Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

tiistai 9. kesäkuuta 2015

Ja niin se päivä viimein koitti


 
Keskiviikkona Äiti hoitaa pois ainakin sata viimeistä tekemätöntä tehtävää: vie lapset parturiin, kirjastokirjat kirjastoon, maksaa laskut, hankkii lääkkeitä apteekista ja kuivahiivaa kaupasta mukaan matkalle. Samalla hän jatkaa vimmatusti tavaroiden pakkailua. Sopivassa välissä hän ryhtyy tekemään lähtöselvitystä netissä.

Kesken lähtöselvityksen Äiti saa Skype-puhelun. "Onko varmasti nyt jotain tosi tärkeää, olen juuri tsekkaamassa meitä sisään?" "No en kai muuten soittaisi..."

Asia on kyllä tärkeä, sillä konsulaatti ei ole palauttanut Äidin lääkärintodistusta ja sitä tarvitaan Kiinassa oleskelulupaa haettaessa. Mutta jos puhelu odottaisi kymmenisen minuuttia, saisi Äiti lähtöselvityksen tehtyä ja kaikki ehkä sujuisi loppuun asti hyvin. Mutta ei… Äiti ottaa puhelun vastaan, neuvottelee kymmenen minuuttia ja jatkaa puhelun jälkeen lähtöselvityksen tekemistä siitä, mihin hän jäi. Lopputulos: Äiti on tsekkattu sisään lennolle, mutta neljä lasta on stand by -tilassa... Eikä sitä voi enää muuttaa!

Äiti soittaa Finnairin puhelintukeen. Järjestelmä on kuulemma mennyt jostain syystä sekaisin. ”Odota tunti, niin saamme sen kyllä kuntoon.”

Vähän ajan päästä virkailija soittaa takaisin: "Emme pystykään enää muuttamaan sitä. Teidän ei auta muu kuin tulla huomenna aikaisemmin kentälle tsekkaamaan lapset sisään tiskillä..."
 

"Entä lasten paikat? Minulla on kaksi alle kymmenvuotiasta eikä kolmaskaan paljon vanhempi. Saammeko heille enää vierekkäisiä paikkoja? Katsoin äsken, että koko keskirivi vieressäni on vielä tyhjänä..." yrittää Äiti epätoivoisena.

"Kone tulee kyllä ihan täyteen, joten emme valitettavasti voi luvata etteikö se rivi ennätä jo mennä..." toteaa nainen ystävällisen pahoittelevasti.

Äiti näkee sielunsa silmillään, kuinka hän istuu toisella puolen konetta yksin ja lapset toisella - ripoteltuina sinne sun tänne. Olisihan se luksusta nauttia matkasta itsekseen. Mutta kuinka viisivuotias selviäisi pitkän lennon yksin ventovieraiden ihmisten keskellä?

Äiti harkitsee koko matkan peruuttamista.

**
 
Torstaina lähtöpäivänä Äiti pakkaa viimeisiä tavaroita paniikissa ja yrittää saada lapsetkin avukseen. Lapset tulevat auttamaan, mikäli he sattuvat kuulemaan käskyt. Ohjeita he eivät kuuntele ja unohtavat mitä pitäisi pakata. Äiti on stressaantunut, paniikissa, raivona. Hänenkin pitäisi pakata, mutta hänen aikansa kuuluu lähinnä työnjohtajana, muistuttamassa lapsille, mitä näiden pitäisi tehdä: ”Pakatkaa omat tavaranne!” ”Etsikää englanninkirjanne ja kuopuksen 1000 sanaa kiinaksi!” ”Miten nämä kirjat ovat joutuneet työpöydälle? Nehän piti pakata matkalaukkuun…” (kirjat päätyvät viimein laukkuun, mutta siitä huolimatta perillä huomataan kiinan kuvasanakirjan puuttuvan: ”Ei me kuultu, että sä käskit pakata senkin…”)

”Punnitkaa laukut.” ”Voisitteko nyt punnita ne.” ”Kaikki laukut, ei vain yhtä!” ”Hei, tämäkin pitää punnita.” ”Ja tämä…” Sama tapahtuu jok’ikisen viiden matkalaukun ja viiden lentolaukun kohdalla. Käsimatkatavaroissa on ylikiloja ja matkalaukut ovat puolestaan jo tupaten täynnä.

”Vaihtakaa puhtaat vaatteet.” Myöhemmin kolmatta kertaa: ”Käskin sinun vaihtaa puhtaat vaatteet, ne ovat siellä sängyllä.”  ”Emmä muistanut!” Kymmenen minuutin päästä: ”Miksi et ole edelleenkään vaihtanut niitä farkkuja, jotka panin sinulle valmiiksi?” ”No kun mä unohdin…” ”Nyt VAIHTAMAAAAAAN ja äkkiä!”

