keskiviikko 19. heinäkuuta 2017

Raskas kuukausi


 
 
Maailman kaunein sana

 
Tahdotko nähdä
ihmeen kauniin kuvan,
äiti ja lapsi kun istuvat
portailla tuvan.

Mitäpä lapsen äidille
kuiskaavan luulet,
noin kun on kirkas katse
ja hymyssä huulet?

Oi, hän oppinut
yhden sanan on vasta,
sitä ei lakkaa kyyhkynen
kujertamasta.

Sanaan siihen
liittyy kaikki, mi hyvää,
kaikki mi maassa on kaunista,
tunnetta syvää.

Äiti, oi, äiti,
maailman kaunein sana –
se sointuu kuin ihana sävel
lapsen lausumana.

 
Immi Hellén, Pieni Joulupukki, 1937.

 
Tätä runoa äitini siteerasi vuosia sitten, kun hänen oma äitinsä nukkui pois. Sinä päivänä, jolloin äitini olisi täyttänyt 74 vuotta, hyvästelin hänet hänen arkkunsa vierellä.

 

***

 
Koko kevään odotin kesäkuuta. Silloin työkiireet olisivat päättyneet ja alkaisi viimeinen kuukautemme Pekingissä. Suunnitelmissani oli lepoa ja lomaa. Nauttia auringosta, lämmöstä ja ystävistä. Tutustua nähtävyyksiin, olihan Pekingissä vielä paljon näkemättä ja kokematta – huolimatta siitä, että ennätimme asua kaupungissa kaksi vuotta. Aioin testata uusia ravintoloita ja vierailla lempipaikoissani. Rentoutua taloyhtiömme uima-altaalla, jossa lapset pulikoisivat altaassa ja minä nauttisin kirjasta (siitä jonka aloitin viime kesänä). Toisin kävi, sillä tuo Datongissa viettämäni viikonloppu ja sen aikana saamani suru-uutiset aloittivat yhden elämäni raskaimmista ja kiireisimmistä kuukausista.  
 

Sen kuukauden aikana vietimme onnettomuudessa kuolleen ystävämme muistotilaisuutta ja ”piipahdin” Suomessa saattelemassa äitini arkkuun.
 
 

 
  
 
 
 
Sen kuukauden aikana kattomme vuoti ja myimme Pekingin omaisuutemme. Lapset oireilivat muuttostressiä ja kuolemanpelkoa ja minäkin tajusin olevani kuolevainen.
 

 
 
Sen kuukauden aikana minulla epäiltiin veritulppaa ja minä ja kaksi lapsistani sairastuimme keuhkokuumeeseen. Aikaisemmin en tiennyt, että keuhkokuume voi tarttua, mutta todistimme sen voivan. Ensin sairastuivat lapset ja lopuksi minä – putosin suoraan sängyn pohjalle ilman ennakko-oireita. Kävin terveenä lounaalla ystäväni kanssa ja palasin kuumeisena kotiin. Kaksi vuorokautta makasin horroksessa ja lääkäri määräsi lepoa kaksi viikkoa. Kahden vuorokauden jälkeen antibiootti puri, nousin sängystä ja aloin pakkaamaan. Muutaman päivän päästä tulivat muuttomiehet hakemaan tavaramme ja muutimme hotelliin.


 
 
 
 
 

Saman kuukauden aikana yksi lapsista sairasti vatsataudin kahdesti. Silloin kun palasin Datongista ja toisen kerran edeltävänä päivänä, jolloin tyhjensimme talon, luovutimme avaimet ja lopetimme pankkitilit. Puhelinsopimukset jäivät purkamatta, sillä jonotimme pankissa, kun Kakkonen soitti ja kertoi Kolmosen oksentavan. Sen sijaan, että olisimme viettäneet mukavaa viimeistä päivää Linnin ja lasten kanssa, uineet altaalla (toista kertaa koko kesänä) ja päivällistäneet lempikiinalaisessani Linda’sissa, palasimme hotellille sairastamaan. Mies lähti töihin pakkaamaan tavaransa.

 
Seuraavana aamuna pikkubussi haki meidät ja 18 matkalaukkua ja vei kentälle.

 





Kuukauden kohokohtia oli se, ettei kukaan oksentanut lentokoneessa. Ja että minä sain työpaikan.

 
Ihana oli myös yksi kesäkuinen päivä, jonka sain vielä viettää yhdessä Linnin kanssa. Siitä kerron lisää myöhemmin.



 
 
Kun palasimme Suomeen, avasimme laukut ja nukuimme koko ensimmäisen viikon. Sen jälkeen hautasimme äidin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Mukavaa jos jätät kommentin :)