Eedenistä itämaille: Ei menty katsomaan Kiinan muumia

Isä valmistautuu tekemään U-käännöksen. Sen sijaan, että hän valitsisi viidestä kaistasta vasemmanpuoleisimman, siirtyy hän kaikkein laitimmaiselle oikeanpuoleiselle ajokaistalle, ja kääntyvien vihreän valon syttyessä hän kaartaa vasemmalle yli neljän kaistan pysähtyneiden autojen editse. Äiti pitelee penkistään kiinni ja Isä toteaa: "kiinalainen ukari ". Kyseessä on valoin ohjattu, täysin säännönmukainen kiinalainen U-käännös. Tarkkana sopii kyllä olla, ettei kukaan suoraan ajavista päätä ajaa päin punaisia, tai sen seurauksena peltiä ryskää!

Äiti olisi vienyt kuopuksen katsomaan Muumeja, mutta kaunis sunnuntaipäivä päätettiinkin viettää muurilla. Isommat lapset pohtivat takapenkillä, mistä syystä Kiinan muuri on rakennettu ja milloin. Tosin ”Kiina”-sanaa ei voi käyttää, sillä se on edelleen perheen tabusana, ollut sitä jo vuoden. Siitä lähtien kun lapset kuulivat muutosta Tabumaahan. Yhtäkkiä kuopus riemastuu: ”Tabun muumi, Tabun muumi”, hän lollottelee innoissaan takapenkillä. ”Me mennään katsomaan Tabun muumia!”

Mutianyussa, 70 km Pekingistä pohjoiseen, on siistiä. Joki ei haise, pihat ja talot ovat hyvässä kunnossa, roskia ei näy missään. Liikennesääntöjä noudatetaan, edes pyöräkaistalla ei autolla ajeta (paitsi Pekingin rekkareissa). Muurikin, joka muualla on jo rappeutunut vuosisatojen aikana, on täällä restauroitu viimeisen päälle siihen asuun, jonka se kenties näki joskus muinoin loiston vuosiensa aikaan.

Saasteettomana päivänä Pekingiä ympäröivät vuoret näkyvät

Auto jätetään parkkihalliin, pääsyliput ostetaan aukiolta ja sen jälkeen on käveltävä krääsämyyjien ohitse bussille. Kauppiaat yrittävät esitellä myyntiartikkeleitaan, mutta uskovat kiltisti ja lopettavat tyrkyttämisen, kun Äiti sanoo heille kiinaksi ”bú yào, xièxie”, ei kiitos. Tunnetummissa turistirysissä he ovat kuulemma ärhäkämpiä.

Bussi vie turistit mäen kupeeseen. Vielä ei ole muurista näkynyt vilaustakaan, kun perhe lähtee kapuamaan ylös mäkeä. Ylös perille pääsisi myös kaapelihissillä, mutta se on kallis. Kuuden hengen on parempi kävellä. Matka on sujunut tähän asti hyvin, sillä koko perhe on pitkään innokkaasti odottanut ensimmäistä käyntiään muurilla, toivonut koko syksyn ajan sopivaa sunnuntaipäivää, jolloin ilma olisi saasteeton ja keli sopiva. Kun viimein tuli sopiva sunnuntai, ei kukaan edes aamulla kotona vastustellut lähtöä. Kuopuskin on innoissaan, vaikkei hän taida oikein ymmärtää, mihin he ovat matkalla. Tai niin no, sinne Tabun muumille tietenkin. Riemuissaan hän juoksee isonveljensä perässä ja ampuu kaikkia näkemiään örkkejä: pum-pum.

Epäonnisen Kielletyssä kaupungissa käynnin jälkeen perhe on yrittänyt pukeutua lämpimästi. Mukaan on varattu tumppuja ja rukkasia, lämpimimmät pipot ja monta kerrosta villapaitoja. Lapsilla on käsissään isomummon taidokkaasti kutomat kirjoneulotut villatumput, vaikka Äiti ne arkaillen antoi heidän käyttöönsä, sillä enää ei ole isomummoa, joka kutoisi uusia. Kauhuissaan Äiti katselee, kuinka kuopus arvokkaine tumppuineen tonkii joka paikan, kompuroi, kaatuilee ja koskettelee. Äitiä puistattaa, koska Kiinassa joka paikkaa peittää paksu noki- ja likakerros. Luontoakin!

Äiti ehdottaa kuopukselle, että tämä pukisi tumppujen päälle rukkaset, nehän voi aina pestä. Ajatus on huono, hetkeä aikaisemmin riemukkaasti riehunut kuopus synkistyy ja saa sitten raivarin. Hän ei suostu enää kiipeämään, hän vain huutaa, raivoaa ja vetkuttelee. Vastaantulijat katsovat heitä ihmeissään, hihittelevät hämmennyksissään. Äiti ja Isä vakaasti päättävät myydä pojan ensimmäiselle mustatukkaiselle vastaantulijalle.

Muu perhe jatkaa kapuamistaan, mutta kuopus jättäytyy jälkeen. Vastaantulijat pysähtyvät sanomaan hänelle jotain. Kuopus katsoo parhaaksi kiivetä perheen perässä. Melkein huipulle asti hän kulkee kymmeniä metrejä joukkionsa jäljessä ja murjottaa. ”Nää hanskat on ihan huonot. Ne ei pysy kädessä”, hän mutisee. Mutta kun viimein huippu häämöttää ja muurista näkyy ensimmäinen vilahdus, hän saa uutta puhtia: ”Hyökätään!” Näkymättömät aseet tanassa ilmassa hän ryntää veljiensä kanssa muiden ohitse. Taas on tehtävä selvää örkeistä.

Viimeinkin muuri näkyy

Äiti ja tytär haluavat tuntea historian havinan ja eletyt vuosisadat

Kolme tuntia kuluu sukkelaan muurilla seikkaillessa. Päivä on kaunis ja vaikka pakastaa, auringon säteet lämmittävät eikä muurilla tällä kertaa tunnu edes tuuli. Silti ei tumppuja ja pipoja kovin tee mieli riisua, valokuvatessakin meinaavat jo kädet jäätyä. Kiinalaisista moni kulkee pipoitta ja käsineittä, aurinkolasit rennosti otsalla ja lämmitellen käsiään taskuissaan. Vastaan tulee hymyilevä nuori nainen minihameessa ja yli polven ulottuvissa nahkasaappaissa. Eikö heitä palella, ihmettelee Äiti paikallisista ja valokuvan napattuaan työntää nopeasti sormensa tumppujen sisään lämpimään.

Ainoat eväät matkassa
- linnunsiemenkekseillä pärjää koko päivän

Kun Äiti ottaa valokuvia pelleilevästä perheestään, saa nuorimmainen taas kiukkukohtauksen. Hetkeen kukaan ei ymmärrä, mistä on kyse tällä kertaa, kunnes asia selviää: pieninkin haluaa pyllistää kameralle. Hän saa ja hetken päästä on Äidin kameran muistikortille talletettuna useita hienoja pienen pojan pyllistyksiä.