Jouluun on aikaa enää kuukausi…

 

 

Talvi on tullut Pekingiin. Jo pari viikkoa sitten satoi ensi lumi, tosin vain ohueksi kerrokseksi, joka suli heti pois.

Samanaikaisesti alkoivat kansainvälisen koulun joulumarkkinoiden valmistelut. Tai oikeastaan niiden suunnittelu oli aloitettu jo eräänä syyskuisena hellepäivänä, jolloin (harhailtuani eksyksissä ilman karttaa ja vain ylimalkaisten ohjeiden saattelemana) olin perille päästyäni kuumuudesta voipuneena lupautunut avaamaan kotini ovet markkinavalmisteluille.

Koulun joulumarkkinat ovat oikeasti hyväntekeväisyysmyyjäiset, Charity Bazaar. Tarkoituksena on siis kerätä rahaa tämän maan hädänalaisten auttamiseksi. Ja heitähän täällä riittää, sillä Kiinassa ei tunneta sellaista asiaa kuin sosiaaliturva. Se, jolla ei ole mitään, ei todellakaan ole mitään. Hän ei voi nostaa rahaa mistään, vaan elanto on itse hankittava. Niinpä keskikaupungilla näkee paljon kerjäläisiä, kodittomia miespoloja kääriytyneinä heppoisiin likaisiin viltteihin kosteuden tunkiessa luihin ja ytimiin. Kerjääjät ovat tavallisia metrossa, he kulkevat junan läpi huudattaen kovaäänistä musiikkia rahisevasta stereolaitteestaan. Raajattomat nuoret miehet makaavat skeittilaudan tapaisella ja työntävät toisella kädellään itseään eteenpäin junan käytävää pitkin, toisella ojentaen pientä kippoa ylöspäin matkustajia kohti (kuinkahan moni kiireinen mahtaa olla ruuhka-aikana vahingossa astunut heidän päälleen). Vanha raihnainen mies taluttaa vanhaa sokeaa vaimoaan, nuori äiti kulkee sylissään pieni vauva vähissä vaatteissa. He katsovat minuun anovasti, ja jos vastaan katseeseen, ojentuu heti käsi toiveikkaana. Kun muistan, ettei heillä ole mitään apua missään, työnnän käteni laukkuni sivutaskuun ja etsin pikkurahaa. Silloin vieressäni istuva mies tarttuu käteeni ja pudistaa varoittavasti päätään.   

Oikein tapa auttaa on siis hyväntekeväisyysjärjestöjen kautta. Ja velvollisuutemme myös. Sillä se on meidän rouvien, taitaiden, TYÖTÄ. Paitsi että tehtävänämme on toimia apuna koulujen toiminnassa, on meidän hyväosaisten puolittainen velvollisuus myös osallistua varojen keräämiseen hädänalaisten auttamiseksi. Itse asiassa tämä koskee kaikkia expattirouvia, niitäkin jotka käyvät kokopäiväisesti töissä. Joten niinä hetkinä, jolloin minua ei yhtään huvittaisi, en millään jaksaisi, eikä olisi aikaakaan, muistan prinsessa Dianaa. Hänenkin oli pakko jaksaa!

Toisaalta osallistuminen on myös keino tutustua ihmisiin ja uusiin paikkoihin. Nähdä koulun toimintaa lähempää, tutustua uusiin tapoihin ja kulttuureihin, saada ystäviä. Ollakseni siis kelpo yhteisön jäsen ja tutustuakseni muihin suomalaisrouviin avasin kotimme ovet glöginkeittoa varten.

Muutama viikko sitten alkoi tapahtua. Ensin autotallimme täyttyi tyhjistä pulloista ja jättimäisistä kattiloista. Hyvissä ajoin matkustin toisen rouvan kanssa ostoksille: hakemaan tukkukaupasta glögitarpeita, maustesekoitukset oli tosin tuotu Suomesta asti. Paria päivää ennen h-hetkeä menin suomalaisnaapurini kanssa koputtamaan erään saksalaisrouvan ovelle. Saksalaiset rakastavat kuplavettä ja naapurista oli meille luvattu iso määrä tyhjiä Pellegrino-pulloja. Mutta talon ayi olikin rahastanut niillä ja saimme saaliiksemme vain pienen osan luvattujen pullojen määrästä. Paniikissa panimme viestin kiertämään ja pyöräilimme ympäri compoundia haaliaksemme jok’ikisen Pellegrino-pullon talteen.

Edellisenä päivänä ryhdyin paistamaan pullojen pöpöjä uunissa. Koko aamupäivän uunitin pulloja, ayimmekin hätistelin pois sekaantumasta asiaan, jotta säilyisi edes jokin roti siinä touhussa. Vaan siinä välissä, kun olin tunkenut satsin pulloja uuniin ja hakemassa kuopusta koulubussilta, ennätti täti jo tyhjentää uunin.

