Kiinalaisen päätä ei pakkanen pakota

Talvella Pekingissä ei sada. Näin ollen ei tavallisesti myöskään sada lunta, vaikka pakkasen puolesta sitä voisi odottaa. Tämä talvi onkin ollut siinä mielessä poikkeuksellinen, että jo kahteen kertaan on maata peittänyt ohut valkoinen kerros. Nimittäin edellisestä kerrasta on kuulemma aikaa kuusi vuotta!

Lumettomuudesta huolimatta on Pekingin talvi hyytävän kylmä: joka yö parin kuukauden ajan laskee mittari pakkasen puolelle kymmeneen asteeseen, päivisin se nousee nollan tienoille. Pekingiä ympäröivät vuoret oletettavasti vähentävät tuulen voimaa, mutta siitä huolimatta pohjoisen aroilta puhaltaa hyytävän kylmä tuuli.

Tuulettomana päivänä auringon säteet lämmittävät mukavasti - mikäli ne pääsevät maahan saastekerroksen läpi, - mutta tuulisena päivänä kylmyys tuntuu käyvän luihin ja ytimiin. Siksi pekingiläisten pukeutumistyyli hämmästyttää pakkasella palelevaa suomalaista. Siinä missä suomalainen vetää päähänsä villaisen pipon, jalkaansa toppahousut ja vuoratut saapikkaat, sekä pukee useammat villatumput tai rukkaset päällekkäin, kulkee pekingiläinen pelkissä farkuissa ja moni kesälenkkareissa, käsineittä ja jopa ilman päähinettäkin. Nuoret naiset kulkevat minihameissa ja polven yli ulottuvissa korkeakorkoisissa nahkasaappaissa. Toppahousuja ei ole pienilläkään lapsilla, joillakuilla on farkuissaan sentään joku toppaus. Silti jopa pikkulasten halkiohousujakin näkee toisinaan. Aitoa villaa käytetään ainoastaan neulepuseroissa, kun taas pipot ja sormikkaat valmistetaan akryylistä, joka ei lämmitä. Päänsä suojaksi moni kääräisee kaulaliinan, sormia lämmitellään työntämällä ne housuntaskuun. Toisaalta taas osa pekingiläisistä ei raaski riisua turkistupsulla koristeltua pipoaan sisätiloissakaan ja käyttää turkisvuorattuja UGGeja sisäkenkinä.

 

Toisilla ei päätä pakkanen palella

 

Missä hanskat ja pipot?
 

Vaippaikäinen lapsi vuoratuissa halkiohousuissa peppu paljaana

 

Muunmaalaiset olettavat meidän suomalaisten olevan tottuneita kylmään. Äiti on kuitenkin näkemänsä perusteella päätellyt kiinalaisten olevan vielä tottuneempia. Kuinka muuten olisi selitettävissä se, ettei heidän päätään tunnu kylmällä pakottavan? Ehkä heidän kodeissaan on paljon viileämpää kuin meidän, siksi he tarvitsevat sisällä lämmittäviä villaisia neuleita ja lämpimiä aluskerrastoja. Siksi heidän pukeutumisensa ei näyttäisi eroavan sisällä ja ulkona, kun taas silloin kun me suomalaiset lähdemme lämpimistä kodeistamme ulos pakkaseen, me puemme ohuiden sisävaatteiden päälle toppaa, sekä peitämme ihomme lämpimillä kankailla päästä varpaisiin. Ja silti me palelemme, kiinalaiset eivät. (Tai sitten kiinalainen uskomus, että talvella pitää syödä lämmittäviä ruokia kuten inkivääriä ja korianteria, pitääkin todella paikkansa!)

Kun Äiti ja Isä kesällä Suomessa pakkasivat Kiinaan muuttoa varten, oli Isä sitä mieltä, ettei Pekingissä paksuja talvivaatteita tarvita. Niinpä he jättivät enimmät talvivarusteet kotimaahan. Onneksi Äiti kuitenkin varmuuden vuoksi nappasi jotain mukaan, ja ne vaatekappaleet ovat nyt kovassa käytössä. Lämpimät takit otettiin mukaan Äidille ja lapsille, melkein kaikille jopa toppahousutkin, villatumppuja muutamat ja niitä käytetään nyt vuorotellen, sen mukaan kenen sormia kulloinkin palelee. Paksuja sukkahousuja ja sieviä puuvillaisia kalsonkeja löytyy kaupoistakin – ainakin naisille.  Sen sijaan villaisia pipoja ja tumppuja sekä rukkasia, joissa neljä sormea olisi yhdessä tilassa, ei löydy mistään. Kuten ei myöskään ohuita sukkahousuja. Toppahousuja ja –haalareita (Reima ja pari ruotsalaista merkkiä) on Äiti nähnyt myytävän alle kouluikäisille lapsille, ja niidenkin hinnat ovat yli kaksinkertaiset Suomen hintoihin verrattuna. Kuulemma kun Reima tuli Kiinaan, oli hinnat nostettava kaksinkertaisiksi, ”jotta ihmiset uskoisivat tuotteiden olevan oikeasti laadukkaita”. Perheen kuopus on päiväkodin ainoa lapsi, joka käyttää toppaista alaosaa. Ruotsalaisillakaan lapsilla ei näytä olevan jalassaan kuin farkut. Kerran Amerikassa asunut kiinalaisäiti ihasteli Äidille, kuinka järkevä asu on kuopuksen vedenpitävä toppahaalari. Ja kallis. Äiti kertoi kuopuksen perineen haalarinsa kolmelta isommalta sisarukseltaan.

Kun Äiti pohtii näitä ääneen, hän saa kuulla selitykseksi kiinalaisten harrastavan kerrospukeutumista. Kaikilla on alla useampi kerros kerrastoja. Kuulemma aikoinaan olivat kiinalaismammat jopa käyneet kurkkaamassa nuorten (ja ulkomaalaisten) housuihin, että löytyyhän alta varmasti riittävä määrä pitkää kerrastoa. Jos ei löytynyt, saivat nämä kuulla kunniansa ja pitkät pajatukset ohjeita, kuinka talvella pukeudutaan lämpimästi.

Ja onhan kiinalaisilla lisävarusteita, joiden avulla pysyy pyöräillessä lämpimänä:

 

 

Pyöräilijöillä ja mopoilijoilla on polvien lämmikkeenä tuulisuojat

 

Täti lupasi hankkia Äidillekin tällaiset lämpimät pyöräilyhanskat

 

Mutta mitä mahtavatkaan tehdä pekingiläiset talvella, kun ei voi hiihtää eikä rakentaa lumilinnoja? Luistelevat, kelkkailevat ja jopa pyöräilevät jokien ja järvien jäällä! Eihän kiiltävää ja tasaista jäätä tarvitse edes erikseen aurata kentäksi, luonnon muovaama huvipuisto odottelee valmiina tulijoitaan…

 

 

Isä kiekkoilee joella

 

Äiti näyttää suomalaista pukeutumismallia Kumling-järven jäällä

 

P.S. Huomasin äsken sattumalta Mari Mannisen kirjoittaneen samasta aiheesta vähän toisenlaisen näkökulman eilisessä Hesarissa.

 

Lisäys 10.2.2017: Ja nyt vuotta myöhemmin julkaisi entinen pekingiläinen, toimittaja Mari Manninen Hesarissa vastaavan kirjoituksen samasta aiheesta.