Koulunkäyntiä Pekingissä, osa 1: Eurooppalainen koulu

Lapsemme käyvät kahta eri koulua Pekingissä. Tähän ratkaisuun päädyimme, jotta lapsistamme kaksi vanhimpaa säilyttäisivät sen vieraan kielen taidot, jota he ovat jo vuosia opiskelleet, ja jotta he pääsisivät vielä palaamaan vanhaan kouluunsa.

Tämä isompien lasten käymä koulu Pekingissä on erittäin vaativa. Se saa rahoituksensa Euroopasta ja seuraa erään tietyn maan opetussuunnitelmaa. Lähes kaikki oppilaat puhuvat koulun kieltä äidinkielenään ja yhtä hyvää kielitaitoa edellytetään myös lapsiltamme. Kielitaito oli ehdottomana edellytyksenä jo keväällä kouluun haettaessa, jolloin jouduin tekemään hyvin paljon töitä vakuuttaakseni koulun johtokunnan siitä, että lapsemme kyllä selviävät. Ja että minä pystyn auttamaan heitä läksyissä. Mahdollisesti suurimpana syynä, miksi lapset pitkin hampain hyväksyttiin, olivat heidän erinomaiset todistuksensa. Ja ehkä sekin vaikutti, että expattien määrä on vähentynyt Pekingissä, sillä koulu tarvitsee maksajia…  

Lasten syksy on ollut hyvin rankka. Esikoinen on kyllä pärjännyt luokassaan ja opettajien kanssa hyvin ja ymmärtänyt näiden selkeää puhetta, mutta edelleenkin hän valittaa, ettei tajua luokkatovereittensa puheesta paljon mitään, nämä kai puhuvat murteita tai nuorisoslangia. Hän on saanut kavereita, joiden kanssa hän hengailee koulussa, muttei ole ystävystynyt kenenkään kanssa.     

Koulun kieltä hän opiskelee ”äidinkielenään”, mikä yläluokilla toki tarkoittaa vaativien kirjoitelmien ja pitkien esseiden kirjoittamista. Syksyn ensimmäisen viikonlopun väänsimme yhdessä runoanalyysiä, itkimme ja pakersimme. Minä yritin antaa neuvoja, tytär pohti ja kirjoitti. Mutta me selvisimme siitä!  Seuraavalla viikolla kuulimme, että yhtä lailla verta, hikeä ja kyyneliä olivat vuodattaneet luokkakaveritkin, jotka sentään kirjoittivat omalla äidinkielellään.

Koska esikoinen ei ole lukenut koulun pakollista toista vierasta kieltä, saimme anottua vapautuksen näistä kieliopinnoista. Anomus piti lähettää kyseisen maan opetusministeriöön. Ehtona vapautukselle on ruotsin opiskelu itsenäisesti. Kun luokkatoverit menevät omalle tunnilleen, esikoinen menee kirjastoon tekemään yksin ruotsintehtäviään. Viikonloppuisin teemme yhdessä kotona keskustelutehtävät sekä netistä löytyvät kuuntelut. Lisäksi hän opiskelee kiinaa vapaavalintaisena kielenä sekä suorittaa suomen kielen oppimäärää Suomi-koulussa ja Kulkurikoulussa (selitän niistä lisää toisella kerralla). Latinan hän on valitettavasti joutunut jättämään kesken, koska ei sille löydy opettajaa kotoa eikä se mahtunut lukujärjestykseen.

Meidän 9.-luokkalaisella on yhteensä 38 oppituntia (à 45 min) viikossa normaalia koulua, jonka päälle tulevat vielä suomen ja ruotsin opinnot sekä tietysti kaikki läksyt. Lisäksi päivittäin hänellä menee koulumatkoihin vähintään kaksi tuntia: lähtö on aamulla ennen seitsemää ja paluu aikaisintaan 16.30. Ruuhkien vuoksi aikaa voi kulua enemmänkin.

Esikoista vähän harmittaa, että hänen numeronsa ovat jonkin verran tippuneet viimevuotisista, mikä tosin ei johdu pelkästään kielellisistä puutteista vaan myös siitä, että hänelle esseiden kirjoittaminen koevastauksina on uutta. Suomessa taitaa olla paljonkin hajontaa peruskoulujen välillä siinä, kuinka paljon niissä harjoitellaan esseevastausten kirjoittamista. Lisäksi hän kokee olevansa luokkakavereitaan huonompi suullisten esitysten pitämisessä, sillä Suomessa puhetaitoa harjoitellaan selvästi hyvin paljon vähemmän kuin muualla Euroopassa. Tämä näkyy kuulemma englannintunneillakin. Tytär arvioi olevansa kirjallisesti hyvä mutta suullisesti huono ilmaisemaan itseään.   