Kaikki sujui hienosti, lauleskelin työtäin tehdessäni, samalla kun patalaput kädessä nostelin kuumia pulloja riviin pöydälle ja kiersin keitetyn korkin kiinni. Vaan viimeisiä pulloja käsitellessäni huomasin kauhukseni yhden niistä vaahtoavan ja tajusin sen olevan huuhdeltu huonosti. Karmaiseva ajatus iski mieleeni. Entä jos joukossa on toinenkin, jota ei ole kunnolla huuhdottu? Entä jos joku maistaa pesuaineen maun ja siitä nousee kauhea häly? Tai entä jos joku saa pesuaineesta vatsanpuruja ja joutuu sairaalaan! Entä jos suomalaisten maine menee, eikä kukaan enää uskalla ostaa glögiämme…?

Köyhät lapset eivät saa enää apua, pääse kouluun.

Koko valtakunta köyhtyy ja kurjistuu.

Epätoivo ja surkeus leviää.

Ihmiset alkavat sotimaan.

Sairastuvat ja kuolevat.

Rutto leviää…

 

Tai entä jos – vielä pahempaa – muut taitait suuttuvat eivätkä leiki enää kanssani!

Näin suurta riskiä en voinut ottaa. Jotain oli tehtävä! Onneksi saatoin kääntää kelloa taaksepäin ja huuhtoa pullot uudestaan. Odotin, kunnes täti oli lähtenyt (häntä en halunnut asialla hermostuttaa). Kannoin kaikki pullot takaisin tiskipöydälle, huuhdoin ja kannoin uunin viereen. Lämmitin uunin toiseen kertaan ja täytin. Valmiita pulloja ja keitettyjä korkkeja kuljetin kolmannelle pöydälle sanomalehden päälle jäähtymään. Kolmen tunnin päästä olin taas valmis.




130 kahteen kertaan steriloitua pulloa



Seuraavana aamuna ovemme takana kolkutteli lauma Suomi-taitaita. Saman tien sisään päästyään he ryhtyivät tomerasti puuhaan. Osa leikkasi etikettejä, osa hääri lieden ääressä. Itse puuhastelin mukana apuliisana, pyörin ja hyörin, etsin puuttuvia tarvikkeita, autoin missä tarvittiin ja olin ainakin kovasti tekevinäni jotain. Yhdeksästä neljään oli kaasuliesi kuumana ja keitimme ja pullotimme yhteensä lähes sata pulloa. 

Etikettien leikkaamista ja liimaamista

 

Veden keittämistä

 

Glögin valmistusta

 

Pullotusta

 

 

 

Lauantaina olivat myyjäiset. Supertaitait, jotka meillä hoitivat glöginkeiton - piparien ja pullien leipomisen ohella – pitivät huolen myös myymisestä. Pelkästään Suomi-pöytä - glögeineen, pipareineen ja piparitaloineen - tienasi yli 21.500 rmb:tä eli noin 3000 € tyttöjen ja naisten kouluttamiseen Kiinan köyhimmissä maakunnissa. Kuulemma myyjäisten paras tulos, kuten aikaisempinakin vuosina. Huonoa omaatuntoa potien minä tosin osallistuin vain ostamiseen. Muutama Suomesta salakuljetettu suklaalevy ja 10 glögipussia polttelee nyt kaapissani. Tai no, on sieltä jo yksi pussi käytetty, oli nimittäin ihan pakko keitellä glögiä, koska sunnuntaina satoi maakin valkoiseksi!

 

 

 

 

  

 

Reippain taitai, työssäkäyvä perheenäiti, väänsi 15 tällaista piparitaloa myyntiin! Kymmenettä vuotta peräkkäin...
 

Sunnuntaiaamuna heräsimme lumisateeseen.

Lumisade alkoi sunnuntaina

 

 

 

 

Vartijat tekemässä lumitöitä

 

Selvisi sekin, mitä he yön aika puuhaavat...

 

 

Nyt aurinko paistaa, on pikkupakkanen ja lunta maassa! Talvi on tullut!

Auringonnousu,
lapset on jo saateltu koulubussille

 

 

 

 

 

 

 

 

Kolme vuodenaikaa yhtä aikaa,
nämä ruusut ovat kukkineet koko Pekingissä oloaikamme

 

 

 
 

 

Tasan kuukausi jouluun...

Klubitalon joulukuusi koristeltiin jo pari viikkoa sitten

(Pahimmat painajaiseni eivät siis toteutuneet. Sen sijaan tyhjät pullot ovat palanneet meille pestäviksi ja autotallissamme säilytettäviksi ensi vuotta varten. Ja jo tänään alkoi taitain uusi projekti: kansainvälisen talvijuhlan järjestäminen koulussa parin viikon päästä…)