Rikkinäinen puhelin

Kansainvälisessä koulussa siivoojia ja vartijoita lukuun ottamatta kaikki puhuvat englantia. Siitä huolimatta puhelinkeskustelut välillä vaikuttavat lähinnä Monty Python –parodioilta. Kerran unohdin antaa kuopuksen mukaan eväsrasian, jossa oli hänen välipalansa. Lounaan voi ostaa koulusta, mutta välipalaa ei voi, se on aina tuotava kotoa. Hädissäni yritin löytää opettajan numeron. Ei löytynyt netistä, joten soitin koulun numeroon.

”Opettajille ei voi soittaa kesken päivän”, sain vastaukseksi tiedustellessani opettajan suoraa numeroa.

”Voisiko opettaja sitten soittaa minulle? Unohdin lapseni välipalan – a snack.”

“You forgot the book?” ihmetteli henkilö puhelimen toisessa päässä.

”No, the snack!” yritin minä.

”The Mac?”

(Mikä ihmeen Mac, en kai nyt mitään tietokonetta pane päiväkotilaisen mukaan? Kärsivällisyyttä…)

”No-ou, the snack.”

Silloin langan toisessa päässä juolahti: ”Oh, his identification card?” (Henkilökortti johon ladataan rahaa lounasta varten, mutta jolla ei voi ostaa välipalaa.)

Keskuskelu jatkui ja jatkui samanlaisena, vastaaja ei kerta kaikkiaan saanut kiinni sanasta snack, sillä hän ei kai ymmärtänyt, että kaikki koululaiset syövät kaksi eri ateriaa päivän aikana: sekä lounaan että välipalan.

Lopulta sovimme, että selittäisin asian sähköpostitse. Puoli tuntia myöhemmin sama henkilö soitti takaisin: eräs opettajan oli luvannut jakaa oman välipalansa kuopuksen kanssa! Viesti oli mennyt perille.

**

Eilen minun piti ilmoittaa kouluun, että kuopus on kipeänä ja jää kotiin lepäämään. Viime vuonna ilmoitin poissaoloista aina sähköpostitse suoraan opettajalle, mutta tällä kertaa päätin toimia koulun toivomalla tavalla ja soitin kanslian numeroon.

”Hei, olen X, KGC:n oppilaan Z. Y.:n äiti. Haluaisin ilmoittaa Z:n olevan sairaana eikä hän tänään...”

”Mikä nimi?”

”Kenen, oppilaanko? Z.”

”Voisitteko tavata sen.”

”Z… (tavasin muutamaan kertaan) Hän on KGC:ssä.” (Kaikista luokista puhutaan aina kirjainlyhenteillä ja kuopuksen luokka sijaitsee aivan kanslian edestä lähtevällä käytävällä. Siinä lukee lyhenne KG jättikirjaimilla.)

”Millä luokalla (grade)?”

”KGC, Ms. C:n oppilas.”

”Which license number?” (Siis mikä ihmeen license number, haluaako hän automme rekisterinumeron?)

”Ei kun lapseni on sairaana eikä hän siis tule kouluun tänään. Hän on Ms. C:n luokalla KGC, C niin kuin Ms. C…”

”Mikä on luokka? Minun pitää ilmoittaa hänen opettajalleen.”

”KGC on luokan tunnus, Ms C on hänen opettajansa. (Langan toisesta päästä kuului yhä empimistä.) Kindergarten. Äsh, unohda koko juttu.”

”Aijaa, Kindergarten. Selvä, ilmoitan opettajalle.”

Häh, meniköhän viesti varmasti perille?

Tänäänkin kuopus sairastaa kotona. Tällä kertaa en soittanut, vaan lähetin poissaoloilmoitukset sähköpostitse suoraan opettajalle ja bussikoordinaattorille. Tietokoneen avaamiseen, osoitteiden etsimiseen ja sähköpostien kirjoittamiseen kului sama aika kuin eiliseen puhelinsoittoon. Jo minuutin kuluttua sain kummaltakin vastaukset: poissaolo noteerattu, kiitos ilmoituksesta ja pikaista paranemista. Suora tie on helpoin tie!