Lapsiperhe itämaan ihmeissä

Lapsiperhe itämaan ihmeissä

torstai 24. syyskuuta 2015

Turistina historiallisissa hutongeissa

Paraatipäivän jälkeiset kolme viikkoa ovat jatkuneet edelleen kauhean kiireisinä. Tänä aikana vapaapäiviä meillä on ollut melkein kokonaiset kaksi päivää! Nimittäin paitsi läksyissä auttamista, edellyttää lasten koulunkäynti vanhemmiltakin ylettömän paljon osallistumista. Suomessa jo vuosia täysin omatoimisesti koulunsa hoitaneet lapset ovat täällä yhtäkkiä kielitaidottomina täysin vanhempiensa vastuulla, ja joka ilta yhdessä läksyjen tekemiseen kuluu tuntikausia. Normaalin koulun päälle opiskellaan myös Suomi-koulussa ja suoritetaan äidinkielenopintoja kotona Etäkoulu Kulkurissa. Tämän päälle vanhempia työllistävät myös koulueväät, vapaaehtoistyö ja osallistuminen sekä koulujen että Suomi-yhteisön aktiviteetteihin. Kaiken lisäksi liikkuminen paikasta toiseen on Pekingissä aivan oma lukunsa!

Mutta nyt haluan kertoa yhdestä mieleenpainuvasta päivästä parisen viikkoa sitten.

 
**


Yhden aamupäivän Äiti ottaa vapaaksi ja ilmoittautuu Ykkösen ja Kakkosen koulun vanhempaintoimikunnan järjestämälle hutong-kierrokselle tutustuakseen hieman nykyiseen kotikaupunkiinsa. Hutongit ovat Pekingin alkuperäisasutusta: kapeita kujia viehättävine, alkeellisine, vanhoine taloineen. Kesällä perhe on jo vieraillut eräällä hutong-alueella, mutta nyt Äidillä on mahdollisuus osallistua opastettuun kierrokseen. Koulujen ja ulkomaalaisyhteisöjen järjestämät tutustumiskäynnit ovat aina sinänsä mielenkiintoisia, koska niihin saadaan usein oppaiksi ihmisiä, jotka ovat asuneet paikkakunnalla jo pidempään, eräänlaista sisäpiirinväkeä. Tälle kierrokselle on lupautunut oppaiksi kaksi eurooppalaista sinologia, kiinan kielen ja kulttuurin tutkijaa.

 Aamulla Äiti könyää sängystään jo viideltä ylös saadakseen omat aamutoimensa tehtyä ennen ensimmäisten lasten herättelyä kuudelta. Tämän jälkeen seuraavat puolitoista tuntia ovat jokapäiväistä hektistä lasten ”varustelua” koulupäivää varten, sillä heille pitää saada eväät ja välipalat mukaan. Isompien koulubussi lähtee seitsemältä ja pienempien varttia ennen kahdeksaa. Äidin saattaessa nuorempia portille lähtee Isä ajamaan töihin keskustan suuntaan kollega kyydissään.

Saateltuaan pienimmät koulubussiin siirtyy Äiti taloyhtiön klubitalolle odottelemaan paria ystäväänsä, jotka ovat lähdössä hänen kanssaan hutong-kierrokselle. Heistä vain toinen ilmaantuu paikalle, sillä toisen äidin lapsi on sairastunut yöllä oksennustautiin, yhteen niistä taudeista, joita jo paraikaa kiertää kouluissa ja naapuritaloissa.

Klubitalon eteen kaartaa taksi ja Äidit hyppäävät kyytiin näyttäen kuskille korttia, jossa koulun osoite lukee kiinankielisin kirjaimin. 40 kilometrin matkalle on varattu aikaa tunti ja äidit antautuvat antoisaan höpöttelyyn keskenään. Jonkin ajan päästä he havahtuvat: perillä pitäisi olla jo vartin päästä, mutta taksi edelleen seisoo ruuhkassa vain muutaman ajokilometrin päässä lähtöpaikasta! 

