Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

sunnuntai 15. tammikuuta 2017

Ladies' night

 
 
 



 


 

 
 
Rankka ja uneton työviikko on takanani, työputki päättyi eilisiltana kello 18. Toinen samanlainen putki alkoi jo tänään sunnuntaiaamuna, kun koko päivän suunnittelin tulevan viikon tunteja - kuudeksi päiväksi eteenpäin. Sen siitä saa, kun tekee samanaikaisesti kahta työtä. Tietokoneella työskentelemisen ansiosta jännetuppitulehduksen ensioireet alkoivat jo viime viikolla tuntua käsivarressa ja ranteessa ja haittaavat stressin ohella yöuniakin.


Niinpä minun on nyt vähennettävä kirjoittamista. Yritän siis olla muutaman päivän hiljaa ja kertoa enimmäkseen kuvien avulla... Tosin aika yksipuolisten, perheeni ja ystäväni kun eivät halua esiintyä omilla kasvoillaan blogissani.


Eilisillan pidin vapaata, vietin sen hyvän ystävättäreni syntymäpäivillä. Ladies’ night oli teemana, vain naiset oli kutsuttu näihin juhliin ja miesten tehtävänä oli hoitaa lapsia kotona. Pikkupurtavaa, kuplivaa juotavaa ja mitä ihaninta seuraa, englannin, saksan ja afrikaansin kielten sorinaa, niistä aineksista oli nämä juhlat tehty. Kuinka läheisiä ystäviä olen saanut tänä aikana Pekingissä, surullisina jo pohdimme, kuinka vähän yhteistä aikaa meillä on enää jäljellä. Koskaan ei aika ole kulunut niin nopeasti kuin ulkomailla asuessani.

2 kommenttia:

  1. Jaksamista ja voimia! Toivottavasti blogikin kiireestä huolimatta päivittyy. Ystävät, oi ystävät, heistä saa voimaa pitkälle. :) t. Takki-Kirsi

    VastaaPoista

Mukavaa jos jätät kommentin :)