Lenkille mieleni tekevi

Helsingissä Äiti liikkuu yleensä kävellen tai pyörällä, ainakin alle kymmenen kilometrin päähän suuntautuvat matkat. Parin kilometrin lenkit kotikaupunginosan sisällä sujuvat aina ilman autoa, mikäli mukana ei ole raskasta raahattavaa. Kuopus sai istua nelivuotiaaksi asti rattaissa, koska vaihtoehtona olivat vain rattaat tai autolla kuskaaminen, ja jälkimmäistä Äiti ei laskenut vaihtoehdoksi.

Kerran hän kävi Amerikassa ja kummasteli, kuinka vaikeaa on suurkaupungeissa liikkua ilman autoa. Käly asui aikoinaan Amerikassa, ja vain puolen kilometrin päässä hänen kotoaan sijaitsi suuri ostoskeskus ruokakauppoineen. Mutta ei käly voinut ajatellakaan kävelevänsä sinne, sillä väliin oli rakennettu moottoritie ja junarata. Muttei minkäänlaista ylitys- tai alitusreittiä jalankulkijoille. Joka kerta hänen oli hypättävä autoon piipahtaakseen asioilla viidensadan metrin päässä. Onneksi lähellä oli kuntokeskus, jotta hän saattoi pitää huolta kunnostaan. Automatkan päässä!

Paikoin on Pekingissä liikkuminen aivan yhtä hankalaa. Pekingiä halkovien jokien ylittäminen onnistuu ainoastaan isojen teiden kautta, joten vaihtoehdoksi polkijalle ei jää kuin pysytteleminen näillä teillä. On moottoriteille rakennettu ajokaistojen viereen ihan omat kaistansa pyöräilijöille ja muulle hitaammalle liikenteelle, mutta ei näitä pitkin kovin mielellään ajele, koska autoilijat valloittavat ne sumeilematta. Jopa silloin kun muilla kaistoilla on tyhjää!

Toisaalta moottoritietä vielä vähemmän houkuttelee kapea pikkutie, josta pyöräilijöiden kaista puuttuu tykkänään. Kuten Äidin kodin läheinen oikaisureitti, jokea seuraileva viehättävä pikkutie, joka maalaismaisuudellaan houkuttelisi reippaalle lenkille (ainakin silloin kun joki ei haise), mutta jonka englanninkielinen kalmankalsea lisänimi jo kertoo tien vaarallisuudesta: Dead Ayi Road…

Keväällä Äiti ja Isä kerran houkuttelivat lapset pyörälenkille, luvaten näille eväsretken puistoon. Eväät pakattiin reppuun ja poljettiin etsimään sopivaa puistoa. Vaan ainoatakaan julkista puistoa ei löytynyt, tai ne oli suljettu kunnostuksen ajaksi (lähinnä tosin näytti siltä, että puistoja kivettiin parkkipaikoiksi). Loppujen lopuksi eväät syötiin kodin lähettyvillä haisevan joen rannalla.

 

 

Oikopolku joen varrella yllätti

 

Polun varresta löytyi laiton hautausmaa

Tärkeän juhlapäivän, Qingmingin
eli hautojenlakaisupäivän jälkeen...



...lakaistavaa riitti!





Juhlaan liittyy rahan ja muiden esi-isien 
tarvitsemien välttämättömyyksien polttaminen.
Niissä ei selvästikään ollut kitsasteltu

 

 

Eväät syötiin varrella virran

 

Myöhemmin Äiti kuuli muutaman kilometrin päässä sijaitsevasta, uuden hienon hotellin upeasta puistosta, joka on pekingiläisten suosima retkikohde ja eväsretkipaikka. Puisto olisi juuri sopivan pituisen pyöräretken päässä, mutta matkassa on yksi mutta. Perille päästäkseen on matkattava kilometrikaupalla Dead Ayi Roadia pitkin. Ei houkuta. Ajatus reippaasta pyörä- tai kävelyretkestä oli hylättävä.

Puisto jäi kuitenkin kutkuttamaan Äidin mieleen, ja eilen – kun kerrankin oli vapaa sunnuntaina - Äiti, Isä ja esikoinen tekivät puistoon autoretken. Kyllä, juuri näin: autolla on ajettava päästäkseen muutaman kilometrin päähän kävelylenkille puistoon. Mutta kyllä kannatti.
 