”Nyt meidän on lähdettävä. Kengät jalkaan ja takki päälle. ” ”Mitkä kengät, missä on mun takki?” ”Ei ne likaiset lenkkarit vaan nuo sandaalit, jotka panin valmiiksi. Hei, sinä sieltä myös pukemaan! Piti jo vartti sitten olla menossa.”

”Viekää laukut ulos.” ”KAIKKI laukut.” ”Nämä myös!” ”Hei, täällä on vielä laukkuja!” ”Huhuu, kuka kantaa ulos loput laukut.”

Kun Äiti yrittää viimeisenä selvitä ovesta ulos, tukkivat kaikki laukut tien ulko-oven edessä, oveakaan ei saa kiinni: ”Nämä piti viedä tuonne kadun varteen!”

Viimein ulkona ja ainoastaan puoli tuntia myöhässä aikataulusta. Äiti on hiestä märkä ja hänen naamansa kirkkaanpunainen rähjäämisestä ja hermoilemisesta. Ulkona hän viimein uskaltaa tilata taksin. Hetken näyttää epätoivoiselta riittävän ison taksin saaminen, mutta heillä on onnea: kaksikymmentä minuuttia myöhemmin tilataksi noutaa Äidin ja lapset kadun varresta. He ovat vain 50 minuuttia jäljessä aikataulustaan.

Matkalla kentälle Äiti katselee autonikkunasta ulos. Hän ei jaksa vastata lasten kysymyksiin, yrittää vain saada hakkaavan sydämensä rauhoittumaan ja kerätä voimia seuraaviin koitoksiin, jotka vaanivat heitä kentällä ja lennon aikana. Ensimmäistä kertaa hän tajuaa, että nyt se on menoa: suuri elämänmuutos on viimein alkamassa! Hetken ajan hän tuntee pelon pistoksen mielessään. Onneksi se katoaa saman tien.

**

Lentokenttä on tupaten täynnä väkeä, jonoja riittää itsepalveluautomaateillekin. Äiti  jättää lapset ja matkatavarat odottamaan yhteen nurkkaan ja etsii virkailijan jolle hän selittää tilanteen ja tiedustelee, missä voisi tsekata lapset sisään lennolle. Virkailija vilkaisee Äidin tulostamaa boarding passia ja viittoilee tätä itsepalveluautomaatille. Äiti asettuu määrätietoiseen haara-asentoon ja pudistaa päätään:

”Ei, minulla on tuolla neljä lasta, joiden kanssa matkustan yksin. Haluan hoitaa kaiken kerralla yhdellä tiskillä!”

Virkailija opastaa Äidin lapsiperheille ja muille erityistarpeisille tarkoitetulle Special passangers –tiskille, johon pääsee jonottamatta. Tiskillä lapset tsekataan sisään, mutta heille järjestyy vain hajanaiset yksittäiset paikat ympäri konetta. Ystävällinen virkailija lupaa tulla portille varmistamaan, että heidät saadaan koneeseen vierekkäin.


Viisi matkustajaa, viisi matkalaukkua, viisi käsimatkatavaraa
 
Jokainen huolehtii itse käsimatkatavaroistaan
 
Lentokentällä kiire ja stressi alkaa helpottaa
 
 
Perhe selviää kommelluksitta ja lähes jonottamatta portille. Tosin turvatarkastuksessa he onnistuvat tukkimaan koko Special passangers -linjan ja keräävät taakseen pitkän jonon erityistarpeisia matkustajia. Portilla muiden matkustajien siirtyessä jo koneeseen etsii virkailija vielä tuskaisena koneelta vierekkäisiä paikkoja lapsille Äidin istumapaikan lähettyville. Kun paikat viimein ovat valmiit ja perhe voi siirtyä koneeseen, Äiti katsoo pitkää jonoa, jonka hännille hänen kai pitäisi laumansa ohjata. Vienosti hän kysyy boarding passeja tarkistavalta virkailijalta, pääsisivätkö he jonon ohitse: ”Kun on jo ollut kaikenlaista stressiä näiden lippujen kanssa…” ”Tottakai”, hymyilee virkailija ja nappaa perheen boarding passit. Heidän jonossa kiilaamansa nuori kiinalaisnainen katsoo Äidin lapsilaumaa ja hymyilee ymmärtäväisesti.

Äidin istumapaikka on ikkunarivissä käytävän puolella, hänen edessään on lapsista kaksi ja toiset kaksi takanaan. Äidin vieressä istuu herttainen suomea puhuva kiinalaisnainen, täysin Äidin perheen saartamana. Naista naurattaa hänen seuratessaan perheen tohinoita. Äiti pyörii kuin hyrrä, koska jollakulla lapsista on aina asiaa. Isommat lapset haluavat istua vierekkäin, koska he katsovat K12-leffoja. Pienemmät istuvat Äidin takana ja käyvät innokkaasti nettipelien kimppuun heti istahdettuaan paikoilleen. Ruokakärryjen saapuessa Äiti tajuaa istumajärjestyksen olevan ongelmallinen: kuka auttaisi pienintä kuuman ruoan kanssa? Äiti vääntäytyy penkistään antamaan ohjeita pienelle isoveljelle. Mutta niitä ei tarvita. Kun kärry saapuu perheen kohdalle, ihana lentoemäntä auttaa pieniä avaamalla näille pakkauksia ja vastailee kärsivällisesti näiden loputtomiin tarjotinta koskeviin uteliaisiin kysymyksiin:

”Mikä tämä on?” ”Siinä pussissa on haarukka, veitsi ja lusikka.” ”Mitä niillä tehdään?”

