Eedenistä itämaille: Vietnam mielessäin

sunnuntai 1. toukokuuta 2016

Vietnam mielessäin

Kuopus nauttii uimisesta. Uima-altaassa hän on kuin kala vedessä, vaikka pulikoiminen kellukkeiden varassa on hänestä paljon hauskempaa kuin uiminen omien taitojen varassa. Meressä hän kelluu yhtä mielellään aaltojen mukana kuin Äitikin. Ainakin jonkun sylissä.

”Mä en tykkää uida meressä”, ilmoitti esikoinen keväällä matkasuunnitelmia tehtäessä. Ei auttanut, vaikka vanhemmat kuinka yrittivät selittää, että trooppisella leveysasteella meressä uiminen on tyystin eri asia kuin kylmässä Suomenlahdessa tai edes Välimeressä. ”Et ole koskaan kokenut sitä”, muistutti Äiti. ”Mä OLEN uinut meressä ja tiedän etten tykkää siitä!” piti esikoinen päänsä. Mutta Kaakkois-Aasian valkoinen hiekka ja lämmin, turkoosinvärinen vesi OVAT aivan toista kuin tummat ja koleat vedet ja tuuliset Pohjoisen rannat, huomaa hän perillä. Edes ajoittain esiintyvät pikkumeduusat eivät haittaa, vaikka niiden kosketuksen jäljiltä iho kihelmöikin hetken.

Kakkoselle vesi on vieras elementti. Hän kuljeskelee rannalla täysissä pukeissa ja keräilee simpukankuoria yksikseen vesirajasta, mutta syvemmälle häntä ei saa. Ei maanittelemalla eikä rohkaisemalla, ei edes pikkupakolla. Vaikka mielensä vähän tekisikin. Hyvin hän vielä muistaa, kuinka hänet kerran lomareissun lopuksi pakotettiin altaaseen, määrättiin edes kerran uimaan viidesti altaan päästä päähän. Itkuksi ja huudoksi se meni, mutta mikään ei auttanut kääntämään Äidin ja Isän päätä. He olivat tiukkoina, edes kerran oli lapsen yritettävä. Viimein poika kokeili, piti Isää kädestä kiinni heidän uidessaan altaan toiseen päähän ja nyyhkytti. Mutta kun on kerran voittanut itsensä ja uinut syvään päähän, onkin toinen kerta jo helpompi. Kolmas hauskaa, neljäs vau - ja viides aivan mahtavaa. Vesi onkin jees, uiminen huippuhauskaa. Mäkin oon mukana! (Voi miksei tullut kokeiltua jo ekana päivänä).

Meri on hänellekin uusi tuttavuus, eri asia kuin uima-allas. Joko tunteet unohtuvat, ylpeys on esteenä tai sisarusten meduusapelottelut toimivat. Kakkonen ei suostu tulemaan mereen. Ei silloinkaan, kun hän näkee sisarustensa pulikoivan vaatteet päällä vedessä, nauravan innoissaan, kieltäytyvän nousemasta merestä, koska uiminen on niin ihanaa. Ei auta, vaikka nämä kehuvat lämmintä vettä (35-asteista) ja vakuuttavat, ettei meduusoja ole. Kakkonen istuu rannalla ja odottaa. Tylsää!

Viimeisenä aamuna Äiti ja Isä komentavat Kakkosen mereen. ”Et voi lähteä Vietnamista kokematta merta edes kerran.” Asiasta ei nouse riitaa, aivan kuin lapsi olisi jo odottanut, puoliksi toivonutkin, määräystä. Hitaasti hän kulkee muiden perässä rantaan, kastelee varpaansa veteen. Vähä vähältä hän kävelee aaltoihin, kunnes vesi ulottuu napaan asti. Isä heittää hänelle pallon, Kakkonen ottaa kopin ja pommittaa sillä veljeään. Ja nauraa. Tämähän on hauskaa.

Perheelle tulee kiire. Hauskuus loppuu kuin kesken. Mökki on luovutettava puoleenpäivään mennessä ja sitä ennen on pakattava. Äiti ripustaa kaikkien uima-asut kuivumaan rantatuolin päälle. Siihen ne unohtuvat, kun perhe jättää saaren ja palaa Saigoniin. Kun perhe illalla väsyneinä majoittuu Ho Chi Minhin lentokentän lähelle torakkahotelliin, muistaa Äiti uikkarit. Isä soittaa hotelliin. Puhelinyhteys pätkii.

Kiinan postiin ei ole luottamista. Vuoden aikana ainoastaan yksi kirje on saapunut perille, vaikka useat Suomessa olevat ystävät ovat muistaneet heitä lähetyksin. Paketeista Äiti on varoittanut, niitä ei missään nimessä kannattaisi lähettää. Ne ainakin taatusti katoavat matkan varrella. Mihin ne mahtavat joutua: varkaan taskuun, mustaan pörssiin myyntiin, sensuurin haltuun vai tyhjentääkö laiska postiljooni laukkunsa nurkan takana roskikseen? Tästä syystä ei perhe ole saanut ruisleipiä eikä ole paketteja ilmestynyt pukinkonttiin Suomesta, kuten ei myöskään ole Kiinasta käsin muistettu kummilapsia tai sukulaisia.

Tällä kerralla Kiinan posti kuitenkin yllättää. Viikkoa myöhemmin Isän työpaikalle ilmestyy paketti, josta löytyvät kadonneet uima-asut. Kenellekään varkaalle eikä viranomaiselle ole siis kelvanneet käytetyt ja likaiset uikkarit.

Äiti ei saa mielestään vietnamilaisia salaatteja. Kun loman jälkeen tulee tieto, että Suomi-rouvat järjestävät Thai-kokkikurssin, Äiti ilmoittautuu mukaan. Tästä lähtien Äiti valmistaa itse salaattinsa.