Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

tiistai 17. toukokuuta 2016

Heja Suomi!



Taas on se aika vuodesta, jolloin on jännitetty vuoden odotetuimpia kisoja: Euroviisuja ja Hockey Night in Beijingiä. Euroviisut jäivät tosin katsomatta, sillä kukapa jaksaisi tuijottaa viisuja jälkeenpäin seuraavana aamuna Yle Areenasta, etenkin kun tuloksen on voinut lukea jo paria päivää aikaisemmin Hesarin nettilehdestä: sen että Suomi on tippunut kisasta ja laulaja lentänyt kotiin. Ja anteeksi tyhmä kysymys, mutta mistä? Missä maassa ne viisut siis edes pidettiin? Täältä Pekingistä käsin Euroopan tapahtumat tuntuvat todella kaukaisilta eivätkä kovin mielenkiintoa herättäviltä. Voittajamaata en siis tiedä edelleenkään. Tuskin paljon edes brassailisin jos kysyisin: mitkä Euroviisut?
 

Viisujen sijasta viime lauantaina suomalaiset jännittivät Pekingissä jääkiekkoa – sekä sitä että pilaako vesisade (kolmas puoleen vuoteen) Moi Helsinki -tapahtuman ja Suomi-koulun kevättanssiaiset.

 
 
 
 
Hockey Night järjestettiin jo viidettä kertaa, viime vuonna Suomi voitti Kanadan ja siitä harmistuneena Kanada ei suostunut enää tänä vuonna pelaamaan Suomea vastaan. ”Mä en enää leiki ton kans, kun se on iha eppa”, sanoivat he oletettavasti järjestäjille, koska Suomen kisapariksi tuli USA ja Kanada lähti hiekkalaatikolle yhdessä ”muu maailma” -joukkueen kanssa. Isä oli mukana pelaamassa jo toista vuotta, tällä kertaa hän tosin jätti maalinteon nuoremmilleen.
 

Muutaman viikon helteiden jälkeen lämpötila putosi romahtaen kolmestakymmenestä asteesta kolmeentoista. Vettä tuli kuin aisaa, joten erätauoilla katsojat kastuivat ulkona läpimäriksi ja sen jälkeen palelivat kylmässä hallissa. Tunnelmaa se ei haitannut. Muut katsojat huusivat: ”Suomi, Suomi, Suomi!”, kuopus puolestaan kiljui sen minkä ääntä lähti: ”Kiekko, kiekko, kiekko!
 
 
 
 

 
 
 
 
 
Maali tuli!
 
 
Äiti lähti kesken matsin rouvien kanssa kampaajalle, juuri samaan aikaan kun USA oli alkamassa kiriä ja saanut jo kaksi maalia aivan peräkanaa. Rouvien geelikynnet oli laitatettu edellisenä iltana, pukuja valmisteltu edeltävien viikkojen ajan. Samanaikaisesti kun gretchen-kampaukset oli letitetty ja nutturat pyöräytelty valkin ympärille, ilmestyi suomalaisten Wechat-ryhmään paljon puhuva kuva:
 
 



 
 

Kisa voitettiin, Moi Helsinki -tapahtuma hävittiin (siitä voi lukea Hesarista täältä), mutta Finnish Business Councilin järjestämiä tanssiaisia Suomi-koulun tukemiseksi ei sade sentään onnistunut pilaamaan, vaikka juhlat siirtyivätkin sisätiloihin. Nuhan Äiti tosin sai muistoksi sadepäivästä – ensimmäisen laatuaan koko Pekingin vuoden aikana. Ja eteisen katto alkoi vuotaa.
 
 
 

Sieltä sitä vettä lorottaa


  
Ready to go!


 

 
 

Seuraavana päivänä aurinko alkoi taas paistaa, tuli lämmintä ja kattokin lakkasi vuotamasta. Toivottavasti vuokraisäntä korjaa sen ennen seuraavaa sadetta.

4 kommenttia:

  1. Lupaavan oloinen juhlalook, näytä nyt ihmeessä kokokuvakin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sitä saatte vielä hetken odottaa - vaatii pohjustuksen ;)

      Poista
  2. Lätkäkuume on vallannut Suomen! Voisin katsella joka ilta otteluita! Koska lähdette sieltä Suomeen lomalle?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hämärästi senkin olen noteerannut, että pelataan sitä lätkää Suomessakin eikä vain Pekingissä. Melkein yhtä iso starahan se meidän isäkin on =D Äsken kerroin kuopukselle että noin 40 päivän päästä lähdetään Suomeen

      Poista

Mukavaa jos jätät kommentin :)