”Mitä tässä on?” ”Siinä purkissa on maitoa?” ”Mihin sitä pannaan?”

”Mitä näissä on?” ”Toisessa on voita ja toisessa juustoa.” ”Minkä kanssa niitä syödään?”

Kun Äiti kurkistaa penkkien välistä, levittää kuopus tomerasti voita veitsellä kokonaisen sämpylän päälle tuijottaen samalla silmä kovana pientä kuvaruutua. Hetken päästä tämä haukkaa tyytyväisenä sämpylänsä päältä ja keskittyy täysin piirrettyjen maailmaan.

Leipää ja sirkushuveja
 

Yöllä kuopus nukkuu ja Äiti yrittää saada unta huonossa asennossa ja muistelee sitä kultaista nuoruutta, jolloin lentokoneessa pystyi vielä jotenkuten nukkumaan. Hänen selkäänsä särkee eikä mikään asento tunnu hyvältä. Kolme lasta tuijottaa elokuvia läpi yön. Aamulla koneen saapuessa perille Pekingiin he silmät loistaen ilmoittavat aikovansa valvoa iltaan saakka.

Lentokone lentää pilvien yläpuolella valmistautuen laskeutumaan. Lapset katselevat ulos ikkunasta ja ihmettelevät, mitä kumman legopalikoita on pumpulisten pilvien päällä. Kun heille selviää niiden olevan pilvenpiirtäjien huippuja, on se heistä täysin käsittämätön ajatus. Voiko olla mahdollista, että talojen huiput voivat ulottua pilvien yläpuolelle. Kamerat napsuvat.

Saapumismuodollisuudet Pekingissä sujuvat hyvin, ja koneen viimeisinä matkustajina Äiti ja lapset työntävät kiirettä pitämättä matkatavarakärryt saapumisaulan portista ulos. Kaksi miestä seisoo aidan takana vierekkäin ja kumpikin ikuistaa perheen saapumisen omalle kännykälleen: Isä ja Isän tilaama kuljettaja. Äiti pohtii, mihin Kiinan Youtube-versioon mahtaa päätyä video kummajaisesta: vaaleasta perheestä jossa on liuta lapsia!

Perhe sulloutuu kahteen autoon. Äiti ja Kolmonen kuljettajan kanssa toiseen autoon, Isä omaansa loppuperhe mukanaan. Lentokentällä Kolmonen vielä riemuitsi olevansa ensimmäistä kertaa Euroopan rajojen ulkopuolella ja ihmetteli kaikkea ”tabulaista”, sen sijaan autossa häntä ei enää kiinnosta mikään ympärillään, kun hän uppoutuu kännykkänsä pelimaailmaan. Kuuluu paukahtelu ja läiskintä hänen lyödessään virtuaalisia vesimeloneja halki piirretyllä miekallaan.

Perillä Äiti patistaa lapset ja itsensä päiväunille, lasten uhosta huolimatta. Jokainen simahtaa loppujen lopuksi saman tien kun pää koskettaa tyynyä. Kolmen tunnin unet tekevät terää ja jetlag jää kokematta.

Äidistä ei tunnu oudolta nähdä miehensä monen kuukauden eron jälkeen. Outoa sen sijaan on katsella taloa, jossa tämä on asunut, ja tavaroita, joita tämä on ympärilleen hankkinut. Isä näyttää hämmentyneeltä seuratessaan perheen levittäytymistä yksinelävän miehen siistiin kotiin. Hänestä näkee, kuinka oudolta hänestä tuntuu kaikki se hälinä, meteli ja epäjärjestys, jonka perhe saa aikaan. Kun he kaikki yhdessä lähtevät tutustumaan oman taloyhtiönsä klubitaloon, huokaa Isä, ettei hän muistanutkaan, kuinka hirmuisen kauan menee yhden lähdön tekemiseen. Äiti sen sijaan aivan tottuneesti antaa Isän valmistaa illalla päivällisen ja unohtaa täysin huolehtineensa itse kaikista perheen aterioista viimeisten kuukausien ajan. Ehkä se johtuu siitä, että hän tuntee vielä olevansa kylässä.

Ruokailun jälkeen Isä nousee pystyyn ja ryhtyy suoristamaan tuoleja paikoilleen. Äiti ihmettelee, etteihän heillä ole ennenkään tuoleja järjestelty. Isä hämmentyy ja on sitä mieltä, että näin on kotonakin aina tehty. Äiti pudistaa päätään hymyillen: ”Ei meillä!”

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)