Ensivisiitin ajankohta ”Pohjoiseen kaupunkiin” päätettiin vasta hieman ennen joulua. Olihan se ollut suunnitelmissa koko syksyn, mutta vanhempien kiireiden vuoksi matkanjärjestäminen oli jäänyt muiden touhujen jalkoihin. Kaksi päivää ennen joulua äiti lähti ”jouluostoksille” passikuvaan ja isä vei viisumihakemukset konsulaattiin.
Konsulaatissa työskenneltiin jouluaattonakin ja viisumit ennättivät sittenkin ajoissa.
Äiti tuskaili pakkaamisen vaikeutta. Pitäisikö mukana olla siisti villakangastakki, jota äiti käytti yleensä vain juhlissa. Se oli isoäidiltä peritty, vintagea eli aito 50-luvun takki, erittäin hyvää villaa. Mutta menisikö se pilalle suurkaupungin pölyissä ja lioissa, sateen yllättäessä? Vai ottaako texillä suojattu ulkoilutakki, se jota äiti käytti enimmäkseen kosteina talvina, menihän se säällä kuin säällä, suojasi sateelta ja kuralta, mutta hengitti paisteella. Vieläpä piristi mieltä värikkyytensä ansiosta. Mutta kehtaisiko siinä näyttäytyä Pekingissä? Kuinka pukeutuivat kaupungin asukkaat: tiptop kuin pietarilaiset vai näyttävätkö he tavallisilta kadun tallaajilta?
Matkalle lähtisivät vain isä ja äiti. Isovanhemmat matkustivat toiselta paikkakunnalta viikoksi hoitamaan lapsia vanhempien poissa ollessa.
Matkasta ja sen tarkoituksesta oli keskusteltu paljon lasten kanssa etukäteen.
Kaksi päivää ennen matkaa kömpi kuopus sänkyyn äidin viereen ja kiersi kätensä tämän kaulaan: ”Tullaanko mekin sitten joskus teidän luo sinne Kiinaan?”
Follow my blog with Bloglovin
Voi kuopusta <3, niin liikuttavaa!
VastaaPoista<3
Poista