Ystävä, M nimeltään, on vieläpä Äitiäkin tuoreempi Pekingin asukas, joten hänellä ei ole vielä paikallista puhelinliittymää eikä sen vuoksi puhelintakaan mukanaan. Onneksi Äidillä on kännykkä ja sen kautta hän löytää sähköpostistaan kierroksen järjestäjän, erään vanhempainyhdistyksen jäsenen, puhelinnumero. Äiti ojentaa puhelimen M:lle. Kumpikaan ei puhu äidinkieltään, mutta M hallitsee puhelimessa puhumisen paremmin. Yhteys saadaan, usean yrityksen jälkeen kierroksen järjestäjä vastaa, mutta kuuluvuus on hyvin heikko. M joutuu katkaisemaan puhelun. Äiti lähettää järjestäjälle tekstiviestin muttei saa siihen vastausta. Hän yrittää soittaa Isälle, mutta puhelimesta kuuluu vain kiinankielinen nauhoitettu tiedotus. Nyt Äitiä alkaa jo hermostuttaa. Ei kai hänen puhelimestaan ole loppunut saldo (mikä ei olisi ensimmäinen kerta, sillä rahan lataaminen prepaid-liittymään on hyvin monimutkaista ja loppumisen huomaa yleensä vasta silloin, kun puhelin ei enää toimi. Tosin ei se aina toimi muutenkaan, sillä verkkoa ei usein löydy…).  

Jonkin ajan päästä, taksin seisoessa edelleen lähes samassa paikassa, äitien ollessa jo auttamatta myöhässä ja muun ryhmän odotellessa heitä perillä minibussissaan, yrittää M uudelleen soittaa järjestäjälle. Viimein yhteys myös toimii. Järjestäjä toteaa, ettei muu ryhmä voi enää odotella, sekä ilmoittaa määränpääksi Kiinan rautatiemuseon, jonne äitien pitäisi seurata perässä.

Rautatiemuseo, jossain Äiti on nähnyt sen, valkoisen kolonialististyylisen rakennuksen. Äiti yrittää kuumeisesti kaivella muistinsa lokeroita. Sähköpostissa on mainittu heidän tutustumiskohteenaan olevan Qianmenin hutongit. Qianmen! Silloin Äiti muistaa. Qianmenin vanha portti. Se on Tian’anmenin lähettyvillä.  Siellähän he kävivät kesäkuussa ja kuvasivat tuota porttia. Heidän kiertäessään autollaan Tian’anmenin ympäri hän näki tuona päivänä rautatiemuseon. Mutta missä, sitä hän yrittää kuumeisesti muistella.

”Wŏmen qù Qianmen”, koputtaa Äiti kuskia olkapäähän. Viimein he ovat selvinneet moottoritielle ja pahin on ruuhka on jo takanaan. Parhaillaan liikenne sujuu hyvin ja taksi kiitää kahdeksaakymppiä moottoritiellä. Vanha mies hätääntyy, vilkuilee kysyvästi taakseen ajaessaan. Mitä ihmettä tuo nainen oikein haluaa? Äiti toistelee: ”Wŏmen qù Qianmen!”

Kuljettaja pysäyttää auton moottoritien laitaan ja kääntyy katsomaan taakseen. Äiti on saanut kaivettua käsilaukustaan suuren paperikartan ja levitettyä sen auki syliinsä. Mistä löytyy Qianmen? Missä on kartalla Tian’anmen? Kuljettaja odottaa kysyvän näköisenä, hermostuu jo. Viimein keskeltä karttaa löytyy vihreä suorakaiteenmuotoinen aukio, se jonka kaikki varmaan ovat joskus nähneet kuvissa Pekingistä. Aukio, jonka reunalla on punainen talo ja sen seinässä on jättimäinen Puhemiehen kuva. Suorakaiteen alapuolelle karttaan on merkitty Qianmenin metroasema. Sen Äiti ympyröi ja näyttää kuljettajalle. ”Me menemme Qianmenille!”

