Uusivuosi on uuden elämän aikaa! Ja työnantajilla suuren jännityksen aikaa: nimittäin kuinka monta uutta työntekijää on etsittävä ja koulutettava työhön uudenvuoden jälkeen.


Eilisessä postauksessani esittelin oman kotimme ja naapuritalojen uudenvuoden koristeita. Ikkunoihin kiinnitetään tekstejä ja kalankuvia. Onnea ja onnekkuutta tarkoittavan -sanan merkki tulisi yleensä vieläpä kääntää ylösalaisin. Miksi – siihen ja muihin kiinalaisen uudenvuoden tapoihin löytyy selitys ja kuvauksia tästä blogista.

 
Kiinalainen uusivuosi muistuttaa meidän jouluamme: tuolloin kiinalaiset palaavat koteihinsa (kotiin ei mennä – sinne palataan), juhlaa vietetään yhdessä sukulaisten kanssa, aatto on juhlan tärkein päivä, juhlapyhät kestävät kolme päivää, sen jälkeen keksitään muuta ajanvietettä kuten shoppailua. Juhlaa vietetään syömällä hyvin, etenkin kalaa ja jiăozi-nyyttejä sekä jakamalla lapsille ja alaisille lahjoja, rahaa sisältäviä punaisia kuoria, hóng bāo.

 
Yhtä vähän kuin me tiedämme kiinalaisten uudenvuodenviettotavoista, tietävät he meikäläisestä joulunvietosta. Kiinanopettajani, eurooppalaisella koululla vuosia työskennellyt opettaja luuli, että me länsimaiset vietämme joulua aina matkustamalla jonnekin, reissaamalla. Siltä se varmaan näyttää, kun täkäläinen seuraa sivusta expatriaattielämää, sillä pitää paikkansa, että moni täällä asuva ulkomaalainen matkustaa yhtä varmasti etelään kuin kotimaahansa joulua viettämään. Kerroin hänelle, että kyllä me Euroopassa yleensä vietämme joulua ihan samaan tapaan kuin kiinalaiset uuttavuottaan, tärkeää on meillekin yhdessäolo oman perheen kanssa.  

 
Minun lomani jatkuu nyt kaksi viikkoa ja tämän ajan aion käyttää hyväkseni. Tulevan viikon tutustun Pekingiin, sitten lähdemme koko perhe muutamaksi päiväksi Shanghaihin. Kun lapset palaavat kahden viikon päästä kouluun, minä teen vielä viikon töitä etänä – Suomesta käsin…

2 kommenttia:

  1. Shanghaihin? Meidän kylälle? Koska?

    VastaaPoista
  2. Perjantaina. Mutta te olette varmaan silloin reissussa? Panen huomenna sulle WeChatiä

    VastaaPoista

Mukavaa jos jätät kommentin :)