Kiinassa ehkä liiankin harvoin mietin ruoan turvallisuutta,
syön sitä mitä kaupasta tai ravintolan listalta löytyy. Muut suomalaiset
nirsoilevat suurta herkkuani, kuivattua ja suolattua pikkukalaa, sillä
tietäähän sen, mistä joesta ne kalat on kalastettu.
Mutta kun ensimmäisenä päivänä Suomessa palasin ruokakaupasta
valtavan kalasaaliini kera (jälleen kerran olivat lohi ja siika tarjouksessa),
jäin vasta miettimään, kuinka onnellisessa asemassa me olemme täällä Suomessa. Esimerkiksi
PUHDASTA, turvallista kalaa, jota voimme syödä ihan mielin määrin. Ja kuinka
kukkarolle sopivaan hintaan. Lähikaupassamme Pekingissä olisin samalla rahalla (kaksi
lohen häntäpalaa ja kaksi siikafilettä) saanut vain 2,5 annospalaa Norjasta
tuotua lohta!
Lasten riemuksi graavasin kalat. Uusien perunoiden kaverina
tarjosin ravintolasillifileitä kuorrutettuna smetanalla ja sipulinvarsilla.
Tuntemattomia herkkuja Pekingissä. Niin kuin "uudet perunatkin", jotka eivät uusina ruokapöytään ennätä.
”Jee, meil on tänään tonnikalaa”, kailotti kuopus nähdessään
silliviipaleet lautasella.
Esikoinen ihasteli: ”Täähän on ihan ku jouluna!”
Kuopus ahmotti suunsa täyteen lohta ja vaaleanpunainen pala
huulten välistä pilkistäen huokaisi: ”Kyl tää on sitte hyvää!”
Niin on. Maailman parasta. Sen tajutakseen täytyy käydä
maailman äärissä. Ja kuukauden syötyämme raikasta suomalaista kalaa on pakko myöntää, ettei meillä edelleenkään
ole kovin ikävä paksussa öljyssä lilluvia Pekingin ruokia.
 |
| Oi joi, savukalan päälle vielä kanttarellikastiketta |
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa jos jätät kommentin :)