Pakkasenpuremia palatseissa

Pakkaset jatkuvat vielä koko viikon, seuraavana lauantaina on kylmin päivä vuosikausiin. Aamulla Äiti ja tytär heräävät yhtä aikaisin kuin arkiaamuisin ja hyppäävät vuokrakuskin kyytiin. Suorastaan ennätysajassa, vain puolessa tunnissa (puolentoista tunnin sijaan), he saapuvat Tianan’menille. On niin kylmä päivä, että pekingiläiset ovat kai päättäneet viettää sen sisätiloissa.

Beijing hotellin mahtavien rakennusten vieressä kokoontuu pieni porukka. Esikoisen koulun opettajista, oppilaiden vanhemmista sekä harvalukuisista oppilaista koostuva Kiinan historiaan perehtyvä kerho tekee retken. Sen tarkoituksena on tutustua prinssien palatseihin.

Pakkasta on -15° C, mutta kova tuuli saa sen tuntumaan jopa -28 asteelta. Äiti ja tytär ovat pukeutuneet kuin Suomen talveen: Äidillä itsellään on toppahousut, pari paksua neuletta, untuvatakki ja lampaanvillavuoriset talvikengät, ja tyttärelle hän on lainannut kiinanopettajaltaan vuoratut leggingsit lämmikkeeksi, koska tälle ei Pekingistä löydy uusia toppahousuja pieneksi jääneiden tilalle. He vetävät fleecellä vuoratut villapipot tiukemmin korvilleen ja kääräisevät kaulaliinat monin kerroin kaulaansa. Kiinalaisten tapaan esikoinen nostaa liinan tuulensuojaksi kasvoilleen ja Äiti pukee maskin naamalleen, vaikka on kaunis saasteeton päivä.

Moni paikalle uskaltautunut retkeläinen hytisee kylmästä, ja ryhmänvetäjä-opettaja ihmettelee, kuinka kukaan olisi voinut arvata päivästä tulevan niin hyytävä. Äiti ei kehtaa sanoa mitään, olihan hän, sääennustetta seurattuaan, jo aikaisemmin samalla viikolla varoittanut opettajaa lähestyvästä erittäin kovasta pakkasesta. Onko ihme, että Suomessa on turvapaikanhakijoita opastettava oikeaoppiseen pukeutumiseen pakkasiin, kun ei edes eurooppalaisilla ole siitä mitään käsitystä. Opettajan käsineet ovat unohtuneet kotiin, ja hän vetää kätensä talvitakkinsa hihojen sisään lämpimään. Opettajan vaimo, vanhempi kieltenopettaja, kulkee paljaspäin, kietoo ohutta kaulaliinaansa tiukemmin kaulaansa, muttei nosta sitä ylemmäksi päänsä peitoksi. Kielletyn kaupungin lähistöllä parveilevat pipokauppiaat tyrkyttävät hänelle tuotteitaan, näkeväthän he hänessä potentiaalisen asiakkaan, mutta nainen vain ohittaa heidät tyynesti päätään pudistaen. Kun ryhmä poikkeaa taidenäyttelyyn lämmitelläkseen sisätiloissa, nainen huokaisee onnellisena ja kuiskaa Äidille, ettei hän ikinä voisi asua Suomessa, siellähän on niin kylmä. Äiti ei malta olla hymyillen vastaamatta tälle, että sehän on vain pukeutumiskysymys. Emme me suomalaiset ole tottuneita kylmään. Me olemme vain tottuneet pukeutumaan lämpimästi!

Kierroksen puolivälissä opettaja tekee ratkaisun. ”Palaamme tutustumaan palatseihin kesällä”, hän päättää. ”Nyt mennään syömään!” Lähistöllä sijaitsee sopivasti kiinalainen ravintola, johon seurue päättää keisarillisen kierroksensa.

”Arvaatko, missä me tänään olimme”, kysyy Äiti kotona kuopukselta. ”No siellä palastissa”, toteaa kuopus ja nyökkää tietäväisenä. Kyllä hän tietää, silloin Kielletyssä kaupungissa puhuttiin koko ajan niistä palasteista.

 

 

 

Onneksi ilma pian lauhtui täälläkin ja nyt odotellaankin jo kevään tuloa. Kovien yöpakkasten jälkeen päivällä jo lämpenee reilusti plussan puolelle. Aamulla siis koulubussilla palellaan ja iltapäivällä nautitaan auringosta bussia odotellessa. Mikäli ei tuuli viilennä ilmaa. Tosin joka päivä tuulee. Tuulta saa puolestaan kiittää raikkaasta ilmasta. Viiteen viikkoon ei ole ollut harmaata eikä saasteista!
 

 

 

Okei, yhtenä päivänä oli vähän harmaata - silloin kun pelattiin Canadan Business Councilin turnaus