Päiväkävelyllä Shanghaissa

 



Xiahai

 

Onnenkolikot...



...ja kolikkosäkit



Pyykkipäivä



Aamupala



Loman ajaksi suljettu museo



Armas sammakko ja poksahteleva kuopus sotaleikeissään
juutalaismuseon edessä

 

Shanghaissa puunrunkoja ei maalata
ruman valkoisiksi vaan peitellään lämpimästi talveksi



Beijing bikini,
kuopus esittelee Pekingin muotia



"Englannista vai?"

 

Toisena aamuna nukuimme pitkään. Enää ei ollut kiirettä herätä aikaisin ja univelka painoi meitä kaikkia. Kuopuskin oli nukkunut paljon vähemmän kuin kuusivuotiaan yöuniin kuuluisi ja kävellyt edellisenä päivänä reippaana poikana kymmenen kilometrin matkan tallustellessamme Disneylandiä edes sun takaisin.

 

Nousimme verkkaisesti ylös ja teimme päivän suunnitelmia. Vaikein kysymys oli, mitä panna päällemme. Edellisenä päivänä olimme palelleet villakerroksissamme, vaikka mittari oli näyttänyt 15 astetta. Tälle päivälle oli luvassa jopa 21, mutta ottaako mukaan paksummat vai ohuemmat toppatakit, siinäpä vasta pulma. Entä mitä niiden alle? Hotellihuoneemme ikkunasta tiirailimme sillalle, jota iltaisin ihailimme kauniissa valaistuksessaan. Nyt siellä kulki harvakseltaan perheitä rattaineen ja näimme heidän riisuvan toppatakkejaan. Siispä valitsimme jälleen ohuempaa toppaa päällemme (paitsi Kakkonen, joka yleensä on kovin kuumaverinen mutta halusi nyt sinnikkäästi pitää kiinni lämpimästä toppatakistaan).

 

Ulkona oli todella lämmin. Moni oli näköjään todennut päivän myös hyväksi pyykkäyksen kannalta ja ulkona kuivavia pyykkejä roikkui kaikkialla: parvekkeilla, liikennemerkkien väliin sidotuilla naruilla kaduilla ja ikkunoista ulos työnnettyjen keppien päässä. Ajoimme metrolla juutalaismuseon lähelle, paikkaan, joka oli esikoisen houkutin ja syy Shanghain matkaan. Onhan hän lukenut useita kirjoja, jotka kertovat natsivainoja Shanghaihin pakenevista juutalaisista.  

Kello oli jo puolenpäivän, kun nälkä edelleen kurni vatsoissamme ja etsimme auki olevaa aamiaispaikkaa. Mutta kaikki olivat kiinni tai liian pieniä isolle seurueellemme. Katuja harhaillessamme päädyimme sattumalta Xiahai-temppelin eteen. Sen olemassaolon saattoi arvata jo kauempaa, sillä lähistöllä oli paljon pikkuruisia avoimia puoteja, joissa myytiin suitsukkeita. Esikoinen tunnisti temppelin, se on mainittu hänen juutalaiskirjoissaan. Maksoimme sisäänpääsyn, annoimme kolikoita portin edessä partioiville kerjäläisille ja astuimme sisään temppelin alueelle.

 

Buddhalaisen temppelin sisällä ei saa valokuvata ja yritän muutenkin olla varovainen kuvatessani toisten uskontojen pyhiä paikkoja, joten minulla ei ole kuvia temppelin sisällä olevista mielenkiintoisia erilaisia hahmoja esittävistä patsaista. Rukoileminen on yksityinen, henkilökohtainen hetki, joten yritän olla hienovarainen ja välttää tarkoituksella kuvaamasta rukoukseen syventyneitä ihmisiä. En silti malta olla julkaisematta kuvia kolikoiden heittelemisestä kulhoon, vaikka ehkä eräänlaisesta rukouksesta on kyse tässäkin. Temppelien pihan keskellä on toisinaan korkea astia, jonka reikiin yritetään osua kolikoilla ja samalla toivotaan jotain. Jonkin verran on jo yrittäjiä piisannut, siitä kertoivat rahasäkit, valkoiset nyssäkät, Xiahain temppelin pihalla.