Hetken päästä Äidin puhelin piippaa tekstiviestin saapumista. Kierroksen järjestäjä lähettää Äidille kartan, johon on merkitty määränpää. Sen mukaan rautatiemuseo on aivan metroaseman vieressä. Äiti etsii Google mapsistä heidän olinpaikkansa ja toteaa kuskin olevan oikealla reitillä. Hän ja M huokaisevat helpotuksesta. Peli ei ole vielä menetetty!

Puolentoista tunnin kyydityksen jälkeen he saapuvat viimein perille. Muu ryhmä saapuu pikkubussillaan vasta heidän jälkeensä. ”Kuinka te osasitte selittää kuskille uuden määränpään”, ihmettelevät muut ja M kertoo näille, kuinka Äiti osaa onneksi kiinaa. (Vaikka Äidin kielitaito on erittäin vähäistä, kannattaa nämä kolme asiaa olla mukana, jotta parhaiten löytää taksilla perille Pekingissä: hitunen kiinan kielen taitoa, kartta sekä kännykkä ladattuna täyteen appseja ja karttoja.)
 
Rautatiemuseo sijaitsee aika komeassa rakennuksessa

 
Zhengyanmen-portti
 
Hollantilaisista sinologeista toinen, Inge, ottaa ryhmäläisistä puolet haltuunsa ja johdattelee Zhengyanmenin komean portin alta pienelle kujalle. Hän kertoo tämän hutong-alueen mielenkiintoisesta yli 500-vuotisesta historiasta.

Alueella oli asutusta ja vilkasta kaupankäyntiä jo Ming-dynastian aikoihin, jolloin kaupungin ympärille rakennettiin muuri suojelemaan kaupunkia mongolien hyökkäykseltä. Tätä seuranneen Qing-dynastian aikaan, mantsujen hallitessa Kiinaa 1600-luvulta lähtien, muurien sisäpuolella sai asua vain korkea-arvoisin väki. Muut Pekingin entiset asukkaat häädettiin muurin ulkopuolelle. Niinpä muurin välittömässä läheisyydessä mutta sen ulkopuolella sijaitseva asuinalue alkoi paisua ja samalla siitä tuli vilkas kauppakäynnin ja huvittelun paikka, jossa aterioitiin ravintoloissa ja myytiin luksustuotteita, esitettiin oopperaa. Myöhemmin alue köyhtyi ja siitä tuli kurjuuden, prostituution ja oopiuminpolton synninpesä. Vuonna 1949 suuren puhdistuksen aikaan bordellit hävitettiin ja talot annettiin köyhille perheille (nähtävästi kannustukseksi lasten hankkimiseksi).


 
 
 
 
 
Lasten lemppareita: hutong-leivonnaisia (saivat taas tuliaisiksi)

 

Sisäelimiä ja tofua keitossa
 
 
 
 

Tänä päivänä alue ei suinkaan ole varatonta (ottaen huomioon jo sen keskeisen kalliin sijainnin) mutta hyvin alkeellista. Monissa taloissa ei ole omia vessoja, vaan niiden asukkaat käyttävät kujilla sijaitsevia yleisökäymälöitä. Siksi alueen asukaskanta vanhenee nuorten muuttaessa modernien mukavuuksien pariin. Tämä - kuten muutkin hutongit -pienenee jatkuvasti asukkaiden muuttaessa pois ja kaivinkoneiden ja puskutraktoreiden pannessa talot nurin. Joka puolella tilalle nousee uusia korkeita taloja kaupungin väkimäärän kasvamisen paineessa.

