perjantai 10. helmikuuta 2017

Thaimaa, osa 1: Bangkok

 
 
 



 

Singin' in the rain

 

Oih...
 

... ja voih...

 

 



Vaihdon jälkeen:lipunmyyjä veneineen palaa takaisin lähtöön


Takapihat kuin Pekingissä


 
 
Syysloma aasialaisittain, golden week, meni jo neljä kuukautta sitten, mutta lomamuistot ovat mielessä edelleenkin, jopa hätäisesti kirjattuna ylös. Joskus vain valmiitakin tekstejä jää minulla julkaisematta. Ei ehdi oikolukea, ja kuvien liittämisessäkin on tuntien työ. Mutta nyt kun luen muiden kirjoituksia Thaimaasta, tekee mieli julkaista omat kokemukseni.
 
Kiinalaisilla on vuodessa kaksi lomaviikkoa: ensimmäinen eli kiinalaisen uudenvuoden loma on juuri päättynyt ja toinen, golden week, on syksyllä. Viime syksynä golden weekin alkaessa vain muutamaa tuntia aiemmin olivat lapset palanneet koulujensa luokkaretkiltä ja Äiti muutaman päivän vierailulta eteläisestä Kiinasta, Yangshuosta. Siellä hän oli reissannut yhdessä saksalaisen ystävänsä kanssa ja heidän matkakuvauksensa alkaa täältä. Lapset olivat jo unessa, kun Äidin taksi kaarsi talon eteen. Puoli vuorokautta myöhemmin perhe istui taas taksissa, matkalla lentokentälle. Onneksi laukut oli pakattu valmiiksi jo viikkoa aikaisemmin.
 
Illalla kone saapui perille Bangkokiin, jossa he yöpyivät kaksi yötä huoneistohotellissa. Aamulla perhe lähti ensimmäiseksi kadulle etsimään aamupalaa, turistialueella kun luulisi valikoimaa riittävän, thaimaalaista aamiaista myytävän joka kulmauksessa. Vaan harvoja paikkoja löytyi, ja niissäkin ainoastaan länsimaista aamupalaa. Katukauppiaita toki pyöri kaduilla kärryineen ja heiltä olisi voinut kerätä aterian, mutta lasten kanssa haluaa päästä istumaan. Lisäksi Isällä oli vielä Vietnamin kadulta nappaamansa vatsapöpö hyvässä muistissa eikä hänelle katuruoka maistunut tällä kertaa. Loppujen lopuksi erään ostarin kellarista löytyi food court, jossa valikoimaa oli valinnanvaikeudeksi asti. Ostotoimitusta tosin vaikeutti se, että paikassa piti ostaa maksukortti maksamalla pantti ja lataamalla kortille rahaa (samoin toimitaan Pekingissäkin). Tilauksia tehdessään he latasivat rahaa kortille useaan kertaan lisää. Ruokailun jälkeen perhe palautti kortin kassalle ja sai pantin takaisin. Monimutkaista, mutta keitot olivat todella erinomaisia. Ja halpoja.
 
Paljon ei miljoonakaupunkia ehdi päivässä koluta, joten Bangkokin nähtävyyksistä he valitsivat viikonlopputorin. Muutama tunti kierreltiin ja ihmeteltiin krääsän määrää ostamatta muuta kuin syötävää ja juotavaa. Kuten taivaallisen hyvää kookosjäätelöä. Jos perhe asuisi Bangkokissa, tänne Äiti tulisi aina etsimään tarvitsemaansa. Jokainen koju oli erilainen, myyntiartikkelit vaihtelivat, kahta samanlaisella valikoimalla varustettua kojua tuskin löytyi.
 