Esikoinen pohtii myös sitä, kuinka paljon numeroiden putoaminen vaikuttaa hänen yläasteen päästötodistuksensa lopulliseen arvosanaan ja lukioon pyrkimiseen. Arvosana lasketaan yläasteen kahden viimeisen vuoden arvosanojen perusteella, joten hänen oloaan ei helpota, vaikka yritän lohduttaa, että kyllä ne arvosanat keväällä taas paranevat. Ja että hän saa joka tapauksessa hyvät paperit ja varmasti pääsee hyvään lukioon. Vaikkei pääsisikään siihen huippulukioon, johon vaaditaan kympin keskiarvo! (Tai ehkä jopa parempi niin…)

Yritän lohduttaa, että sen sijaan hän saa loistavan ja monipuolisen kielitaidon sekä paljon maailmalta kerättyä yleissivistystä ja kulttuurien tuntemusta ja ymmärrystä. (Teini ei tosin vielä anna niille arvoa.)

**

Ensimmäisten viikkojen ajan viidesluokkalaisen polku oli kovin muhkurainen. Häntä jännitti puhua koulun kieltä, koska hän koki toisten oppilaiden nauravan ”hassulle puheelleen”. Niinpä hän puhui ainoastaan englantia, sekä luokkakavereilleen että opettajilleen. Hänen oloaan ei lainkaan helpottanut se, että heti ensimmäisellä viikolla kaikki luokan oppilaat testattiin koulun kielen eli ”äidinkielen” sekä matematiikan taidoissa. Oppilaat tekivät testit tietokoneella ja ohjelma tulkitsi tulokset. Lapsiparka ei uskaltanut ensin edes näyttää tuloksiaan kotona, toi ne vasta sitten näytille, kun aloin kyselemään niiden perään. Kun viimein näin testitulokset, en voinut kuin revetä nauruun. Niin tylyin sanankääntein hänen ”äidinkielentaitoaan” arvioitiin ”keskimääräistä huomattavasti heikommaksi”. Osoitin hänelle numerotulokset diagrammeina ja totesin, että tuloshan on suorastaan hyvä – vieraan kielen puhujaksi. Sekä lohdutin, että keväällä nämäkin tulokset näyttävät jo aivan toisenlaisilta.

Onneksi syyskuun lopussa hänen luokkansa lähti yhdessä viikon kestävälle matkalle ja sinä aikana hänen suullinen taitonsa koheni huomattavasti ja samalla rohkeutensa ja itseluottamuksensa kasvoi, hän sai kavereita ja löysi paikkansa luokasta. Hän ryhtyi jopa urheilemaan: ensimmäistä kertaa eläessään hän ryhtyi pelaamaan jalkapalloa, koska hän löysi kavereita peliporukasta!

Syyslukukauden alussa hän teki kaikki läksyt yhdessä jommankumman vanhemman kanssa: jok’ikisen matematiikan kysymyksen selitimme hänelle ja kirjoitimme yhdessä sanalliset vastaukset. Biologian lukukappaleet opiskelin ensin itse, selitin hänelle suomeksi ja lopuksi kävimme vielä tekstin läpi lähes sanasta sanaan. Tämän jälkeen mietimme ja kirjoitimme yhdessä tehtävien vastaukset. Joka ainoa ilta hänen läksyjensä parissa kului tuntikausia! Ilmoitin hänet koulun läksykerhoon, jotta hän saisi opettajalta apua ja opastusta, mutta myöhemmin selvisi, ettei poika kehdannut pyytää apua (”en kuitenkaan ymmärtäisi mitään opettajan selityksestä”) ja teki läksykerhossa ainoastaan niitä läksyjä, jotka hän osasi tehdä yksinkin! Niinpä hän lopetti läksykerhon kahden kerran jälkeen ja jatkoimme työskentelyä kotona.

Kahdella tunnilla viikossa hän saa pienryhmässä tukiopetusta koulun kielessä. Meidän vanhempien mielestä tämä on loistava asia, mutta lasta itseään harmittaa. Koulussa on nimittäin äidinkielessä tai matematiikassa mahdollista osallistua joko tukiopetukseen tai edistyneiden ryhmään, mutta ainoastaan yhteen näistä kombinaatioista. Jos hän ei siis olisi joutunut kielen tukiopetukseen, pääsisi hän matematiikassa edistyneiden ryhmään… Hänet oli jo valittu siihen, kunnes hänet siirrettiin tukiopetukseen. L

Muutoin hän opiskelee luokkatovereittensa kanssa samassa äidinkielen opetusryhmässä, samoja asioita ja käsitteitä kuin toisetkin: kuinka kirjoitetaan tarina, kuinka luodaan jännitysmomentti, kuinka loppuhuipennus? Millainen on hyvä aloitus? Tällainen kirjoittaminen vaatii omalla äidinkielelläkin laajaa ja monipuolista sanavarastoa, puhumattakaan että vieraalla kielellä tämä vaatii vuosia edeltäneet kieliopinnot.

