Käsitys lomasta on tyystin erilainen vanhemmilla ja
lapsilla. Lasten mielikuva lomasta on löhöilyä ja laiskottelua kotona, korkeiden
kirjapinojen tuhoamista, mahtavia peliskaboja kavereiden kanssa ja tuntikausien
ajan teeveen tuijottamista. Lasten mielestä ainoa retki lomalla saa suuntautua
jääkaapille. Vanhemmat ovat asiasta toista mieltä. Viimeiset vapaapäiväthän on nimenomaan
tarkoitettu lasten kehittämiseen. Ne on tarkoitettu museokäynteihin, teatterivierailuihin,
nähtävyyksien katseluun, sivistymiseen. Jos näin ei olisi, olisi lomakin toki lyhyempi.
Kun uuttavuotta on juhlittu ja koulujen viimeinen lomaviikko
alkaa, päättää Äiti viedä lapset tutustumaan Pekingin historiaan. Aamupäivällä hän
tutkii karttaa ja eri nähtävyyksiä. Mihin kannattaa mennä arkipäivänä, jolloin
kiinalaiset ovat töissä ja koulussa? Mihin pääsee helposti julkisilla eikä tarvitse
kävelyttää kuopusta ja muita narisijoita pitkiä matkoja? Missä ei kulu montaa
tuntia, Äiti ja esikoinen intoudu tutkimaan vitriinejä ja yksityiskohtia
tuntikausia, pojat väsähdä ja päivä lopu kesken? Kun vielä ottaa huomioon
Pekingin liikenteen ja siirtymisiin kulutetun ajan. Sillä täytyyhän hyvään
retkeen mahduttaa bonukseksi myös jotain kivaa, kuten vaikkapa
herkuttelutuokio. Siihenkin on varattava aikaa.
Äiti valitsee kohteeksi Lamatemppelin (Yōng hé gōng) ja komentaa lapset
pukeutumaan. Kolmonen vastustelee, kiukuttelee ja valittaa, saa lopulta raivarin.
Mikään ei ole hyvin. Housut ovat huonot, puristavatkin vielä, Äidin olisi
pitänyt muistuttaa pitkien kalsareiden pukemisesta ennen farkkujen pukemista. Eikä
hän missään nimessä halua lähteä mihinkään tyhmään temppeliin. Luvatuista
herkuistakaan hän ei piittaa. Lopulta Äitikin ärtyy ja komentaa lapsen jäämään
kotiin, lounaaksi Täti ei tekisi tälle lasten jokapäiväistä lempiruokaa,
paistettua riisiä. Ei myöskään pelejä, Youtubea eikä televisiota. Sen sijaan
olisi luettava englanninkielistä romaania.
Jotain hyötyä on siitä, että yksi lapsista jää kotiin. Koska
Isäkin on töissä, mahtuu loppuperhe nelistään yhteen taksiin. Äiti tilaa kännykällä
Überin, kuski soittaa ja Täti neuvoo tälle määränpään. Überin autot on yleensä
uudempia kuin tavalliset taksit, ja niissä on jopa takapenkilläkin turvavyöt.
Ainoa ongelma on niiden tilaaminen ilman kielitaitoa, mutta onneksi tällä
kertaa Täti auttaa. Auto tulee paikalle ja Äiti ja kolme lasta pakkautuvat kyytiin,
Äiti etupenkille ja lapset takapenkille. Kuski porhaltaa jo matkaan, jolloin
Äiti vasta huomaa nuorimmaisen turvavyön olevan aivan liian löysällä. Kun auto
ajaa portista ulos ja vartijat pokkaavat, pyllistää Äiti heille kumartuessaan
taakse kiristämään Nelosen turvatyötä.
Tiibetiläinen Lamatemppeli on mielenkiintoinen, lapsetkin
jaksavat kulkea useita taloja peräkkäin ja katsella satoja Buddhan patsaita ja
niitä kumartavia ihmisiä. Mahtavin patsaista, 18 metriä näkyvissä oleva Maitreya Buddha, on suorastaan henkeäsalpaava näkymä, etenkin koska halli sen ympärillä on niin pieni. Jokaisessa talossa patsaat ovat hyvin erilaisia, ja ensimmäistä
kertaa Äidillekin aukeaa, kuinka erinäköisiä ne ovat eri puolilla buddhalaista
maailmaa. Kaikkialla valaistunut oppi-isä ei esiinny isona, leppoisasti hymyilevänä
ja kultaisena. Tiibetissä patsaat ovat saaneet vaikutteita hinduilta, ja niinpä
yhdessä talossa kaikilla patsailla on sininen pää, kuin hindujen Vishnulla.