 

Aurinkopaviljonki joka ei suojaa auringolta

 

Tekojärven luonnollista kauneutta

 

Perhe eväsretkellä, isoisä torkuilla teltassa

 

Äiti esittelee
"nykykiinalaista" taidetta

 

Supisuomalaista aluskasvillisuutta

 

Ei tee mieli maistaa

 

 

 

Aito metsäpolku

 

 

Mies kalassa, vaimo netissä

 

Setä korjaa moottoria

 

Hedelmänpoimintaa

Aina jostain löytyy ansa





Joku on vähän eväsretkeillyt
 



 

Kuten tavallista, tavarat jäävät paikkaan, missä niitä on viimeksi tarvittu.
Suomessa tämä näky metsässä olisi pelästyttänyt ja olisin alkanut etsiä uhria. Kiinassa tämä näky ei edes hämmästytä:

 

Korkkarit alkoivat kenties hiertää...



Puistosta jo poiskerättyjä roskia...

 

...

 

 

 

 

Lohikäärmeveneiden ja riisikakkujen juhla

Reilu viikko sitten Kiinassa juhlittiin Dragon Boat Festivalia, jota vietetään 300-luvulla eKr. eläneen virkamiehen muistoksi. Runoilija ja virkamies Qu Yuan hukuttautui korruptiota vastustaakseen ja hänen pelastamisekseen vietetään juhlaa lohikäärmeveneillä kilpaillen. Pekingissä venekisat eivät tosin ole näkyvä osa juhlaa, lähinnä kyse on yhdestä virallisesta koko kansan lomapäivästä. Juhlaan kuuluu myös bambunlehteen käärittyjen tahmeasta riisistä tehtyjen kakkujen, zòngzien syöminen. Niitä syödään, koska veteen heitettiin riisiä, jotta kalat kävisivät riisin kimppuun ja jättäisivät Qu Yuanin ruumiin rauhaan.

Näitä riisikakkuja Äiti pääsi valmistamaan naapuriensa kanssa. Shunyin kunta päätti tehdä kulttuuriyhteistyötä (kohottaa kasvojaan?) ja tutustuttaa yhden paikallisen compoundin länsirouvat zòngzien valmistamisen saloihin. Compoundiksi valikoitui samainen jossa Äiti asuu. Viikkoa ennen lohikäärmevenejuhlaa kokoontuivat kiinnostuneet rouvat läheiseen ravintolaan yhdessä iäkkäiden kiinalaisrouvien kanssa. Televisiokameroiden kuvatessa nämä taitavat isoäidit kierittivät bambunlehdistä kuoria, täyttivät ne riisillä ja tuoreilla taateleilla tai punapaputahnasta pyöritellyillä palloilla, ja kiinnittivät paketit ruokonarulla. Kamerat kuvasivat lähikuvaa, kun länsirouvat yrittivät tehdä saman perässä opettajiensa kiitellessä ja ylistäessä löysästi kääräistyjä, ylitäytettyjä paketteja.

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

 

Kun Äiti esitteli ylpeänä aikaansaannoksiaan Ayille, tämä tunnusti, ettei hän ole ikinä itse tehnyt itse zòngzeja. Ehkä se on isoäitien katoava taito. Silti epäluuloisena Ayi katsoi Äidin tuomia paketteja uskoi epäillen Äidin kertoman keittoohjeen, jonka mukaan zòngzeja on keitettävä kaksi tuntia. Sitten Äiti pakasti ne odottamaan Dragon Boat Festivalia, Duan Wuta.

 

 

Itse kääritty zòngzi

 

Expatriaattielämän nurja puoli

Blogeja lukiessa voi asuminen ulkomailla kuulostaa hienolta, mutta on elämällä expatriaattina myös kääntöpuolensa. Yksi näistä on sukulaisten ja läheisten puuttuminen. Suku ja omaiset ovat kaukana, joten niin on myös apukin. Läheisiin ei voi turvautua, jos he ovat maailman toisella puolen. Eikä heitä voi myöskään auttaa heidän hädässään. Siinä tuntee itsensä aika avuttomaksi, kun ei pysty tekemään mitään läheistensä hyväksi näiden avuntarpeessa. Apu ei kulje puhelinlinjoja pitkin. Lisäksi harva haluaa huolestuttaa läheisiään, joten kuulumisista kerrotaan yleensä vain hyvät puolet.