Torilla pideltiin myös sadetta kojuissa (sadekaudella tropiikissa sataa joka päivä ja hyvin yllättäen). Äiti rupatteli ystävällisten myyjien kanssa ummet ja lammet. Kun kaatosade viimein lakkasi, perhe suuntasi sateessa tanssineiden, märkien lastensa kanssa joelle. He halusivat päästä matkustamaan jokitaksilla. Avuliaiden ihmisten avulla he löysivät viimein oikeaan suuntaan lähtevän venetaksin ja kiipesivät muiden matkustajien tapaan narusta kiinni pitäen laidan yli kyytiin. Vesi roiskui laitojen yli veneen huristaessa eteenpäin ja matkustajat itse tarvittaessa vetivät köydestä muovin ylös roiskesuojaksi. Jossain vaiheessa vaihdettiin toisen veneen kyytiin, taas ystävällisten ihmisten avustamana. ”Ovatko kaikki muutkin täällä turisteja?” ihmetteli esikoinen Isälle. ”Eivät, ainoastaan me!” vastasi Isä.
 
 


 



 
 
 
 
 
Matkaoppaat esittelevät Bangkokin nähtävyyksiä. Yhden päivän vierailulla ei ollut aikaa tuhlattavaksi nähtävyyksiin. Oli pakko vain imeä tunnelmaa Bangkokista. Sekä kokemuksia. Kuinka turistitorilla ei kukaan tyrkytä (ihanaa), mutta kuinka turistin on vaikea välttyä kohtaamasta huijaria (jännittävää). Kun perhe kävellen suunnisti kartta kädessä kohti joenrantaa, ehtiäkseen ajoissa näkemään kuinka aurinko laskee temppelin taakse, kulki aivan heidän edellään tyylikäs nainen. Tämä pysähtyi ihailemaan puussa kasvavaa kukkaa, poimi sen käteensä. Repäistessään kukan irti pudotti sateesta märkä lehvistö vettä hänen niskaansa. Naisen ja Äidin katseet kohtasivat ja heitä nauratti. Nainen kohautti olkiaan kuin sanoakseen: ”Sitäs revin märästä puusta kukan. Tyhmyydestä sakotetaan.”
 
Herttainen nainen alkoi jutella perheen kanssa. Kyseli, mistä he ovat kotoisin ja mihin matkalla. Tarjosi kovin ystävällisesti neuvojaan. Hänkään ei ollut täkäläisiä, hyvin vahvalla thaiaksentilla puhuen hän kertoi olevansa Englannista. ”Ei kannata mennä tuonne”, nainen neuvoi, täällä on paljon parempi paikka, hän vinkkasi ja piirsi sottuisia merkkejä Äidin karttaan. ”Tätä reittiä on pitkä matka, kannattaa valita toinen reitti, täältä”, hän totesi ja piirsi lisää merkkejä Äidin karttaan ja osoitteli paluusuuntaan. ”Itse asiassa liian pitkä matka nuorimmaisen kävellä, ottakaa tuktuk – ei vaan kaksi”, hän neuvoi ja vinkkasi kädellään. Kuin tyhjästä ilmestyi tuktuk heidän viereensä. Äiti ja Isä kiittelivät neuvoista, mutta sanoivat kävelevänsä. Ei haittaa vaikka on pitkä matka. Nöyrästi perhe lähti tallustamaan naisen osoittamaan suuntaan.
 
”Miks me tätä kautta kävellään?” ihmettelivät lapset. ”Tämähän on kiertotie! Eiks meillä ollut kiire auringonlaskuun?”
 
”Emme kehdanneet olla epäkohteliaita”, myönsivät vanhemmat hämmentyneinä, kun perhe lähti kiertämään isoa korttelia väärää kautta, suuntanaan sama alun perin kartasta katsottu ranta.
 
Äiti kääntyi vilkaisemaan taakseen. Nainen oli jo pysäyttänyt seuraavan turistin.
 