Monet tämän hutong-alueen taloista ovat vanhoja, mutta niiden julkisivut näyttävät uusilta. Inge näyttää talojen sisäänkäyntejä ja kiinnittää kuulijoidensa huomion niiden välisiin eroihin. Ennen talon omistajan ammatin ja arvon pystyi tunnistamaan pelkästään ulko-ovea katsomalla. Jos talossa on aikoinaan asunut virkailija, on ovensuun kivet hakattu kirjanmuotoisiksi. Jos asukas on puolestaan ollut sotilas, kivet ovat pyöreitä ja muistuttavat rumpuja. Oven yläpuolella törröttävistä kattoparruista (beams) voi laskea talonomistajan korkea-arvoisuuden. Mitä enemmän poikkipuita, sitä korkeampi status. Suurinta määrää eli neljäätoista ei kuitenkaan voinut olla kenelläkään muulla kuin prinsessalla.
 
 
Virkamiehen talo
 
Kirja sen merkkinä
 
Rumpu eli sotilaan talo
 
Upouusi ovi ja kaksi parrua
 
 
 

 
 
 
 
 
Pyykkipäivä

 
Talvi on tulossa, peitot pesussa

 
 


Inge pysähtyy erään oven kohdalla ja kiinnittää kuulijoiden huomion sen pielen puisiin koristeleikkauksiin, niiden symboliikkaan. Vieressä on yksi kadun yleisistä käymälöistä, ovellaan tuttu kansainvälinen, hamepukuista naista esittävä merkki. Eräs ryhmän naisista livahtaa vaivihkaa ovesta sisään, jolloin Äitikin toteaa hetken olevan otollinen helpotukselle. Äiti menee naisen perässä ja hieman arkaillen astuu avoimesta ovesta, miettien mahtaako käymälässä olla useampiakin koppeja kuin yksi. Mutta harmaassa huoneessa ei ole lainkaan koppeja vaan pelkkiä reikiä lattiassa. Kolme hohtavaa metallireunaista, pisaranmuotoista syvää reikää sekä yksi jalallinen allas. Nainen seisoo housut kintuissa ja tuijottaa Äitiä. Äiti nolostuu eikä hämmentyneenä tiedä kuinka toimia: pyllistääkö viereen toiselle reiälle vai mennäkö säädyllisesti oven ulkopuolelle odottelemaan? Äiti astuu ensin sisään, rynnii sitten huoneesta ulos tajuttuaan, etteivät kaikki eurooppalaiset ole tottuneita riisuutumaan alasti ventovieraan silmien edessä, puhumattakaan asioidensa tekemisestä. Päästyään ulos hän kääntyy vielä kerran ja lujasti kiskaisten vetää oven kiinni perässään. Kuuluu kovaääninen kilahdus, kun ovistoppari lentää kaaressa ilmaan, osuu reiän metalliseen reunaan ja plops!, katoaa sen sileän tien.
  

Hetken päästä nainen tulee ulos ja Äiti menee vuorostaan sisään. Etsiessään koukkua laukulleen hän panee merkille WC:n hämmästyttävän siisteyden. Se on niin ylettömän putipuhdas ja hajuton, vaikkei kyseessä edes ole huuhdeltava vesivessa vaan nykyaikainen ulkohuusi (reiästä näkyy syvällä säiliössä lilluvat jätökset), että vaatekoukun puuttuessa Äiti pystyy jopa laskemaan käsilaukkunsa ovenpieleen lattialle - mitä Äiti ei koskaan ilkeä tehdä yleisessä vessassa edes Suomessakaan! Paperi tosin pitäisi tuoda tullessaan, laukusta on kleenexit loppu, eikä kiinalaisissa vessoissa ole ämpäriä ja kuuppaa kuten Aasian eteläosissa. Huoneessa olevan altaankin Äiti epäilee olevan tarkoitettu ennemmin pöntöllä istumiseen kuin käsienpesuun. Ei siitä ainakaan hanaa löydy. (Joten kun hän hetken päästä haukkaa katukauppiaalta ostamaansa täytettyä taikinanyyttiä, toteaa hän tyytyväisenä käsien onneksi säilyneen puhtaina…)     