Expatti saa apua yhteisöltään, muilta suomalaisista tai ulkomaalaisilta, lastensa koulun vanhemmista, naapureista, ja siksi yhteisön jäseneksi kuuluminen on tärkeää. Mikäli onnistuu pääsemään jonkin yhteisön jäseneksi. Singaporessa Äidin ja Isän Suomi-yhteisö oli pieni, vaikka tuolloin maassa oli paljon suomalaisia perheitä. Nimenomaan perheitä! Käytännössä siellä oli kaksi aktiivista Suomi-yhteisöä: lapsiperheiden yhteisö ja nokialaisten yhteisö. Mutta ne suomalaiset (kuten Äiti ja Isä), jotka eivät elämäntilanteensa vuoksi kuuluneet kumpaankaan, olivat aika yksinäisiä. Toisaalta ne ystävyyssuhteet, jotka Äiti ja Isä tuolloin onnistuivat solmimaan, ovat säilyneet erittäin kiinteinä – toisinaan pitkästäkin välimatkasta ja eroista huolimatta. Näitä ystävyyssuhteita on myös jatkojalostettu elinikäisiksi kummisuhteiksi.

Lapsiperheenä on helppo päästä yhteisön jäseneksi, sillä lapset, koulut ja leikkikentät yhdistävät ihmisiä. Tällöin ”ystävyys-” ja ihmissuhteita muodostuu niin paljon, että niistä yhtäkään ehtii vaalia ja kehittää edelleen, tuskin keneenkään tuttavaan ennättää tutustua kunnolla. Lisäksi tällaiseen yhteisöön kuulumisella on myös varjopuolensa. Pienessä ja tiiviissä yhteisössä ei ystäviään voi valita. Tällainen yhteisö on kuin peruskoululuokka, erimielisyyksineen ja erilaisuuksineen päivineen. Luokka, jota ei voi itse valita ja jossa kaikkien kanssa on tultava toimeen, vaikka välillä tuntuu siltä, että naapuriluokasta löytyisi helpommin ystäviä. Ja jossa uutena tulokkaana kestää aina aikansa, ennen kuin löytää oman paikkansa.

Expattielämässä ei myöskään tunneta pysyvyyttä, vaan ainaista eroamista ja muutostilaa. Juuri kun on saanut solmittua tärkeitä suhteita, tulee ero. Koko ajan joku muuttaa pois ja tilalle tulee joku uusi. Hyvästejä jätetään ja läksiäisiä vietetään jatkuvasti. Koulussa suhteiden solmimista ja uusien jäsenten mukaan pääsemistä helpotetaan sillä, että pakka sekoitetaan uudestaan joka vuosi. Kolmosen ja Nelosen koulussa jokainen oppilas ja opettaja jättää hyvästit toisilleen jok’ikinen kevät, syksyllä sitten katsotaan, ketkä onnekkaat pääsevät samalle luokalle.

Näinä päivinä jättää Pekingin moni Äidin ja Isän perheelle vuoden aikana tutuksi tullut ystävä ja tuttava. Osa heistä sanoo hyvästit yhteisölle, jonka jäseninä he ovat olleet vuosia. Kevään aikana, sen minkä Äiti on töiltään kerinnyt, on hän vieraillut useissa läksiäisissä ja pirautellut useita itkuja. Oudolta hänestä tuntuu lähteä lomille Suomeen, sillä syksyllä palatessa ei kaupunki ole enää sama kuin tähän asti.

Kuopus ja Kolmonen päättivät perjantaina lukukautensa vastaavassa tilaisuudessa, jossa he vuosi sitten tutustuivat uuteen kouluunsa. Vuosi sitten kaikki oli heille outoa, nyt se oli haikeaa. Kumpikin hyvästeli rakkaat opettajansa ja luokkakaverinsa. Syksyllä Kolmonen saa uuden luokanopettajan, uusia aineenopettajia sekä rinnakkaisluokilta uudet luokkatoverit. Jokunen vanha luokkakaveri sattuu samalle luokalle. Sen sijaan paras kaveri koulusta ja naapurista muuttaa vuosien Pekingissä asumisen jälkeen kotimaahansa Ruotsiin.