 

Xiahain nimi on muuten mielenkiintoinen sanaleikki. Shàng hăi上海tarkoittaa sananmukaisesti meren päällä,  xià hăi下海puolestaan meren alla. Derek Sandhaus Shanghaiist-blogissa kertoo, että alun perin temppelin nimi tarkoitti kesämerta 夏海, kesää merkitsevä substantiivi nimittäin äännetään aivan samalla tavalla kuin suomen kielen postpositioksi käännettävä kiinankielinen alla, alle. Sanoilla on tosin eri kirjoitusmerkit, kuten yllä osoitan. Sandhausin mukaan puhemies Mao olisi joskus vitsaillut, että vaikka on olemassa Shanghai, ei kuitenkaan ole Xiahaita, eikä kukaan läsnäolijoista olisi kehdannut korjata asianlaitaa ääneen, että kyllä sellainenkin löytyy.

 

Temppelin jälkeen nälkämme vain yltyi ja ruokapaikan etsintä oli yhtä toivotonta kuin aiemminkin. Niinpä haimme lähikaupasta eväät ja leiriydyimme museon viereiseen puistoon aamupalalle. Viehättäväksi laitettu puisto, joka näytti toimivan lähinnä koirienkusetuspaikkana, ei jäänyt sotkuiseksi meidän jäljiltämme. Se oli sitä jo tullessamme. Viimeisestä nurkasta löytyi pari penkkiä, joiden päälle hirvenimme laskea reput ja takapuolet. Omat jälkemme suorimme kyllä, samoin omat roskamme roskikseen.

 

Vaan pettymys oli suuri, kun pääsimme juutalaismuseon luokse ja se olikin kiinni. Suljettu uudenvuoden ajaksi. Siinä ihmetellessämme ja aprikoidessamme kuopus vielä pudotti rakkaan sammakkonsa (jonka olin kieltänyt ottamasta kävelylle mukaan) äklöttävään, limaiseen likaojaan  ja itku oli suuri, kun liejuinen sammakko tungettiin muovipussiin loppumatkamme ajaksi.

 

Lähdimme kävelemään joenvartta pitkin kohti rantabulevardi-Bundia. Moni muukin vietti perheineen kaunista vapaapäivää ulkoilemalla puistoissa ja kävelemällä Bundilla. Vanhempi kiinalaismies tuli juttelemaan kanssani, ihmetteli lastemme lukumäärää ja tiedusteli kotimaatamme. Suomea hän ei tuntenut tai saanut ääntämyksestäni selvää (”Englannista vai?” hän kyseli), mutta pääsimme yhteisymmärrykseen, kun kerroin olevamme kotoisin Englannin läheltä. Eräs pikkuinen poika leikki muumipaita yllään, enkä malttanut olla kysymättä häneltä, tietääkö hän, kuka siinä kuvassa on. Muumithan eivät ole vielä kovin tunnettuja Kiinassa (toisin kuin Japanissa), mutta Muumi-kauppa on kuulemma jo avannut ovensa Pekingiin ja Muumi-kopiot myyvät arvatenkin kuin häkä Taobaossa. Rakastavathan kiinalaiset kaikkea söpöstelyä, Hello Kitty lienee yksi suosituimpia krääsämerkkejä. Kun kerroin pojalle meidän tulevan Muumien maasta, hänen pikkuisille kasvoilleen levisi ihastuksen ilme.

 

Siinä missä edellisenä päivänä olimme hytisseet kylmästä ja käärineet kaikki villavaatteet yllemme, tänä päivänä kääriydyimme niistä ulos. Paitsi Kakkonen, joka normaalisti kulkee kesät talvet t-paidoissa, kieltäytyi itsepintaisesti riisumasta paksua toppatakkiaan. Vaikka lämpötila oli vain muutaman asteen edellistä päivää korkeampi, ero tuntui kahdeltakymmeneltä. Tosin ainoastaan muutaman tunnin ajan. Takit oli kiskottava jälleen ylle, kun palasimme alas Hyatt-hotellin 32. kerroksen näköalabaarista, jossa piipahdimme matkan varrella lasillisella ja ihailemassa joenrannan hulppeita näkymiä. Ilma oli viilennyt jälleen. 

 

 



Kukon vuoden ensimmäinen päivä

 

Hui, miten korkealla!

