Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

perjantai 10. maaliskuuta 2017

Kiinalaista muotia osa 1


 
 

 
 
 
 
 
 
Neuleet: Vilan & Bread n Butter
Hame: III Viviniko
 
 

Suomessa pukeutumiselle asetetaan sääntöjä ja rajoja. Usein ne ovat kirjoittamattomia, ihmisten mielikuvissa mutta kaikkien tiedossa. Taannoisina vuosina venäläisten naisten pukeutumistyyli oli yleinen vitsi, sentään kirjoittaa ei ehkä uskallettu. Toisinaan säännöistä saa lukea lehdistäkin, kuten mielipidekirjoituksissa lapsista aikuisten vaatteissa ja äideistä teinien vaatteissa. Kerran luin naistenlehdestä ammattilaisen tyylipedagogin lausahduksen, jonka mukaan aikuiselle naiselle ei sopisi vaaleanpunainen. Miksei muka, ihmettelin minä, joka viimeiset kaksikymmentä vuotta olen vuodet läpeensä kulkenut vaaleanpunaisessa: ensin hempeässä puuterisävyssä ja lopuksi räikeässä pinkissä. Vanhentaako se? Vähän aikaa sitten eräs - minun silmissäni nuori – tyylibloggari kirjoitti löytäneensä vaaleanpunaisen uudestaan vasta nyt, viimeksi hän on kertomansa mukaan käyttänyt väriä lapsuuden prinsessaleikeissään.  Miksi omien vaatteiden värejä tarvitsee edes perusteella muulla kuin omilla mieltymyksillä?
 
Skandinaavinen tyyli: yksinkertaista, graafista, mustaa ja valkoista tai korkeintaan maanläheisiä värejä. Ajattoman tyylikästä? Minun mielestäni lähinnä tylsää. Minun makuuni on enemmän venäläinen koristeellinen tyyli. Muistan, kuinka kerran erään puolitutun kanssa vitsailimme venäläisestä tyylistä kotini ovella, kun hän nouti lastaan synttärijuhlista. Kunnes hän silmäili ympärilleen ja hänen katseensa jähmettyi pinkkeihin mokkasiinisaappaisiini. Hänen naurunsa kuoli saman tien, pelkäsi kai sanoneensa jotain liikaa.
 
Ehkä olen siis takertunut elämättömään prinsessavaiheeseeni (sellaista ei vielä minun lapsuudessani tunnettu). Siksi ymmärrän niin hyvin kiinalaisten rakkauden kaikkeen mikä kiiltää ja on keijumaisen harsomaista. Aikaisempien vuosikymmenten sukupuolettomien sinisten työläisasujen jälkeen voi hyvin ymmärtää, ettei vanhemman kiinalaisväestön mielestä lie mitään ihanampaa kuin glitteri ja kiiltävät kivet, pitsit ja tyllit. Kiinan nuoriso kyllä yrittää jo erottua pukeutumalla karusti mustaan ja valkoiseen, säkkimäisiin vaatteisiin, joita koristaa graafiset leikkaukset ja isot tekstit, mutta bling-bling kuuluu kaikkien ikäluokkien, ja etenkin keski-ikäisten ja vanhempien naisten tyyliin. Ylimpien kuvien neuleeni voi tulla vastaan yhtä hyvin nuoren kuin vanhankin kiinalaisnaisen yllä.

Tässä vielä kuvia Pekingin ja Shanghain kaduilta sekä kaupoista. 
 
 
 



 


  
 
Mitä kenkiä, mutta niin pienet koot, huoh




Tämän aion vielä teettää Remakessa
 





 


Ainoastaan morsiamelleko?


 

 

2 kommenttia:

  1. Pidän siitä, että täällä saa olla oma itsensä ja kukaan ei tuijota mitä päälläsi on, vaan näkemäänsä ulkkaria:) jännä juttu, mutta vuodet Aasiassa ovat tuoneet hivenen bling blingiä ja pitsiä pukeutumiseen.

    VastaaPoista
  2. Juuri niin, ketään ei täällä kiinnosta kuinka pukeudut tai onko sinulla jotain hassua päällä. Samoin sanoo moni Kiinassa asuva suomalainen taitai että maku on muuttunut enemmän bling blingiin päin. Minulla maku ei muuttunut, mutta rohkeus pukeutua. Saa nähdä, kehtaanko käyttää näitä Suomessa

    VastaaPoista

Mukavaa jos jätät kommentin :)