Lankesin jälleen

 

 

Vasta muutama viikko sitten kehuin, kuinka vähän olen täällä Pekingissä langennut shoppailemaan. Johtuen siitä, että tavara on joko järkyttävän kallista tai halpaa ja erittäin huonolaatuista. Tai kopioita. Tai muuten vain outoa. Siis siitä huolimatta, että eräässä suhteessa minulla ja puolella tästä kansasta on hyvin samantapainen maku: kuin harakat me rakastamme kaikkea mikä kiiltää. Bling-bling.

Ja niin siinä sitten kävi, että kun miehen loma päättyi ja minun vielä jatkui, iski minuun hinku lähteä kauppoja katsastamaan. Sillä rakastan kaupoissa kuljeskelua. Vaikka olen nettikauppojen asiakkaana jo aika pioneeri (aloitin jo esikoisen ollessa pieni lastenvaatteiden hankkimisen Keski-Euroopasta, koska suomalaiskauppojen anti oli liian pelkistettyä minun makuuni), ei mikään ole mielestäni niin ihanaa kuin kuljeskella tavarataloissa ja ostoskeskuksissa, hiplailla tuotteita, katsella ihmisiä ja kauniita somistuksia, sekä pysähtyä latelle lepuuttamaan jalkoja ja ottamaan miettimisaikaa mahdollisten hankintojen suhteen. Ja aina lähden ostoksille yksin, johtuen kai siitä, etteivät ystäväni ja lapseni piittaa lainkaan shoppailusta tai koska meillä on täysin erilainen maku.

Mietin pitkään, minne suuntaisin. Ehkä johonkin hienoon ostoskeskukseen, missä on laadukasta kiinalaista muotia, pieniä itsenäisiä putiikkeja, eikä aina samoja ketjuliikkeitä? Ei, ne ostarit, joissa olen kerran piipahtanut, ovat aivan liian kaukana. Xidanilla ja Dawanglussa. Työpaikkani lähellä oleva ihana ostoskeskus on suljettu, on kai ostarien lukumäärän raja tullut jo täyteen Pekingissä, vaikka uusia rakennetaankin aina vain lisää. Kuten meidän naapuriin, johon on jo parin vuoden ajan ollut rakenteilla aivan valtavan komea ostospyhättö. Vuosi sitten sinne rahdattiin suurilla kuorma-autoilla ja kiinnitettiin tuhansia ikkunalaseja ja sen jättimäinen screen piti saada kiireessä valmiiksi ennen tärkeitä automessuja. Ja se näyttö oli päällä ainoastaan kerran - noiden kaksi viikkoa kestäneiden messujen ajan toukokuussa ja siitä lähtien se on taas ollut aivan pimeänä ja rakennus autiona.

 

Hylkäsin Xidanin ja Dawanglun ja päädyin jälleen kerran Solanaan ja Indigoon. Niihin on vain tunnin ajomatka kotoamme ja niiden välillä on hyvin lyhyt metromatka. Ajatukseni oli, että vietän taas älä-osta-mitään-päivää, mutta kuinkas sitten kävikään. Kiinassa tuntuu olevan aina jokin hyvä syy järjestää alennusmyynti. Sellaisia pidetään lokakuussa lomakauden golden weekin alla, samoin joulun ja uudenvuoden tienoilla. Ja silloin tällöin muulloinkin. Osassa kaupoista tuntuu suorastaan olevan aina ale, enkä nyt tarkoita niitä turistirysiä, Hongqiaota tai Silk Marketia, joissa myyjä jo ensi kertaa tervehtiessään näyttää laskimella uuden hinnan ja asiakkaan kuuluu tinkiä siitä.

Ja niin siinä kävi, että edellisen vierailuni - joka oli alkusyksystä - jälkeen oli kauppoihin tullut minun tyylisiäni unelmajuttuja ja nyt ne olivat kaiken lisäksi vieläpä alennusmyynnissä. Alennusmyynti tosin tarkoittaa sitä, että se laatutavara, mikä Kiinassa myydään puoleen hintaan, maksaa suunnilleen saman verran kuin Suomessa normaalihintaisena! Mutta yhtä kaikki, tällä kertaa löysin juuri sellaisia bling-blingejä, joita olen etsinyt vuosia, tuunannut itse ja tuunauttanut ompelimossa. Ja niin minä sitten repsahdin.

Kerron ostoksistani lisää tulevissa postauksissani, sillä suunnitelmissani on aasialaismuotipläjäys, esitellä millaista on muoti Kiinassa ja mitä tarjoaa aasialainen design.

Mutta sitä ennen (vihdoin ja viimein) muutama lomapostaus Thaimaasta!