 

Shanghai lasin läpi



 



Hyattin 32. kerroksen näköalaterassi

    

 

Shanghai eroaa Pekingistä siirtomaahistoriallaan, jonka peruna Shanghaista, varsinkin Bundin rannoilta, löytyy paljon eurooppalaista arkkitehtuuria. Bund oli täynnä väkeä ja koko ajan sitä kertyi aina vain enemmän. Vanhoja taloja ihasteltuamme haaveilimme esikoisen kanssa Shanghain vanhasta kaupungista. Sarin taannoinen blogikirjoitus antoi inspiraation että lähdetäänpä katsomaan Yuyuanin hienoja uudenvuoden koristeluja. Väkeä oli siellä pilvin pimein, niin että pelkäsin kadottavani lapset ja pidin nuorimpia tiukasti kädestä. Kuopuksen taskuun pantiin varalta puhelinnumero, johon Kolmonen kirjoitti taitavasti kiinalaisin merkein isä, bàba 爸爸.




The Bund



 



Yuyuan



 

 

 

Kameran annoin miehelleni ja määräsin hänet hovikuvaajakseni. Hän johdatti joukkoamme, kun väkijoukon vieminä kulkeuduimme Yuyuanin vanhoja katuja pitkin kohti keskustoria. Välillä jouduin muistuttamaan häntä valokuvien ottamisesta, sillä sen verran innokkaasti hän vain tutkaili karttaa ja ulospääsymahdollisuuksiamme. Kun sitten astuimme mitä kiireimmin Yuyuanin porteista ulos ja jätimme vanhan kaupungin tunnelman taaksemme, selvisi välillämme sattunut informaatiokatkos. Hän oli ymmärtänyt meidän haluavan erityisesti Yuyuanin puutarhaan ja etsinyt reittiä sinne. ”Ovathan nämä talot ja koristeet ihan kivoja, mutta eikös meidän pitänyt mennä sinne Yuyuaniin?” ”Me lähdimme juuri sieltä…” Grrr.

 

Piipahdimme viimein siellä puutarhassakin, jossa hiljaisuuden tyyssijassa oli vaikea uskoa muurin takana olevan hillitön ihmislauma. Mutta oli muurin ulkopuolellakin olevilla lähikujilla kyllä meno päällä, pikkuruisissa katuravintoloissa siellä sun täällä kävi kova hyörinä. Jos niissä ei olisi ollut niin paljon ihmisiä ja ulkona jo niin kylmä, olisin halunnut syödä jossain tällaisessa katuravintolassa herkulliselta tuoksuvaa grillattua lihaa. Mutta mieluummin kesällä ja joskus kun on hieman rauhallisempaa.

 

Palasimme metrolla hotellille ja poikkesimme syömään isoon tavarataloon. Näillä kulmilla asustimme edellisellä Shanghain reissullamme, silloin kun kävimme juhlimassa Suomen itsenäisyyttä. Myös tavaratalon ravintolat olivat täynnä väkeä, mutta meidät otti huostaansa taiwanilaisravintolan nuori yli-innokas tarjoilija, joka oli suorastaan ylpeä saadessaan palvella meitä englanniksi. Haarukat ja veitsetkin hän olisi halunnut tuoda meille ja kun kiittäen sanoimme puikkojen käyvän mainiosti, vastasi hän, että voittehan te kokeilla niitä. Mieleni teki vastata hänelle, että kuule minä olen syönyt puikoilla jo ennen sinun syntymääsi, mutten kehdannut olla nolo. Hän oli vain niin hurjan herttainen, että pitäydyimme kiltisti turistin roolissamme. Kunnes lopuksi mieheni kaivoi maksaakseen kiinalaisen pankkikortin lompakostaan…

Tavaratalosta lähtiessämme Shanghain sää yllätti meidät jälleen. Oli alkanut sataa, eikä sateen mahdollisuus ollut tullut edes mieleemme. Eihän Pekingissä sada kuukausiin. Olen nyt uuden, hienon sateenvarjon omistaja. Kukikkaan vaaleanpunaisen.




Katuravintola Yuyuanin takana

 

 

Karamellihedelmiä katukauppiaalta

Possunsorkkaa taiwanilaisittain

 

 

 

Lisätty 6.2.2017: Luettuaan tämän postaukseni ystäväni vinkkasi minulle tällaisen lehtijutun Shanghain juutalaisista: http://www.christianitytoday.com/women/2015/september/above-all-evil-gods-purposes-through-wild-weird-arc-of-hist.html