Toisaalla on kuvia monikätisestä Buddhasta, joka erehdyttävästi muistuttaa hindujumalia
ilmassa heiluvine useine käsivarsineen. Valitettavasti sisätiloista ei saa ottaa kuvia, mutta niitä
löytyy netistä.
|
Temppeliin johtaa pitkä puistotie |
|
Sisääntuloa vartioivat mahtavat leijonat |
|
Kiinalainen runsas koristelutyyli on esteettisesti enemmän
Äidin mieleen kuin askeettinen japanilainen |
|
Yksityiskohtien riemusoittoa,
onneksi nämä ovat säilyneet jälkipolvien iloksi |
|
Voi sitä loistetta, voi sitä kimmellystä
= kultaukset, aurinko ja saasteeton päivä |
Pihalla nousee tynnyriuuneista savua, ja lapset haistelevat
ilmassa leijuvaa vahvaa suitsukkeentuoksua. He pohtivat, paistetaanko uuneissa
lettuja. Äiti viittaa vieressä kumarteleviin rukoilijoihin, jotka sytyttävät
suitsuketikun, polvistuvat rahille ja kumartavat kolme kertaa, sen jälkeen tiputtavat
käryävän tikun tynnyriin. Lasten pettymykseksi lettuja ei ole tarjolla.
|
Pyörää pyöräytetään rukoillessa |
|
Temppeli on lamamunkkien luostari,
joten munkkejakin näkyy paljon |
Isä on jo ennättänyt lähteä ajamaan töistä kotiin, joten
perheen on palattava metrolla. Ensimmäistä kertaa Äiti, joka aina kovin suitsuttaa
Pekingin metron puolesta, saa kokea, mitä on todellinen ruuhka. Juuri kun he tyytyväisinä
seisovat oviaukon vieressä keskellä käytävää ja pitelevät tangosta kiinni, avautuvat
junanovet ja väki velloo laiturilta sisään. Syöksyy kuin vesi vedenpaisumuksessa, yhdessä
humauksessa. Ihmiset todellakin ahtautuvat sisään, tunkeutuvat, työntävät
toisiaan ja puristautuvat niin tiukkaan kuin ikinä voivat. Äidin sydän hypähtää
kurkkuun, paniikki iskee hänen tajutessaan kuopuksen jäävän jalkoihin,
tallautuvan väentungoksessa kuoliaaksi kuten Intiasta kantautuvissa uutisissa. ”Háizi, háizi, háizi”, kiljuu hän
toistellen ainoaa mieleensä juolahtavaa varoitussanaa. ”Lapsi!” Samalla hän
nostaa nuorimmaistaan niin korkealle kuin pystyy. Tungos pysähtyy, ihmiset
lopettavat tönimisen, ihmettelevät ja ehkä osa heistä huomaa aikuisten vyötäröntasolta
pilkottavat vaaleansiniset ketunkorvat. Moni naureskelee hämmentyneenä, kukaan
ei enää yritä työntäytyä kyytiin, osa ehkä jopa hyppää pois. Ovet sulkeutuvat
ja juna lähtee, jättää osan matkustajista laiturille.
”Oletko kunnossa?” kysyy huolestunut isosisko. ”Huuda jos
meinaat tukehtua!” Pikkuveli päästelee ääniä ja virnistelee koko viisivuotiaan
maitohammasrivistöllä. Kun he seuraavalla asemalla vaihtavat junaa, Äiti ottaa kuopuksen
syliinsä, kuten paikalliset. Kerrankin muut matkustajat tekevät tilaa hänen
poistuessaan, edes laiturilta ei kukaan yritä hypätä kyytiin ennen kuin hän seurueineen
on päässyt ulos junasta.
Seuraava juna on tyhjempi ja he matkustavat mukavasti, mutta
kolmas kun saapuu laiturille, katsoo Äiti kauhuissaan täpötäyttä vaunua. Kolmen
lapsen kanssa hän ei edes yritä työntäytyä yhden ihmisen mentävään aukkoon,
vaikka näkee sen vetävän kymmenen aikuista matkustajaa. Kunhan sopivasti työntää ensin! Kolmen
junan he antavat mennä ohitseen, ennen kuin tulee neljäs, jossa on sen verran
väljää, että he uskaltautuvat kyytiin. Nuorimmaisen Äiti sijoittaa muiden
lasten ja itsensä väliin, penkillä istuvan miehen viereen. Siinä ei ainakaan
voi lapsella hengitys estyä. Hätätapauksessa tämän voi heittää miehen syliin.
Kuopus ei ole millänsäkään. Illalla hän ei edes muista koko
seikkailuaan, vaan riemuitsee suuresti saadessaan katsoa ”tappelua”, kuten hän
Suomi-Ruotsi jääkiekko-ottelua nimittää. Tosin uni tulee, ennen kuin tappelu
päättyy Suomen voittoon.
Täällä on metrolinja 2 painajainen! Ruuhka-aikana ei kannata kulkea, sillä et kuitenkaan pääse metroon sisälle. Sitten ne rynniin metroon, ennen kuin kukaan pääsee ulos...Onneksi olen iso ja otan hartiat käyttöön ja muutaman pe...een ja rynnin ulos.
VastaaPoistaTäällä sama juttu, olen opettanut lapsillekin, että nyt äkkiä ulos kun ovet aukeavat, muutoin voi käydä niin ettei pääse enää. Mutta se ei yllättänyt minua täällä, sillä samanlaista se oli aikoinaan Singaporessakin. Porukalla on kauhea kiire sisään varmistamaan itselleen istumapaikkoja, joten uloslähtevät jäävät toiseksi =D
Poista