Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

tiistai 26. tammikuuta 2016

Kuin ennen vanhaan


Vietimme yllättäen Earth Houria kaksi kuukautta etuajassa. Kortille ostettava ja kotitalon nurkalla ladattava sähkö pääsi loppumaan (ties monettako kertaa vuoden aikana), mutta tällä kerralla kortinlukijakin oli hajonnut. Lämmitys ja hella sentään toimivat kaasulla, tosin lieden sytytin toimii sähköllä. Mutta kaikeksi onneksi sattui meillä vielä olemaan jopa kolme tulitikkua jäljellä: yksi niistä käytettiin kynttilöiden sytyttämiseen, toisella tikulla sytytettiin hellan liesi (useampaan kertaan). Viimeistä säästeltiin ja säästellään edelleen pahan päivän varalle.


Viimein tuntikausien jälkeen huoltomies sai ohitettua lukijan, sähköt ja sen myötä kirkkaat valot palasivat yhtäkkiä kesken kynttilähetkiruokailumme. Ja me saimme ensiksi sätkyn säihkähdyksestä. Sen jälkeen lapset ryntäsivät sammuttamaan valot. Pimeässä on kivempaa. Melkein kuin vanhaan aikaan.


Tänään hain kaupasta lisää tulitikkuja. Kaikeksi varmuudeksi.
 
 
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)