Edellisessä kirjoituksessani seurasin ja maistelin elämää
kuvainnollisesti. Tässä teen sen konkreettisesti. Sillä toinen matkoilla minua
kiinnostava asia on ruoka! Haluan tietää ja maistaa, mitä paikalliset ihmiset
syövät matkakohteessani.
Vaikka japanilainen keittiö on tullut minulle tutuksi maailmalla
ja kotimaassa, löytyi Tokiosta hämmästyttävän paljon sellaisia uutuuksia,
joista en ollut ikinä ennen kuullutkaan. Vaikkemme edes ennättäneet kokeilla
kovinkaan montaa paikkaa ja ruokalajia. Haasteellista nimittäin oli löytää
ruokapaikkoja. Ensimmäinen syy tähän olivat lapset. Heillä oli suuret odotukset
siitä, kuinka joka päivä söisimme pelkkää sushia, heidän lempiruokaansa. Pekingistäkin
toki saisi hyvää sushia, mutta se on aivan järkyttävän kallista. Muistoissani
on yhä edelleen kesäkuinen käyntimme Harussa, jossa maksoin yhteensä 150 € neljän
lapsen vatsan täyttämisestä sushilla!
Toinen syy oli se, että halusimme päiväsaikaan poiketa lounaalle
syömään jotain halpaa ja pikaista, mutta tämä ei selvästikään ole japanilainen
tapa, ainakaan keskustan tai nähtävyyksien tuntumassa. Kun tähän vielä lyö
päälle lasten sushi-vaatimuksen, tilanne on suorastaan toivoton. Länsiruokaa,
kahviloita ja hampurilaisravintoloita löytyy kyllä joka puolelta Tokiota, mutta
ei samantyyppisiä pikasushipaikkoja tai take away -sushia kuin Suomesta. Keskustassa
kaikki sushiravintolat ovat pönötyspaikkoja, valkoisine pöytäliinoineen ja
tarjoilijoineen, jotka ohjaavat pöytiin. Liukuhihnasusheja ja muita rennompia ja
halvempia paikkoja löytyy asuinalueilta, mutta niissä emme liikkuneet
päiväsaikaan.
|
Mitähän täältä mahtaa löytyä? |
|
Sushia... |
|
...liukuhihnalta
(48 "annosta" erilaisia susheja ja päälle misokeittoa: yhteensä 50 €) |
|
Taskurapumisokeitto, 50 c / annos! |
Lounasajan suhteen kannattaa myös olla tarkkana, sillä moni ravintola
sulkee ovensa sen päätyttyä ja avaa uudelleen viiden jälkeen. Me lähdimme usein
liian myöhään liikenteeseen, olimme juuri lounasaikaan katsomassa jotain
nähtävyyttä ja sen jälkeen nälkäisinä haeskelimme ruokaa juuri silloin, kun
ravintolat viettivät jo siestaa.
Asuinalueilla ravintolat puolestaan ovat pikkuruisia,
annoksista ei yleensä ole kuvia ja kaikki tekstit ja ruokalistat ovat
japaniksi. Joten tällaisesta ruokapaikasta on ulkoapäin usein täysin mahdotonta
päätellä, millaista ruokaa siellä tarjotaan. Jos sisällä olisi asiakkaita
syömässä, voisi toki vain kävellä sisään ja katsoa, mitä heidän lautasillaan
on. Mutta sekään ei aina onnistu, sillä paikat ovat niin pienenpieniä, vain parin
pöydän suuruisia, joten vaikka sisällä olisi istunut jo asiakkaita, eivät
hekään olleet saaneet aina annoksiaan eteensä. Tai he olivat jo lopettaneet aterioinnin.
Lisäksi moni pieni ruokapaikka toimii myös pubina ja nähtävästi
Japanissa viranomaiset ovat hyvin tarkkoja lasten suhteen. Näissä paikoissa
lapset saavat oleskella ja ruokailla vain kello 18 asti. Niinpä joihinkin
paikkoihin meiltä evättiin pääsy lasten kanssa, kun yritimme pyrkiä syömään seitsemän
jälkeen illalla. Ensimmäisellä kerralla, kun pyrimme herra Masukon
suosittelemaan, kuuluisaan grillattujen kanavartaiden paikkaan, kokki-tarjoilija
hymyili vaisusti ja selitti huonolla englannilla: ”We close. You come (näytti
käsimerkkiä viisi). No food.” Jaaha, pitää siis mennä syömään ennen kello
viittä, koska he sulkevat silloin. Monena iltana ihmettelimme sitä, että herkullinen
grillatun kanan tuoksu yhä leijui kaduilla vielä tuntikausia myöhemmin. Kun viimein
toisen kerran uskaltauduimme yrittämään samaan ruokapaikkaan seitsemän jälkeen
illalla, sama kokki-tarjoilija oli vielä nolomman näköinen tunnistaessaan
meidät. Asiakas tuli avuksi kääntämään ja selvisi, että viranomaisten vuoksi
lapset saavat ruokailla tässä ravintolassa vain iltapäivään saakka. Mutta
silloin me olimme aina vielä retkillämme. Eräänä iltana, kun väsyneinä
palasimme kotiin emmekä jaksaneet enää lähteä ulos syömään, haki mies tästä ravintolasta ruokaa
kämpillemme. Grillattu kana eri muodoissaan oli aivan taivaallista!
|
Kananniskaa |
|
Väsyneiden retkeilijöiden take away -ateria kämpillä |
|
Kimchiä ja säilöttyä kiinankaalia |
|
Sushia, grillattua kananniskaa ja -maksaa sekä tempuraa |
Näin jälkikäteen voin todeta, että olimme kai aina väärään
aikaan väärässä paikassa ja siksi kulutimme päivittäin tuntikausia turhaan ruoan
etsimiseen. Välillä epätoivoisena tuskailinkin, kuinka missään maailmassa ei ole
yhtä vaikeaa löytää ruokaa kuin Japanissa!
|
Etnisiä ravintoloita taitaa olla helpompi löytää kuin paikallisia
|
Mutta siitä huolimatta söimme hyvin koko viikon ja
makumuistot säilyvät. Toivottavasti nämäkin ruokalajit joskus leviävät Japanin
ulkopuolelle!
Tästä tuli lastemme uusi lempiruoka: donburi eli "riisikuppi" ja nimen omaan kaisen don, joka tarjotaan raa'an kalan eli sashimin tai mädin kanssa. "Kuin iso annos sushia", riemuitsivat lapset. Seuraavan kerran, kun lapset vinkuvat minut tekemään sushia, tiedän kuinka oikaisen... :)
|
Kaisendon |
Minä olin ainoa, joka suostuin syömään näitä:
fermentoituja soijapapuja.
Aluksi tämä liisterimäinen lisuke natto maistuu lähinnä erittäin käyneelle leivälle tai hiivalle, mutta vähitellen sitä alkaa jopa tekemään mieli...
|
Natto venyy ja venyy |
Googlettamalla päädyin näille mielenkiintoisille Hesarin ruokasivuille:
http://www.hs.fi/ruoka/a1395212888004
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Mukavaa jos jätät kommentin :)