Kuopus hyvästeli ihmisten lisäksi rakennuksen. Syksyllä hän on jo esikoululainen, KG:ssä [k^hei Ʒi:] kuten hän ääntää asiantuntevasti tulevan luokkatasonsa (ja jos Äiti sanoo suomalaisittain KG, lapsi ei ymmärrä, mistä Äiti mahtaa puhua). Siirtyminen KG:hen tarkoittaa myös siirtymistä alakoulun puolelle, pois pienestä turvallisesta päiväkodin rakennuksesta ja tuttujen ihmisten parista. Hän muuttaa isoon rakennukseen, jossa on kokonaista kolme pihaa, joissa eskarilaiset saavat liikkua. Hän on kavereineen käynyt jo tutustumassa tulevaan luokkaansa ja pihoihin, niiden hienoihin kiipeilytelineisiin. Ja hän on aivan myyty.

Mutta perjantaina hän ehkä ensimmäisen kerran ymmärsi, mitä hyvästit tarkoittavat. Sillä halittuaan koko vuoden ajan jok’ikinen päivä jokaisen opettajan useampaan kertaan päivän aikana, kieltäytyi hän lähtiessään antamasta omalle opettajalleen läksiäishalia. Tärkeät aikuiset hyvästellessään hän jätti jäähyväiset myös parhaalle ystävälleen, saksalaiselle pojalle, jonka kanssa hän on koko vuoden ajan ollut kuin paita ja peppu. Ylimmät ystävykset. Mutta ystävän on jäätävä päiväkotiin vielä vuodeksi ja ehkä erossa ystävyyssuhde lakastuu. Mutta toisaalta, on muistoissa säilynyt yhä hyvä päiväkotikaveri Suomestakin, sillä viikko sitten Äiti sattui paikalle kuopuksen videoidessa itseään tabletilla. Äiti kuuli, kuinka kuopus sanoi videolla: ”Moi, tääl on... Mä oon Tabus!” Ja siitä Äiti arvasi, että valmistumassa oli tervehdys O:lle Suomeen. Niin että moi vaan kaveri, pian täältä tullaan taas.

Hyvästien jättäminen ei tapahdu vain Pekingissä. Kolme viikkoa sitten, koulujen päättyessä Suomessa, esikoinen tuijotti puhelintaan kyynel silmässä. Puhelin piippasi tauotta WhatsApp-viestejä. Niissä hänen vanhat luokkakaverinsa jättivät toisilleen jäähyväisiä. He ovat olleet yhdessä kolmannesta luokasta lähtien, mutta nyt on aika erota, lähes kaikki heistä on lähdössä eri lukioihin.

”En varmaan näe heitä enää koskaan”, huokaisi esikoinen ääni vapisten.

 

 

Suomi-rouvien seura hyvästelee poismuuttavan 
jäsenensä aamukahvien merkeissä

 



 

Läksiäislahjaksi ja muistoksi Buddha

 

Buddha halloween-asussa

 


  

Buddha juhannusheilana

 

Kolmen ruotsalaisperheen läksiäiset

 

 

 

Jäähyväiset naapureille sekä Suomi-koulun opelle

 

Päättäjäiset töissä, tästä se loma alkaa

 

Ruusuja valmistuville

 
 

 

Kukkia päätökseen vietyjen töiden kunniaksi
- sekä Äidin että tyttären kunniaksi
(Äiti päätti työt, tytär harjoittelun)

 


Viimeiset kullanarvoiset hetket oman rakkaan open seurassa

 

Musiikinopet liikuttavat koko koulua
(yksi opeista on muuten suomalainen)

 

Kaikki mukana - iästä riippumatta

 

Rehtori ilmoittaa gongilla lukuvuoden päättyneeksi

 

Muistona 4. luokan tovereista: kun kuppiin kaataa kuumaa,
tulevat vanhat kaverit näkyviin

 

Kuppi jäähtyy, kaverit piiloutuvat

 

Päiväkodin erottamattomat ystävykset



Onneksi tämä ystävyys vielä säilyy



Nuket ja nallet koulunpenkillä

 

Open pöytä?

 

Jotain iloakin on lähtemisistä, muuttajat jättävät jälkeensä paljon tarpeellista tavaraa:  

 

Pari vielä avaamatonta kassia poismuuttaneelta

 

Naapureilta saatuja aarteita

 

Laseja tarvitaan aina

 

Lähtevältä saksalaisperheeltä ostettu pihakalusto

 

 

Viime vuonna ruotsalaisperheeltä ostettu tuuletin
hoitaa hyvin tehtäväänsä:
karkottaa hyttysiä