Sinne se katosi - se ovistoppari

 
 
Tuoretta kalaa
 
Setä on tainnut käydä kalaostoksilla
 
 
 
Taikinanyyttejä ja teessä marinoituja munia
 
 
Tyttö myy täytettyjä taikinanyyttejä. Lienevätköhän nämä nimeltään baozi
 
Lounaaksi yksi kasvis-baozi
 
Suutari työssään
 
 
Kun Äiti myöhemmin pyytää naiselta anteeksi törmäilyään vessaan, tämä kohauttaa olkiaan ja toteaa ykskantaan, että ”tämähän on Kiina!”  

Kuten normaalit turistit he kävelevät, katselevat, kuuntelevat ja kuvaavat herkeämättä, räpsivät kuvia kaikesta mikä on, mikä istuu, seisoo, liikkuu, mikä näyttää joltain. Kuvia napsitaan lupia kyselemättä, koska kysymystä ja vastausta tuskin ymmärrettäisiin ja koska ryhmän mukana on pysyttävä, omille teilleen ei voi jäädä pitkäksi aikaa tai eksyy ryhmästä. He käyttäytyvät juuri niin ärsyttävästi kuin ne turistit, jotka heidän tunkeutuvat heidän omille kotikulmilleen. Monen kuvatun varmaan tekisi mieli huitoa käsillään ja huutaa ei. Tai ”Bú yào!”

Liu chang eli pitsitehtaasta nimensä saanut antiikkikatu

 
"antiikkia"
 
 

Siveltimien tekijöitä työssään kalligrafialiikkeessä
 
Komeasti kaiverrettu kalligrafin levy musteen tekemistä varten: tämän päällä kuiva muste murskataan ja ohennetaan vedellä

 
Harvinainen vanha ovi, koska ovissa on vielä kaiverrukset
 
10 parrua = hyvin korkea-arvoinen virkamies
 
McDonaldsin lähetti työssään
Kierrätysohjeita talonseinässä
 
Eloonjäämisopas
 
 

Päivä on lämmin, lämpötila nousee 30 asteeseen ja aurinko paistaa pilvettömältä taivaalta. Väsyneet vaeltajat palaavat minibussikyydillä koululle ja kaikki hajaantuvat omille tahoilleen, haluavat kotiin suihkuun ja virkistäytymään. Äidin ei kannata matkustaa kotiin, sillä hän joutuu illalla palaamaan taas koululle vanhempainiltaan. Matkustaminen kotiin tietäisi kahta tai kolmea tuntia ylimääräistä istumista autossa. Hän istuu koululla, kunnes lapsilla koulu päättyy, saattaa nämä bussiin, vilkuttaa ja kävelee nykyaikaiseen ostoskeskukseen Solanaan kuluttaakseen usean tunnin luppoaikaansa.    

Äheltäessään hikisenä ja nuhjuisena hienon ostoskeskuksen pienen putiikin sovituskopissa ja lipitellessään lattea länsimaisessa kahvilassa miettii Äiti, kuinka kaukaiselta tuntuukaan alkeellinen elämä perinteisessä kiinalaisessa hutongissa.
 
 

 
 
 
Jotain lähti väkisin mukaan

 
 
Lastenrattaiden pesä
 
 
 

 

Lisätietoa näiden hutongien historiasta löytyy alla olevista linkeistä: 


 


 

 
 
 
Liuchang antique market eli pitsitehtaan antiikkimarkkinat:
 
 

2 kommenttia:

  1. Nämä ovat mielenkiintoisia paikkoja ja kuvauskohteita. Täällä hieman etelemmässä taas ja mukavaa kuujuhlaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tervetuloa! Täytyypä lukea vanhoja blogikirjoituksiasi ja etsiä tietoa tuosta kuujuhlasta. Olen vielä ihan pihalla näistä juhlista :)

      Poista

Mukavaa jos jätät kommentin :)