Bangkokissa englannintaito on parempi kuin Pekingissä, mutta julkinen liikenne vaikuttaa hankalammalta. Perhe ihmetteli, kuinka he pääsisivät lähimmälle metroasemalle, jonne on pitkä matka. Veneliikenne oli jo lopettanut pimeän tultua ja yksityisestä long boatista pyydetään turisteilta kovaa hintaa. He kävelivät ja kävelivät, etsivät riittävän isoa taksia. Mutta kaikki taksit olivat pieniä, eivät he mahtuneet yhteen koko perhe. Äiti ei halunnut luovuttaa. Sitten vaikka kävellään metroasemalle! meinasi hän. Kuopusta itketti jo, päivä oli ollut pitkä ja hän oli kävellyt hyvin ahkerasti, hyvin pitkän matkan. Pientä väsytti ja oli jo kova nälkä. Lopulta Isä pysäytti kaksi taksia. Mutta kun Äiti ja hän näyttivät kuskeille kohteen kartalta, nämä kieltäytyivät ajamasta. Matka oli kai heidän mielestään aivan liian pitkä. Herttainen naiskuski pyöritti anteeksipyytävästi päätään ja hoki englanniksi, ettei voi viedä. ”Sorry, sorry, mutta ei saa.”
 
**
 
Taksi pysähtyy kadunkulmaan vahvasti meikatun transvestiitin viereen. ”Byebye baby”, huutelee ylimeikattu prostituoitu karhean imelällä äänellä ja kohentaa tiukan topin kaula-aukosta pursuavia tekorintoja. Hymyilemme vaisusti toisillemme. Myöhemmin esikoinen ihmettelee, miksi tuo myy itseään. Heti sen jälkeen ohitamme metron portaissa kahdeksanvuotiaan pojan kerjäämässä. Kello on jo paljon, ei pienen lapsen paikka ole yksin kadulla. ”Surullista että ihmiset joutuvat hankkimaan noin elantonsa”, murehtii esikoinen ja paluumatkalle ravintolasta hotellille hän varustautuu varaamalla rahaa käteensä. Antaakseen sille pienenpienelle kerjäläispojalle.
 
Hotellissa kuopus leikkii ravintolaa: ”Täs on lista. On vaan yks ukkeli joka tekee. Takana on juomat ja edessä on ruoat. Mitä sä haluut?” Hän alkaa jo kuulostaa ihan aasialaiselta tarjoilijalta.
 
Aamulla pojat haluavat jäädä hotelliin aamupalalle ja Äiti joutuu uhrautumaan. Huoneistohotellin surkea aamiainen maksaa nelinkertaisesti verrattuna Sheratonin hotellin ja ostoskeskuksen alakerrassa olevaan food courtiin, johon Isä lähtee taas esikoisen kanssa.
Aamupalan jälkeen äiti kysyy mielipiteitä. ”Ai meniks se sinne missä me oltiin eilen?” hoksaa Kakkonen vasta nyt, pettyneenä. Kuopus ahmii epämääräisen näköisiä, keitettyjä keltaisia kananakkeja hyvällä ruokahalulla. "Sit joskus kun mä oon iso, niin mä tuun taas Bangkokiin. Syömään näit makkaroit!"
 
 

 

 
 



 
 

2 kommenttia:

  1. On se kyllä ihme, ettei ne saa pidettynä siistinä Pankakoskea! Niin sottainen ja se liikenne oli taas ihan omaa luokkaansa. Mikä näitä aasian maita vaivaa?

    VastaaPoista
  2. Niinpä, hyvä kysymys. Eikö kunnallinen jätehuolto toimi, vai eikö ihmisillä ole siihen varaa? Vai onko se vain asennekysymys? Ehkä he olettavat, että aina tulee joku, joka kerää roskat pois heidän jälkeensä. Kenties he eivät edes huomaa roskien olevan ylimääräistä luonnossa ja kotinsa nurkalla. Ovat kai niin tottuneet siihen näkyyn etteivät muusta tiedä. Puhdas ympäristö on vieras käsite?

    VastaaPoista

Mukavaa jos jätät kommentin :)