Pikkuhiljaa (ja loppujen lopuksi erittäin nopeasti) on uurastuksemme alkanut tuottaa tulosta. Mahtoiko hän tietää edes menneen ajan muotoja aloittaessaan koulun elokuussa. Kolmen kuukauden koulunkäynnin aikana hän oppinut pärjäämään luokassa, ymmärtämään, puhumaan, kirjoittamaan, jopa selviämään koulutöistään lähes itsenäisesti. Biologian kokeeseen hän valmistautui yksin ja sai kokeesta arvosanan hyvä (rimaa hipoen mutta silti). Ilon- ja ylpeydenaiheita olemme kokeneet jo moneen otteeseen. Paljon kuuluu kiitosta opettajien loistavalle tilannetajulle ja pedagogiselle silmälle: esimerkiksi ”äidinkielen” tunnilla hän sai pitää kirjaesitelmän omalla äidinkielellään, ainoastaan katkelman kirjastaan hän luki koulun kielellä. Poika otti tilanteesta vaarin ja nautti saadessaan puhua luokkakavereilleen suomea. Varmaan se näkyi selvästi ulospäin, sillä nämä pitivät hänen esitelmäänsä päivän parhaana!  

Toisena päivänä musiikinopettaja kehotti oppilaita antamaan Kakkoselle aplodit, koska tämä sai ainoana koko luokastaan täydet pisteet musiikinkokeesta, ”vaikka oli ainoa joka ei kirjoittanut äidinkielellään…” (kokeessa ei tosin kovin korkeaa kielitaitoa vaadittu, ennemminkin musiikintermien osaamista ja tietämistä). Mutta itsetunnon kohottamiseen tällä oli vaikutusta. Äitinä minua suorastaan liikutti, kuinka riemuissaan lapsi oli tullessaan kotiin ja kertoessaan koko luokan taputtaneen hänelle.  

Englannin ja matematiikan tunnit ovat hänelle erityisen tärkeitä, koska niissä hän on kielellisesti samalla viivalla toisten oppilaiden kanssa. Toisin kuin moni nykyisistä luokkakavereistaan, hän ei ole aikaisemmin opiskellut englantia, mutta on oppinut sitä pelaamalla tietokonepelejä englanniksi, tutkimalla vaikeita englanninkielisiä pelikirjoja sekä katsomalla YouTubesta ohjevideoita – kaikki puhtaasti oman mielenkiinnon ja harrastusten vuoksi. Hänen nykykoulussaan on englanninkielen oppitunneilla tasoryhmät ja viime viikolla hänen suureksi riemukseen siirrettiin alimmalta tasolta keskitasolle. 

Tämä syksy on kasvattanut minua varmaan yhtä paljon kuin lapsianikin. Olen oppinut ymmärtämään paremmin maahanmuuttajalasten tilannetta koulussa. Tajuamaan sen, kuinka paljon he ja heidän vanhempansa joutuvat tekemään töitä, jotta lapset selviäisivät suomalaisessa peruskoulussa. Kuinka valtavan paljon työtä ja kirjojen ääressä istuttuja iltoja on takanaan niillä lapsilla, jotka pärjäävät koulussa hyvin, suomalaislasten rinnalla ja jopa paremmin. Ei ole siis ihme, jos moni turhautuu ja lannistuu, antaa periksi. Etenkin jos vanhemmilla itselläänkään ei ole tarvittavia valmiuksia antaa lapselleen tukea ja apua: ei ole koulutusta eikä suomen kielen taitoa. Jos itse joutuisin auttamaan lapsiani koulutöissä kiinaksi, mitähän siitäkin tulisi? Tuskin yhtään mitään.

Muita kirjoituksiani aiheesta löytyy näiltä sivuilta: eurooppalaisessa koulussa, kansainvälisessä koulussa, Suomi-koulussa (eli kuinka pysytään suomalaisina) sekä  näistä: Ensimmäinen ongelma: kuinka vaikeaa on päästä kouluun, Haku kansainväliseen kouluun  ja Koulu ja kielipolku.